jos mä oikein tän teen

tää on mun elämä,
mitä mä sillä tekisin

herään aamulla
näen harmaakivisen kujan
katon taakse ja
   nään sen taas

tuolla korkeella,
missä seinät loppuu
paistaa aurinko
harvoina päivinä sen säteet
yltää tänne kujalle asti

ja mun takaa nousee tulva
se joko hautaa mut
tai nostaa niin korkeelle
et mä pääsen noitten seinien yli

pois täältä

ja kun se tulva tulee
   mä juoksen
päiviä karkuun
kun en mistään kiinni saa
vaan ne musta paloja puree irti
ja luulen ettei musta jää
niitten hampaista mitään jäljelle

tai sit mä tukin niitten turvan

täällä puhaltaa aina väärään suuntaan
   vastatuuli
mä en voi sen suuntaa ikinä muuttaa
   tiedän sen
mut ehkä joku päivä
se muuttaa mun suunnan

tuolla takana jossain
paistaa kirkkaat siniset silmät
nuori virheetön iho
kantaa päällään puhtaita vaaleita hiuksia
ja sen suupielessä välähtää tähti
   kun se hymyilee

viaton

ja kujan äärestä häämettövät
katkeran hymyttömät kasvot
ainoa loisteenaan elämän iva
ja ne kantavat yllään rypyt ja arvet
   tehdyistä ja tekemättömistä

ja mä vaan juoksen
ihan kun mulla ois johonkin kiire
mä luulen et joku päivä
tajuun ettei se tulva mua saavuta

katon ympärilleni ja huomaan
   etten mä oo yksin täällä
tällä kaikella on kuitenkin kantava pohja
tää kaikki harmaa
on sittenkin vain valonheijastumaa

ja jos mä oikein tän teen
tää kuja aukee vielä joku päivä pelloks
ja siitä pellosta mulle taivas

ja jossain tässä
äärettömässä universumissa
mul on kuitenkin se oma piste
mikä musta jää

näitä mä mietin
kun illalla hukahdan

ja alotan taas kaiken alusta