Kosmetiikan eläinkokeet ja turkistarhaus

KOSMETIIKAN ELÄINKOKEET

Euroopassa 30 000 eläintä vuodessa joutuu kärsimään kosmetiikkayritysten
tekemissä eläinkokeissa. Koe-eläiminä käytetään muun muassa kaneja, koiria, kissoja,
apinoita, marsuja, hamstereita, rottia, hiiriä, hillereitä, hevosia, sikoja, nautoja, lampaita,
vuohia, matelijoita ja kaloja. Kilpailun ja rahallisen hyödyn takia yritykset eivät vaihda
kokeista saatuja tuloksia keskenään, joten samoja kokeita tehdään useita kertoja.

LD-50 testissä koe-eläinryhmille annetaan ainetta erilaisina annoksina sen selvittämiseksi,
minkälainen annos tappaa puolet eläimistä. Testin aikana eläimet saavat kramppeja ja
halvaantuvat ennen kuolemaansa, mikä osoittaa että testi on erittäin kivulias.

Draizen testi on tavallisin silmänärsytystesti. Siinä käytetään kaneja, koska niiden
silmät eivät muodosta kyynelnestettä, joka huuhtelisi testiaineen pois.
Kanit laitetaan laatikoihin tai telineisiin siten, että niiden pää tulee esiin. Näin
kanit pysyvät paikallaan, eivätkä pääse hieromaan ainetta pois silmästä. Kanin toiseen
silmään laitetaan testattavaa ainetta. Silmää seurataan 1-2 vuorokauden
ajan. Yleensä silmä syöpyy aineen vaikutuksesta.

Suomessa käytetään myös vuosittain noin 150 koiraa eläinkokeisiin. Näistä 10 % - 50 %
käytetään ensimmäisen luokan kokeisiin, jotka ovat erittäin tuskallisiksi. Näissä kokeissa
eläimille voidaan tehdä kivuliaita leikkauksia tai aiheuttaa vakavia sairauksia.

Suurin osa koe-eläiminä käytetyistä koirista on beagleja. Muita käytettyjä koirarotuja ovat
muun muassa labradorinnoutaja, saksanpaimenkoira ja bokseri. Beaglen luottavainen ja
säyseä luonne on syy sen suosioon koe-eläimenä.

Vaihtoehtoja eläinkokeille on paljon. Esim. erilaiset kudosviljelmät, kivuntunnoltaan
kehittymättömät eliöt, tietokonesimulaatiot, mekaaniset mallit ja videot. Heti säästettäisiin
satoja eläimiä jos yritykset vaihtaisivat tutkimustuloksia keskenään. Vaihtoehtoja on,
mutta käytön yleensä estää raha ja tutkijoiden tottumus eläinkokeisiin.



TURKISTARHAUS

Tänä päivänä yhä useamman turkiksen päätyessä somisteiksi on selvää,
ettei kyseessä ole mistään turkisteollisuudelle merkityksetön sivuelinkeino.
Vastoin yleisesti esitettyä väitettä somisteet eivät ole turkisteollisuuden
jäännöspaloja: jopa 90 prosenttia ketunnahoista päätyy somisteiksi esimerkiksi
hihansuihin ja huppuihin.

Somisteissa käytetyt turkikset tulevat pääosin tarhatuista eläimistä,
kuten kaneista, minkeistä, supikoirista ja ketuista, mutta myös jalkaraudoilla
pyydettyjä eläimiä käytetään. Käytännössä somisteissa käytetyn turkiksen
alkuperä on usein mahdotonta selvittää. Somisteissa käytetyt turkikset voivat
olla peräisin myös kissan tai koiran turkista, koska Suomen laki ei kiellä
niiden maahantuontia.

Kuluttaja-asiamies päätti jo vuonna 1993, ettei turkisala saa markkinoida tuotteitaan
ekotuotteina. Tekoturkisten valmistus rasittaa ympäristöä huomattavasti vähemmän
kuin kettujen tai minkkien selkänahoista koottujen takkien ja somisteiden tuotanto.
Tekoturkiksia voinee verrata tavallisiin toppatakkeihin.

Jos koiria pidettäisiin samanlaisissa oloissa kuin turkiseläimiä, siitä seuraisi sakot
ja koirienpitokielto. Suomessa vuoden 2003 lopulla vieraillut itävaltalainen kuvausryhmä
paljasti, että olot pohjoismaisilla tarhoilla ovat yhtä huonot kuin Itä-Euroopan
huonomaineisilla tarhoilla.