ikäero

siis 34,sorry

Noh, minä olin 19 kun tulin 4 kk seurustelun jälkeen raskaaksi silloin 30 vuotiaalle avomiehelleni.
Nyt meillä on jo kaksi lasta ja olemme edelleen yhdessä. Mieheni täyttää kohta 38 vuotta.
Mua ei oo ikinä ikäero haitannut, eikä liioin miestä.
Ja ihan hyvin menee edelleen. Tottakai on ollu välillä vaikeampia aikoja, mut ei ne iästä johdu vaan elämän koukeroista...

Minulla ja avomiehelläni on 19v ikäeroa, mieheni 42v ja minä 23v. Yhdessä oltu neljä vuotta ja meillä on kaksi suloista lasta. Ei ikäeroa meidän arkielämässä huomaa. Mieheni ystäviä meidän ikäero tuntuu haittaavan, voisinhan ikäni puolesta olla heidän lapsensa.

Ehkä ikäero haittaa lähinnä siinä että mieheni on ehtinyt tekemään yhtä jos toista, minä en tietenkään vielä juuri mitään. Mutta ei se arkea haittaa ollenkaan, enemmän on kysymys kaikesta muusta.

Meillä on kivaa yhdessä, me pidetään samoista asioista, listaa voisi jatkaa loputtomiin...

Joskus kumppaniuros on päästänyt suustaan jotakin, mikä oli ajattelemisen arvoista:

"Ei meidän tarvitse olla samanlaisia, riittää että ollaan yhteensopivia!"

Kyllähän kaksi erilaista ihmistä voi olla yhteensopivia, ihan kuin palapelin palatkin. Ainoastaan sen yhden sivun täytyy passata yhteen... Ja jos yhteispeli todella sujuu, niin palat takuulla hioutuu yhteensopiviksi.

Rakkaus on kuin meren aallot. Se hioo rantakallion itselleen sopivaksi, sileäksi ja kauniiksi, eikä koskaan lakkaa hyväilemästä sitä.

Tässäpä keski-ikäisen huomioita vanhempiensa 14 vuoden ikäerosta...

Vanhempani menivät aikoinaan naimisiin äitini ollessa 18 ja isäni 32. Äitini etsi vakavaraista elättäjää, isäni oli kokemattomana imarreltu nuoren naisen huomiosta. Lapsia ei pitänyt tulla, mutta tuli kuitenkin. Arki koitti rankkana. Äitini nuoruus jäi elämättä ja se kostaantui kolmenkympin kriisinä ja uskottomuutena. Samaan aikaan isälläni oli 50 kriisi kuolemanpelkoineen ja jälkikasvulla murrosikä, joten perheemme eli vuosikausia hajoamispisteessä. Tällä hetkellä isäni on seniili vanhus, äitini eläköitymässä ja heillä iltatähti (16 v). Yli 40 vuoden yhteiselon aikana vanhemmillani ei ole ollut yhtään yhteistä harrastusta tai kiinnostuksen kohdetta, mutta keskenäinen vihanpito ja läheisriippuvuus ovat pitäneet liiton kasassa. Ehkä teillä onnistuu paremmin.

Hieman lisäystä vielä edelliseen viestiini:

Miksi ihmeessä epäilet liittonne kestävyyttä? Miksi kyselet täällä, voiko sellainen liitto kestää jos osapuolilla on ikäeroa enemmän kuin tavallisesti.

Monet prikulleen samanikäisetkin eroavat, toisaalta myös ne, joilla on runsaasti ikäeroa. Homma pelaa myös päinvastoin.

Se on kiinni kahdesta ihmisestä. Ensinnäkin on kyse siitä, ollaanko alkuunkaan yhteensopivia. Toisaalta taas siitä halutaanko olla. Ikä on vain yksi asia. Jos huomaat sen nousevan ongelmaksi, ette ehkä ole yhteensopivia. Älä ajattele ikää. Älä ajattele numeroita. Ajattele vaimoasi. Jos hän on sinulle rakas, sellainen nainen jonka haluat, älä murehdi vaan rakasta häntä sen ikäisenä kuin hän on.

yhdellä siskoistani 13v. vanhempi, yhdellä 10 v. nuorempi ja kolmannella nyt 13v. nuorempi poikaystävä. Kenelläkään suhde ei ole iästä kiinni vaan kaikesta muusta.

jos välillänne on aitoa rakkautta.eikä siis sinun puoleltasi näyttämisen halua(mullapa nuori nainen..)tai nuoruuden palvontaa,niin suhteenne
kestää.niin eikä vaimosi hae sinusta isähahmoa.

..kumpikin haluaa samoja asioita,esim hankkia lapsia,saman verran seksiä..
ikäero ei haittaa jos esim vanhempi mies ei ole jämähtänyt oman nuoruusvuosien meininkiin,esim musiikki ymv..se alkaa häiritä ajanmittaan,jos esim 40.v mies elää vielä 80-lukua,jolloin naisensa syntyi..
mutta on sekin kauheaa ,jos vanhempi mies pukeutuu nuoren naisensa vuoksi liian nuorekkaasti,samanlaisiin vaatteisiin kuin teinipoikansa.
jos esim miehellä on lapsenteko ikä ohi ja nuori nainen haluisi,niin ero siitä tulee tai nainen saa kärsiä loppu elämän ja hoitaa sitten vanhaa miestä lopuksi..huh huh..
alle 10v ikäero on viellä tervettä,5v paras ikäero.20v nainen ja 25v mies suht samalla tasolla,eikä mies näytä viellä vanhalle naisen silmissä.

Olen nelikymppinen ja käeroa avomieheeni on 19 vuotta. Olemme viidettä vuotta yhdessä ja hyvin menee. Hyvällä ystävälläni ja hänen miehellään samanlainen ikäero, ja ovat yksi onnellisimmista tuntemistani pareista; yhdessä pian kymmenen vuotta. Katsokaa, miten käy älkääkä huolehtiko. Ja pidä huolta itsestäsi, että pysyt vaimosi vauhdissa vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin ;)

Eksä 10 vuotta vanhempi. Jämähtänyt pahasti kasariin, aika paljon näkemyseroja muutenkin. Ihmetyttää mikä tilapäinen mielenhäiriö miul on ollu ku ylipäätänsä aloin suhteilemeen hänen kanssa. Noh eipä se kestänytkään, mut en voi sanoo et se ikäero olis ollu päällimäinen syy.

Mutta, se mitä jäin miettimään tästä ikäero hommasta, on että, mielestäni johonkin en raja vedettävä. Jotenkin vastenmielinen ajatus että oma puoliso voisi olla iältään oma isä. Ajatus mikä jää päällimmäiseksi on että nuoret naiset etsivät jotain isähahmoa näistä vanhemmista miehistä. Roolit sekaisin. Mutta tämä nyt vain miun mielipide asiasta.

Juu tuota ikäeroa meilläkin on kun syntymävuosiamme vertaillaan, tulee yht.11v. Minä, vaimo olin 17v. kun tapasimme ja mies silloin 29v. Ja nyt ollaan yhdessä oltu kohta 12 vuotta. Vaikeuksia ikäero on tuonut ainoastaan siinä mielessä, että alkuun tuttavapiiri teki siitä kauhean haloon eli meille asia ei ole ollut ongelma eikä ihmetyksen aihe ikinä mutta muille sitäkin enemmän. Kyllä suhteessa kuitenkin on tärkeintä henkilökemia ei ikä. Mutta tämä on vain minun mielipide.