Viime vuoden kesästä asti olen halunnut kuunnella musiikkikappaleita, jotka muistuttavat minua lapsuudesta ja viattomuuden ajasta. Erityisesti teen näin, jos olen juonut alkoholia. Minulla on vain halu kuunnella kappaleita ja itkeä...melkein joka päivä. Kenelläkään ei varmasti ole samanlaisia kokemuksia.
Minulla ei ole koskaan ollut ketään todellista ystävää, jolle olisin voinut kertoa kaikista asioistani. Kavereita on ollut ja on edelleen, mutta heille en kykene edes vahvassa humalassa kertomaan mitään tunteistani tai tuntemuksistani.
Olen aina ollut ujo. En oikeastaan tiedä mistä lähtien, mutta luulisin että kolmannelta luokalta asti, kun jouduin jälki-istuntoon ihan aiheellisesti. Tai sitten kun sain silmälasit viidennellä luokalla. Tai sitten kuin tein muutamia typeriä tekoja yläasteella.
Varsinkin vastakkaiseen sukupuoleen olen aina tuntenut äärimmäistä ujoutta, vaikka ikää on jo 20 paremmalla puolella.
En tiedä, mikä tämän viestin tarkoitus on, mutta laitan sen joka tapauksessa tänne.
Minulla ei ole koskaan ollut ketään todellista ystävää, jolle olisin voinut kertoa kaikista asioistani. Kavereita on ollut ja on edelleen, mutta heille en kykene edes vahvassa humalassa kertomaan mitään tunteistani tai tuntemuksistani.
Olen aina ollut ujo. En oikeastaan tiedä mistä lähtien, mutta luulisin että kolmannelta luokalta asti, kun jouduin jälki-istuntoon ihan aiheellisesti. Tai sitten kun sain silmälasit viidennellä luokalla. Tai sitten kuin tein muutamia typeriä tekoja yläasteella.
Varsinkin vastakkaiseen sukupuoleen olen aina tuntenut äärimmäistä ujoutta, vaikka ikää on jo 20 paremmalla puolella.
En tiedä, mikä tämän viestin tarkoitus on, mutta laitan sen joka tapauksessa tänne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Én saa mitään asioita hoidettua. En saa itsestäni irti mitään. Olen lihonut puolessa vuodessa lähes 10kg. Ei sinänsä ettenkö olisi koskaan saanut itsestäni mitään irti...yleensä vanhempani hoitivat asiani (ehkä ujoudestani johtuen? vai olinko vain laiska?). Kun muutin omilleni 1 ja 1/2 vuotta sitten kaikki alkoi vain menemään huonompaan suuntaan.
Olin kiinnostunut eräästä tytöstä myös, mutta saamattomuuteni ja ujouteni ja paranoi'ian vuoksi(mikä onkaan) kaikki meni ohi. Todennäköisesti hän oli kiinnostunut myös minusta, mutta nähdessäni hänet toisen kanssa eräässä tilaisuudessa, aloin ajatella, että olen vain kuvitellut kaiken ja että varmasti olen vain niin säälittävä, että pienetkin "merkit" olen katsonut vain luottavaisin mielin...
Joka tapauksessa nyt ei innosta mikään. Puolitoista vuotta sitten aloitin ammattikorkeakoulussa, jota jaksoin puoli vuotta. Sitten vaihdoin toiseen alaan, jota jaksoin ehkä 4 viikkoa.
Vanhemmilleni en pystynyt kertoa että en ole pystynyt nousta sängystä ja mennä kouluun. Sosiaalisten suhteiden solmiminen on äärimmäisen vaikeaa, varsinkin jos olen ventovieras kaikille.
Kavereille ja vanhemmilleni sanon että kyllä tämä tästä, vaikka en pysty, en osaa.
Koulussa olen aina ollut todella hyvä. Yläasteella olin 8. ja 9. luokan paras oppilas ja lukiossa meni vielä hyvin. Sen jälkeen ei ole ollut motivaatiota mihinkään, kun en ole asunut kotona.
No hyvä että kirjoitit. Selkeästi osasit kuvailla, että miten menee, miltä tuntuu. Älä jää yksin huoliesi ja pahan olon kanssa. Tämä on paras neuvoni. Eli yritä puhua vanhemmillesi. Ja hae apua. Eli käy kouluterveydenhoitajan tai terveuskeskuslääkärin luona ja KERRO tuo minkä kerroit juuri. Eli hae apua, ÄLÄ JÄÄ YKSIN. Hae apua, kunnes saat sitä. Jooko? Kyllä se siitä.
mitään lääkitystä ? Jos et niin mene lääkäriin ja kerro olotilastasi. Lääkäri sitten katsoo tarvitsetko lääkkeitä. Voit saada myös lähetteen terapeutille.