Mitä pelkäät?

Kun ette uskalla kertoa tunteitanne suoraan kohteellenne, niin mitä pelkäätte eniten?

Minä ainakin luulisin, että melko harvat sanoo mitään että "haista vittu" vaikka eivät olisikaan kiinnostuneita. Tärkeintä varmaan ois, että saisi tietää, ettei sitä toista kiinnosta.

Itse pelkään vaan jotenkin sitä tilannetta ihan uskomattoman paljon. Ihan niinkuin olisi menossa pitämään esitelmää tuhannelle ihmiselle tai jotain. En pelkää sitä, että mulle sanotaan ei.

Lisäks mulla tässä jutussa on sekin, että me molemmat ollaan varattuja. Ei tahtos tuhota sitä mitä on jo saanut, vaikka sydämessään tietääkin todella vahvasti, että siinä toisessa olisi se "jokin". Lisäks koittaa tehdä oikein, eikä halua satuttaa ketään. Toisaalta se suurin "rikos" on jo mun mielestä tapahtunut, kun on ihastuttu toiseen. Mulla ainakin on helvetin paha omatunto, vaikka mitään ei olekaan tapahtunut. Ja tää on jatkunut jo jotain yli puoli vuotta. Yritän vaan sinnitellä ja toivon että tää vielä joskus loppuu...
282233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

tykkääkään musta. Siinä kaikki.

Äänestä
  • kun toinen on vain viileen coolina,ei mitään vinkkiä,ehkä satunnaisia heittoja puheesta irtoaa kun oikein aina kuuntelee mitä hän sanoo,mutta tunnen että jotain on kuitenkin,muuten ei minustakaan tuntuisi tältä.Tilanne on hankala sen myönnän mutta ei maailmassa niin paljon ole rakkautta ettei siihen vielä lisää mahtuisi

    Äänestä

vähän ajattelen samoin kun edellinen. Pelkään ettei Hän tykkääkään musta. En halua kuulla hänen sanovan ettei meistä.. Mieluummin olen sitten salaa ihastunut kai :(

Äänestä

myös, että olet joskus ihastunut samanlailla siihen sinun nykyiseen! Eli se on sitten sama laulu muutaman vuoden päästä...

Äänestä
  • että kaikki ihastukset päättyvät samalla tavalla kunhan aika etenee? Minä en ainakaan nykyiseeni ihastunut samasa mittakaavassa kuin nyt olen.Ihan eri juttu.

    Äänestä

näyttää vaivaantuneelta, ja siltä, ettei minun olisi pitänyt kysyäkään. Sitten hän katsoisi minua pahoillaan ja näkisin hänen katseestaan jo vastauksen. Ja siitä eteenpäin hänen näkemisensä olisi vieläkin vaikeampaa, eikä kummallakaan olisi mukava olla.

Ei se tilanne ujostuta, en ole niin ujo. Pelottaa se, mitä sen sanomisella voi saada aikaan.

Hitsit, minä olen pahoillani, että ikinä häiritsin häntä. Meinasin kirjoittaa taas pitkän viestin tuonne horoskooppipalstalle, mutta laitankin sen tähän. Miksi kauriista tulee työnarkomaani tai kouluhullu, miksi hän käyttää suuren osan ajastaan kaikenlaiseen hääräämiseen ja tekemiseen? Kun on sellaisia asioita, jotka vaan tuntuvat aina menemään pieleen. Sitä miettii ja miettii, ja loppujen lopuksi ei pysty tekemään mitään ratkaisevaa. Ajattelen, että käy niinkuin aiemminkin on käynyt, ja taisi jo käydä. Valmistauduin tosiaan siihen, ettei mitään tapahtuisi, enkä sitten saanutkaan aikaan kuin sotkua.

Töihin vielä kahtena iltana tällä viikolla, joten jätän huomisen urheilun väliin. Yskä ei pääse alkamaan ja kurkku paranee.

Äänestä
  • Kuuleppas kauris,voisitko jo lopultakin uskoa,että minä olen yhtä ihastunut sinuun tai ehkä enemmänkin.Miksi olet niin tyynen viileä seurassani etten uskalla ilmaista tunteitani? En todellakaan katsoisi sinua vaivautuneena,jos tunteistasi kertoisit,päinvastoin.Varmaan ehkä punastuisin ja sanoisin et "samoin minä".Se mitä mulle on tapahtunut,on jotain aivan uskomatonta.En pysty sitä oikein järjellä käsittelemään.

    Äänestä

  • minätässä kirjoitti:

    Kuuleppas kauris,voisitko jo lopultakin uskoa,että minä olen yhtä ihastunut sinuun tai ehkä enemmänkin.Miksi olet niin tyynen viileä seurassani etten uskalla ilmaista tunteitani? En todellakaan katsoisi sinua vaivautuneena,jos tunteistasi kertoisit,päinvastoin.Varmaan ehkä punastuisin ja sanoisin et "samoin minä".Se mitä mulle on tapahtunut,on jotain aivan uskomatonta.En pysty sitä oikein järjellä käsittelemään.

    ...et se taida olla se "tietty" sinä...
    Viimeksi kun näin sinut toissaviikolla, en luulisi, että olin "tyynen viileä". ...mutta jos olisit sinä, niin Minä en pystyisi (kerrankin) järkeilemään, miten riemuissani olisin.

    Äänestä

  • kurkustasi, ettei yskä yllätä - työ on kuitenkin parempi näin pakkasella. Jätä vaan se urheilu väliin - ja tuosta muusta sun ei kannata huolta kantaa. Hänen silmistään näet kuitenkin kaipuun ja suuren tuskan päästä sun luo - hän kuitenkin tahtoo juuri sinut.

    Äänestä

  • se aiempi kauris kirjoitti:

    ...et se taida olla se "tietty" sinä...
    Viimeksi kun näin sinut toissaviikolla, en luulisi, että olin "tyynen viileä". ...mutta jos olisit sinä, niin Minä en pystyisi (kerrankin) järkeilemään, miten riemuissani olisin.

    ne terävät sarvet - ne jotka saattaa pistää kipeästi? En oikein tunne noita horoskooppimerkkejä - voi olla, että sotken toiseen merkkiin. Mutta tässä kohden vastaan, että sitä pistosta pelkään.

    Äänestä

  • se kauriilla kirjoitti:

    ne terävät sarvet - ne jotka saattaa pistää kipeästi? En oikein tunne noita horoskooppimerkkejä - voi olla, että sotken toiseen merkkiin. Mutta tässä kohden vastaan, että sitä pistosta pelkään.

    vaan ...karauttaa karkuun. Ei se hyökkää. Missään nimessä tahallaan ainakaan. Tai ei enää...tai ei ainakaan häntä.
    Mutta hermostuessaan se saattaa pälistä kaikkea kummaa.

    Äänestä

  • minätässä kirjoitti:

    Kuuleppas kauris,voisitko jo lopultakin uskoa,että minä olen yhtä ihastunut sinuun tai ehkä enemmänkin.Miksi olet niin tyynen viileä seurassani etten uskalla ilmaista tunteitani? En todellakaan katsoisi sinua vaivautuneena,jos tunteistasi kertoisit,päinvastoin.Varmaan ehkä punastuisin ja sanoisin et "samoin minä".Se mitä mulle on tapahtunut,on jotain aivan uskomatonta.En pysty sitä oikein järjellä käsittelemään.

    Eihän täällä kukaan tiedä kuka on kukin.Minä nyt vain kerroin taas tuntemuksiani ja tässä on tulos.Monta kaurista jonossa:)Mut turha on turhaa,jos se ei tajuu.Eipä tainnut koskaan muuta kuin leikkiä kanssani tai se luulee et minä.Oikeen varsinainen kissa-hiiri leikki.Tai nyt kait pitäis sanoa et kauris-kalat leikki:)

    Äänestä

  • pistä kirjoitti:

    vaan ...karauttaa karkuun. Ei se hyökkää. Missään nimessä tahallaan ainakaan. Tai ei enää...tai ei ainakaan häntä.
    Mutta hermostuessaan se saattaa pälistä kaikkea kummaa.

    ainakaan pelota - mutta jotain minä pelkään. En kenessäkään muussa ihmisessä kuin juuri hänessä. Koitan kuitenkin olla aina aika rohkea. Hänen suhteen ainakin kerran olin.

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    kurkustasi, ettei yskä yllätä - työ on kuitenkin parempi näin pakkasella. Jätä vaan se urheilu väliin - ja tuosta muusta sun ei kannata huolta kantaa. Hänen silmistään näet kuitenkin kaipuun ja suuren tuskan päästä sun luo - hän kuitenkin tahtoo juuri sinut.

    lukiessani en osaa keskittyä tunnilla.

    Jos "hän kuitenkin tahtoo juuri sinut" ... jos olisi näin, ...kauris ei karkailisi enää minnekään. :)

    Kiitos viestistä

    Äänestä

  • viestejä kirjoitti:

    lukiessani en osaa keskittyä tunnilla.

    Jos "hän kuitenkin tahtoo juuri sinut" ... jos olisi näin, ...kauris ei karkailisi enää minnekään. :)

    Kiitos viestistä

    sinä nyt tunnille - niin tulisi minunkin tehdä. Tulen tilaisuuden tullen tarkastamaan, että olet siinä.

    Äänestä

  • kalatnainen kirjoitti:

    Eihän täällä kukaan tiedä kuka on kukin.Minä nyt vain kerroin taas tuntemuksiani ja tässä on tulos.Monta kaurista jonossa:)Mut turha on turhaa,jos se ei tajuu.Eipä tainnut koskaan muuta kuin leikkiä kanssani tai se luulee et minä.Oikeen varsinainen kissa-hiiri leikki.Tai nyt kait pitäis sanoa et kauris-kalat leikki:)

    kauris-n. Eräs m taas syntynyt marraskuussa.

    Ehkä tämä rajaa jotakin, ettei tule lisää sekaannuksia.

    Äänestä

  • se ei kirjoitti:

    ainakaan pelota - mutta jotain minä pelkään. En kenessäkään muussa ihmisessä kuin juuri hänessä. Koitan kuitenkin olla aina aika rohkea. Hänen suhteen ainakin kerran olin.

    ja ainaki yksi jo toteutuikin. Sähläsin niin, että hän saattoi ajatella, ettei minua kiinnostanutkaan. Jos ei olisi kiinnostanut, en olisi hermoillut, enkä siis ehkä sählännytkään niin pahasti.

    Yleensä pyrin selvittämään kaiken ja pian, ettei mikään jää vaivaamaan. Mutta hänen kohdallaan selvittäminen jäi myöhään. Enkä välttämättä osannut selvittää kaikkea kuitenkaan.

    Äänestä

  • keskityppä kirjoitti:

    sinä nyt tunnille - niin tulisi minunkin tehdä. Tulen tilaisuuden tullen tarkastamaan, että olet siinä.

    sitten sujui, ...iltapäivällä ei enää tietokoneen ääressä tunneilla. Taitaa olla hyvä. ...Muuten alan taas miettiä liikaa.

    -Lukee horoskooppipalstaa- No niin...

    Äänestä

  • montaa asiaa kirjoitti:

    ja ainaki yksi jo toteutuikin. Sähläsin niin, että hän saattoi ajatella, ettei minua kiinnostanutkaan. Jos ei olisi kiinnostanut, en olisi hermoillut, enkä siis ehkä sählännytkään niin pahasti.

    Yleensä pyrin selvittämään kaiken ja pian, ettei mikään jää vaivaamaan. Mutta hänen kohdallaan selvittäminen jäi myöhään. Enkä välttämättä osannut selvittää kaikkea kuitenkaan.

    vielä pari sanaa - nyt ei vain ehdi. Pahasti koulussa kiinni. Kutsun sua vielä neito pieni -tuonnempana.

    Äänestä

  • tulee vaihtaa kirjoitti:

    vielä pari sanaa - nyt ei vain ehdi. Pahasti koulussa kiinni. Kutsun sua vielä neito pieni -tuonnempana.

    kiirehtimään muutenkaan.

    Kärsivällisyyttä minulta on aina löytynyt useissa asioissa...mutta joissakin ei ollenkaan. Yritän laajentaa kärsivällisyysalaani.

    Äänestä

  • tässä mitään kirjoitti:

    kiirehtimään muutenkaan.

    Kärsivällisyyttä minulta on aina löytynyt useissa asioissa...mutta joissakin ei ollenkaan. Yritän laajentaa kärsivällisyysalaani.

    sinullekkin antaa - vaikka koko palan. Jos siis olet Hän.

    Äänestä

  • on sitä kirjoitti:

    sinullekkin antaa - vaikka koko palan. Jos siis olet Hän.

    kuka sinä olet, myös.

    On hölmöjä aiheita, joista olen höpissyt hänelle, kuten hiuspanta. Viimeksi kun näin hänet, hänen jalalleen oli tapahtunut jotakin.

    Äänestä

  • sitten siitä, kirjoitti:

    kuka sinä olet, myös.

    On hölmöjä aiheita, joista olen höpissyt hänelle, kuten hiuspanta. Viimeksi kun näin hänet, hänen jalalleen oli tapahtunut jotakin.

    olen tietysti minä - epäselvää minulle on vain kuka sinä olet. Hiuspannat ei oikein avaudu, mutta mitäs sille jalalle oli sattunut?

    Äänestä

  • minähän kirjoitti:

    olen tietysti minä - epäselvää minulle on vain kuka sinä olet. Hiuspannat ei oikein avaudu, mutta mitäs sille jalalle oli sattunut?

    -aihe ei avaudu, ...ehkä et sitten...

    Silloin, kun valmentaja tutki hänen jalkaansa, olin jo lähdössä, enkä tiedä, mikä siinä sitten oli..mutta ehkä polvessa jotakin, kun hän yritti pitää jalan suorana.

    (jos ei kuulosta tutulta, niin sinä et taida olla sitten "minulle hän" enkä minä sinulle)

    Äänestä

  • hiuspannat kirjoitti:

    menee - en ole sinun Hän. Olen hukannut minun Hänen nyt jonnekkin. Taidan alkaa taas sitten vaan etsimään jotakin - Hänestä.

    Äänestä

  • niin se kirjoitti:

    menee - en ole sinun Hän. Olen hukannut minun Hänen nyt jonnekkin. Taidan alkaa taas sitten vaan etsimään jotakin - Hänestä.

    sen oikean Hän-ihmisesi!

    Äänestä

  • Entä jos häntä ei näy, jos sitten soittaisin...
    mutta puhelimessa kun ei näe toista, ja jos ei saa sanottua kaikkea, niin toinen ei sitä sitten tiedä. Jos kasvokkain puhuu, niin se toinen näkee paremmin, mitä yrittää sanoa.

    Tiedän, että mitä kauemmin miettii, sitä vaikeammaksi se tekeminen menee. Silti mietin.
    Vaikka tiedän, että teen sen. Kunpa osaisin tehdä asiani selväksi, niin että kerrankin en sotkisi lisää.

    Ajat sitten olisi pitänyt jo... sinä ehkä yllätyt sitten, mutta toivottavasti jaksat silti kuunnella. En voi ihmetellä, jos et, olenhan yrittänyt aiemminkin puhua. ...Mutta ehkä näen sinut jossakin vaiheessa pian. Hmm.

    Äänestä

I only am scared to lose control over myself.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelkuri (n) kirjoitti:

Kun ette uskalla kertoa tunteitanne suoraan kohteellenne, niin mitä pelkäätte eniten?

Minä ainakin luulisin, että melko harvat sanoo mitään että "haista vittu" vaikka eivät olisikaan kiinnostuneita. Tärkeintä varmaan ois, että saisi tietää, ettei sitä toista kiinnosta.

Itse pelkään vaan jotenkin sitä tilannetta ihan uskomattoman paljon. Ihan niinkuin olisi menossa pitämään esitelmää tuhannelle ihmiselle tai jotain. En pelkää sitä, että mulle sanotaan ei.

Lisäks mulla tässä jutussa on sekin, että me molemmat ollaan varattuja. Ei tahtos tuhota sitä mitä on jo saanut, vaikka sydämessään tietääkin todella vahvasti, että siinä toisessa olisi se "jokin". Lisäks koittaa tehdä oikein, eikä halua satuttaa ketään. Toisaalta se suurin "rikos" on jo mun mielestä tapahtunut, kun on ihastuttu toiseen. Mulla ainakin on helvetin paha omatunto, vaikka mitään ei olekaan tapahtunut. Ja tää on jatkunut jo jotain yli puoli vuotta. Yritän vaan sinnitellä ja toivon että tää vielä joskus loppuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu