Nyt kun ajattelee uskontojen loukkaamista, niin muslimien monesti toistama lause: "Ei ole muita jumalia kuin Jumala" on loukkaava kaikkia ei-muslimeja kohtaan. Sillä välittyy viesti, että ei ole muita uskontoja kuin Islam ja se on loukkaavaa kaikkia ei-muslimeita kohtaan.
Lause: "La ilaha ill'allah" loukkaa!
22
1961
Vastaukset
- totuus esiin
Jopa kristinusko myöntää, että on muita jumalia kuin vain kristinuskon Jumala. Kristityt käyttävät muista jumalista yhteisnimeä epäjumalat. Myös juutalaiset toimivat näin.
Samoin hinduilla on useita jumalia. Luonnon uskoissa on paljon erilaisia jumalia. Ei siitä ole vielä kauaakaan, kun Suomessakin palvottiin Rongoteusta yms. Ajat muuttuvat, kaikki kehittyy, sivistys ja edistys muokkaavat ihmistä. Näin on tapahtunut myös Suomessa hyvin nopeasti uskonpuhdistuksen ja teollistumisen jälkeen.Meille järkeville uskonnottomille jokaikinen jumalaksi väitetty on ihmisen luoma epäjumala.
Jos oikea jumala olisi olemassa ja halunnut viestin ihmiskunnalle antaa, eivät uskonnot hajoaisi tuhansiin eri tulkintoihin. Viestihän olisi kaikille aivan selkeä.
Kaikki uskonharhaiset siis palvelevat epäjumalaa.he-ma kirjoitti:
Meille järkeville uskonnottomille jokaikinen jumalaksi väitetty on ihmisen luoma epäjumala.
Jos oikea jumala olisi olemassa ja halunnut viestin ihmiskunnalle antaa, eivät uskonnot hajoaisi tuhansiin eri tulkintoihin. Viestihän olisi kaikille aivan selkeä.
Kaikki uskonharhaiset siis palvelevat epäjumalaa.Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, joten totta kai ihmiset uskovat useisiin eri tulkintoihin.
Kaikki sielut ovat tunnustaneet Jumalan Herrakseen ennen syntymää. Jumala testaa ketkä ihmisistä tunnustavat Hänet myös tässä elämässä. Jos kaikki uskoisivat Jumalaan samalla tavalla, tämän elämän tarkoitus kumoutuisi ja voisimme kaikki vain siirtyä Paratiisiin.- Anonyymi
a.yahya kirjoitti:
Jumala on antanut ihmisille vapaan tahdon, joten totta kai ihmiset uskovat useisiin eri tulkintoihin.
Kaikki sielut ovat tunnustaneet Jumalan Herrakseen ennen syntymää. Jumala testaa ketkä ihmisistä tunnustavat Hänet myös tässä elämässä. Jos kaikki uskoisivat Jumalaan samalla tavalla, tämän elämän tarkoitus kumoutuisi ja voisimme kaikki vain siirtyä Paratiisiin.Norja. Pääministeri Jonas Gahr Støre kritisoi lauantain 2.9. mellakoita voimakkaasti, kertoo NRK Nyheter
– Tämä on täysin mahdotonta hyväksyä. Tänään olemme nähneet Bergenissä eritrealaisten välistä väkivaltaa ja yhteenottoa Eritrean tilanteen vuoksi. On täysin mahdotonta hyväksyä voimankäyttöä ja väkivaltaisia yhteenottoja ja hyökkäyksiä poliisia vastaan Norjassa, sanoo pääministeri Jonas Gahr Støre lehdille.
MISTÄ KAUKAA OVAT NORJAAN JUOSSEET TUHOMIELIN
Vähintää se loukkaa monijumalaisia, kuten hinduja. Ainahan voidaan yksijumalaisista uskonnoista hyväntahtoisesti esittää, että kyse on samasta jumalasta, vaikka toisen uskonnon jumala muistuttaakin toisen uskonnon saatanaa.
yhdenkään muslimin, en edes kristinuskon tai länsimaiden kaikkein fanaattisimpien vihollisten, sanovan tai kirjoittavan, että "kristinuskon Jumala" tai vaikkapa Jeesus osana Pyhää Kolminaisuutta muistuttaisi saatanaa. Oletko sinä kuullut tai lukenut?
Sellaiset lauseet kuin "vaikka toisen uskonnon jumala muistuttaakin toisen uskonnon saatanaa" taitavat kuulua vain kaikkein kiihkomielisimpien islamin ja muslimien vastustajien fraasivarastoon.
- saako puhua?
Esim. toisilla palstoilla saa puhua, miten islam loukkaa muita uskontoja. Täällä siitä ei ole saanut puhua. Mikään uskonto ei ole täydellinen. Kaikki loukkaavat kaikkia. Uskonnot pitäisikin rajoittaa omiin kirkkoihin, kappeleihin, moskeijoihin, rukoushuoneisiin ja muihin rakennuksiin, millä nimellä niitä ikinä kutsuttaankaan eri uskonnoissa. Politiikkaan niitä EI pidä sekoittaa.
Tässä buddhapatsaiden räjäyttelystä linkki, koska toisen tekstiä ei saa tänne kokonaisuudessaan kopioida..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=500000000000002&conference=664&posting=22000000013946632 - Herkkääkansaa
Ette edes tiedä mistä puhutte hahahhqa.
- JuusoAli
La ilaja ill'allah muistuttaa hyvin suomen sanontaa: kun Laila löi Leilaa, niin Leila löi Lailaa.
- Anonyymi
he-ma kirjoitti:
Salamia leikkaan!
Kyllä kaikki polut palavat näiltä jokaiselta itsekohtaisesti alta, tulevat kokemaan sen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kaikki polut palavat näiltä jokaiselta itsekohtaisesti alta, tulevat kokemaan sen.
Jonsei ihminen sisäisesti rakennu polulle, ulospäin huutaminen ei polkua mitenkään saa aikaseksi :
ELIKKÄ JEESUS KUVAELMAN YLLÖTYKSELINEN KUNIGKAALISUUS JUURIKIN SITÄ ESITTÄÄ JA OSOITTA IANKAIKKISUUTTA ...
TÄMÄ ON TUTUUS IANKAIKKISUUDELLE - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jonsei ihminen sisäisesti rakennu polulle, ulospäin huutaminen ei polkua mitenkään saa aikaseksi :
ELIKKÄ JEESUS KUVAELMAN YLLÖTYKSELINEN KUNIGKAALISUUS JUURIKIN SITÄ ESITTÄÄ JA OSOITTA IANKAIKKISUUTTA ...
TÄMÄ ON TUTUUS IANKAIKKISUUDELLEmaallinen pöly loppuu siihen - jolle tämä aukeaa
EI OLE MUUTA POLKUA
- einoitakaivata
Suomesta sekottajat ulos ja nämä vaatijat
- Markus80
Miksi sen uskonnon kieli on niin etovaa kurkkuäänteistä älähtelyä?
": "Ei ole muita jumalia kuin Jumala" on loukkaava kaikkia ei-muslimeja kohtaan. Sillä välittyy viesti, että ei ole muita uskontoja kuin Islam ja se on loukkaavaa kaikkia ei-muslimeita kohtaan."
Eihän tuossa ole mitään kritittyjä loukkaavaa. Islamista tuossa ei sanota sanaakaan, ainoastaan todetaan että on vain YKSI Jumala, kuten muuten opetti Jeesuskin. Todellinen kristitty, Jeesuksen seuraaja, palvelee vain YHTÄ Jumalaa, ei monijumalaista paavalilaista kummitusjumaluutta. Se millä kielellä Jumalan olemassaoloa ja YHTÄ Jumalaa todistetaan ei ole merkityksellistä, eikä missään tapauksessa loukkaavaa.- Anonyymi
Tämä lause tarkoittaa ” Ei ole muita palvomisen arvoista jumalaa kuin Allah”. Allah sana käytetään koska se tarkoittaa ”yksi ja ainoa”.
Monia jumalia palvotaan mutta mikään niistä ei ole luonut tai ylläpidä meidät ihmiset ja kaikki muut olennot. Jos joku palvoo kiveä ja pitää sitä jumalana, se ei tarkoita että kivi on jumala, sillä sinä palvojana kykenet paljon enemmän kuin tuo kivi mitä palvot. Ylistetyin ja majesteettisin on yksin se jumala joka on meidän kaikkien yläpuolella, joka on luonut meidät ja ylläpitää. Joka ei tarvitse meiltä ylläpitoa tai rikkautta.- Anonyymi
MIKSI SIIS ISLAMISSA TUHOAMINEN ON NIIN TÄRKEÄÄ JA MAALLISEN KUNNIAN LUOMINEN ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MIKSI SIIS ISLAMISSA TUHOAMINEN ON NIIN TÄRKEÄÄ JA MAALLISEN KUNNIAN LUOMINEN ?
ELÄMISEN LEPO ON ISLAMISSSSA TÄYSIN TUNTEMATONTA JA SE TAJUTOMMUUS LOISTAA NÄILTÄ JO SILMISTÄ.
- Anonyymi
La ilaha ill'allah Ei ole muuta jumalaa kuin Allah ?
On siinä tyhjyys tuotu ihmiselle elettäväksi,, juuri kuin kivi kaiken antaisi ja loisi.- Anonyymi
Pakoon-lähtijät hakevat ilmaisuuttaan uskontonsa turvin ja sitä vaativat vielä meitinkin noudattavan :
ON TÄMÄ KIEROUTTA KAIKINNPUOLIN KAIKKI !
NÄILTÄ PUUTTUU SIIS TÄYSIN LUONNOLLISUUDEN JA HYVÄN KÄSITYS
OVAT TAPOJENSA JA KIVEN ORJIA
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559