eikö täällä oikeasti ole...

hyvin toimeen vanhempien kans.. tai no äidinkaa isä on kuollu.. oon nyt 14w eli 91 syntyny tyttö.. Välil tulee jotai kinaa mut aina ne on sovittu..

mutta pahimmassa murkku iässä en vaan suostunu tulee toimeen varsinkaan äitin kaa. syytin sitä kaikesta mikä meni pieleen ja olin muutenkin ihan kauhee! siis haukuin ja huusin ja tulin tahallaan kännissä kotiin jotta äiti suuttuis. Mut onneks äiti jakso tän vaiheen yli ja nyt ollaan oikeestaan parhaat kaverit. jutellaan melkein kaikesta ja nähdään tosi usein ja puhutaan puhelimessa melkein joka päivä. en siis asu enää kotona. niin ja oon 20

Itse olen parikymppinen ja tulen toimeen hyvin vanhempieni kanssa ja kunnioitan heitä todella paljon niin vanhempina kuin muutenkin. Mutta tämä palstahan on nuorten osiossa ja monet nuoret ovat juuri siinä murkkuiässä. Lisäksi niinhän se aina on ollut ja tulee olemaan että kun asiat huonosti niin niistä puhutaan enemmän.

Itselläni oli ihan tavallinen murkkuikä, mutta pikkuveljelläni vielä pahempi. Kyllä tekee välillä kipeää kun puhelimessa äitikin purskahtaa itkuun veljeni vuoksi. Vaikka tietyssä iässä ne vanhemmat tuntuisivat todella pahoilta, ja joissakin tapauksissa he sitä oikeasti ovat, niin olisi hyvä, jos muistettaisiin heidänkin olevan vain ihmisiä ja yhtä paljon heihinkin voi sattua.

Mä ainaki oon tosi hyvissä väleissä varsinki äidin kans. Sen kans voi puhuu mistä vaan ja meillä on aina sellasia tyttöjen iltoja välillä. Äiti osaa kyllä myös pitää järjestyksen, eli en saa mennä ja tulla miten huvittaa. Harvoin riidellään äidin kans koska ei tuu erimielisyyksiäkään. Iskä on niin paljon töissä etten ehi näkeen sitä paljookaan.

Äiti on ihana!

mie ainaki tuun hyvin juttuu vanhenpien kans.. eronnu ovat :7 mut kuiteski.

Olen ylpeä vanhemmistani! En kaikista heidän tekemisistään mutta noin yleensä olen ylpeä. :)

Täytän kesällä 17 v.

Ylpeä olen vanhemmista.
Ne teki musta hienon ihmisen
Tyttö,18v

Minä olen erittäin ylpeä vanhemmistani. En vaihtaisi mistään hinnasta. Tulen äitini kanssa erittäin hyvin toimeen, isän kanssa en-niin hyvin, mutta loistavasti kuitenkin. Keskustelemme syvällisiä äitini kanssa, ja usein isä osallistuu keskusteluun kertomalla omia kokemuksiaan aiheesta (koulukiusaus, tupakointi, kihlaus/naimisiinmeno). Olen aina pystynyt puhumaan ongelmistani äitini kanssa, tiedän että hän on aina valmiina kuuntelemaan jos kinulla on paha olla. Ja tämä on sinänsä aika yllättävää, kukaan kavereistani ei pysty keskustelemaan samalla tavalla vanhempiensa kanssa. Ja ikää löytyy, niin minulta kuin heiltäkin, 15 vuotta. Tänä vuonna 16.

Ja tuosta 16 ikävuodesta tuli mieleen vielä sekin, että vanhempani tukevat minua opinnoissa, kannustavat jne. Varsinkin äiti auttaa minua etsimään sopivan opiskelupaikan. Se on hyvä asia se.