Tässä galluppia=)

en koe olevani valmis äidiksi. en pystyisi asettamaan lasta kaiken edelle. oma vapaus ja harrastukset, ym. tuntuvat tärkeämmiltä.

halua toimia kenekään kasvattajana edes sitä pakollista 18 vuotta. Mulla ei ole mitään haluja nähdä geenieni jatkuvan hamaan tulevaisuuteen ja opastaa taimea elämän tielle.
Lapset ovat ärysttäviä, mä en näe niissä mitään suloisa ja hellyyttävää, ja annan kaiken kunnian äidilleni joka meitäkin viisi jaksoi kasvattaa. Mutta sori mutsi, lapsenlapsien suhteen tämä tyttö on ulkona pelistä=)

Liian vanha ;). Tajusin suuntaukseni vasta kolmikymppisenä, ja ei siinä tuskailussa voinut ajatellakaan lapsenhankintaa. Tai ajattelin kyllä, pidin kuitenkin tilannetta epäreiluna tyrkyllä olevia miehiä kohtaan, kunnon kundeja.

Olin myös itsekäs, en ollut varma, pystyisinkö/jaksaisinko kasvattaa yksin lapsen, oli niin paljon muutakin ponnisteltavaa. Minä (todennäköisesti myös suku) ihan todella olisin tavallaan halunnut geenien jatkuvan, meitä on niin vähän. Ei me hullumpia olla, jos ei kovin kummosiakaan.

Minulta jouduttiin nuorena poistamaan erilaisten kasvainten takia toinen munatorvi ja munasarja, ja toinenkaan puoli ei ole kunnossa.

Jos haluaisin saada lapsia, joutuisin gynekologin mukaan turvautumaan joka tapauksessa hedelmöityshoitoihin ja kaikenlaisiin hormonaalisiin hoitoihin, koska minulta ei irtoa edes munasolua joka kuukausi vaikka menkat tulevatkin.

Nuorena koin tämän liian pelottavana ja nyt olen liian vanha. Ja--ajattelin sen niinkin, että ehkä luontoäiti on tarkoittanut sen niin, että minusta ei sitten tulekaan kenenkään äitiä. Sainhan tuon hedelmättömyystiedon jo kuitenkin 16-vuotiaana...

Itse en koe olevani yhtään valmis lapsen hankintaan (22-v.). Pari sopivaa pitkäaikaista miestä olisi ollut, mutta nyt ei heitäkään enää, ja opiskelut myös kesken. Yksi samanikäinen ja yksi 2-v nuorempi ystävä juuri saanut lapsen. Kyllä niissä on tarpeeksi kaitsemista. Mietin kyllä lapsen hankkimista 2 2 kertaa ennen kuin alan siihen hommaan, enpä taida olla mikään ihanneäiti muutenkaan. Lapsen hankkiminen ei niinkään hirvitä, mutta kasvattaminen kyllä. Nykymaailma ei mielestäni enää ota huomioon vanhempien auktoriteettia, vaan se on poistettu typerillä "ei ruumiillista kuritusta" jne. jutuilla. Koskapa olen vanhanaikainen, joutuisin ilmeisesti mahdollisen lapseni haastamana raastupaan ennen pitkää ruumiillisesta väkivallasta syytettynä. Ja ne, ketkä siltä ovat säästyneet, ovat niitä nykylapsia, jotka eivät usko mitään. Siispä mieluummin pidättäydyn koko hommasta, sillä "kultaista keskitietä" ei taida enää millään löytyä.
Koska tämä aihe on tällä palstalla, haluan sanoa myös, että naisparin kasvattama lapsi voi saada paremman tulevaisuuden kuin normien täyttämän parin lapsi konsanaan. Tarvitaan vaan halua saada ja kasvattaa lapsi, ja mikäpä siihen parempi kuin kaksi äitiä. Tulevaisuus vasta osoittaa, millaiseksi ko. vanhempien lasten maailmankatsomus muotoutuu. Rakkaus lienee jossain määrin tärkeintä, ei perinteinen isä-äiti-malli.

Koska lapset ovat inhottavia. Meluisia, likaisia, rajoittavat vapautta ja työntävät kaiken suuhun. Ihminen kun saa lapsen, se ei enää muusta puhu. Ikäänkuin pilalle menee. Tämä tietenkin vain henkilökohtainen mielipiteeni, ja ennenkuin kaikki äitihenkiset repivät pelihousunsa, huomautan että minulla on täysi vapaus olla tätä mieltä.

Tunnetkin minut jo !

Kysymys kuuluukin, että miksi ei haluta lapsia tässä ja nyt ?

Ja mitä tehdä, jos ei kumppani halua ? Siirtyäkö uuteen kumppaniin, se ei ole kovinkaan todennäköistä ? Onko sulla hyviä ideoita myös niiden varalle, jotka haluavat lapsia tässä ja nyt ??

- Siksi, että olisi aika edesvastuutonta työntää tällaisia geenejä eteenpäin

- Siksi, että lapset ovat hellyttäviä ja suloisia vain niin kauan kuin ne ovat jonkun muun

- Siksi, että olen itsekäs, ja ajatuskin siitä että viettäisin kaiken vapaa-aikani milloin minkin luistelukentän reunamilla palelemassa ei yhtään miellytä, eikä liioin se että koko elämä siitä eteenpäin on sitten elämää lapsen ehdoilla.

- Lyhyesti siksi, ettei minusta kai sitten ole siihen - enhän ole mikään vastuuton hetero, jotka vain koheltavat kunnes yhtäkkiä huomaavat olevansa vanhempia tai yksinhuoltajia.

haluasin- mutta käytännön olosuhteet on nyt sellaiset ettei elämä lasten kanssa onnistuisi mutkattomasti
a) ei oo rahaa ostella lapsille burberryn potkupukuja ym. laaturojua
b) kumppani ei halua - eli mun pitäsi ne yksin hoitaa
c) teen 12 tuntisia päiviä, joten ehtisin vain nukkua lasteni kanssa--
d)

Ehkä jätän lasten teon seuraavaan elämään:)