Onko kenelläkään kokemusta betadine-voiteen käytöstä emättimen bakteeritulehduksen hoidossa? Luin tuotteen kuvauksen yliopiston apteekin sivuilta ja olen myös kuullut että on toiminut ko. tulehdusten hoidossa..
betadine-voide emätintulehdusten hoitoon
3
3438
Vastaukset
- (-)
Minulla on lokakuusta asti ollut hiiva (tuli antibioteista), joka sittemmin on levinnyt koko kehoon. Joulukuussa minulla oli myös bakteeritulehdus, mutta silloin kun en tiennyt Betadinestakaan mitään, käytin määrätyn Metronidazolin. Ja sen jälkeen se hiiva sitten levisikin koko kehoon (kielessä mm.) ja lisäksi sain ilmeisesti hermoperäisiä kipuja alapäähäni.
Vasta siinä vaiheessa kun olin noista haamukivuista kärsinyt jonkin aikaa sanoi joku että Betadine on auttanut häntä (hiivatulehduksessa ilmeisesti). Olen nyt käyttänyt sitä toista viikkoa aamuin, illoin, ja ainakin se vaaleus on kadonnut minkä näin jossain syvällä kun oikein levittelin itseäni. Eli siis ilmeisesti hiiva.
Saattaa siis auttaa hiivaan. Voi toki kokeilla auttaisiko bakteeriinkin. On se rutkasti hellävaraisempi aine kuin antibioottimyrkyt joiden takia itse en tiedä koska tulen enää täysin terveeksi.- betty
Miten olet käyttänyt tuota betadine voidetta? Itse sivelin sitä runsaasti minitamponiin ja laitoin yöksi. Tuntuu kyllä heti auttaneen hieman, tänään ei ole siis ollut tuoksuhaittoja eikä mitään vuotoakaan
- (-)
betty kirjoitti:
Miten olet käyttänyt tuota betadine voidetta? Itse sivelin sitä runsaasti minitamponiin ja laitoin yöksi. Tuntuu kyllä heti auttaneen hieman, tänään ei ole siis ollut tuoksuhaittoja eikä mitään vuotoakaan
sormin lääpin häpyhuuliin ja välillä työnnän/pyöräytän vaginaankin varmuuden vuoksi. Sen kun sitten vielä tietäisi että kauanko tätä kannattaa käyttää - no kun hiivavoiteita kehotetaan käyttämään väh. 2 viikkoa, niin kaippa sitten tätäkin saman ajan.
Kuulin juuri että olisi olemassa ihan varsinaisena emätinrasvanakin (itse olen käyttänyt sitä ihan tavallista vaan). En tiedä saako sitä reseptittä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin33811756IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3597966Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut933083Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?982258Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1562219Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?81656- 1101261
Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin551103Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus26908Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta60793