kommunismi toteutui

osin salen ansiosta

Jos vuoden 2000 presidentinvaalit käytiin perhearvoista, vuoden 2006 presidentinvaalit käytiin sekä Natosta että siitä, kuka määrittää työväestön intressin ja kenellä on oikeus yleistää se kansan intressiksi: kuka on kansan presidentti olemalla työväestön presidentti. Toisin sanoen epäselvyyttä ei ollut siitä, että työväestön intressi vastaa samalla kansan intressiä. Kommunismi on näin toteutunut paradoksaalisella tavalla, sillä eikö kommunismin eräs määritelmä olekin se, että ei ole enää olemassa "luokkavihollista", toisin sanoen että työväestö hallitsee valtiota ja työväestön intressi vastaa yleistä intressiä. Stalinin aikaisessa Neuvostoliitossa poistettiin sanastosta "luokkavihollinen" korvaamalla se "kansanvihollisella" siinä vaiheessa, kun työläisten valtion perustamisvaiheen vaikeudet oli voitettu ja kun puolue oli saavuttanut kyseenalaistamattoman aseman proletariaatin diktatuurin johtajana.

3

267

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • todella? K.Marx´in mukaan kommunismi on yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa valtio lakkaa
      olemasta tarpeettomana. Sitävastoin esimerkiksi Suomessa kapitalistit haluavat kynsin hampain YLLÄPITÄÄ valtiota, koska sen on heidän olemassaolonsa TURVATAKUU (armeija, poliisi, taloudellinen tuki y.m.)!!!
      vom

      • en ymmärrä

        onko se uskonnollinen hurmosliike vai jotain muuta?


      • en ymmärrä kirjoitti:

        onko se uskonnollinen hurmosliike vai jotain muuta?

        Kerro lyhyesti poliittisen ymmärryksesi määrä, niin yritän "esitelmöidä" Sinulle!
        vom


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      32
      644
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      578
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      555
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      543
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe