mikähän siinä on....

Näinhän siinä helposti käy. Itse hiihtelin vuosikymmenet muutama kymmenen tai sata kilometriä talvessa. Taisi joku talvi jäädä kokonaan väliin.
Nelikymppisenä oli kunto siinä mallissa,että oli pakko jotain tehdä. Muuten olisi perikunta kohta saanut etsiä loppusijoituspaikkaa.
Niipä muuanna syksynä lupasin, että ensi talvena hiihdän 1000 km. Tavoite tuntui mahdottomalta.
Ei se sitten niin vaikeaa ollutkaan. Nyt menee jo 2000-3000 km talvessa. Hommaan tuli himo!
Se kummasti hivelee vanhenevan ihmisen itsetuntoa,kun huomaa,että vielä voi kehittyä.
Pikkuhiljaa on oppinut luistelutekniikan ja voiteluhommat riittävän hyvin. Samoin on alkanut ymmärtää yhä paremmin välineiden päälle.
On uskomatonta,että kunnostaan voi huolehtia näin helposti ja samalla siitä voi nauttia!
Tärkeätä on oppia hiihtämään omilla ehdoillaan,välittämättä siitä, miten lujaa tai hitaasti muut menevät. Pientä motivaatiolisää olen saanut kirjanpidosta. On mukava vertailla omaa suoritustasoaan aikaisempiin vuosiin. Muuten en kaipaa kilpailua. Hiihtelemisiin!

..koin tälläsen herätyksen ja parinkymmenen vuoden jälkeen innostuin suksille. Eipä ole tullut hiiheltyä oikeestaan 7-8 luokkien jäläkeen kun ei ollu hiihtoo pahemmin ees koulussa. Nykyäähän tällänen "omatoiminen" kuntoilu ei ole muodissa vaan pitää olla ohjaajat ja salit ja porukat yms. Tietyn sorttista uusavuttomuutta.. Ja kai se kynnys sinne ladulle "ittiään munaan" on kans aika iso, itte ei osaa kunnolla hiihtää mutta eteenpäin pääsee niin muut saa aatella mitä haluaa.. Mut oon ollu kyllä tosi tyytyväinen suksiostoksiini, taitaa olla että on käyny vähän ku tv-sarja 24:sen kanssa, koukussa hiihtoon ollaan.. :)

Kyllä se vaan tuohon vyötärön ympärille vuosien saatossa kerääntynyt läskirengas laittoi liikkeelle. Ensimmäisenä talvena lähti 4 kiloa 400 km:lla ja seuraavana 8 kg 1000km:llä. Välillä tuli tietenkin pikkuisen takas, mutta 10kg painosta jäi ladunvarteen. Lisäksi tuo luisteluhiihdon opetteleminen vanhemmalla iällä on tuonut hommaan uutta innostusta.

Mulla ainaki alkoi olla selkä siinä mallis että piti miettiä että alanko lähivuosina syödä särkylääkkeitä vai teenkö jotain muuta. Ajattelin että koska kouluaikanakaan ei hiihtäminen ollu pakkopullaa niin sitä vois yrittää. Monta vuotta on tullu hiihdeltyä eikä oo kaduttanu....painoki vähä putos siinä sivus. Kilometrejä tulee vähä talvesta riippuen 1000-2000. Siinä sivus on tullu mukaan sitte rullaluistelua, pyöräilyä, hölkkäilyä jne.

Takana ovat hurjat nuoruusvuodet ja miehinen uho.
Keski-ikää pukkaa ja tällä iällä uskaltaa jo tehdä
asioita puhtaasti omin päin. Ei tarvitse kilpailla eikä pullistella, vaan voi keskittyä vetelemään piiiiitkää lenkkiä ihan hissukseen ja rauhassa.
Kunto kohoaa, vatsa pienenee ja sisällä asuva pieni poijan vintiö saa uutta puhtia. Kyllä hiihto on hieno laji, ykkönen kaikista! Parasta on, kun ei tarvitse lähteä laumassa harrastamaan, vaan hiihto
antaa mahdollisuuden olla omine ajatuksineen ladulla.

Minä vaihdoin tupakat suksiin. Lopetin tupakoinnin jokin aika sitten eikä ollu muuta tekemistä kun lähteä hiihtämään. Kunto on noussu ja lakko on pitäny HYVÄ NIIN