Nitriittipiikki

Mulla on reilu pari viikkoa sitten perustettu 96 litrainen akvaario. Waterlifen bacterlifea sinne on laitettu ja päivittäin kalanruokaa. Nitriittipiikkiä ei näy syntyvän, akvaarioliikkeessä sanoivat, että viikossa luulisi tulevan.

Aloitin nitriitin mittaamisen kolme päivää perustamisen jälkeen ja silloin arvot olivat 0,1 ja 0,2mg/l välimaastossa. Siitä se sitten putosi nollaan muutamassa päivässä.

Onko mahdollista, että piikki oli jo tapahtunut sen kolmen ensimmäisen päivän aikana vai pitäisikö vielä odotella? Kuika korkeaksi arvot nousevat?

Asukkaita akvaariossa ei vielä ole.
4453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat
  • Nitraattia ei ole vielä muodostunut, niin siksi epäilinkin, ettei piikki ole vielä tullut. Odottelemme siis edelleen ja mittailemme =)

    Äänestä

  • Mursu kirjoitti:

    Nitraattia ei ole vielä muodostunut, niin siksi epäilinkin, ettei piikki ole vielä tullut. Odottelemme siis edelleen ja mittailemme =)

    Hitaaasti hyvä tulee. :)

    Äänestä

  • Plekostomus kirjoitti:

    Hitaaasti hyvä tulee. :)

    Kaupallisilla kypsytysaineilla tuskin saat allastasi kypsäksi. Kauppiaat myyvät näitä aineita vain saadakseen rahaa, mutta niissä aineissa tuskin eläviä bakteereita tulee.

    Ammmoniakkia/hirvensarvisuolaa, multaymppi ja kalanruokaa nii hyvä tulee.
    Lisää keskusteluja löydät www.aqua-web.org foorumista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mursu kirjoitti:

Mulla on reilu pari viikkoa sitten perustettu 96 litrainen akvaario. Waterlifen bacterlifea sinne on laitettu ja päivittäin kalanruokaa. Nitriittipiikkiä ei näy syntyvän, akvaarioliikkeessä sanoivat, että viikossa luulisi tulevan.

Aloitin nitriitin mittaamisen kolme päivää perustamisen jälkeen ja silloin arvot olivat 0,1 ja 0,2mg/l välimaastossa. Siitä se sitten putosi nollaan muutamassa päivässä.

Onko mahdollista, että piikki oli jo tapahtunut sen kolmen ensimmäisen päivän aikana vai pitäisikö vielä odotella? Kuika korkeaksi arvot nousevat?

Asukkaita akvaariossa ei vielä ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu