Mestaus

Näin toissayönä aikalailla kammottavan unen:

Minä ja kolme muuta naista (olivat tuttuja minulle, mutta en millään saa mieleeni että ketä he olivat) olimme menossa mestattavaksi.

Keskustelimme rauhalliseen sävyyn, että kuka menee ekana, tokana jne.

Tunnelma unessa oli tietenkin ahdistava, mutta kuitenkin ihmeen rauhallinen. Minua hirvitti mennä mestattavaksi, kurkkua kuristi, mutta tajusin että näin pitää käydä. Hyväksyin tilanteen.

Minua ennen meni kaksi ystävääni, en saattanut kunnolla katsoa. Toisen näin päättömänä, hän käveli vielä.

Kolmantena oli minun vuoro. Asetuin tyynenä paikalle, laitoin pääni telineeseen. Hirvitti, mutta tiesin että se ei käy kipeää ja kaikki menee hyvin. Terä putosi, uni loppui.

Mitä ihmettä uni voisi symboloida???
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet tuominnut itsesi jostain asiasta. Tiedät että nyt ei ole enää mahdollisuutta peräänyä vaan täytyy hyväksyä asia, tekoja ei saa tekemättömiksi ja tekojen seuraukset on hyväksyttävä. Kurkku on itseilmaisumme, oman tahtomme keskus. Nyt on jätettävä tahto jonkun "korkeamman" haltuun. Kun annat periksi ja "kuolet" vanhalle minälle voi nyt jotain uutta ilmaantua elämääsi ja uudistut. Ihan hyvä uni ja sinullahan näyttää riittävän uskallusta muuttua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmukka kirjoitti:

Näin toissayönä aikalailla kammottavan unen:

Minä ja kolme muuta naista (olivat tuttuja minulle, mutta en millään saa mieleeni että ketä he olivat) olimme menossa mestattavaksi.

Keskustelimme rauhalliseen sävyyn, että kuka menee ekana, tokana jne.

Tunnelma unessa oli tietenkin ahdistava, mutta kuitenkin ihmeen rauhallinen. Minua hirvitti mennä mestattavaksi, kurkkua kuristi, mutta tajusin että näin pitää käydä. Hyväksyin tilanteen.

Minua ennen meni kaksi ystävääni, en saattanut kunnolla katsoa. Toisen näin päättömänä, hän käveli vielä.

Kolmantena oli minun vuoro. Asetuin tyynenä paikalle, laitoin pääni telineeseen. Hirvitti, mutta tiesin että se ei käy kipeää ja kaikki menee hyvin. Terä putosi, uni loppui.

Mitä ihmettä uni voisi symboloida???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu