Ystävää

etsitään toiselta paikkakunnalta muuttaneena, mutta ottavatkos syvät savolaiset niitä remmiinsä ollenkaan!??
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsekkin muualta muuttanut ja kaksi vuotta täällä asunut...eikä edellenkään pahemmin kavereita, ystävistä puhumattakaan. Opiskelen, mutta koulussakin huomaa, että porukka on hivenen sisäänpäin lämpiävää. Suurin osa tuntenut toisensa pienestä pitäen ja ulkopuolisella ei ole siihen sitten pahemmin asiaa. Muuten Kuopio on kiva paikka asua, ja jos vielä kavereita olis...Mutta tän ikäsenä (24v) tuntuu hankalalta niitä kavereita enää löytää. Avomies on mutta ei se vastaa naisten juttuja ja juoruilua yms. =/ Eikä siitä ukosta oikein shoppailukaveriakaan saa. Mutta ilmoitelkaa, jos teitä on muitakin samassa tilanteessa!!

Äänestä
  • Itse tulin 1,5 vuotta sitten paikkakunnalle. Parissa muussa suomalaisessa kaupungissa asuneena voin sanoa, että Kuopiossa on aivan samanlaisia ihmisiä kuin muuallakin.

    Kontaktin luominen toisiin ihmisiin vaatiin vain hieman rohkeutta, älkää odottako valmista pitopöytää vaan tehkää aloite.

    Mukava kaupunki, mukavia ihmisiä. Hymyillään kun tavataan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ystäviä vailla kirjoitti:

etsitään toiselta paikkakunnalta muuttaneena, mutta ottavatkos syvät savolaiset niitä remmiinsä ollenkaan!??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu