Olen luontoharrastusteni suhteen ollut pääasiassa
perhosharrastuksen -ja keräilyn puolella, mutta siinä ohella kerännyt myös kokoelmaa vesiperhosista eli sirvikkäistä. Aikuisethan muistuttavat yökkösperhosia tai koisaperhosia, toukat elävät vedenalla ja verhoavat eri materiaaleista tehdyllä kopalla takaruumiinsa tai kutovat seittejä joilla pyydystävät virtaavista vesistä ravintoa.
Nyt olen löytänyt Mäntyharjun alueelta parin viimevuoden aikana 2 lajia, joiden anatomia on outo ja ruumiinrakenne joko degeneroitunut tai uusi mutaatio.
Kummankin lajin toukat elelevät pienissä, alle metrin vesiputamissa, toinen sammalpainanteissa
ja toinen männynjuurien tyveen muodostuvissa pikkulammikoissa. Toinen tekee koppansa sammalesta, syökin sitä, ja toukan jalat ovat omituiset, paksut koukut. Aikuinen kasvatuksen mukaan tuntematon pieni, hyvin tumma metsäsirvikäs.
Sirvikäs =vesiperhonen.
Toinen laji tekee koppansa vain männynkuoren pintaliuskoista, läpikuultavasta "hilseestä", muuta matskua ei testieni mukaan huoli. Syö myös osin kuollutta kaarnaa ja osin neulasia ja lehtiä toukkana. Tämän lajin jalat myös oudon lyhyet, ikäänkuin tasaisella alustalla liikkumiseen erityissopeutuneet. Aikuinen hailakankeltainen, tuntematon metsäsirvikäs.
Näitä en ole nähnyt muualla kuin hyvin pienellä alueella erään talousmetsikön tienoilla. Miten pitäisi toimia, keräänkö keväällä lampien auettua elävänäytteitä eläinmuseolle vai kasvatanko myös aikuisiksi? Ja onko 2 kenties uudella vesiperhosmuunnoksella luonnontieteellistä merkitystä?
perhosharrastuksen -ja keräilyn puolella, mutta siinä ohella kerännyt myös kokoelmaa vesiperhosista eli sirvikkäistä. Aikuisethan muistuttavat yökkösperhosia tai koisaperhosia, toukat elävät vedenalla ja verhoavat eri materiaaleista tehdyllä kopalla takaruumiinsa tai kutovat seittejä joilla pyydystävät virtaavista vesistä ravintoa.
Nyt olen löytänyt Mäntyharjun alueelta parin viimevuoden aikana 2 lajia, joiden anatomia on outo ja ruumiinrakenne joko degeneroitunut tai uusi mutaatio.
Kummankin lajin toukat elelevät pienissä, alle metrin vesiputamissa, toinen sammalpainanteissa
ja toinen männynjuurien tyveen muodostuvissa pikkulammikoissa. Toinen tekee koppansa sammalesta, syökin sitä, ja toukan jalat ovat omituiset, paksut koukut. Aikuinen kasvatuksen mukaan tuntematon pieni, hyvin tumma metsäsirvikäs.
Sirvikäs =vesiperhonen.
Toinen laji tekee koppansa vain männynkuoren pintaliuskoista, läpikuultavasta "hilseestä", muuta matskua ei testieni mukaan huoli. Syö myös osin kuollutta kaarnaa ja osin neulasia ja lehtiä toukkana. Tämän lajin jalat myös oudon lyhyet, ikäänkuin tasaisella alustalla liikkumiseen erityissopeutuneet. Aikuinen hailakankeltainen, tuntematon metsäsirvikäs.
Näitä en ole nähnyt muualla kuin hyvin pienellä alueella erään talousmetsikön tienoilla. Miten pitäisi toimia, keräänkö keväällä lampien auettua elävänäytteitä eläinmuseolle vai kasvatanko myös aikuisiksi? Ja onko 2 kenties uudella vesiperhosmuunnoksella luonnontieteellistä merkitystä?
Vastaukset 1
Vanhimmat
saattaa hyvinkin olla kuollutta materiaalia siinä viheessa, kun se perille museoon ehtii. Itse laittaisin toukkia pirtuun ja purkkiin ja sitten neulattuja lentäviä yksilöitä.
Taisit tuolla toisella puolella mainita olevasi SPS:n jäsen. Kyselepä sieltä kuukausikokouksessa näitä sirvikäitä harrastavien nimiä ja esitä materiaalisi heille. Uskoisin ainakin toiminnanohjaajan tuntevan ihan riittävän määrän kiinnostuksesi kohteiden harrastajia.