Lapsen syntymän jälkeen omat lapsuuden traumat mm. väkivaltainen isä, vanhempien tappelut, hyväksikäyttö, ovat nousseet pintaan ja vaivaavat mieltä koko ajan. En ole koskaan käynyt psykologin juttusilla, enkä usko että pystyn vieraalle ihmiselle näin intiimejä asioita puhumaan. Oma mieheni on kykenemätön kuuntelija. Voiko omassa päässä selvittää traumaattiset asiat? En tiedä mitä tehdä, mutta haluaisin omalle lapselle täyspäisen äidin.
lapsuuden traumat
mama
6700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Läheisen ihmisen kuolema nosti minullakin omat lapsuuden traumat esiin, ja ne vaivaavat myös koko ajan. Olen käynyt ihan psykiatrin juttusilla. Monesti auttaa kun saa sanottua ääneen ne asiat. Paha olo tulee kaiketi siitä ettei haluaisi niitä asioita ajatella tai omalla kohdalla halusin jopa itselleni valehdella ja "kieltää" että mitään pahaa on koskaan tapahtunutkaan. Se vain lisäsi pahaa oloa sisällä ja tuli univaikeuksia, lyhytpinnaisuutta yms. Kyllä niistä kannattaa mennä puhumaan. Psykiatreilla on vaito-olo velvollisuus. Koskaan ei ole liian myöhäistä mennä puhumaan niistä.
Musta taas tuntuu, että kun joutuu kelaamaan vaikka viikon, että mitä sille terapeutille nyt sitten sanoo ja miten, ei kauhean hyviä ja rakentavia ajatuksia tule sitten myöhemmin, esimerkiksi terapiatunnin jälkeen.
siellä voisit kertoa terveydenhoitajalle tuntemuksistasi. Hän kyllä pystyy järjestämään sinulle keskustelu terapiaa mielenterveus toimiston kautta.
moi mama.minäkin olen pienen pojan äiti ja kyllä lapsen saaminen on tuonut paljon menneisyyttä mieleen ja ongelmia oman äitini kanssa.minulla oli taas äiti joka pahoinpiteli minut henkisesti ja fyysesti vauvasta teini-ikään asti.
kunnes minut haettiin pois kotoa lastenkotiin ja siitä alkoi minun terapia taival.
melkein parin istunnon jälkeen terapeutti vaihtui nykyiseen ja hyvin on vuodet menny terapiassa käyden.
varmaankin ilman en olisi pärjännyt...puhuttavaa on riittänyt ja tulee riittämään...joten suosittelen ihmeessä niiden traumojen käsittelyä yhdessä ammattiihmisen kanssa,en todellakaan suosittele olemaan käsittelemättä niitä asioita.
ehkä ens alkuun tuntuu ettet voi niistä tuntemattomalle puhua mutta niin se oli mullakin alkuun,siis huom alkuun mutta ajattelin omaa parastani ja tulevaisuuttani ni kyllä se siitä lähti.traumoista puhuminen ei ole koskaan liian myöhäistä..minkä ikäinen muuten olet?
Minulla on samanlainen tausta alkoholistiperheen lapsena. Vanhempieni kuoltua ja oman lapsen synnyttyä kelasin kovasti, millainen vanhempi osaan olla kun itselläni ei ollut kokemusta hyvistä vanhemmista. Kävin jo ennen lapseni syntymää psykologin puheilla, mutta minua se ei auttanut pätkääkään. Psykologi vain istuu ja tuijottaa ja kysyy välillä, no miksi siltä tuntui yms. Enemmän saan irti ystävilleni puhuessa, mutta osa asioista on tietenkin niin noloja ja hävettäviä, ettei niistä halua puhua edes ystäville. Minusta lapsuuden jauhamisesta ei ole mitään hyötyä. Mennyttä mikä mennyttä. Ajattele tätä hetkeä ja tulevaa äläkä pyöri menneessä, koska sitä ei voi muuttaa. Tunsin vuosia suunnatonta vihaa vanhempiani kohtaan, mutta vuosien myötä se vihakin on helpottanut ja tilalle on tullut suru kadotetusta lapsuudesta. Olet varmasti hyvä äiti, koska tiedät, mistä lapsi voi jäädä paitsi. Täydellistä äitiä ei olekaan. Kun yrität parhaasi, se riittää. Minä olen selvittänyt asiat itsekseni enkä koe hyötyväni mitään menneiden asioiden jauhamisesta psykologille. Ole ylpeä siitä, että olet selvinnyt vaikeasta tausta huolimatta.
olen niin eri mieltä kanssasi..
puhuminen, tunteiden tunnistaminen ja purkaminen helpottaa takuuvarmasti..
mielestäni menneet on käytävä läpi, jotta voi elää tätä päivää..