rintasyöpäkö?

minulla on toisessa rinnassa noin kirsikkatomaatin kokoinen muhkura joka tuntuu selvästi on pyöreäreunainen ja liikkuu, ei ole kipeä. samaisessa rinnassa on myös toinen muhkura joka ei liiku ja muistuttaa popcornin muotoa sekin on aika iso noin 2cm. nämä ovat ilmestyneet molemmat vuodensisällä ja olen synnyttänyt vuosisitten ja myös imettänyt.kysyin neuvolalääkäriltä vuosi sitten ja sanoi että on jtn tukoksia vaan että ei huolta ei sen koommin tutkinut mutta voiko ne vielä olla kun e n oo imettänytkään puoleen vuoteen enää. ja siitä vielä kun maitoa tulee tästä rinnasta vielä vähän vaikka imetyksestä puolivuotta. toisessakin rinnassa on pienen pieni kuhmy joka on ilmestynyt parivk sitten. mitä ne oikein ovat. tukoksiako? olen hieman lääkäri kammoinen niin en uskaltaisi mennä lekuriin. missä kainalon imusolmukkeet sijaitsevat?miten huomaa onko ne turvonneet tai jotain. mitään kipuja ei ole ollut toisinaan painon tunnetta pattejen kohdalla. yleisvointi muutoin hyvä.
1553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

rintasyöpäpotilas joka kohdalleni on sattunut oli täyttänyt juuri 18 v.
Sinuna kävisin, ihan oman mielenrauhan saamiseksi lääkärissä ja UÄ:ssä. Pelkkä palpointi EI riitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö21 kirjoitti:

minulla on toisessa rinnassa noin kirsikkatomaatin kokoinen muhkura joka tuntuu selvästi on pyöreäreunainen ja liikkuu, ei ole kipeä. samaisessa rinnassa on myös toinen muhkura joka ei liiku ja muistuttaa popcornin muotoa sekin on aika iso noin 2cm. nämä ovat ilmestyneet molemmat vuodensisällä ja olen synnyttänyt vuosisitten ja myös imettänyt.kysyin neuvolalääkäriltä vuosi sitten ja sanoi että on jtn tukoksia vaan että ei huolta ei sen koommin tutkinut mutta voiko ne vielä olla kun e n oo imettänytkään puoleen vuoteen enää. ja siitä vielä kun maitoa tulee tästä rinnasta vielä vähän vaikka imetyksestä puolivuotta. toisessakin rinnassa on pienen pieni kuhmy joka on ilmestynyt parivk sitten. mitä ne oikein ovat. tukoksiako? olen hieman lääkäri kammoinen niin en uskaltaisi mennä lekuriin. missä kainalon imusolmukkeet sijaitsevat?miten huomaa onko ne turvonneet tai jotain. mitään kipuja ei ole ollut toisinaan painon tunnetta pattejen kohdalla. yleisvointi muutoin hyvä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu