Uuden kuluttajabarometrin mukaan suomalaiset kuluttajat ovat vakuuttuneet hyötyvänsä eniten maatalouden uudesta Cap-tukijärjestelmästä.
Vain 8 prosenttia vastanneista taas katsoo maatalouden hyötyvän siitä enemmän.
Tämä tieto vahvistaa entisestään sitä käsitystä, joka on ollutkin vallitseva, että tukien suurin hyötyjä on suoraan kuluttaja.
Tähän haluan tuoda julki vielä korostetusti sen seikan, että suomalaiset raaka-aineet ovat Euroopan halvimmasta päästä ja laadullisesti korkeinta tasoa.
Kaikki tämä on saatu aikaan suhteellisesti pienemmillä tuilla kuin mitä muualla Euroopassa ja se nostaa suomalaisen maatalouden arvoa toimia tehokkaasti vaikeissakin olosuhteissa.
Tästä syystä suomalaiset kuluttajat ovat onnekkaita monestakin syystä ja ehkä tuo tyytyväisyys heijastuu jossain vaiheessa myös julkiseen keskusteluun saakka.
Kuluttaja hyötyykin eniten uudesta
6
728
Vastaukset
- Reflector
On herttaisen yhdentekevää julkisiin keskusteluihin heijastumiset yms.tyhjät löpinät.
Sitten kun alkaa heijastumaan omalla pankkitilillä voi mieli muuttua.Tälläistä kehitystä ei näiilä näkymin ole havittavissa maatalouden puolella ainakaan 50 vuoteen.- Eikö?
"Sitten kun alkaa heijastumaan omalla pankkitilillä voi mieli muuttua."
Nuo heijastukset on olleet voimassa nyt yli kymmenen vuotta.
Ellei jo ala näkyä pankkitilillä, niin mahdolliset vuotokohdat olisi syytä tutkia tarkemmin. - Reflector
Eikö? kirjoitti:
"Sitten kun alkaa heijastumaan omalla pankkitilillä voi mieli muuttua."
Nuo heijastukset on olleet voimassa nyt yli kymmenen vuotta.
Ellei jo ala näkyä pankkitilillä, niin mahdolliset vuotokohdat olisi syytä tutkia tarkemmin.Kyllä se selvinnee itsekullekin aikanaan.
- Mikä mättää
Reflector kirjoitti:
Kyllä se selvinnee itsekullekin aikanaan.
Oletko tyytymätön pieneen palkkaan vai mikä on vialla?
- reflector
Mikä mättää kirjoitti:
Oletko tyytymätön pieneen palkkaan vai mikä on vialla?
Sitten esitetään niin tuloksentekijää että
- kaalto
CAP:n hintajärjestelmä suosii vain kauppiaita, ei tuottajia eikä lopullisia asiakkaita eli kuluttajia. Hinnat nousivat CAP:n seurauksena, vaikka niiden piti laskea. Jos maailmanmarkkinoilla hinta-laatu-suhde olisi hinnoittelussa mukana, valtion talous hyötyisi siitä samoin kuin tuottajat. Kuluttajien luottamus kotimaisuuteen kasvaisi samalla. Ainakaan minä en ole ollut varma ostaessani elintarvikkeita, että ovatko ne varmasti kotimaisia vai valehtelevatko kaupat asiakkaalleen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2732824Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka402259Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3471977- 1051697
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1041640Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121355- 661297
- 681233
- 551159
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl771112