Venemessujen

ensimmäinen kierros tehty, tosin oli vielä vähän keskeneräistä.

Täytyy kyllä sanoa, että Najad 332 on todella hienosti viimeistelty ja muutenkin huolitellun näköinen. Jopa niin hieno, että pistää jo miettimään, raaskiiko sitä veteen laittakkaan ja ainakaan mihin tahansa koloon tunkea vierassatamissa. Jos katsoja ei näe, mistä hinta muodostuu, ei vene ole todellakaan hänelle tarkoitettu. Näytti olevan valmis tunneli keulapotkurille valmiiksi tehtynä, vaikkei potkuria olekkaan (ei kyllä liity mitenkään tuohon viimeistelyyn).
3615877
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Kiinasta on kuulemma tulossa 1:1 kopio Najadista tai HR:stä (tieto vielä hieman epäselvä). Tehdas sijaitsee entisessä Setsuanin maakunnassa, vanhan traktoritehtaan jättihallissa. Ovat hankkimassa koneita ja laitteita Saksasta. Saksasta tulee myös asiantuntemusta massatuotannon tekemiseen. Hintatso tulee olemaan noin kolmannes ruotsalaisten tasosta. Tietääkö kukaan lisää tästä?

Äänestä
  • Bavariasivuilla tästä on jo kuiskuteltu pitkään. Nia-jadin hinta tulee olemaan 20 prossaa alle vastaavien bavojen ja sisätilat paljon suuremmat. Nyt sattuu.

    Äänestä

Noin kirjoittaa ainoastaan näytteilleasettaja tai hänen edustajansa,

Äänestä
  • Epäilen että Najadin tai HR:n näytteilleasettaja vaivautuisi Suomi 24 -palstalle anonyyminä kirjoittelamaan. Ne ihmiset, jotka näitä veneitä uusina ostavat, käyttävät varmasti aikansa muuhun kuin netissä heilumiseen:-P

    Äänestä

  • minulla ei ole mitään tekemistä Najadin maahantuojan kanssa. En edes tunne häntä. Heitinkin ilmaan ajatuksen, että onko tarkoituksen mukaista veneen olla jopa liian hienosti tehty. Keskiverto käyttöhän on melko roiskia puuhaa. Kun muistetlee viimekesänkin menoa monissa vierassatamissa, joissa veneitä tungettiin voimalla toisten sekaa, niin voi tuollaisen uuden Najadin omistajan otsasuoni pullistella. Yksikin Suomalaisvene, 40 jalkainen Avance yritti ajaa koneella laituriin, mutta kun ei kertakaikkiaan mahtunut. Tajusi lopettaavasta, kun yksi Saksalainen hiiltyi toden teolla. Tapahtui Satamassa, jonka läheisyydessä on vanhan Ruotsalasien sotalaivan museo, Sataman nimessäkin esityy laivan nimi.

    Äänestä

  • Taitaa olla jonkun vanhan Najad 320:n ala Thorwald Karlsson tms. omistaja, joka yrittää kohottaa omaa egoaan samaistamalla itsensä uusien Najadien ostajiin.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    Taitaa olla jonkun vanhan Najad 320:n ala Thorwald Karlsson tms. omistaja, joka yrittää kohottaa omaa egoaan samaistamalla itsensä uusien Najadien ostajiin.

    kettu pihlajanmarjoista. Status ei nouse statussymboleilla, eikä N#¤#!%en maahantuojana toimiminen muuta ihmistä fiksuksi.

    Äänestä

Onkos messujen purjevenelistaa missään ilmestynyt? Sitä messuluetteloa en ole viitsinyt ostaa kun en mokomalla tee mitään. Messujen nettisivuilla ei sitä näkynyt ainakaan eilen vielä.

Äänestä
  • KAtso Internet-sivuilta messuluettelo - tavaramerkit tuoteryhmittäin - purjeveneet. Saat ainakin jonkun kuvan.

    Äänestä

  • petex kirjoitti:

    KAtso Internet-sivuilta messuluettelo - tavaramerkit tuoteryhmittäin - purjeveneet. Saat ainakin jonkun kuvan.

    Ahven monitoimiveneet / MT Veikkolainen Oy 3b15
    Aquantum Oy 1b9, 1b24
    Bellamer Oy 1d15
    Boatshop 1b10
    Burn Out City Oy Ab 1e4
    CCN Cruising Catamarans Oy 1e9
    Degerö Boat Oy 1b13
    Dutch Carbon 1c25
    ErTec Trading Oy 2b1
    Finngulf Yachts Oy Ab 1d23
    Harmony Yachts 1b9
    Helmarin - Hellman Trading Ky 1d14, 1d14a, 6f23
    Incendo Oy 1b2
    Kapukaija Oy 1e11
    Krona Boats 4c7
    Maestro Boats 1b11
    Marnela Oy 5d23, 5d29
    Midnight Sun Sailing Oy Ab 1d9
    Muoviura Oy 5e18
    Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson 6a31
    Oy OneYachts Ab 6c30, 1d10
    Palsan Oy 5d18
    Pohjanmaan Veneklusteri - Österbottens Båtkluster 3a6
    Pro Mare Oy 1b17
    Pupa Yachting Co. Inc 1e5
    Veneveistämö Jari Reijonen 4a13
    Sail Unlimited 1b15
    Siltala Yachts Oy 1e23
    Solo International Oy 1c23
    Suomen Purjehtijaliitto ry 4a1, 4a2, 4a4, 4a5, G4
    TG-Boat Oy 6e21
    Vahine Oy 1d26
    Veikkoset Oy 1b23
    Oy Vestek Ab 5b3
    Volvo Auto Oy Ab 1b16
    Oy Yacht Market Ab 1d12

    Äänestä

  • tästä kirjoitti:

    Ei mua kiinnosta että mitä firmoja siellä on vaan mitä veneitä ihan tarkkaan. Tuolla oli mm. että Finngulffilla olisi siellä 5 venettä, onko tosiaan näin että koko mallisto on paikalla? Viime vuonna taisi olla ainoastaan 33- ja 37-mallit. Jeanneaun kohdalla taas lukee että on paikalla, mutta mitkä mallit siellä on paikalla? Onko Sun Fasteja vai Sun Odyssey ja mitä malleja?

    Äänestä

  • JJ69 kirjoitti:

    Olisit sitten tehnyt niin, kuin neuvoin tuossa aikaisemmin. Olisit saanut seuraavan listan:

    Beneteau First 21,7        Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson        6a31
    Beneteau First 31,7       Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson       6a31
    Beneteau First 36,7       Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson       6a31
    Beneteau Oceanis 323 Clipper       Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson       6a31
    Beneteau Oceanis 343 Clipper       Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson       6a31
    C & C Yachts       Sail Unlimited       1b15
    Dutch Carbon 36       Dutch Carbon       1c25
    Finngulf 28e       Finngulf Yachts Oy Ab       1d23
    Finngulf 33       Finngulf Yachts Oy Ab       1d23
    Finngulf 37       Finngulf Yachts Oy Ab       1d23
    Finngulf 41       Finngulf Yachts Oy Ab       1d23
    Finngulf 46       Finngulf Yachts Oy Ab       1d23
    Hanse 315       Bellamer Oy       1d15
    Hanse 370       Bellamer Oy       1d15
    JEANNEAU       Helmarin - Hellman Trading Ky       1d14, 1d14a, 6f23
    LAGOON       CCN Cruising Catamarans Oy       1e9
    Maxi Purjeveneet       Oy Yacht Market Ab       1d12
    Najad 322       Oy Leif Karlsson Ab / NautiKarlsson       6a31
    Solo 20       Solo International Oy       1c23
    Sun 2000       Helmarin - Hellman Trading Ky       1d14, 1d14a, 6f23
    Sun Odyssey 32i       Helmarin - Hellman Trading Ky       1d14, 1d14a, 6f23
    Tartan Yachts       Sail Unlimited       1b15
    Volvo       Volvo Auto Oy Ab       1b16
    Volvo Ocean Race       Volvo Auto Oy Ab       1b16
    X-35       Oy OneYachts Ab       6c30, 1d10
    X-Yachts       Oy OneYachts Ab       6c30, 1d10

    Kyllä mä ton näin ja eikä siinä mainita mitä Jeanneaun veneitä on paikalla. Ja hiukan ihmetyttää jo FG laittaa koko malliston esille ja missä tuosta listasta on esim. Bavarian veneet ja pari muutakin merkkiä.

    Äänestä

Bavariat?

Oliko messuilla uusia malleja uusilla innovaatioilla höystettynä?

Äänestä
  • sisällä vasta kun kolmeseiska Cruiser ja kaksi sitä isompaa. En vielä niihin voinut tutustua, oli ständinpystytys niin kiihkeästi menossa. Tilaa oli vieressä, joten jotain varmaan vielä tulee. Huomenna sitten heti aamusta katsomaan, kun ständit valmiit.

    Äänestä

  • Eli kiinnostaa nähdä se snapon köli ja vesitiivis vessa ensi vuonna varmaan najadissa on samanlaiset :) markkonajohtajan kaltaiset ratkaisut.

    Äänestä

  • Bava4ever kirjoitti:

    Eli kiinnostaa nähdä se snapon köli ja vesitiivis vessa ensi vuonna varmaan najadissa on samanlaiset :) markkonajohtajan kaltaiset ratkaisut.

    Ne tehdään ammattitaidolla perinteisesti.

    Enkä ole kuullut että niistä tippuu kölit. :D

    Mut hehkuta vaan ladaasi!

    Äänestä

  • najadista kirjoitti:

    Ne tehdään ammattitaidolla perinteisesti.

    Enkä ole kuullut että niistä tippuu kölit. :D

    Mut hehkuta vaan ladaasi!

    ARC:ssa syksyllä? Sellaista sattuu paremmissakin perheissä.

    Äänestä

  • halkesi kirjoitti:

    ARC:ssa syksyllä? Sellaista sattuu paremmissakin perheissä.

    Tyhjästä.
    Vanha vamma kivelle ajon seurauksena, oli huonosti korjattu, siksi ratkesi uudestaan.

    Äänestä

  • Ei haljennut kirjoitti:

    Tyhjästä.
    Vanha vamma kivelle ajon seurauksena, oli huonosti korjattu, siksi ratkesi uudestaan.

    pohjakosketusta?

    Äänestä

  • kevyttä kirjoitti:

    pohjakosketusta?

    Vertailetko ihan vakavalla naamalla Najadia ja Bavariaa? Taitavat olla vähän eri käyttäjäryhmien veneitä!

    Äänestä

  • mainsail kirjoitti:

    Vertailetko ihan vakavalla naamalla Najadia ja Bavariaa? Taitavat olla vähän eri käyttäjäryhmien veneitä!

    Tällä palstalla on vellit ja puurot olleet koko ajan sekaisin. Kyllä Najad ja Bavaria ovat perustaltaan samaan käyttötarkoitukseen tehtyjä. Kummallakaan ei ole tarkoitus kilpailla. Molemmilla tehdään matkaa. Bavarialla sitä tehdään pienemmillä kiinteillä kuluilla, kun Najadilla pääpaino on loistokkaassa olossa ja arvostuksen haussa.

    Äänestä

  • mainsail kirjoitti:

    Vertailetko ihan vakavalla naamalla Najadia ja Bavariaa? Taitavat olla vähän eri käyttäjäryhmien veneitä!

    Mielestäni ovat samalle käyttäjäryhmälle suunnattu. Najad ehkä viimeistellympi, mutta Bavariassa taas tilaa löytyy paremmin. Myös Bavarian varaosahuolto pelannee, suurista volyymeista johtuen, paremmin kuin piskuisen najadin? On hyvä juttu pallon kiertoa ajatellen. Enkä viitsisi maksaa moninkertaista hintaa miltei samasta veneestä siksi, että kyljessä lukee najad.

    Äänestä

  • Bavaristi? kirjoitti:

    Hanki itsellesi hieman kokemusta veneitä, niin huomaat aika pian, että Bavaria ja Najad ovat niin kaukana toisistaan kuin mahdollista.
    "Varaosia"?!? Taitaa olla Bavaria-kuskeille tärkeä pointti. Kerro vielä, mitä "varaosia" kaipaat eniten pallonympäripurjehduksillasi? Bavaria-moottorin osia, vai Bavaria-ruuveja? Vai kenties Bavaria-vanttiruuveja tai Bavaria-pumppuja?

    Huhhuh!

    Äänestä

  • hankkia kokemusta! kirjoitti:

    on tehty polyesterista.
    Eli ihan samaa kuttaperkkaa.

    Äänestä

  • epoxy kirjoitti:

    on tehty polyesterista.
    Eli ihan samaa kuttaperkkaa.

    Molemmat ovat eurooppalaisia... voi minua tyhmeliiniä, kun en huomannut, että kysehän on ihan samasta veneestä!

    Äänestä

  • Hienoja pursia jokamies luokkaan.

