Yleensä muistamista pidetään hyvänä asiana ja unohtamista taas joskus jopa sairaalloisena; puhutaan esimerkiksi dementiasta ja sen mukanaan tuomista muistihäiriöistä.
Ikävien kokemusten unohtaminen on kuitenkin keino selviytyä elämässä. Joskus käy kuitenkin niin, että mitä aktiivisemmin haluaa jotakin unohtaa, sitä sinnikkäämmin se muistetaan.
Millaisia ajatuksia mieleenne tuovat muistaminen ja unohtaminen?
Ikävien kokemusten unohtaminen on kuitenkin keino selviytyä elämässä. Joskus käy kuitenkin niin, että mitä aktiivisemmin haluaa jotakin unohtaa, sitä sinnikkäämmin se muistetaan.
Millaisia ajatuksia mieleenne tuovat muistaminen ja unohtaminen?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Minä ainakin olen taitava unohtamaan sellaisen ikävän kokemuksen, joka ei loppujen lopuksi paljon elämääni hetkauta (kaikkeahan ei voi unohtaa). Yksinkertaisesti suljen sen pois tietoisuudestani. Ehkä se todellisuudessa on vain joku itsesuggestio (mitähän se suomeksi olisi?), mutta toimii kumman hyvin...
ESIMERKKI: Unohtamisesta huolimatta minulla on jäänyt mieleen eräs lapsuuden yöretki, joka jostakin syystä aiheutti minulle erittäin pahan mielen. Muistan, kun linja-autopysäkillä odottelin onnikkaa kotiin päin ja päätin, etten ikinä puhu kenellekään siitä retkestä enkä koskaan enää muistele sitä. Siitä on aikaa noin 50 vuotta. En muista pahan mielen aiheuttajaa, vain unohtamispäätöksen.
SIIS: Asia ei harmittanut sen jälkeen, enkä muistanut olla kenellekään vihainen aiheutetusta mielipahasta!!! Se toimi!
Unohtelu on tavallista kaikille.
Aktiivinen, vääryyksien torjuminen pois mielestä ei muutu unohtamiseksi, vaan päinvastoin asiat pysyvät siellä ja saattavat muuttua painolastiksi tai katkeruudeksi. Ne täytyy jollakin tavalla saada käsitellyiksi, ennen kuin ne voi todella unohtaa. Anteeksianto tai anteeksi saaminen on hyvä asia. Se vapauttaa omaa energiaa muihin asioihin. Anteeksiantamisen voi tehdä itsekin mielessään, mutta se edellyttää pohtimista ja asian käsittelyä mielessä siten, että hiukan osaa ottaa etäisyyttä ja yrittää ymmärtää myös toista osapuolta.
Joskus voi käydä niinkin, että huomaa asian olevan niin mitätön, ettei sitä kertakaikkiaan tarvitse pyöritellä päässään.
Mielestäni on parasta olla henkisesti niin joustava, että ei anna sijaa esimekiksi katkeruudelle.
Tavallisesti kokemus opettaa, ja ihminen osaa suhteuttaa asioita tärkeysjärjestykseen. Jos sitä ei enää kykene tekemään, niin siitä ei hyvää seuraa itselle. Itse siinä joutuu eniten kärsimään.
Elämä on epäoikeudenmukaista. Oikeus ja kohtuus ei vain aina toteudu. Pahojen asioiden jatkuva muistelu kuluttaa ihmisen voimavaroja. Lopulta sitten voi jämähtää paikoilleen ja muuttua ilkeäksi, äksyksi vanhukseksi, josta ei kukaan voi pitää. Minun mielestäni se on oikotie dementiaan.
Eiköhän unohtuvissa asioissa ole kysymys juuri niistä sen verran mitättömistä tapauksista, että niiden päässä pyörittely on turhaa! Todellisia vääryyksiä tuskin kukaan unohtaa. Mutta en minä niittenkään takia aio ruveta äksyksi ja kärttyisäksi vanhukseksi. Gordonin solmukin on aukaistava muulla kuin miekalla.
Olen ainakin omien kokemusten perusteella tullut siihen tulokseen,etten anna liikojen pahojen ja
huonojen asoiden painaa mieltäni.
Kivut tuntuu paljon kovempina jos mietin "kenkkuja"
asioita.
Yritän pitää yllä iloista mieltä ja etsiä positiivisia näkökohtia.
oli oikea.Katkeruus ja kateus ovat pahimpia vihollisiamme ja niinkuin hintriikka sanoi.
Itse sanotut sanat painavat eniten,varsinkin jos ei ole voinut pyytää anteeksi.
Dementiaaan sairastuneista olen pnnut merkille sitä edeltäneen ajan.
Poikkeuksetta sitä ennen on ollut negatiivista ajattelua.Toisten tai itse aiheuttamaa.
Alitajunnasta ei poistu mikään asia sen kuulee hypnoosissa.
Mielikuvilla niitä yritetään muuttaa.
Peloitkin ovat alitajunnasta nousevia tunteita.
Niihin ei mitkään selitykset auta.
Numeromuisti on käynyt yhä tärkeämmäksi, on henkilötunnusta, on piniä ja pukia, on rekisteröitymistä, kirjastotunnusta ja salasanaa puhumattakaan pankkikortin koodeista tai kännykän pitkistä numerosarjoista. Ken näitä kykenee hallitsemaan, pärjää kyllä arjen kiemuroissa.
Sitten on tietenkin paljon muuta muistamista. Eilen unohdin auton käymään tallin edustalle samalla aikaa etsien auton avaimia kissojen koirien kanssa sisältä.
Mitä tulee ns. sisäisiin asioihin, unohtaminen on Jumalan lahja ja selviytymiskeino moniin hankaliin asioihin.
.
Japanilaisen runoilijan näkemys muistamisesta ja unohtamisesta:
Sanot että muistat minut
- siksikö että unohdit?
Joka ei unohda,
sen ei tarvitse muistaa.
oppia unohtamaan,loukkaukset, pahat sanat.
Näissä asioissa muistini on pitkä, voin antaa jollakin tapaa anteeksi ja elämä jatkuu kutakuinkin normaalina.
Takaraivossa säilyy kuitenkin himmeänä se,tuo sanoi noin ja näin, olen varuillani.
Ehkä tämä on enemmän luottamuksen menetykseen liittyvä tunne.
Haluaisin kasvaa tälläisen yli, saapas nähdä ehdinkö.
Muistissani alkaa tulla enemmän lapsuuteen/nuoruuteen liittyviä muistamisia.
Aina kun joku aloittaa juttua jostakin tapahtumasta, muistamiseni lisääntyy ja ne ahaa elämykset syttyvät.
Tässä elämässä eläminen ja muistamattomuus on lisääntymässä.
Siis vanhuuden merkki, mutta kasvamista vieläkin haluaisin, koko elämän osalta.
Se, mitä minä en pysty unohtamaan, on omat pahat sanani. Ne seuraavat takaraivoni jomotuksena vuosikymmeniä, jos minulla ei ole tilaisuutta korjata tekemääni vääryyttä.
Muistan lapsuudesta joitakin tilanteita, joissa ymmärtämättömyyttäni olen sanonut jollekin hirvittävän pahasti! Vasta jälkeenpäin olen käsittänyt tekoni ja tullut katumapäälle, mutta niitä ihmisiä en enää löydä mistään.
Haluaisin nöyrästi polvistua heidän edessään ja pyytää anteeksi...
miehet usein unohtaa merkipaivat,meilla ei muisteta lasten syntymapaivia ja tuskin sitakaan milla luokalla on mutta dada on silti lasten lastensa suosikki,no mina sitten muistutan,miehet unohtaa ja antaa anteeksi helpommin,ei muistele vanhojoa ja tuo niita esiin.
Mies kuintekin muistaa kadut ja kaupungin osat paremmin kuin mina,mutta molemmat unohdamme ihmisten nimet,naama nayttaa tutulta mutta kukas tuo olikaan?
On mukava yllatys saada kukkia ja lahjan haapaivana,vaikka voi olla se onkin vasta parin kuukauden paasta,ajatushan se oli hyva.
.
Naisella on taipumus muistaa merkkipäivät ja hän onkin monesti perheessä se, joka hoitaa suhdetoiminnan sukulaisiin ja muihin läheisiin.
Miehellä on tosiaan yleensä taipumus unohtaa merkkipäivät. Miksiköhän?
Muistaminen tuntuu olevan korostetusti ominaista naisille. Ehkä juuri siksi äidit ja isoäidit ovat kautta sukupolvien vieneet perinnetietoa seuraaville sukupolville.
Puhutaan kansakunnan muistista. Mitä se on? Se on kulttuuri, kirjallisuus, historia, taide. Käy sääliksi pakolaisia, koska he eivät voi tuoda kansallista muistiaan, kulttuuriaan mukanaan. Jos meillä olisi käännettynä vaikkapa somalian kirjallisuutta, tietäisimme enemmän. Ilman kansallista muistia ei ole olemassa kansakuntaa.
Nyt toit esille niin monitahoisen asian, että kun sitä rupeaa miettimään, ei pääsekään vähällä.
Kansakuntaa yhdistävät sama kulttuuri, kieli, yhteiset normit ja säännöt sekä yhteinen menneisyys.
Kun joissakin maissa kielletään se osa menneisyydestä, joka ei miellytä ja halutaan vaieta kokonaan tietyistä historian vaiheista, niin miten se vaikuttaa niinä aikoina eläneisiin ihmisiin.
Näen, aistin ja ymmärrän, että olet monia asioita nähnyt, kokenut ja ymmärtänyt. Kertoisitko jonkin erinomaisen nuoruutesi muiston, mikä se olisikin, sellaisen, joka jätti pysyvän jäljen? Pyydän paljon, mutta tee se!
.
Nyt teit niin vaikean kysymyksen M75* että minun on sanottava, etten muista lapsuudestani mitään erityisen merkittävää.
Lapsuuteni kului ihan rauhallisissa ja turvallisissa merkeissä maaseudulla.
Vaikka oli sota- ja pula-aika, en ole koskaan joutunut kokemaan pelkoa enkä nälkää. Aika siis vieri päivä kerrallaan, leikittiin, käytiin koulua, hoidettiin eläimiä, oli siis sellaista tavallista arkitouhua, josta minä nytkin tykkään.
Työvuosien jälkeen olen palannut kotikonnulle ja minusta maalla on mukavaa.
Kiitos! Ilmankos vaikutatkin niin tasapainoiselta. Hyvä lapsuus tekee ihmeitä.
Saaran asiallinen, viisas ja sovitteleva tyyli on tehnyt meikäläiseen vaikutuksen. Ne harvat töytäisytkin on hoitanut tyylikkäästi järjellä perustellen.
... kiitän lämpimistä sanoista Katleijaa ja nimimerkkiä M75*.
Oletteko koskaan hukanneet mitään?
Avain on eräs parhaita esineitä hukattavaksi. Samoin joku tärkeä paperi tai lasku, joka menee pieneen tilaan ja ovelasti kätkeytyy paperipinoon.
Autokin voi mennä isolla parkkipaikalla hukkaan, ellei pidä varaansa. Auto voi kyllä helposti löytyäkin, jos on pimeää ja käsillä on kauko-ohjattava virta-avain.
Parhaassa tapauksessa yksi monista autoista alkaa iloisesti vilkuttaa viestittäen: "Hei, täällä ollaan, ovi on auki!"
muuttelevat harjoitusten aikatauluja.Jos ei merkitse kalenteriin saatta mennä kun harjoitus on lopussa.
Asuminen kahdessa paikassa on kansa muistamista mitä pitää ottaa mukaan.Pidän laukussa aina kokoajan tarvittavat vaatteet ja lisään muisti aikaan mikä muistuu että siellä tarvitaan sitä.
Puoli vuotta sen perusvarustus on laukussa kun kuljetaan edes takaisin maalla ja kaupungissa.
Kummassakin paikassa pitää olla kaikki varusteet ja yleensä vieraillekin.
Tulevat talvella niin hiihtovatteet sukset löytyy kenkiä ja pujotteluvehkeitä myöten Nyt ovat meneet vanhan mallisiksi.
Kesällä kesäläninkejä olen varannut vaikka olisi montakin vierasta kerralla.Marja aikaan pitää löytyä jalkineet ja muita vaatteita kyllä onkin.