Ruokinnasta

Haluaisin tietää miten on hyvä järjestää kalojen ruokinta ollessani pitkään lomilla? Onko vielä olemassa "nappeja" pidemmiksi ajoiksi.
Voiko kalat tappaa nälkään tai liialliseen ruokintaan , mikä on hyvä määrä ruokaa kerralla, ja miten usein? On päässyt unohtumaan tässä vuosien kuluessa. Kiitos jo etukäteen neuvoistanne.
2209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuinka pitkään meinaat lomailla? Kalat selviävät n. viikon ilman ruokintaa, jos ovat hyvässä kunnossa, mutta tämä on ehdoton maksimi.

Lomaruokia on edelleen myynnissä, mutta niiden käyttö on hieman kyseenalaista, kun joku rohmu saattaa sitä syödä jatkuvasti kunnes sille käy vanhanaikaisesti. Paras olisi, jos olet pitkään (yli viikon) lomalla, niin opeta joku tuttusi ruokkimaan kaloja ja pyydä jos hän pystyisi niitä loman ajan ruokkimaan.

Kalat voi tappaa sekä liikaruokinnalla että nälkään. Jälkeen mainittu on harvinaisempi, sillä kalat saavat akvaariosta itselleen ravintoa, jos ruokinta on niukkaa. Liikaruokinta aiheuttaa yleensä ennen kalakuolemia bakteerisamennuksen jolloin yleensä huomaa, että jokin on vinossa. Eli siis ruokinnalla on kaloja kohtalaisen vaikea tappaa, jos ei omista kultakaloja.

Hyvä ruokamäärä on yleensä joka purkinkin kyljessä. Eli sellainen määrä, minkä kalat syövät enintään minuutin kuluessa. Itse annan aamuin illoin määrän, mitä kalat syövät n. 40-50s.

Ja jos perusasiat ovat muiltakin osa-aluieilta hukassa, niin mene http://www.aquahoito.info/suomi/index.html

Toivottavasti tästä oli jotain apua.

Äänestä
  • Tällä kertaa olen vain viikon, mutta kesällä voin olla useammankin, mutta silloin kyllä joku piipahtaa parin päivän välein.Kiitos myös linkistä, sinne poikkean mielelläni. Kiitos ja hyviä jatkoja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sipe kirjoitti:

Haluaisin tietää miten on hyvä järjestää kalojen ruokinta ollessani pitkään lomilla? Onko vielä olemassa "nappeja" pidemmiksi ajoiksi.
Voiko kalat tappaa nälkään tai liialliseen ruokintaan , mikä on hyvä määrä ruokaa kerralla, ja miten usein? On päässyt unohtumaan tässä vuosien kuluessa. Kiitos jo etukäteen neuvoistanne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu