pelottavia unia

Olen jo monena yönä nähnyt painajaisia ja se alkaa jo tympiä, mutta kuitenkin.
Minua kiinnostaisikin tietää mitä nämä unet merkitsevät?

1. UNI

Olemme kahden nuoremman sisareni kanssa todella sokkeloisessa, pelottavassa ja inhottavassa talossa ja yritämme paeta sieltä ulos. Siellä on paljon portaita ja ympäristö on todella pelottava ja ahdistava. Lopulta kun olemme ulko-ovella, vain minä pääsen ulos ja sisareni jäävät vangiksi taloon ja kuolevat...

2. UNI

Olen luokassa, luulisin että yläasteella, siellä on kuitenkin ystäviäni ja joitain outoja luokkakavereita. Olemme ehkä kolmannessa tai neljännessä kerroksessa. Jälleen koulu rakennus on inhottava ja ahdistava, jopa karu.
Yhtäkkiä huomaamme että koko koulu on täynnä kaasua ja tiedämme että se syttyy pian palamaan. Lähdemmekin jouksemaan hyvin jyrkkää "polkua" pitkin kohti kellaria. Kuulemme kuitenkin että kaasu räjähti ja menemme nopeasti turvaan saunaan, jossa on panssariovi. Jäämmekin sinne sitten vangiksi ja meillä alkaa loppua happi...

3. UNI

Tämän unen näen todella usein, olen kotona, mutta kotimme on kuitenki muuttunut jotenkin ahdistavaksi ja turvattomaksi paikaksi ja yritän koko ajan paeta jotain, mutta en kuitenkaan pääse talosta ulos...


Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi selittää näitä painajaisiani jotenkin :)
3567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hei huono nukkuja.

Painajaisilla on yleensä jokin viesti kerrottavana unennäkijälleen. Periaatteessa unesi symbolit ovat ihan positiivisia. Talo, koulu ja koti edustavat kaikki itseäsi. Siskosi edustavat omia luonteenpiirteitäsi. Sisaresi eivät voi tulla ulos talosta, kosaka ovat osa sitä.

Painajaisia tuottaa jokin tietoisen elämän ratkaisematon ristiriita. Mikähän sellainen voisi olla? Mitä et itsessäsi hyväksy? Ehkä itsessäsi on tapahtunut jonkinlaisia fyysisiä tai asennemuutoksia, joita et hyväksy tai tunnusta todellisiksi? Yritä olla rehellinen itsellesi.

Sorcerer

Äänestä
  • hyvin mahdollista, minulla on tällä hetkellä aika paljon muutoksia elämässä ja hieman vaikeaa sen kanssa.

    Mutta onko se hyvä että talo ja koulu, jotka edustavat siis minua, ovat aina inhottavia ja pelottavia, jopa ahdistavia ja yritän aina peata niistä... voiko se sitte viestiä esim. sitä että yritän kieltää jotain itsessäni tai että mieleni on jotenkin kieroutunut... vai onko sillä joku piilo merkitys?

    Äänestä

  • huono nukkuja kirjoitti:

    hyvin mahdollista, minulla on tällä hetkellä aika paljon muutoksia elämässä ja hieman vaikeaa sen kanssa.

    Mutta onko se hyvä että talo ja koulu, jotka edustavat siis minua, ovat aina inhottavia ja pelottavia, jopa ahdistavia ja yritän aina peata niistä... voiko se sitte viestiä esim. sitä että yritän kieltää jotain itsessäni tai että mieleni on jotenkin kieroutunut... vai onko sillä joku piilo merkitys?

    En usko, että olet mitenkään kieroutunut.

    Yleensä jokainen pitää itsestään jollain tavalla.

    Alitajunta voi joskus ilmentää tunteita, joita olet päivän aikana elänyt. Unen tunnetilat viittaavat niihin. Tulkinnan kannalta tunne on olennainen, koska se on todellinen yhteys alitajuntaa.

    Sinun on itse pohdittava, miksi koet talon ja koulun niin ahdistaviksi. Mikä niissä ahdistaa?

    Alitajunta on pelottava tasan niin kauan, kunnes sisäisesti oivallat sen olevan osa sinua itseäsi. Yhden teorian mukaan tunne on alitajunta. Kun tiedät ja tunnistat miltä sinusta tuntuu, siis sen alkuperäisen tunteen, eikä tietoisuuden muokkaamaa vastatunnetta alkuperäiselle tunteelle, olet yhteydessä itseesi ja omaan alitajuntaasi. (Voiko tätä enää sekavammin sanoa ...)

    Sitten minulle heräsi vielä yksi kysymys: minkä vuoksi haluat paeta itseäsi?

    Ehkä nämä ajatukset auttavat sinua avaamaan untasi.

    Sorcerer

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huono nukkuja kirjoitti:

Olen jo monena yönä nähnyt painajaisia ja se alkaa jo tympiä, mutta kuitenkin.
Minua kiinnostaisikin tietää mitä nämä unet merkitsevät?

1. UNI

Olemme kahden nuoremman sisareni kanssa todella sokkeloisessa, pelottavassa ja inhottavassa talossa ja yritämme paeta sieltä ulos. Siellä on paljon portaita ja ympäristö on todella pelottava ja ahdistava. Lopulta kun olemme ulko-ovella, vain minä pääsen ulos ja sisareni jäävät vangiksi taloon ja kuolevat...

2. UNI

Olen luokassa, luulisin että yläasteella, siellä on kuitenkin ystäviäni ja joitain outoja luokkakavereita. Olemme ehkä kolmannessa tai neljännessä kerroksessa. Jälleen koulu rakennus on inhottava ja ahdistava, jopa karu.
Yhtäkkiä huomaamme että koko koulu on täynnä kaasua ja tiedämme että se syttyy pian palamaan. Lähdemmekin jouksemaan hyvin jyrkkää "polkua" pitkin kohti kellaria. Kuulemme kuitenkin että kaasu räjähti ja menemme nopeasti turvaan saunaan, jossa on panssariovi. Jäämmekin sinne sitten vangiksi ja meillä alkaa loppua happi...

3. UNI

Tämän unen näen todella usein, olen kotona, mutta kotimme on kuitenki muuttunut jotenkin ahdistavaksi ja turvattomaksi paikaksi ja yritän koko ajan paeta jotain, mutta en kuitenkaan pääse talosta ulos...


Olisin todella kiitollinen jos joku osaisi selittää näitä painajaisiani jotenkin :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu