Paiseperse

Morjens,
tossa istuskellessani tuolilla parisen
viikkoa sitten, huomasin että toiselle
pakaralle lysähtäminen ei onnistunutkaan
kun sattui niin maan per*. Pistin tyttö-
ystävän siinä sitten tiirailemaan persettäni
keskellä päivää, ja hän kertoi että siellä
on finni joka on kolme kertaa isompi kuin
normaali suht iso aknejötikkä :S Siinä
sitten valahdin valkoiseksi ja rukoilin
hetken herraamme, kunnes tuntui kipua.
Tyttöystäväni puristi sen ja mätää tuli
kuin vettä Estonian porteista. Siihen
jäi kolo ja alkoi muodostumaan rupi, ja ajattelin että siinähän sitten paranee, mutta
eihän se. Tänään huomattiin taas että se
alkaa jollain tavalla tulehtua tai jotain.
Siinä on kuiva ympyrän muotoinen ihonpala
ja lähtenyt pariin otteeseen irti.
Aina istuessa sattuu, joten pliis bees &
honey anna neuvo! Ai nii, väärä palsta,
no ei, vaan onko jollakin vastaavanlaista
ollut ja mikä avuksi?

Nimim. Perseeseen sattuu JAUTS!
64829
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itellä vähän vastaavanlainen tapaus takana. Pakaravakoon alko kehittymään semmonen märkäpaise, että yöks. Liikkuminen oli tuskaa, eikä voinut kuvitellakaan että paiseen olisi itse puhkaissut. Se sitten ajan myötä puhkesi omia aikojaan ja sitten lekurille. Roa-kuuri tauolle, antibiootteja söin 10 7 pv, suihkuttelut rasvaukset lappujen vaihdot 3 x pvä, siihen päälle vielä hiivatulehdus alapäähän... Ou jee! Onneks on tuo ihana mies hoitamassa. Roa-tauko jatkuu ja epäilen, josko sitä jatkankaan.

Mutta joo, suosittelisin lääkärissä käyntiä mahdollisimman pian, ettei kovin pahaksi äidy.

Äänestä

siis levität sitä voidetta paiseen päälle, tai jos kasvia kasvaa ikkunalaudalla, niin siitä vaan... Erityisesti vitamiineja B ja C kannattaa syödä. Vaikuttaa tavalliselta tulehdusreaktiolta.
Oletko ollut ulkona kylmissäsi tai jotain?

Alempi kirjoitus suosittaa sitä kuuluisaa ja kaikkitietävää lääkäriä, mutta tuhlaat vain aikaasi... Aloevera.

Äänestä
  • Tuo pyöreä ihonpala on rupikudosta, joka ei kuitenkaan parane, vaan lähtee aina pois muodastaen uutta rupikudosta tilalle, koska bakteeriviljelmä/tulehdus estää sen parantumisen. ÄLÄ VAIN KAIVELE SITÄ KOSKA SIITÄ JÄÄPI ISO ARPI.

    Äänestä

mulla oli paise pakarassa. se turpos ja aukes, tuli verta ym. sain antibioottia. nyt se o muuten parantunut mut siinä on iso jälki ja iho tuntuu aika heikolta siinä. ei o kyl kivaa kun siinä on jälki varmaan ikuisesti..

Äänestä

Paiseista eikä kukaan ole voinut auttaa,joka kuukausi tulee ennen kuukautisia ainakin parit patit. Olen saanut antipiottikuurit että ehkäisypillereitäkin joiden uskottiin auttavan, eipä auta meikäläiselle.

Enään en edes mene lekuriin, kärsin niist vaan.
Ja arpia sit todellakin on nivuset ja tissin aluset täynnä.

Toivottavasti teille ei käy näin vaan kärsitte vain niist yksistä paiseista.

Äänestä

Yksilöllistähän se on, mutta tiedän muutamia, jotka ovat päässeet niistä kokonaan tai lähes kokonaan eroon jättämällä hiivaa sisältävät ruoka-aineet pois kokonaan ruokavaliostaan. Ei siis enää esim. hiivalla nostatettuja leipiä tai pullia, ei olutta...
Kokeile kuukauden päivät, jos vaikka sullakin tepsisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasvamiäs kirjoitti:

Morjens,
tossa istuskellessani tuolilla parisen
viikkoa sitten, huomasin että toiselle
pakaralle lysähtäminen ei onnistunutkaan
kun sattui niin maan per*. Pistin tyttö-
ystävän siinä sitten tiirailemaan persettäni
keskellä päivää, ja hän kertoi että siellä
on finni joka on kolme kertaa isompi kuin
normaali suht iso aknejötikkä :S Siinä
sitten valahdin valkoiseksi ja rukoilin
hetken herraamme, kunnes tuntui kipua.
Tyttöystäväni puristi sen ja mätää tuli
kuin vettä Estonian porteista. Siihen
jäi kolo ja alkoi muodostumaan rupi, ja ajattelin että siinähän sitten paranee, mutta
eihän se. Tänään huomattiin taas että se
alkaa jollain tavalla tulehtua tai jotain.
Siinä on kuiva ympyrän muotoinen ihonpala
ja lähtenyt pariin otteeseen irti.
Aina istuessa sattuu, joten pliis bees &
honey anna neuvo! Ai nii, väärä palsta,
no ei, vaan onko jollakin vastaavanlaista
ollut ja mikä avuksi?

Nimim. Perseeseen sattuu JAUTS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu