ihastunut erääseen ihmiseen ja näin hänestä eilen eroottista unta.Hän otti minusta kiinni ja suuteli tulisesti mikä ei normaalisti häneltä selvinpäin onnistu minkä on myöntänytkin. Samassa unessa oli myös juha kankkunen joten mitä hän siellä teki?olimme jossain pippaloissa.
nukkumaijatar
olen
2208
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
unessa alitajunta jatkaa valveaikaista asiaa, mutta tunnet kaipuuta ystävään, tulet kokemaan onnellisia aikoja ,eräs toiveesi toteutuu lähiaikoina
Ihastuksellasi on luultavammin alkoholiongelma kuin Juha Kankkusellakin, josta on lehtien sivuilla kerrottukin. Siksi hän tuli varmaankin uniisi korostamaan sitä, että ajattelisit, että haluatko todella sellaisen suhteen, jossa mies on kyvytön näyttämään tunteita selvinpäin eli hukuttaa tunteensa viinaan?