Lainahöyhenissä

Näin hauskan ja jotenkin innostavan unen:
olin jonkinlaisella parvekkeella kurkilauman kanssa ja olin itsekin kurki, olimme kaikki vitivalkoisia. Puhuimme kurkien kanssa ihmiskielellä, yksi kurjista antoi käteeni harjan ja käski harjata edellä olevien kurkien höyhenpeitettä ja myös hänen, lopuksi sipaisin harjalla omaakin päätäni ja kaulaani. Sitten oli tarkoituksemme lähteä lentämään. Lähdin joukon perässä juoksemaan vauhtiin ja vähitellen saimme ilmaa siipien alle ja nousimme lentoon. Elämys lentämisestä oli upea, vaikka lensimme vielä harmaassa käytävässä. Sitten lensimme kuin lentokoneet ja kuulin Finnairin mainosmusiikin. Mitähän ihmettä tämä hauska uni tarkoittaakaan, osaisiko Nukkumaijatar tai joku muu tulkita? t. Unisielu lainahöyhenissä
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Uni on innostava. Pian on aika nousta omille siiville. Unesta tuli olo, että keväällä kurkien takaisinmuuton aikaan suit sulkia ja lenteletkin. Sinulla on silloin uusia ajatuksia ja päämääriä. Kurjethan muuttavat pois syksyllä ja palaavat keväällä. Elämässäsi siis on voinut olla hiljaiseloa nyt talvella, mutta pian on uusien suuntien aika:)

Äänestä
  • Kiitos tulkinnastasi. Jotakin siipien kantavuutta itsekin ajattelin, vaikken kurkea ymmärtänytkään.

    Äänestä

Tuli mieleen. Kurjethan lentävät aurassa, joten ovat erinomaisia tiimipelaajia. Uni saattaisi viitata rooliisi jossakin laumassa l. yhteisössä, ystävät, työ- harrastuskaverit jne., tiimissä, jossa on hyvä yhteishenki. Sinulla näyttäisi olevan tärkeä osa hengen luonnissa; sukimisella on tärkeä tehtävä suhteiden pidossa eläimillä, kuten apinoilla jne. Harjaaminen voisi tarkoittaa myös, että olet ollut nostattamassa tunnelmaa tiimin sisällä. Parveke voisi viitata jonkinlaiseen näköalapaikkaan, täten roolisi on noteerattu myös "laumasi" ulkopuolella, olet saanut positiivista palautetta. Olette yhdessä suorittaneet onnistuneesti jonkin tehtävän tai työn? Lopun Finnair-musiikista tulisi mieleen lomatunnelmat.

Äänestä
  • Kiitos tulkinnastasi, nyt sain selvyyttä tuohon kurkiasiaankin. Tiimissä olen tehnyt töitä ja olen ollut varmaan osaltani tärkeä lenkki siinä, en nyt ehkä aivan hengennostattaja, mutta ehkä sittenkin joskus. Toivon, että tämä toteutuu tulevaisuudessa, kun nyt olen työtön.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisielu kirjoitti:

Näin hauskan ja jotenkin innostavan unen:
olin jonkinlaisella parvekkeella kurkilauman kanssa ja olin itsekin kurki, olimme kaikki vitivalkoisia. Puhuimme kurkien kanssa ihmiskielellä, yksi kurjista antoi käteeni harjan ja käski harjata edellä olevien kurkien höyhenpeitettä ja myös hänen, lopuksi sipaisin harjalla omaakin päätäni ja kaulaani. Sitten oli tarkoituksemme lähteä lentämään. Lähdin joukon perässä juoksemaan vauhtiin ja vähitellen saimme ilmaa siipien alle ja nousimme lentoon. Elämys lentämisestä oli upea, vaikka lensimme vielä harmaassa käytävässä. Sitten lensimme kuin lentokoneet ja kuulin Finnairin mainosmusiikin. Mitähän ihmettä tämä hauska uni tarkoittaakaan, osaisiko Nukkumaijatar tai joku muu tulkita? t. Unisielu lainahöyhenissä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu