::Apua::

Olin ylläkin vuoden sinua vanhempi kun abortti minulle tehtiin. Mullakin alkoi kaduttaa vasta vähän ajan päästä. En tarpeeksi ajatellut mitä abortti voi tuoda tullessaan, henkisesti. Tuskaa, ikävää, itsesyytöksiä..Tätä minulla kesti n. 10kk-reilu vuosi.. Nyt abortistani on 15kk. Alkaa helpottaa. Osaan ajatella jo asiaa niin että tilanne oli silloin se mikä oli ja katsoin siinä tilanteessa parhaaksi tehdä abortin. Kadun sitä mutta tehtyä ei tekemättömäksi saa. On elettävä eteen päin vaikka se julmalta tuntuisi. Suosittelen sinua hakeutumaan kuntasi terapeutille/psykologille. Keskustelu ammatti ihmisen kanssa auttoi. Hän kertoi paljon sellaista mitä en itse olisi edes tullut ajatelleeksi,sai minut uskomaan että tein kuten parhaaksi katsoin,ja senhän perusteella ihmiset päätöksiään tekevät.. Hakeuduin itse terapeutille vasta n. 7kk abortista ja olen varma että jos sinne olisin menny aiemmin olisi monta itsesyytöstä jäänyt miettimättä ja monta itkettyä yötä itkemättä. En toki tarkoita että sinun tuli unohtaa aborttisi ja olla "kuin mitään ei olisi tapahtunut" mutta asian kanssa voi oppia elämään,toisilta se vie vähän aikaa, toisilta enemmän. Voimia sinulle,olen varma että sinusta tulee vielä vahva nuori nainen ja opit elämään sen kanssa mitä olet tehnyt :) Niin minäkin opin vaikka välissä tuntui että mielummin kuolen kuin elän itseni kanssa.. Tee niinkuin itsestä parhaalta tuntuu. Saat surra jos haluat, sinun ei tarvitse miettiä mitä muut tekisivät tilanteessasi tai mitähän ne ajattelevat. Ei ei ole merkitsevää! Sinun hyvinvointisi on nyt tärkein,jos tuntuu ettet yksin selviä, puhu ystävillesi, vanhemmillesi tai terapeutille. Minä olen selvinnyt siitä, sinä selviät myös :)
P.s. Jos vain mahdollista niin juttele "lapsen" isän kanssa tilanteesta, minä sain häneltä paljon tukea! Toivottavasti hän on vierelläsi ja tukenasi.. Elämä voittaa aina!

mulla abortista on jo neljä kuukautta ja joka ikinen päivä edelleen ajattelen tekoani.
ja pahinta tässä on se että mieheni sanoi abortin jälkeen että ois halunnutkin pitää lapsen. eikä elämäntilannekaan ole huonnoimmasta päästä. tuskin tästä heti yli pääsee.

toivottavasti joskus.

Olin itse myös 16-vuotias kun tein abortin. Mutta minulle tuli katumus ja paha olo vasta myöhemmin. Se oli elämäni yksi vaikeimista päätöksistä. Olen nyt 27 vuotta ja minulla on 2 lasta. Molempien odotusaikana pelkäsin, että jotain kauheaa tapahtuu, sen takia kun olen tehnyt abortin. Sain kuitenki 2 tervettä lasta. Tottakai olen miettiny millainen hän olisi, tyttö vai poika ym. Toisaalta mietin myös olisiko minulla näitä lapsia jos asiat olisivat menneet toisin... en usko että olis. Ja taas se ajatus tuntuu pahalta.

Silloisesta poikakaverista paljastui ettei hän ihan niin ihana ollutkaan kuin esitti. En tässä ala niistä asioista kertomaan, mutta ne vain vahvistivat että päätökseni oli oikea.

Abortti tulee aina olemaan mielessä, mutta ei aina päällimmäisenä. Sen asian kans on vain opittava elämään ja huolehdittava ettei tarvi sitä uudestaan kokea. Minusta kyllä pahoin tuntuu että aina vuoden vaihteen aikoihin sinulla on kaikkein vaikeimmat ajat...

Tosiasia on, että tehtyä asiaa ei saa tekemättömäksi vaikka kuinka katuisi. Oman psyykkisen hyvinvointisi kannalta on siis tärkeää, että kykenet antamaan itsellesi anteeksi tapahtuneen ja ajattelet toimineesi parhaalla sen hetkisellä ymmärrykselläsi. Ja jatkossa toimi niin ettet joudu enää vastaavanlaisia valintoja tekemään, eli ehkäisyasiat kuntoon.

mennä abortin kokeneiden naisten vertaistukiryhmään, jossa voi käydä omaa tilannettaan läpi ja päästä ehetymään. Ituprojektin sivuilta löydät siitä tietoa.