Paleltuminen

Ei varsinaisesti kuulu tänne alueell, mutta pistän kuitenkin.
Viikonloppuna edustus kunnossa pakkasessa kävelty kotiin (tietenkin ilman pipoa.) ja nyt molemmat korvat paleltuneet. Molemmat tulipunaisia, turvonneet ja toisessa on vesikello. Eli sellaista kyselisin kuinka kauvan yleensä tuo turvoitus ja vesikellot kestävät ? Taitavat olla aika henkilökohtaisiakin, mutta mitä yleensä on kestänyt ? Toinen korva näyttää jo paljon paremmalta, ei punerra enään pahasti ja turvoituskin on laskenut.

Soitin myös apteekkiin, kysyäkseni miten toimia ja siellä sanottiin, että koska paleltumisesta on kulunut jo sen verran aikaa ei siihen oikeastaan löydy mitään apua. Pitääkö paikkansa vai löytyykö jotain kotikonsteja ?
12503
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä pitää paikkansa. Eli rasvaa vaan kuiviin kohtiin ja aika parantaa.
Tästä lähin vaan korvalehtesi ovat erittäin herkät paleltumille loppuikäsi, joten nyt syytä olla tulevaisuudessa tarkkana, ettet pallelluta niitä peruuttamattomasti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MaZaaa kirjoitti:

Ei varsinaisesti kuulu tänne alueell, mutta pistän kuitenkin.
Viikonloppuna edustus kunnossa pakkasessa kävelty kotiin (tietenkin ilman pipoa.) ja nyt molemmat korvat paleltuneet. Molemmat tulipunaisia, turvonneet ja toisessa on vesikello. Eli sellaista kyselisin kuinka kauvan yleensä tuo turvoitus ja vesikellot kestävät ? Taitavat olla aika henkilökohtaisiakin, mutta mitä yleensä on kestänyt ? Toinen korva näyttää jo paljon paremmalta, ei punerra enään pahasti ja turvoituskin on laskenut.

Soitin myös apteekkiin, kysyäkseni miten toimia ja siellä sanottiin, että koska paleltumisesta on kulunut jo sen verran aikaa ei siihen oikeastaan löydy mitään apua. Pitääkö paikkansa vai löytyykö jotain kotikonsteja ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu