Korvapunkki

Rino

Lisäsimme perheemme kokoa toisella groendalilla.
Nyt koiravauva täyttää nyt 3kk ja on energinen ja leikkisä, houkuttelee vanhempaa koiraa leikkimään, on avoin ja utelias.

Ihmettelimme kun ulkona ollessa ei koira tullut luo kun kutsuttiin, aivan kuin ei kuullutkaan. Tuli jos vanhempi koirakin tuli.
Sisällä ei Rino reagoinnut jos joku tuli ovesta sisään tai auto tuli pihaan, saattoi istua aivan oven vieressä.

Tarkistimme korvat ja näytti aika pahalta. Veimme eläinlääkäriin ja kysyimme onko kyseessä korvapunkki? Vastaus oli ettei ole.. puhdistakaa vain. Meni vajaa viikko ja tilanne pysyi samana vaikka korvia putsattiin. Veimme toiselle eläinlääkärille, joka kauhistui Rinon korvia. Tutkimisen lopputulos oli koiran korvien puhdistus nukutuksessa.
Ilmeisesti Rino oli kantanut korvapunkkia jo ennen luovutusikää, ja saanut sen luultavasti emältään. Sillä vanhemmalla koiralla ei ole koskaan ollut mitään vastaavaa

Nyt Rino todettiin kuuroksi. Rakkaus koiraa kohtaa on valtava, käsimerkein opetellaan asioita ja hyvin oppiikin, sekä Rino seuraa asioita aivan eritavoin. Katsoo kenen suu liikkuu ja menee sen luo jos se huomaa että nyt sille puhutaan. Ja hyvin Rino ottaa mallia vanhemmasta koirasta.
Ei näköjään voi luottaa eläinlääkäriinkään vaan omaan vaistoon ja tuntemukseen.

Hyvää kevättä kaikille jotka tämän lukevat!

7

2876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kallis lasku

      Nyt on koulutettu paljon ajanhengen mukaisesti ns. liikemies/naiseläinlääkäreitä. Niille on ominaista, että tarjoavat melkein vaivaan kuin vaivaan pipettipurkkeja. Ne eivät edes tutki tarkasti kohdetta ja tulokset voivat olla karmeita. Pipettilääkäreiden ainoa tarkoitus on laittaa koirat käyntikierteeseen ja se maksaa paljon ja koira kärsii. Eli varokaa sellaisia ketkuja.

    • belgillinen

      Onko koiralla rekisteripapereita?
      Jo on, niin mitä kasvattaja
      on sanonut asiaan?

      • Rino

        Koiralla on paperit ja kasvattajaan otettu yhteyttä. Ensin kysyivät tahdommeko pitää koiran kuitenkin, ja surkuttelivat tilannetta, kuulemma muillakin pennuilla ollut punkkia korvissa.
        Myöhemmin soitettua uudelleen kasvattaja tyrmäsi koko lauseensa ja sanoi ettei heillä ole vastaavaa ollutkaan, ettei emäkoirasta mitään ole tarttunut.

        Olemme olleet yhteydessä useasti vielä korva-asian suhteen, ja mieheni pyysi alennusta koirasta, sillä kiveksetkään eivät laskeutuneet, ainoastaan toinen.
        Alennusta voidaan saada jos käytämme koiran kalliissa eläinlääkärissä Helsingissä joka toteaa onko koira tosissaan kuuro vai ei. Samapa tuo saako koirasta alennusta vai ei.
        Korvat ovet todella puhtaat nyt ja käsimerkkiopetus sujuu hyvin =)

      • belggarit
        Rino kirjoitti:

        ... kennelliittoon.. Kyllä reilu kasvattaja hoitaa asiansa asianmukaisesti. Mutta soitappa ihan piruuttaan tuonne kennelliittoon ja kysyppä mitä ne ovat mieltä? Meidän kaikkien etuahan niiden pitäisi ajaa..

        Tuosta kivesten laskeutumisesta, jotkut voivat odottaa jopa vuoden ikään, mutta kyllä niiden luulisi viimeistään puolivuotisena laskeutuneen. Itsellä noista kivesjutuista ei kauheasti ole kokemusta, taloudessa vain narttuja, ja kasvateillani on kivekset laskeutuneen jo ennen luovutusikää.

        Mutta ilmoitteleppa täälläkin, mikäli soitat kennelliittoon, ihan mielenkiinnolla, sen verran erikoinen tapaus.

        Tuossa linkki liiton sivuille, siellä näytti olevan myös puhelinnumero http://www.kennelliitto.fi/FI/

      • belgillinen
        Rino kirjoitti:

        Koiralla on paperit ja kasvattajaan otettu yhteyttä. Ensin kysyivät tahdommeko pitää koiran kuitenkin, ja surkuttelivat tilannetta, kuulemma muillakin pennuilla ollut punkkia korvissa.
        Myöhemmin soitettua uudelleen kasvattaja tyrmäsi koko lauseensa ja sanoi ettei heillä ole vastaavaa ollutkaan, ettei emäkoirasta mitään ole tarttunut.

        Olemme olleet yhteydessä useasti vielä korva-asian suhteen, ja mieheni pyysi alennusta koirasta, sillä kiveksetkään eivät laskeutuneet, ainoastaan toinen.
        Alennusta voidaan saada jos käytämme koiran kalliissa eläinlääkärissä Helsingissä joka toteaa onko koira tosissaan kuuro vai ei. Samapa tuo saako koirasta alennusta vai ei.
        Korvat ovet todella puhtaat nyt ja käsimerkkiopetus sujuu hyvin =)

        Otappa yhteyttä belgien jalostustoimikuntaa
        jalostustmk @ finbelge.fi
        Tossa siis sähköpostiosoite ja kysy neuvoa heiltä miten toimia korva-asian kanssa.
        Tosta kivestenlaskeutumisesta. Jos pennulla
        ei ole kivestä 1 vuoden ikään mennessä, sit voit
        ottaa tästä asiasta uudestaan yhteyttä kasvattajaan. On velvollinen korvaamaan hinnanalennuksella tuon vian.

    • koiralle

      Sinulla on siis kuuro koira. Tunnen yhden kuuron rottweilerin, josta olen kirjoittanut lehtijutunkin muutama vuosi sitten. Tunnen edelleen tämän koira omistajineen. Hän itse opetteli käsimerkit, kun koira todettiin kuuroksi (perityvä kuurous rottiksissa kasvattajan yhdellä koiralla). Hän kanssa halusi pitää koiransa ja sisulla koulutti koiransa. Aivan mahtava koira! Koira on myös läpäissyt etsintäkoira-testin, ja toimii etsintäkoirana metsässä ihmistä hakiessaan. On samassa porukassa, kuin oma belgini ja etsintätreeineissä. On esiintynyt mm. nyt keväällä Pirkkahallissa kv-koiranäyttelyssä. Omistaja ei puhu koiralle, vaan näyttää käsimerkeillä ja pimeällä taskulampulla merkkejä. Voisit esim. käyttää viittomamerkkejä koirasi koulutuksessa. Tunnen kuuroja, joilla on kuulokoira ja he käyttävät viittomamerkkejä koiransa kanssa. Kuurojen Liiton sivuilta löydät viittomia, joita voisit käyttää koiran koulutukseen. Esim. istu on helppo merkki. Jokainen perheenjäsen oppii ne. Itsekin omalle koiralleni opetin istu merkin ja oppi sen hetkessä.

    • nuutti

      Luin kirjoituksesi.Minulla on japanice chin,jonka korviin tulee jatkuvasti mustaa kuivan näköistä mönjää.Puhdistan korvat päivittäin.Minkä näköiset sinun koirasi korvat olivat ennen lääkäriin vientiä?minulle vastattiin samalla tavalla kun soitin lääkäriin,että puhdista vain.Aivan kuin korviin kasvaisi jotain pieniä patteja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4161
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      490
      2305
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1851
    4. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      76
      1474
    5. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      158
      1446
    6. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      9
      1204
    7. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      727
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      724
    9. Mies miten tämä

      Tilanne ratkaistaan?
      Ikävä
      27
      711
    10. Lähdetkö nainen joku päivä mun kanssa Anttilaan?

      Katsomaan sisustustarvikkeita ja sit mentäisiin matkatoimistoon katsomaan matkoja?
      Ikävä
      25
      681
    Aihe