Minun tarinani ja

Oletko puhunut aiheesta miehellesi? Pitääkö hän asiaa ongelmana? Ymmärsin, että nautit siiderisi miehesi seurassa. Juoko siis hänkin?

Pienellä paikkakunnalla on ongelmansa. Itse asun vähän suuremmalla paikkakunnalla ehkä 20 000 ihmistä, mutta silti "kaikki tuntee kaikki". Olen lisäksi työskennellyt palveluammatissa kylällä. Vaikka olen ollut naapuripitäjässä töissä jo 15 v, niin joka kauppareissulla suurin piirtein joka kolmas ainakin tervehtii iloisesti.

Minulla oli myös tarve käyttää mielenterveystoimiston palveluja jonkin aikaa. Lopetin sen, koska sain niistä käynneistä vain lisää masennuksen aihetta. Hävetti niin vietävästi, kun odotushuoneessa istuskeli tuttuja. Yritin aina "naamioitua". Aurinkolasein ja kaulukset pystyssä väijyin näyteikkunaa tuijotellen väliä, jonka aikana ei näköetäisyydellä ollut ainoatakaan tuttua, jolloin saatoin livahtaa mielenterveystoimiston ovesta sisälle.

Ei puhettakaan, että voisin mennä kotikaupunkini AA:han. En ole ongelmaani uskaltanut kertoa edes terppakeskuksessa. Tarkistutin maksa-arvonikin jonkin tekosyyn nojalla.

Jospa saisit tukea mieheltäsi. Painokin laskisi, jos niistä siidereistä pääsisi eroon. Lisäpotkua antaisi pari kolme sauvakävelylenkkiä viikossa. Koita hankkia itsellesi lenkkikaveri. Yksin ei tule lähdettyä. Sen tiedän kokemuksesta. Mutta kun on sopinut treffit jonkun kanssa, niin on vaikeampi keksiä tekosyitä.

Tsemppiä Sinulle!

PS. Painonvartijoihin kyllä kehtaa mennä ja myöntää syöppöytensä. Mutta juoppous onkin häpeä!

Selittely paljastaa selvästi, että sulla on ongelma.
Kun menet oikein alas , sitten ne siellä kylällä vasta puhuvatkin, sitten kun kuljet kuset tai paskat housussa tai molemmat. Itse olen ns hyvässä asemassa ja käyn AA:ssa , ilman mitään häpeää. Tosin myönnän, että alussa oli vaikeaa. Mieti asiaa, ehkä et ole AA:n tarpeessa, valvo juomistasi. Tunnusta tosiasiat ja lopeta itsesi kusetus

on juuri sopiva matka. Soita sinne ryhmään ja kysy, onko omalla paikkakunnallasi aa-laisia, joiden kyydissä pääsisit ryhmään. Ei tarvitse hävetä avunpyyntöä. Helsingin auttava puhelin, 09-750200 antaa sinulle lähimpien ryhmien numerot. Apua on saatavissa, ota vastaan se mitä ryhmä voi sinulle tarjota.

Rohkeutta, voimia! Kaikki järjestyy pikku hiljaa, jos saa raittiuden, vaikkapa juuri AA:n avulla.

Itse voin vakuuttaa kokemukseni kautta sen. Olin totaalisesti pohjalla 90-luvun loppupuolella, sekä fyysisesti, henkisesti että aineellisesti. Syynä alkoholismini; en kerta kaikkiaan pystynyt elämään ilman viinan suomaa olotilaa, ja vaikka olitila humalassakin tuntui jo helvetilliseltä, ei uskaltanut olla ottamattakaan. Siinä meni itsekunnioitus, ihmissuhteet, psyykkinen tasapaino, rahat, työt, kaikki.

En ollut sitä ainesta, joka olisi tullut uskoon, vaan tarvittiin AA. Eka palaveri selvensi minulle totuuden: olen sairas. Perusjuttuna minullakin oli mielen epätasapaino; pessimismi, masennusherkkyys, heikko itsetunto, vihantunteet, kaunaisuus, katkeruus. AA:ssa ne ovat pikku hiljaa jääneet pois, ottamalla 12. askelen ohjelman käyttöön mm. itsetutkiskelun puolelta. Se on ollut vapauttava kokemus. Enää ei ole pelkoja, rajua masennusta tai huonoa itsetuntoa: tilalla luottamus siihen että raitis elämä kantaa (elämä soljuu aina jotenkin uuteen päivään ja moni floppi korjaantuu yön yli nukuttuani), terve itseluottamus, toisten huomioon ottaminen. Ja tämä on aika paljo kaverilta, joka kasvoi lapsuuudesta alkaen kieroon, tuli toisten hyväksikäyttäjä, vihaaja ja kostaja, ja alkoholi lääkkeeenä melkein ehti tappaa minut.

Ole luottavainen, käy AA-palaverissa, sitten näet sopiiko se sinulle. Ja työn saannista älä ole huolissasi! Kaikki järjestyy. Jos kaikki on järjestynyt tällaiselle ex-pitkäaikaistyöttömälle alkkikselle, niin kaikki voi järjestyä sinulle, kunhan saat raittiuden. Itsekin pääsin raitistuttuani takaisin työelämään, töissä nyt asiantuntijatehtävissä, ei kukaan olisi voinut uskoa sitä esim. vuoden 1998 lopulla.

Tsemppiä!