Kepuvihasta

Mistä juontaa tämä kitkerän katkera kepuviha iisalmessa. Kuitenkin Iisalmi on "maaseutukaupunki", jossa valtaosa ihmisistä asuu maalla ja saa toimeentulonsa sieltä, niin eihän se nyt niin ihmeellistä ole jos kunnanvaltuusto jonne samat ihmiset äänestävät ehdokkaitaan koostuu enemmistönä kepulaisista.
Ja sellaiset ajatukset joissa työnantajat palkkaavat työntekijöitä työnhakijan tai jopa työnhakijan isukin puoluekirjan perusteella voi varmaan unohtaa. Ei yhdelläkään yrittäjällä ole iisalmessa varaa palkata ks. perusteella työntekijöitä. Vai onko... Kertokaa joku jos paremmin tiedätte ja vain omakohtaisia kokemuksia, ei kaverille oli käynyt näin juttuja?
391845
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

luullaan että se tuo tänne työpaikkoja vaikka se on ihan luuloa vaan,tuolla häviää vaan työpaikat.Kun he oppivat ymmärtämään muuttuu ääni kellossa,ajatellaan että suurin osa on yrittäjiä,eikä yrittäjät lähde vasempaan,uskon että lapset sen tajuaa ajan myötä.

Äänestä

On siis vaan kyllästytty vuosikymmeniä jatkuneeseen Kepu-valtaan.
Se kun tahtoo näkyä kaikkialla. Kaikessa päätöksenteossa, yhteiskunnan toiminnassa, asenteissa.
Ei niin pientä päätöstä, etteikö sitä tehtäisi Kepu:n edut huomioiden.

Nuorempi polvi on kyllästynyt asiaan, mutta eivät voi sille mitään. Päätöksenteko on "ukkoontunut", vanhat kepulaiset pitävät sinnikkäästi kiinni vallan kahvasta.

Äänestä
  • kaipaisin näistä tapauksista. Itse en tunne yhtään.

    Äänestä

  • dogger kirjoitti:

    kaipaisin näistä tapauksista. Itse en tunne yhtään.

    meijän pittää sietee paskallasotkijoita ja elättiä.

    Äänestä

niiden elättäminen on käynyt meille kalliiksi.

Äänestä

sekä Jussiahon NÄLKÄKOULUN alistetut oppilaat voivat varmaan kertoa lisää.Valehtelua,selkäänpuukotusta,halveeraamista,oman edun tavoittelua ja herra Harjun perseen nuolentaa.Vieläkö lisää? Verorahojen haaskaamista
turhaan paskaan.Vieläkö lisää?????????

Äänestä
  • en itse ole kepulainen ja vieläkin niitä eläviä esimerkkejä kaipaisin. Jokin konkreettinen kepulaisten päätös kunnan tasolla.

    Äänestä

  • dogger kirjoitti:

    en itse ole kepulainen ja vieläkin niitä eläviä esimerkkejä kaipaisin. Jokin konkreettinen kepulaisten päätös kunnan tasolla.

    viimeiset seitsemän.

    Äänestä

  • sivustoja kirjoitti:

    viimeiset seitsemän.

    Olen esimiestehtävissä eräässä iisalmelaisessa pörssiyrityksessä ja suoraan sanottuna kepulaisuus ei minun silmissäni ole ainakaan mikään etu töitä hakiessa...päinvastoin, jos joku ilmoittautuu työhaastattelussa kepulaiseksi, niin hylkään hänet saman tien. Perustelu: kepulaisuus. Kepu pettää aina.

    Äänestä

  • Piällikkö kirjoitti:

    Olvi,Normetti tae valimo.Pitäkee tuotoksenne.Terv.Kepumafia.PS:Oottako suanna meijän hommoomia aluetukia........

    Tuohan on kiellettyä työsyrjintää, pörssiyhtiössä! - Ei pitäisi perjantaikaljojen jälkeen kirjoitella nettiin.

    Äänestä

  • on sitten kirjoitti:

    Eiköhän ne kepulaiset viljelijät eläkin pelkästään tukien varassa, jos kaikkia yrityksiä tuettaisiin yhtäpaljon ,rahat loppuisivat heti.
    On joitain poikkeuksia viljelijöissä ,jotka eivät elä pelkässä tukiharhassa vaan tosiaan yrittävät.

    Äänestä

  • aluetukia? kirjoitti:

    tultu. ennen holhokit ja kriminaalit olivat vajaavaltaisia, muut tekivät heitä koskevat päätökset. Nyt nämä kepu-elätit ovat suuriäänisimpiä mölöttäjiä.

    Äänestä

  • mihin on kirjoitti:

    tultu. ennen holhokit ja kriminaalit olivat vajaavaltaisia, muut tekivät heitä koskevat päätökset. Nyt nämä kepu-elätit ovat suuriäänisimpiä mölöttäjiä.

    kunta rakentanut pytingin PONSSELLE? Entäs tuo miljoonien eurojen juhlakenttä olusia varten Olvin viereen,josta kaupunki ei peri vuokraa sentin senttiä.Ja taisipa Kääriäinen aikanaan hommailla pullotuslinjarahat Olville.Vitun vajakit ootte itse.

    Äänestä

  • on sitten kirjoitti:

    Olvi,Normetti tae valimo.Pitäkee tuotoksenne.Terv.Kepumafia.PS:Oottako suanna meijän hommoomia aluetukia........

    Ei kannata olla ylimielinen, vaikka tehtaalla pienenä piällikkönä onkin. - Se elämä vuan on semmosta.

    Äänestä

  • Vieremän kirjoitti:

    kunta rakentanut pytingin PONSSELLE? Entäs tuo miljoonien eurojen juhlakenttä olusia varten Olvin viereen,josta kaupunki ei peri vuokraa sentin senttiä.Ja taisipa Kääriäinen aikanaan hommailla pullotuslinjarahat Olville.Vitun vajakit ootte itse.

    kaikki mihin se tarttuu, saastuu. Mitalia ja ylennyksiä toisillee jakavat, tuommosille käpykaatilaisille. Mikähän myrkky siihen tepsis?

    Äänestä

  • se kalja kiäriäinen kirjoitti:

    kaikki mihin se tarttuu, saastuu. Mitalia ja ylennyksiä toisillee jakavat, tuommosille käpykaatilaisille. Mikähän myrkky siihen tepsis?

    pikku nilkki.Elä vaeha puhheenaehetta.Seppo on yliopistossa väitellyt valtiotieteen tohtori ja
    reservin kapteeni.Mitenkäs herran merzonuumipaperit jaksaa.................

    Äänestä

  • asiassa kirjoitti:

    pikku nilkki.Elä vaeha puhheenaehetta.Seppo on yliopistossa väitellyt valtiotieteen tohtori ja
    reservin kapteeni.Mitenkäs herran merzonuumipaperit jaksaa.................

    Mutta Onko Kääriäisen "tutkimuksilla" mitään arvoa.

    Äänestä

  • samat paperit kirjoitti:

    on nollatutkimus. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Sinäkin olet rahoittanut ja tukenut sitä hömppää.

    Äänestä

  • samat paperit kirjoitti:

    Mutta Onko Kääriäisen "tutkimuksilla" mitään arvoa.

    Enpä usko, että mikään tohtori ja res. kapteeni olisit, sen tasoiset miehet eivät yleensä tuontasoisia kommentteja heittele.

    Aika asiattomaksihan tämä keskustelu on mennyt, taitaa olla, että katkeroituneet ihmiset täällä kateuksissaan räkyttävät. Näinhän se Keskustalla on aina ollut, räkytystä tulee sekä oikealta että vasemmalta. Oikeiston katkeruus johtuu siitä, että Kekkonen aikanaan lakkautti IKL:n. Tällä teollaan Kekkonen esti Suomen joutumasta oikeisto- ja fasisitikurimukseen ja pelasti maan itsenäisyyden. Tästä kuitenkin alkoi näiden piirien leppymätön Kekkosviha, joka sitten on muuttunut "kepu"-vihaksi. Demareille ja kommunisteille Keskusta on ollut vihan kohde siitä syystä, että joukoilla on oltava yhteinen vihollinen, jottä oma aate kestäisi. Takavuosina, kun elintaso Suomessa oli todella tiukalla, työväkeä oli helppo agitoida maidon, voin ja lihan korkeilla hinnoilla. Oli siis tarpeeksi yksinkertainen ja konkreettinen asia, jolla kansaa oli helppo kiihottaa. Tällaiset syyt ja demareiden Kekkosviha olivat taustalla 50 vuotta sitten alkaneeseen yleislakkoon; demarit järjestivät lakon kostoksi siitä että Kekkonen voitti presidentin vaalit v. 1956. - Paljon laajemminkin asiaa olisi helppo analysoida. Tällaiset, ihmeen sitkeästi sukupolvelta toiselle siirtyvät asenteet ja ennakkoluulot ovat tämänkin ilmiön taustalla. Pikkukaupungissa ne sitten henkilöityvät vielä kovin helposti.

    Äänestä

  • Tuskin oon tohtori kirjoitti:

    siinä on politiikan taso peilikuvana. Res.kapt. on pikkuherra, varsinkin kun ne "natsat" on saatu ansiotta.

    loppututkinnon suorittaneita kuin kepussa. Näillä kepulaistutkimuksilla ei ole mitään arvoa ja ylistämääsi väitöstä pidetään "piireissä" todella nollatutkimuksena. Kepussa on sitä auktoriteeti uskoa, se tehoaa vanhakantaisen vaalikarjaan, ei tämän päivän ihmisiin.

    Äänestä

  • Pahasti kirjoitti:

    Tuohan on kiellettyä työsyrjintää, pörssiyhtiössä! - Ei pitäisi perjantaikaljojen jälkeen kirjoitella nettiin.

    jo aika kovalta syrjinnältä. Tarkoitus ei ollut keskustelua aloittaessa mennä henk. kohtaiselle tasolle. Toivottavasti on kirjoitettu pienessä nousukkaassa koska eihän tuo voi olla totta, jos on niin tuntuu jo melkein oikeutetulta jos keskustan jäsenet on joskus saaneet töitä jostain yrityksestä puoluekirjansa ansiosta ;)

    Äänestä

  • samat paperit kirjoitti:

    Mutta Onko Kääriäisen "tutkimuksilla" mitään arvoa.

    menehän nyt istumaan siihen leasing-katumaasturiisi ja tutki niitä mertzunomipaprujasi.

    Äänestä

  • Piällikkö kirjoitti:

    Olen esimiestehtävissä eräässä iisalmelaisessa pörssiyrityksessä ja suoraan sanottuna kepulaisuus ei minun silmissäni ole ainakaan mikään etu töitä hakiessa...päinvastoin, jos joku ilmoittautuu työhaastattelussa kepulaiseksi, niin hylkään hänet saman tien. Perustelu: kepulaisuus. Kepu pettää aina.

    Joku ministeriön virkamies vuan hauastattelemaan
    tätä pikkuhitleriä.Kysymys on ihmisoikeuksista.

    Äänestä

  • lipsahtaa kirjoitti:

    menehän nyt istumaan siihen leasing-katumaasturiisi ja tutki niitä mertzunomipaprujasi.

    me joilla on akateemisia tutkintoja, emme seurustele junttieinarin kaa...

    Äänestä

Maanviljeliöiden herraelämän kustannukset ovat kaikkine tukineen suomalaisille noin 4000 000 000 euroa sisältäen kansalliset ja EU tuet.Viljeliöitä on hieman yli 70 000 kappaletta.Jokainen suomalainen rikastuttaa maanmiestä noin 800 eurolla per vuosi, ei ole ihme jos eläminen on suomessa kallista

Äänestä
  • Henrra duunari väittää keskimääräiseksi tukimääräksi 55000erkkiä/viljelijä.Kylläpä erehdyit.Menenepä uudelleen sinne tarkkailukouluun,sillä Suomi on iso S ja maanmies ei ole maamies.No kohta saadaan edullisia duunareita esim.Puolasta, eikä törötimpureille tartte maksaa pimeenä 20 erkkiä
    tunti työttömyyspäivärahat asuntotuet soskuavut.

    Äänestä

  • laskee niin mitä vit**a ne enää valittaa, mitä se oli 400.000.000......
    ja jokainen rikastuttaa yhtä viljelijää 800€/vuosi. veronmaksajia n.2.8milj*800€ = VILJELIJÄKSI JA HETI!!!
    En tainnut laskea oikein, ei minun pussissa noin paljon ole.
    Summat kuulostaa suurilta mutta ei ne kaikki rahat viljelijän taskussa ole, murto-osa vain.

    Äänestä

luettavissa se, että maanviljely tulisi lopetettaa suomessa kokonaan. Käsittääkseni viljeleminen, lypsy- tai lihakarjan kasvatus ei kannata ilman EU:n myöntämiä tukia. Tottahan on että euroopasta tuleva ruoka on jo tälläkin hetkellä halvempaa kuin suomessa tuotettu.

Äänestä
  • markkinataloudessa. Tuotevalvonta pelaa vaikka nämä meidän agitaattorit muuta väittää.

    Äänestä

  • kuten globaalissa kirjoitti:

    markkinataloudessa. Tuotevalvonta pelaa vaikka nämä meidän agitaattorit muuta väittää.

    tekisi terää esim.asuntojen hintoihin.Sama vaikutus olisi jos meillä ei olisi karmea rakennustarvikekartelli by KESKO!

    Äänestä

yhtään täsmällistä vastausta jossa osoitetaan että kunnanvaltuuston/hallituksen/virkamiesten jokin päätös joka olisi totaalisesti kussut, olisi kepulaisen politiikan aikaansaamaa.
Onko sitten jokin esimerkki jossa näkyy selvästi että jonkin muun puolueen jossain muussa "maalaiskunnassa" tekemät päätökset olisi toimineet paremmin?

Vai täh... onko kyse vain selittämättömästä vihasta päätöksentekijöitä kohtaan jotka sattuvat olemaan enemmistönä kepulaisia?

Äänestä
  • Tältä palstalta et saa hyväksyntää. Elätit on elättejä.

    Äänestä

  • ohjattava itekses kirjoitti:

    Tältä palstalta et saa hyväksyntää. Elätit on elättejä.

    tässä nyt hyväksyntää etsitä vaan jotain joka antaisi perusteita kepulaisia virkamiehiä vastaan kohdistuvaa vihamielisyyttä. Eli ainoa syy kepuvihaan on EU:n viljelystukia saavat viljelijät?

    Voisiko sosialistiivihan sitten kiteyttää sosiaalitukia ja muita päivärahoja saavien ihmisten kontolle? Eli vihataan työttömiä, opiskelijoita, eläkeläisiä, sairaita jne. sen takia että he saavat rahan leipäänsä valtiolta?

    En edelleenkään ole kepulainen, ja syy miksi kyselen on että kun niin KIINNOSTAA. koska kukaan ole minua vielä valaissut asiasta ja itse en ratkaisua keksi.

    kaapunnintalolla ja pyyvä nähtäväkses asikirjat,
    joesta ilimenöö kuka tek piätöksen kirjaston pöövästä (60000erkkiä).Tieto on julukinen.Pistä nimi tänne palstalle niin nähhään ootko lintu vae
    kala.Jos oot iisalamelaenen,niin kepukoerain on pakko se asiapaperj sulle esittee.

    Äänestä

  • tokkeri kirjoitti:

    Elävä esimerkki ja hyvä sellainen, näitä kaipaan lisää. En käy tarkistamassa koska uskon kun niin sanotaan, tekisi kuitenkin mieli tietää kuka sen pöydän hankkimispäätöksen teki...
    En myöskään ilmianna itseäni kun en näe siihen mitään aihetta.

    julkinen asia,mutta Iisalmessa kepumafian salaama.Kysymys on VEROEUROISTA,ja tekijä
    paljastetaan.On tehty virkamiespäätöksenä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

dogger kirjoitti:

Mistä juontaa tämä kitkerän katkera kepuviha iisalmessa. Kuitenkin Iisalmi on "maaseutukaupunki", jossa valtaosa ihmisistä asuu maalla ja saa toimeentulonsa sieltä, niin eihän se nyt niin ihmeellistä ole jos kunnanvaltuusto jonne samat ihmiset äänestävät ehdokkaitaan koostuu enemmistönä kepulaisista.
Ja sellaiset ajatukset joissa työnantajat palkkaavat työntekijöitä työnhakijan tai jopa työnhakijan isukin puoluekirjan perusteella voi varmaan unohtaa. Ei yhdelläkään yrittäjällä ole iisalmessa varaa palkata ks. perusteella työntekijöitä. Vai onko... Kertokaa joku jos paremmin tiedätte ja vain omakohtaisia kokemuksia, ei kaverille oli käynyt näin juttuja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu