Faktatietoa löpinän sijaan-

Käytätkö sanontaa "tuhannen pillun päreenä" ja oletko ikinä
tullut miettineeksi
sen alkuperää? Tässä tiedoksi alkuperä:

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen
laudeliinojen keksimistä,
saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä
olosuhteet maaseudulla
olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin puutteelliset,
eivätkä mieheet
yleensä käyneet "esipesussa" ennen lauteille istumista.
Lauteet siis suorastan
kuhisivat erilaisia mikrobeja ja bakteereita, varsinkin
koliformisia bakteereita.

Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin
kutsuttiin tehtiin
tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne
naisen omien
muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne
olivat alussa
puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän
niitä käytettiin. Ihan
pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.

Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt
luonnollisesti, kun miehet ovat
arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin
käyttötarkoituksiin.
Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun
päreisiin. "Tuo
mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi", on
varmasti ollut tuttu
sanonta metsissä eri puolilla Suomea.

Nyt siis tiedätte...
vielä kun selviäis perseen sudin arvoitus...Mielestäni Kaltsu vois ottaa tämän asian tutkittavaksi,ano siihen Eu-tukea,minäkin sain tähän muutaman satatuhatta....

sikakoo
6774
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

p.....n sutihan nyt on täydellisen helppo.

Wc-paperihan on suhteellisen nuori keksintö.

Ulkohuusseissa käyettiin sanomalehtiä..leivänpäällyspaperia..mitä milloinkin.

On käytetty myös tuohta..ennen puuceetä sekä myös puuceen tultua yleiseksi.

Käytössä on ollut myös ikäänkuin varpuluudan tapainen pieni suti, millä ripsuteltu kuivuneet jätöksenrippeet ahterista pois.

Pesu ei näes ole aina kuulunut kovinkaan olennaisena osana suomalaiseenkaan kulttuuriin.

Se, onko jokaisella hyyskässä kävijällä ollut omansa vai onko miniluuta ollut ainoastaan huussi kohtainen lienee ollut enemmänkin sivistystasosta kiinni.

uskokoon ken tahtoo..

vaan voisi olla noinkin..

Äänestä
  • Entäs "tuuskan nuuskaksi"?

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    Entäs "tuuskan nuuskaksi"?

    koetan ottaa selville, kuka tai mikä oli tämä tuusa..

    Saattaa olla, että se on vain kirotusvire ja alunperin ollutkin muusa..*tutkii asiaa*

    Asioilla monesti tapana matkanvarrella hieman muuttua..

    palaan tähän Tuusan nuuskaan hieman asiaa pohdittuani ja mikäli saan siitä asiallista tietoa kaivettua niin julkistan siitä virallisen version(i).

    Äänestä

  • tuffe kirjoitti:

    Entäs "tuuskan nuuskaksi"?

    sanonta tuusan nuuska.

    Nuuskan historia alkaa jo Kolumbuksesta joka sen ihan väärän maan löytäessään äkkäsi siellä ihmsten mutustelevan ja polttavan tabagokasvin lehtiä.

    Kunnon maailmanvalloittajan tavoin Christoffer otti näitä kasveja mukaansa hoviin vietäväksi..suosioon hinnalla millä hyvänsä..

    Asioilla tapana levitä nopeasti ja niinpä Jean Nicof (ei tarvinne selittää) esitteli Ranskan hovissa tuoksunuuskan käytön lääkkeeksi.

    Kuten kaikki hyvä tai paha..myös tämä tapa ylempää alemmas..vaan..koska työläisellä ei ollut aikaa poltella, koskapa molemmat kädet tarvittiin työntekoon..jauhettiin viljamyllyllä tupakka hienoksi nuuskaksi..

    Elikkäs..tuoksunuuska alunperin..tuota ei liene vaikea vääntää huonokuuloisena tuusannuuskaksi..ja näin ollen entinen tuoksunuuska muuttui työläisen tuusannuuskaksi jauhetuksi tupakaksi..

    Osaan minä olla asiallinenkin *kikattaa*

    Äänestä

Kiva oli lukea tuota faktatietoa mutta miksi ihmeessä latistit lukunautinnon ja mielikuvan fiksuudetasi typerään kommenttiin EU tuista?

Äänestä
  • Aloittaja

    -kai sitä on niin tyhmä,niin tyhmä...loppujen lopuksi?
    Anna anteeksi,lähen rysseliin,otan mukaani suvussa kulkeneen perseensudin,tuon isältä perityn kapineen...:)

    Oikeestaan se loppu oli aika kaunis...hehheh.
    Kaltsulle nimenomaan tarkotettu!
    Se ymmärtää tukien päälle,,,saat olla varma!

    sikakoo

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_5213100 kirjoitti:

Käytätkö sanontaa "tuhannen pillun päreenä" ja oletko ikinä
tullut miettineeksi
sen alkuperää? Tässä tiedoksi alkuperä:

Pillun päreitä käytettiin vielä 1800-luvulla, ennen
laudeliinojen keksimistä,
saunoissa naisten alapään suojana. Ymmärrettävistä syistä
olosuhteet maaseudulla
olivat tuolloin hygienian kannalta erittäin puutteelliset,
eivätkä mieheet
yleensä käyneet "esipesussa" ennen lauteille istumista.
Lauteet siis suorastan
kuhisivat erilaisia mikrobeja ja bakteereita, varsinkin
koliformisia bakteereita.

Pillun päreet eli "vitukkeet", kuten niitä tuolloin
kutsuttiin tehtiin
tavallisista männyistä vuolluista päreistä muotoilemalla ne
naisen omien
muotojen ja käyttötarkoituksen mukaan. Luonnollisesti ne
olivat alussa
puunvärisiä, mutta muuttivat sitten väriään mitä enemmän
niitä käytettiin. Ihan
pärekaton harmaiksi ne eivät sentään ehtineet.

Sanonta "Tuhannen pillun päreiksi" on syntynyt
luonnollisesti, kun miehet ovat
arvioineet puun kokoa ja sen riittävyyttä erilaisiin
käyttötarkoituksiin.
Naisille varattiin tietysti oma puu vitukkeisiin eli pillun
päreisiin. "Tuo
mänty riittää varmasti tuhannen pillun päreiksi", on
varmasti ollut tuttu
sanonta metsissä eri puolilla Suomea.

Nyt siis tiedätte...
vielä kun selviäis perseen sudin arvoitus...Mielestäni Kaltsu vois ottaa tämän asian tutkittavaksi,ano siihen Eu-tukea,minäkin sain tähän muutaman satatuhatta....

sikakoo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu