Ollut aina.
Paavalinkin aikaan seurakunnissa oli erimielisyyksiä. Hän sanoi ohjeeksi seurakunnalle, Jos heillä oli riitaisuuksia keskuudessaan, etteivät käräjöisi uskottomien edessä.
Paavali oli epäilemättä valittu Jumalan opetuslapsi. Pyhä Henki vaikutti opetuslasten keskuudessa,siitä ei ole epäilystäkään.
Olen miettinyt jo pitkän aikaa, Lieneekö tämä edes sopiva palsta uskovaiselle, missä heti hyökätään kimppuun, vaikka kertoisi uskonsa perusteista ihan nätisti. Oikein etsitään ja väännetään valheellisesti aiheita, mistä saisivat nostettua suuren haloon.
Ja häärii palstalla varmaan paljon susia lammasten vaatteissa yrittämässä laumaa hajalle.
Jotkut lehdetkin etsivät täältä jutun juurta. Mielenkiintoa ainakin tälle palstalle on, niinhän oli apostolienkin aikaan. Oikea usko oli eniten ihmisten hampaissa.
Tätä palstaa tuntuvat käyttävän myös lyömä-aseenaan entiset katkeroituneet vl-läiset. Yrittävät hajottaa entisen kotinsa, kun ei muuta voinut.
Olen sitä mieltä, että jos vl-uskovaiseksi itseään nimittävä alkaa hyökätä hengellistä kotiaan vastaan uskottomien edessä, sydän on jo luopunut Jumalasta.
Keinot ovat monet, mutta jokaista uskossaan koetellaan,puhdistetaan ja seulotaan. Kuka vahvana pysyy loppuun asti, pelastuu.
Rakkaat nuoret, älkää menkö pettäjän ansaan, ei pilkkaajista ole apua taivaan portilla. Tämä maailman elo on lyhyt, mutta iäisyys pysyy aina. Minne me sitten menisimme, sanoivat opetuslapset Jeesukselle. Minne me sitten menisimme, sanomme me tämän päivän Jumalan lapset.
Kyllä elävä usko suojaa ihmistä monelta maailman pahalta ja vie kerran kotiin. Synnin jäljet voivat olla itselle ja läheisille raskaat, eikä pian paluuta ole.
Kaikkia ihmisiä kutsutaan, pilkkaajiakin. Ei portteja ole suljettu vielä, vielä ovet ovat auki.
Poistun palstalta. En halua väitellä. Jokainen kyllä saa kuulla, kun menee seuroihin, uskomme perusteista.
On sitä
3
409
Vastaukset
- ystävällisesti
kertoa, millaisia ihmisiä ovat mielestäsi pettäjä ja pilkkaaja, joista nuoria varoittelet?
"Rakkaat nuoret, älkää menkö pettäjän ansaan, ei pilkkaajista ole apua taivaan portilla. Tämä maailman elo on lyhyt, mutta iäisyys pysyy aina. Minne me sitten menisimme, sanoivat opetuslapset Jeesukselle. Minne me sitten menisimme, sanomme me tämän päivän Jumalan lapset."
Olisi oikeasti milenkiintoista tietää, miten luokitellaan pettäjä näissä uskonasioissa. Ja kun pilkkaajaksi usein haukutaan, niin mitä se pilkkaaja milestäsi pilkkaa, sinuako vain mitä? - Dodi
Tämän tyyppiset viestit ovat siitä hauskoja, että ne saattavat olla ihan oikeasti jonkun näköalattoman vl:n tai muun uskovaisen mielipiteitä. Eli ei voi välittömästi provoksi leimata.
henkeen...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad601128- 42871
- 51641
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että315627Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän114614- 51598
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38595- 93590
- 56554
- 72542