Wahlgrenin teoria koliikista

päkä

Anna Wahlgrenin suositussa Lapsikirjassa on mielenkiintoinen teoria koliikin synnystä, syistä, hoidosta ja ehkäisystä. Se kuulostaa loogiselta, mutta perustuu hänen omaan kokemukseensa eikä sillä ole laajoja tutkimistuloksia tukenaan. Minua kiinnostaisi tietää, onko palstalaisten joukossa sellaisia, jotka ovat kokeilleet Wahlgrenin ohjeita käytännössä ja millaisia kokemuksia heillä on.

12

4390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • brunner

      Olen ehdoton Anna Wahlgrenin kannattaja.
      Kahden vauvan koliikin olen parantanut neuvomalla tuplaamaan ruokamäärä. Se ei ole helppoa, kun ahdistus on jo olemassa, mutta todella tehokasta.

      Paremmin toimii ennalta ehkäisevästi, eli antamalla ruokaa, ruokaa, ruokaa ja vielä kerran ruokaa. Rintaruokinnassa on aika vaikea määritellä miten paljon vauva syö ja siksi pitää yrittää tuputtaa. Röyhtäilyjä välillä ja taas rintaa. Ennakointi toimii muutenkin vauvojen kanssa parhaiten. VAuva oppii nopeasti että äiti huolehtii kaikista tarpeista, eikä tarvitse aina pyytää ja itkeä ensin. Henkiinjäämisvietti on sekä eläimillä että ihmisillä äärettömän voimakas ja sillä leikkiminen aiheuttaa aina vakavia ongelmia.

      Luin Lapsikirjan odotusaikana ja se muutenkin herätti luonnolliset äidinvaistot, suosittelen lämpimästi.

      • brunner

        ...omilla (3) lapsillani käytin tuota ennakointia ja nou probleemou.

      • Miina
        brunner kirjoitti:

        ...omilla (3) lapsillani käytin tuota ennakointia ja nou probleemou.

        pullolapselle ei voi koko ajan olla tuputtamassa ruokaa. Toisaalta varsinaista koliikkia onkin yleensä vain pullolapsilla.

      • päkä
        Miina kirjoitti:

        pullolapselle ei voi koko ajan olla tuputtamassa ruokaa. Toisaalta varsinaista koliikkia onkin yleensä vain pullolapsilla.

        Tutkimusten mukaan koliikkia esiintyy yhtä paljon rinta- ja pullolapsilla. Siitä on myös päätelty, ettei esim. äidin ruokavaliolla ole merkitystä koliikin syntyyn. Koliikkia esiintyy vain noin kymmenesosalla vauvoista eikä näillä tapauksilla ole mitään yhteistä tekijää, jota voisi pitää koliikin aiheuttajana. Jos äidin ruokavalio tai äidinmaidonkorvike aiheuttaisi koliikkia, se olisi kyllä jo tutkimuksissa helposti havaittu.

    • anya

      Koliikki ei ole nälkää. Uskokaa vain, että koliikkilasten vanhemmat varmasti ensimmäisenä ajattelevat, että huutaako lapsi nälkäänsä. Siltikin, vaikka neuvolapunnituksissa ja syöttöpunnituksissa huomataan, että lapsi saa ravintoa riittävästi, jopa runsaasti, ja pulauttelee ylimääräiset maidot pitkin tantereita. Asia ei ikävä kyllä ole noin yksinkertainen.

      • päkä

        Oletko lukenut kyseessä olevan kirjan?

        Koliikissa ei Wahlgrenin teorian mukaan ole kyse NÄLÄSTÄ, vaan henkiinjäämisahdistuksesta. Vaikka nämä kaksi asiaa kytkeytyvät toisiinsa, ne eivät silti ole yksi ja sama asia. Vauva voi saada taulukoiden mukaan tarpeeksi ruokaa ja jopa kieltäytyä itse enemmästä, mutta kärsii silti ahdistuksesta, jonka ainoa liennytyskeino on ruokaa, ruokaa ja vielä enemmän ruokaa, kunnes korvista pursuaa. Kivuista kärsivä, syömään kykenemätön vauva voidaan tyynnyttää tilaan, jossa hän kykenee syömään.

        Ainakin kannattaa kokeilla, sillä koliikki on hirvittävää kärsimystä sekä vauvalle että vanhemmille. Wahlgrenin neuvoman kolmen päivän kuurin jälkeen pitäisi jo päivän paistaa risukasaan. Ja kolme päivää kovaa työtä on aina parempi kuin kolme kuukautta yhtä huutoa.

      • päkä
        päkä kirjoitti:

        Lisäisin Anna Wahlgrenin teoriaan liittyen vielä sen, ettei siinä syyllistetä vanhempia. Koliikki ei synny jollekin lapselle siksi, että vanhemmat olisivat hoitaneet sitä jotenkin huonosti tai väärin, esim. "pitäneet nälässä". Ei toki.

        Wahlgrenin teorian mukaan "jokaisen lapsen jokainen huuto on kysymys" ja jotkut lapset yksinkertaisesti kysyvät useammin kuin toiset. Toisia ns. henkiinjäämisahdistus vaivaa enemmän kuin toisia, aivan kuin linnunpesässäkin on jokunen poikanen, joka piipittää hätäänsä kuuluvammin kuin sisaruksensa ja vie ruokapaloja toisten nenän edestä.

        Suosittelen tutustumaan Wahlgrenin Lapsikirjaan. Sen teoria on joka tapauksessa paras tähän asti kuulemistani ja mikä parasta: se antaa selkeät toimintaohjeet vanhemmille ja lupaa apua jo kolmen päivän kuurin jälkeen - ja tämä lupaus koskee JOKAISTA vauvaa eikä vain joitakin, kuten muiden hoitokeinojen kohdalla.

        Koliikille ei ole löydetty mitään "fyysistä" syytä tutkimuksista huolimatta, joten se voi hyvinkin olla psykosomaattinen oireyhtymä, kuten Wahlgren esittää. Koliikkivauvojen runsas ilman kertyminen suolistoon ja kivut johtuvat ennemmin huutamisesta ja stressistä kuin jostain fyysisestä vaivasta. Tutkikaa toki vaikka Googlen avulla koliikkiin liittyviä tieteellisiä tutkimuksia. Väite vauvojen suolen kehittymättömyydestä on perätön. Tipat yms. hoitokeinot ovat lumelääkettä. Tieteellisten tutkimusten mukaan siis.

      • tätä

        kirjaa kirjastossa lainattavissa? Ja mikä tuo "hoitokeino" on vauvalle? Syöttää tätä 3 päivää koko ajan..??

      • anya
        tätä kirjoitti:

        kirjaa kirjastossa lainattavissa? Ja mikä tuo "hoitokeino" on vauvalle? Syöttää tätä 3 päivää koko ajan..??

        Totta kai kirjan voi lainata kirjastosta, mutta ei hän mikään imetyksen asiantuntija ainakaan ole. Minä voisin pitää itseäni jo imetysasiantuntijana, sillä takana on yhteensä 8 vuotta imetystä viidestä lapsesta. Ja ruuan tuputtaminen ei todellakaan helpottanut meidän koliikkivauvoja, päinvastoin. Aika auttoi. Neljän kuukauden iässä lapset olivat jo kuin eri ihmisiä.

      • Päkä
        anya kirjoitti:

        Wahlgren on imettänyt 9 lasta, joten asiantuntija hänkin, mikäli asiantuntijuutta pelkällä omalla kokemuksella voi mitata.

        Mielestäni oma kokemus ei riitä, vaan tarvitaan laajempia tutkimuksia jonkin tietyn hoitokeinon todellisesta tehokkuudesta. Minua tämä aihe kiinnostaa kovasti ja siksi kysyinkin palstalaisten omakohtaisia kokemuksia. Kertokaa vain lisää jos olette Wahlgrenin ohjeita kokeilleet.

        Erään tutkimuksen mukaan koliikin syntyyn voisi vaikuttaa myös liiallinen ruokinta, missä tosin pääpaino on liian usein tapahtuvassa ruokinnassa eikä niinkään kokonaismäärässä. Tällöin vauva ei myöskään nuku riittävän pitkiä unijaksoja, vaan herää syömään vähän väliä pieniä annoksia. Se tuskin on pidemmän päälle hyväksi, sillä vauvan elimistö tarvitsee kipeästi myös riittävää lepoa.

        Kerään nyt mielenkiinnolla omaa kokemusta, sillä pieni tyttäreni on pian kolmiviikkoinen ja olen hoitanut häntä syntymästä lähtien Wahgrenin vakiomallia noudattaen (tosin improvisoiden). Vauva on kolmipäiväisestä lähtien kärsinyt vatsavaivoista, jotka loppuvat aina ilman purkautumiseen joko yläkautta röyhtäisynä tai pulautuksena tai alakautta ulosteena tai pieraisuna. EN KUITENKAAN ANNA VAUVAN HUUTAA TUSKISSAAN enkä ryhdy turhaan kanniskelemaan, vaan annan aina lisää maitoa, kun vauva alkaa vääntelehtimään tuskissaan. Tähän mennessä se on tehonnut joka kerta. Kun vauva ei yli 12 tuntiin ole ulostanut (ja itkee selvästi täyttä suolta), annan hänelle laitoksella opittua vatsahierontaa, joka saa suolen toimimaan varmasti.

        Tämän minikokemukseni mukaan vauvan vatsavaivat johtuvat ilmasta. Se pitää saada purkautumaan heti (röyhtäys!), mutta ellei onnistu, niin lisää rintaa, jotta vauva rauhoittuu eikä ala huutamaan (mikä lisää ilmaa suolistoon). Pätevä kätilö laitoksella neuvoi, että vauvan huudattaminen (jopa lyhyenkin aikaa) on paras keino hankkia vatsavaivoja, joten kaikki keinot ovat sallittuja vauvan rauhoittamiseksi.

        Näin laitoksella, että kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta jo vastasyntyneitä huudatetaan aika lailla. Omani lienee ainoa, joka ei koko neljän päivän oleskelun aika itkenyt kunnolla kertaakaan. Joka inahdukseen nostin lapsen oitis imemään ja nyt minulla on säteilevän tyytyväinen kolmiviikkoinen, joka ei itke mitään muuta kuin silloin tällöin iskeviä vatsavaivoja (jotka nekin hoidellaan nopeasti). Saa nähdä miten jatkossa sujuu. Kerron sitten lisää.

      • Päkä
        anya kirjoitti:

        Totta kai kirjan voi lainata kirjastosta, mutta ei hän mikään imetyksen asiantuntija ainakaan ole. Minä voisin pitää itseäni jo imetysasiantuntijana, sillä takana on yhteensä 8 vuotta imetystä viidestä lapsesta. Ja ruuan tuputtaminen ei todellakaan helpottanut meidän koliikkivauvoja, päinvastoin. Aika auttoi. Neljän kuukauden iässä lapset olivat jo kuin eri ihmisiä.

        Olisi kiinnostavaa kuulla kokemuksestasi lisää. Kokeilitko koliikkilapsillesi todella Wahlgrenin vakiomallia vai tarkoitatko ruoan tuputtamista yleensä? Mitä muuta kokeilit? Aika raskas kokemus sinulla, jos kaikki viisi lastasi kärsivät koliikista. Aika on toivottavasti jo takanapäin.

    • tohtori sykerö

      Vauvan koliikki johtuu siitä kun suolisto ei ole tarpeeksi kehittyny ja mukulaahan sattuu kun maito muuttuu kakaksi. Onhan se melkoinen muutos kun valkea muuttuu sinapinväriseksi. Ei oo helppoo hommaa se.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1805
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1514
    4. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1194
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1182
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1119
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe