että olen suhun toivottoman ihastunut.Tiedän,etten voi sua koskaan saada,mut silti tunnen näin.Elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä,kun se näin mua koettelee.Miksei näitä tunteita saa jotenkin pois päästä,koska ne häiritsee ihan jokapäivästä elämääni jo.En ajattele mitenkään järkevästi,tiedän.Voiko ihminen seota suurten tunteiden edessä.Mua nimittäin on alkanut pelottamaan,että mulle käy tässä huonosti vielä.Olen täysin maassa,tulin rytinällä sieltä pilvistä alas ja nyt alko alamäki.Voiko kellään muulla olla tällästä?
Tunnustan
rippituolissako
141603
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Minulla on sama tilanne, olen toivottoman ihastunut erääseen ihanaan mieheen, samoin tiedän etten häntä omakseni saa,kuin aina hetkeksi. Mietin miksi edes altistan itseni tähän, kai se pitää elää, eikä varoa joka askelta. Tiedä sitten, huonosti minullekin käy, satutan itseni ja sydänsuruilta en voi välttyä.. Ehkäpä sitä joskus oppisi olemaan, ettei aina menis täysin tuntein mukaan..
Itse olen rakastunut naiseen jota en voi saada koska hän on naimisissa. Tarkoittaa siis ettei voi sanoa mitään tai varsinkaan olla aloitteellinen asiassa. Tämä kun on kestänyt jo vuosia niin onhan se raskasta. Vaikeaa se on kun näkee kuitenkin lähes päivittäin ja toinen on ajatuksissa koko ajan. Mutta minkäs teet.
voiko tällänen kestää vuosia?Herrantähden,sitä mä en todellakaan toivo itselleni.
älä vain tee mitään tyhmää. yritä keskustella asiasta sen ihmisen kanssa, mutta jos ei onnistu, tai jos jutulla ei ole tulevaisuutta, niin katkaise yhteydenpito heti alkuun. säästyt monelta mielipahalta.
oli aikomus keskustella ja kun sitä tilaisuutta ei tullut,nyt on sitten hillittävä itsensä lopun elämää.Kunpa en näkisi häntä,niin en ajattelisi.No,hän tulee häviämään elämästäni vielä joskus ja sitten ajattelen häntä kauniina muistona.
Ainahan voit näyttää tunteesi vaikkapa katseiden avulla, jos et mitään voi sanoa. Ja luulisi että hän muutenkin aavistaa, jos kerran päivittäin näette? Sitäpaitsi ei siinä tunteiden kertomisessakaan mitään pahaa ole. Hieno mies kuitenkin selvästi olet kun noin ajattelet.
Kyllä sitä silmiin onkin hukuttu monesti ja vetovoimaa tuntuisi olevan kun tunne on sellainen että melkein voisi toisen ajatukset lukea lähellä.
Mutta vaikka toinen jotain haluaisikin asialle tehdä niin eihän se helppoa ole vaikka välittäisikin. Se olemassaoleva kun voi olla vaikeaa muuttaa jos ei erikoisempaa syytä ole siihenkään. Sellaista on elämä.
Niinhän se on. Itselläni (olen siis nainen) on kokemusta vastaavasta, siksi sinulle innostuinkin vastaamaan. Vakavasti varattuna ihastuin toiseen, joka myöskin tuntui ihastuneen minuun. Emme nähneet päivittäin, vaan ehkä paremminkin kuukausittain, emmekä koskaan varsinaisesti tutustuneet (vaikka tuntuikin kuin olisi aina tuntenut toisen) ja ehkä se oli parempi niin, koska läheisissä tekemisissä tilanne olisi varmaan räjähtänyt käsiin. No, sitten mies vain katosi. Ehkä hän muutti pois tai hänen elämänsä muuttui muuten. Ikävöin edelleen, tai ainakin muistelen hyvällä. Olisin toivonut että asiasta olisi voitu puhua, nyt kaikki jäi jotenkin kesken. En tiedä.
että ajattelen häntä usein.Hän ei vain halua tehdä mitään asian eteen.Rukoilin joskus teininä että rakastuisin sydänjuuriani myöten,noh niin kävikin mutta ei nyt ihan toivotulla tavalla.Nyt toivon että voisin vain perua kaiken.Olen minä sitten tyhmä ja niin surkuhupaisa pelle.Neljättä vuotta tässä kärvistelen eivätkä tunteet ole laantuneet tippaakaan.
Vietetään nelivuotiskärvistelyjuhlat yhdessä!!!
Tsemppiä!
:::::::
juhlijasta.
Pakko lähteä, palataan näihin yksityiskohtiin
myöhemmin. Vaikka onko siinä nyt edes aihetta...
siis juhlia...
Tsemppiä!
eikö sitä sanota että aina on aihetta juhlia.
Tässä tapauksessa sanoisin, ettei kannata, korkeintaan yksinänsä tuhota pari keksipakettia.
Tämä on jo niin seesteistä jo ajankin takia, että jätetään ne keksit kuitenkin kaappiin, vai mitä.
bisse sille