puukottaneen isäpuolensa kuoliaaksi Sukevalla keskiviikkona noin puolen päivän aikaan.
Puukotus tapahtui 50-vuotiaan pojan ja 75-vuotiaan isäpuolen yhteisessä asunnossa Sukevan keskustassa.
50-vuotias syylliseksi epäilty mies on poliisille tuttu aiemmista yhteyksistä. Hänen epäillään olleen alkoholin vaikutuksen alaisena teon aikana.
Puukotukseen johtanutta tapahtumaketjua ei vielä tiedetä ja asianomaisten kuuleminen on kesken.
Puukotettu onnistui raahautumaan ulos talosta, mutta menehtyi pihalle. Tekijäksi epäillyn miehen poliisi otti kiinni läheisestä asunnosta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.