    Äänestä

  • Bavaristi? kirjoitti:

    Mielestäni ovat samalle käyttäjäryhmälle suunnattu. Najad ehkä viimeistellympi, mutta Bavariassa taas tilaa löytyy paremmin. Myös Bavarian varaosahuolto pelannee, suurista volyymeista johtuen, paremmin kuin piskuisen najadin? On hyvä juttu pallon kiertoa ajatellen. Enkä viitsisi maksaa moninkertaista hintaa miltei samasta veneestä siksi, että kyljessä lukee najad.

    nuo Ruoitsalaisveistämöt lähettävät veneen valmistusnumeron perusteella osan kuin osan mihin tahansa maailmalle, juuri sellaisn, kuin veessä alunperin on ollut...., jos joku välttämätta juuri samanlaisen haluaa. No, jos vaikka tuulilasi hajoaa, onhan se kätevää kun saa suoraan oikeanlaisen lasin tilalle.

    Äänestä

  • Bavarialle oli ilmestynyt vastapäiseen kojuun kilpailija, Harmony, johon he houkuttelivat paljon Bavarialle jonottavia.
    Hintaluokka oli sama ja mallisto alkoi 34 jalkaisesta.

    Äänestä

luulin sitä reikää kettinkiä varten tehdyksi.Ei taida tolla Najadilla olla ominaisuudet kohdallaan kun noin pieni vene kaipaa keulapotkuria.

Äänestä
  • Tutustu muihinkin veneisiin. Moottorivenepuolella keulapotkureita näkyy jo hyvinkin lyhyissä veneissä. Olennaista on uppouma. Jos sinulla on 4 tonnin purjevene, et ehkä tarvitse keulapotkuria, mutta jos uppouma on parikin tonnia enemmän, sille voi olla "mukavuuskäyttöä". Minulla on vanhahko purjevene, uppouma 6,7 tonnia. Itsekin olen joskus ihmetellyt pienempien veneiden "surisijoita"...

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    Tutustu muihinkin veneisiin. Moottorivenepuolella keulapotkureita näkyy jo hyvinkin lyhyissä veneissä. Olennaista on uppouma. Jos sinulla on 4 tonnin purjevene, et ehkä tarvitse keulapotkuria, mutta jos uppouma on parikin tonnia enemmän, sille voi olla "mukavuuskäyttöä". Minulla on vanhahko purjevene, uppouma 6,7 tonnia. Itsekin olen joskus ihmetellyt pienempien veneiden "surisijoita"...

    Mikä tuo Bavaria oikein on kun siitä niin paljon kirjoitetaan? Tuleeko tää meidän naapurista Ruotsista?

    Eikö potkuri ole yleensä veneen perässä? Tosin taitaa noilla uusilla jäänmurtajillakin olla potkuri keulassa, mutta huvivenekäyttöä ajetellen perässä on mielestäni paljon parempi. Mm. köli suojaa näin potkuria.

    Äänestä

  • Ihmetteln kirjoitti:

    Mikä tuo Bavaria oikein on kun siitä niin paljon kirjoitetaan? Tuleeko tää meidän naapurista Ruotsista?

    Laatumerkki. Kuuluu samaan kastiin Hr:n, Najadin, CR:n, Malön, Linjetin, Sweden Yachtsin jne. kanssa. Ei persaukisille.

    Äänestä

  • Propelli kirjoitti:

    Eikö potkuri ole yleensä veneen perässä? Tosin taitaa noilla uusilla jäänmurtajillakin olla potkuri keulassa, mutta huvivenekäyttöä ajetellen perässä on mielestäni paljon parempi. Mm. köli suojaa näin potkuria.

    keulapotkuri liikuttaa veneen keulaa sivusuunnassa, eikä eteen/taakse! ota asioista selvää ennen kun osallistut keskusteluihin! helvetin dorka

    Äänestä

Mielenkiintoisimpia juttuja oli Dutch Carbon 36, jota kaupattiin samaan hintaa kuin muita paljon painavempia 35-38 jalkaisia.
http://www.dutchcarbon.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta

... kirjoitti:

ensimmäinen kierros tehty, tosin oli vielä vähän keskeneräistä.

Täytyy kyllä sanoa, että Najad 332 on todella hienosti viimeistelty ja muutenkin huolitellun näköinen. Jopa niin hieno, että pistää jo miettimään, raaskiiko sitä veteen laittakkaan ja ainakaan mihin tahansa koloon tunkea vierassatamissa. Jos katsoja ei näe, mistä hinta muodostuu, ei vene ole todellakaan hänelle tarkoitettu. Näytti olevan valmis tunneli keulapotkurille valmiiksi tehtynä, vaikkei potkuria olekkaan (ei kyllä liity mitenkään tuohon viimeistelyyn).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu