Tanskalaiset näyttivät pilakuvan profeetasta. Siitä syntyi melkoinen soppa.
Tv-uutisissa on näytetty muutaman vuoden ajan kuvia ja jopa uutispätkiä islamistien silpomista länsimaalaisista, teloitustilanteista ym.
Miten on? Millä tavalla lännen pitäisi ajatella näistä teoista. Luulisi näissä kuvissa olevan syytä suuurempaankin "soppaan". Mutta ei. Sitten joku tyhmä pilakuva ja muslimin nenässä kasvaa valtava palkokasvi. Kaikki eteentuleva poltetaan ja hävitettään. Kuka on pikkumainen?
Muslimin on aivan turha rääpiä suutaan mielenosoituksissa. Miettiköön rikoksiaan ihmisyyttä kohtaan.
Kaikkein ikävintä omalla kohdallani on todellakin rasististen ajatuksisen herääminen.
"Pysykööt siellä missä ovat syntyneet tai sukujuurensa ovat jos kerran ihmishenki on halvempi kuin pilakuva.
Täällä pohjolassa aletaan pian vetää pitkin katuja Fordin takapuskuriin kiinnitettynä en sano mitä".
Mittani alkaa olla täysi.
Anteeksi jos pahoitin jonkun mieltä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Asiaa puhuit, mutta mitä noilta anteekspyytämään. Et ole tehnyt mitään muuta, kun vaan pyysit poistumaan sinne mistä tulivatkin.
Jos nyt tehtäisiin mielipidetutkimus EU-maissa yleisesti kansanäänestyksestä, jossa päätettäisiin näitten ainesten poistamisesta euroopasta, niin luulisin, että 90% olisi samaa mieltä!