JÄLKIEHKÄISY

Someone

Moi

Haluan tietää jälkiehkäisystä.
Otin siis itse suojaamattoman yhdynnän jälkeen Norlevo-jälkiehkäisypillerit... Tämä tapahtui maanantaina.

Nyt on vain hieman alavatsakipuja mutta ei mitään vuotoa ole alkanut edes tulemaan. Otin siis nämä pillerit ajallaan, ja siitä on nyt kulunut neljä vuorokautta kun ne otin.
Onko normaalia, vai merkki siitä että mahdollinen raskaus on alkanut...!?

Epäilen itse että ne ei tehonneet, vaikka toisaalta tiedän että niiden olisi pitänyt melkein 90% tod.näk. tehota.

Siis aiheuttaako nuo pillerit vuotoja enään, kuten aiemmin

240

132229

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liisukki.

      Itse hain ne tuossa kuukausi sitten. Minulla tuli hormonien aiheuttamat kuukautiset lauantaina, kun olin ottanut pillerit maanantaina. Eli suunnilleen tasan viiden vuorokauden päästä.
      Omituista oli, että omat kuukautiseni olivat loppuneet vajaat kaksi viikkoa ennen pillereiden aiheuttamia kuukautisia.
      Eli siten, että edelliset luonnolliset kuukautiset alkoivat 29.12.05 ja hormonikuukautiset jälkiehkäisyn vuoksi 14.1.06.
      Eli ilmeisesti seuraavat luonnolliset kuukautiset minulla pitäisi tulla varmaankin nyt lauantaina, mikäli nuo pillerit eivät pahemmin ole sekoittaneet kiertoa.

      En kyllä tiedä edes, lasketaanko noita Norlevo-pillereiden aiheuttamia kuukautisia kuukautisiksi?

      • kukka

        Mulla kävi ihan samalla tavalla, hain kylläkin tabletit viikko sitten mut kuitenkin. Kuukautiset loppu n. kaks viikkoo sit ja nyt n.viikko tablettien ottamisesta alko tulemaan vuotoo. Olin jo aivan varma, että nyt on jotain tosi pahasti vialla mut olipa helpottavaa lukee et muillakin ollut samaa.. =)

      • hermoileva hemuli

        Kestää siis useamman päivän ennen kuin vuoto alkaa pillerin ottamisen jälkeen? Se oli helpotus kuulla. Itse otin pillerin eilen ja nyt sitä sitten hermona ootellaan tapahtuuko mitään. Tahtoo olla hiukan levoton olo, kun ei tiedä tehoaako se pilleri vai ei.

        Mitenkä se muuten on. Täytyykö niitä pillereitä ottaa yksi vai kaksi? Terkkari puhui kahdesta, samoin useat nettisivut, mutta kun apteekkiin menin, möivät he yhden pillerin pakkauksen ja sanoivat sen tehoavan. Onko kenelläkään parempaa tietoa? Meneekö se nykyään näin? Tämä odottelu saa vain ajattelemaan kaikkea mahdollista...

      • vikkin

        Itseäni pistää pahasti silmään kommentit, jossa sanotaan jälkiehkäisypillerin ottajia huolimattomiksi. Toki sekin voi olla mahdollista,mutta aina sille ei voi mitään jos kyseessä on vaikkapa kondomin rikkoutuminen, tai esim. raiskaus, joten hyvät ihmiset älkää alkako tuomitsemaan ketään! :) Vastuullista on se, että tarpeentullen menee ja ottaa jälkiehkäisypillerin mikäli se on tarpeen. Tietenkään jäkiehkäisypilleri ei ole ensisijainen ehkäisykeino missään nimessä, ja varmasti kaikki omasta hölmöydestään johtuvat tapaukset ainakin toivottavasti oppivat kerrasta. Tälläiset jutut eivät ole kenellekkään varmastikkaan helppoja, iästä riippumatta, ja te jotka nyt pelkäätte, ette todellakaan ole yksin!! :) *HALEJA TÄSSÄ VÄLISSÄ KAIKILLE NIITÄ TARVITSEVILLE* Jälkiehkäisy pillerin voit ottaa heti suojaamattoman yhdynnän jälkeen, mutta viimeistään kun yhdynnästä on kulunut 72 tuntia! Reippaasti vain apteekista kysymään j-e pilleriä, maksaa n. 10-20 e, siellä ei ketään tuomita. alle 16 veet tarvii lääkärin todistuksen. Piltsun jälkeen tavallisesti voi alkaa menkkamaista tiputteli vuotoa joka voi kestää muutamasta päivästä viikkoihin. Tarkoitta yleensä kohdun olevan tyhjä. Kaikilla ei aina vuotoa tule, mikä ei aina tarkoita sitä että silti olisi raskaana. Jos menkkoja ei ala kuulumaan, apteekista n 10-30 e hintanen raskaustesti tai terkkarille! Muistakaa myös sukupuolitauti testit, missä ei yleensä tarvitse muutakuin omassa rauhassa pissata purkkiin ja mikäli tauti on, lääkitys on ilmainen!!!:) TSEMPPIÄ KAIKILLE JOTKA ASIOIDEN KANSSA POHTII JA TAISTELEE, KESKUSTELKAA JA KYSELKÄÄ ROHKEASTI MUILTA.

      • dsfdsfdsjuh
        vikkin kirjoitti:

        "alle 16 veet tarvii lääkärin todistuksen."

        Itseasiassa se on, että alle 15 vuotiaat tarvitsevat reseptin.

      • hmm..
        hermoileva hemuli kirjoitti:

        Kestää siis useamman päivän ennen kuin vuoto alkaa pillerin ottamisen jälkeen? Se oli helpotus kuulla. Itse otin pillerin eilen ja nyt sitä sitten hermona ootellaan tapahtuuko mitään. Tahtoo olla hiukan levoton olo, kun ei tiedä tehoaako se pilleri vai ei.

        Mitenkä se muuten on. Täytyykö niitä pillereitä ottaa yksi vai kaksi? Terkkari puhui kahdesta, samoin useat nettisivut, mutta kun apteekkiin menin, möivät he yhden pillerin pakkauksen ja sanoivat sen tehoavan. Onko kenelläkään parempaa tietoa? Meneekö se nykyään näin? Tämä odottelu saa vain ajattelemaan kaikkea mahdollista...

        Itelläni myös kokemusta vastaavasta lääkkeest ja vuotoa odottelin yli kaks viikkoo...Testeä tein kaks tuos välis mut sit tuli nuo kauan odotetut päivät..joten elä hermostu koska stressi kuulemma voi kans vaikuttaa et kestää milloin vuoto voi alkaa..

      • huoh...
        hmm.. kirjoitti:

        Itelläni myös kokemusta vastaavasta lääkkeest ja vuotoa odottelin yli kaks viikkoo...Testeä tein kaks tuos välis mut sit tuli nuo kauan odotetut päivät..joten elä hermostu koska stressi kuulemma voi kans vaikuttaa et kestää milloin vuoto voi alkaa..

        eiköhän tuonkin hermoilut ole hermoiltu kun viestistä on aikaa lähes 4 vuotta..!

      • uuppps
        dsfdsfdsjuh kirjoitti:

        "alle 16 veet tarvii lääkärin todistuksen."

        Itseasiassa se on, että alle 15 vuotiaat tarvitsevat reseptin.

        Minä olen 15-vuotias ja en mä ainakaan tarvinnut mitään reseptiä. Älkää tekää paskaa tänne jauhako.

    • ...

      mulla kävi niin että kondomi meni yhdynnässä rikki. otin jälkiehkäsypillerit ( en muista merkkiä ) vuorokauden päästä. Tulin silti raskaaksi, mutta raskaus osottautui myöhemmin tuulimunaksi. Olen kuullut että jotku on tullu raskaaksi jälkiehkäisystä huolimatta, mutta ei kannata huolestua ennen kuin ootat jonku aikaa. =) tsemppiä.

    • valentine

      HEI!
      Ei pitäisi kyllä ylimääräistä vuotoa tulla, mutta sekin on mahdollista. Alavatsakipuja voi esiintyä ja pahoinvointia. Voi olla että seuraavat kuukautiset alkavat muutamaa päivää aikaisemmin tai muutaman päivän jälkeen norm. ajankohdasta. Jos vaan epäilet ota yhteyttä vaikka puhelimitse lääkäriin.
      Tässä sulle linkki kyseisen pillerin ominaisuuksista:
      http://www.norlevo.nu/denmark/pdffiles/NorLevo-fin.pdf

      Toivon sulle kaikkea hyvää!

    • Sipe72

      Hei!

      Minulla oli erittäin huono tuuri jälkiehkäisyn suhteen. Otin Norvelo-pillerit 12 tunnin sisällä "vahingon" jälkeen. Vuodin noin viikon verran ja nyt varsinaiset kuukautiset jäivät tulematta. Tein raskaustestin ja positiivista näytti. Sain lääkäriltä saman vastauksen. Tulin siis raskaaksi kaikesta huolimatta. Kolmas viikko meneillä....että näin!

      • -freaked out-

        Meilläkin kävi pieni vahinko kondomin kanssa, ja otinkin jälkiehkäisytabletin (mulle myytiin vain yks) 12 tunnin sisällä. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään muita oireita paitsi kamala väsymys.. Ja sitten palelin muutaman päivän. Onko se normaalia? Eikä mitään vuotoa esiintynyt.. Menkkojen pitäisi alkaa noin viikon päästä, et sitä odotellessa. Pelottaa tää odotus niin paljon, sillä jos tapahtuu jotain, niin abortin tekemiseen menee ainakin pari viikkoa byrokratian ja lääkäreiden hitauden takia...:(

      • jeppersdeppers
        -freaked out- kirjoitti:

        Minä en vois ite ikinä tehä aborttia.. siis jos tuollain käy vahinko että tulee raskaaksi ku oman miehen kans tuuskaa. Kai sitä pitää olla sen verran fiksu että kantaa vastuun siitä mitä tekee, vai?? Varsinkaan jos alkais ensimmäistä odottaan ja tekis abortin, en vois miettiä sitä että millainen olis ollu se mun ihan oikeasti ensimmäinen lapsi jos olisin sen pitäny.. :/ Lapset on aina lahja. Eri asia on silloin jos raiskataan tms. Vähän off topic, sori :D

      • -freaked out-
        jeppersdeppers kirjoitti:

        Kyse taitaa olla nyt vähän eri tilanteesta. Nimittäin en edes seurustele sen pojan kanssa. JA, vastuuntuntoa on ollut mukana, mutta ehkäisyyn ei ilmeisesti voi aina luottaa :/ Enkä halua pilata mun elämää, jos minulla on mahdollisuus saada lapsi "sen oikean" kanssa, joka haluaisi myös vakavaa suhdetta. Abortti on siis mielestäni ainoa järkevä ratkaisu mun tapauksessa, sekä minun että pojan ja lapsenkin kannalta. En muuten tekisi sitä, mutta asiat on nyt näin. Toivottavasti saan vähän ymmärrystä :)Ja toivottavasti se tabletti toimii :S

      • ----

        Itse juuri odottelen jälkiehkäisypillerin vaikutusta. Jos ei toimi, teen tietysti abortin. En ala tämän ikäisenä (22) pilaamaan elämääni ja opiskeluita lapsella. (enkä muutenkaan halua niitä, sillä vihaan lapsia.;)
        Olen mielestäni vastuullinen, sillä elän avoliitossa ja olemme huolehtineet ehkäisystä huolellisesti.

        Joku tuossa kysyi miksi nykyään on 1 pilleri entisen 2 sijaan. Nykyään sen saman hormonimäärän saa siitä yhdestä pilleristä. Tutkimuksissa on todettu että on yhtä tehokas, kun kaksi vähempihormonista pilleriä.

      • Jii

        Moi!

        Mä otin norlevo-pillerin 32h vahingosta ja ei toiminut. Verikoe näytti vahvasti positiivista. Nyt laskujen mukaan rv.6 3. Miten sinulla menee nyt? Onko muita, joilla toi jälkiehkäisy olis pettäny? Itse tässä pelkään, että se hormoniannos vaikuttaisi jotenkin sikiöön. Paketissa tosin sanotaan ettei vaikuttaisi.Onko kenelläkään kokemusta/tietoa tästä?

      • Kohdunulkoinen raskaus
        Jii kirjoitti:

        Otin jälkiehkäisyn kahden tunnin päästä yhdynnästä, kun kondomi luiskahti pois. Jälkiehkäisy ei toiminut ja kävi tosi huonosti; kohdunulkoinen raskaus, joka repäisi munatorven. Minut leikattiin ja nyt olen toista munatorvea köyhempi. Kiukuttaa, kun koittaa huolehtia asioista ja sitten seuraukset oli aika karmivat.

      • Jii
        Kohdunulkoinen raskaus kirjoitti:

        Otin jälkiehkäisyn kahden tunnin päästä yhdynnästä, kun kondomi luiskahti pois. Jälkiehkäisy ei toiminut ja kävi tosi huonosti; kohdunulkoinen raskaus, joka repäisi munatorven. Minut leikattiin ja nyt olen toista munatorvea köyhempi. Kiukuttaa, kun koittaa huolehtia asioista ja sitten seuraukset oli aika karmivat.

        No ei voi olla totta! Kylläpä on huono tuuri. Vilpittömät osanotot :(

        Mun tilanteessa raskaus on totta ja ihan normaalisti alkanut. Kuitenkin huolettaa ne jälkiehkäisyn hormonit vaikkei kuulemma pitäis vaikuttaa. Maksan nyt itseni kipeeks kaikista tutkimuksista et saan jotain mielenrauhaa. Vielä en osaa enkä uskalla asennoitua tilanteeseen. Mulla on yksi lapsi ja tämä tulee todella huonoon hetkeen, mutta tätä elämä on. Itse en ollut ihan noin tarkka kuin sinä, että nyt tarvii ottaa vastuuta sitten tekemisistäni. Voimia sinulle!

      • iiks

        hui, minä otin alle 12h yhdynnästä samaisen tabun, toissapäivänä enkä saanut mitään oireita vaikka aika pommi hormoneja siinä on. Nyt vihloo alavatsaa ja pyörryttää... en luota yhtään koko pilleriin - nuorempana oksensin 2 päivää kun otin aikaisemmin käytetyt 4 tabua... siitä tosin 10 vuotta. :(

      • Tytsky84
        iiks kirjoitti:

        Mä otin samaisen pillerin kaksi viikkoa sitten lauantaina ja tässä jänskään mitä tapahtuu. Ei tullut mitään sivuvaikutuksia, mutta ei myöskään ole menkkoja näkyny.. Muutenkin tuskanen tilanne sillä poitsu oli Minua huomattavasti nuorempi. Olen niin lapsirakas että aborttiin en kyllä pystyisi jos niin huonosti nyt kävisi.. Tässä ei auta nyt muu kuin odottaa rauhallisesti, mikä tosin ei ole kovin helppoa!

      • iiks
        Tytsky84 kirjoitti:

        Oireet ovat julmalaton väsymys... ja vatsakipu. Sama homma, lapsirakas olen ... isä kenet oon tuntenut 2 viikkoa (juu säätö oli) lähtee ulkomaille töihin 2 vkon kuluttua... fuuuuck.

        Enpä muuten pelkäisi, mutta kun minä en ole pystynyt syömään edes epillereitä niin hormonien vuoksi ja nyt ei mitään??? Mutta ohjeissa oli että 3 viikon sisällä menkat, jos siitä 5 pvää yli niin sit testi.

      • Harmittaa:(
        Jii kirjoitti:

        Moi!

        Mä otin norlevo-pillerin 32h vahingosta ja ei toiminut. Verikoe näytti vahvasti positiivista. Nyt laskujen mukaan rv.6 3. Miten sinulla menee nyt? Onko muita, joilla toi jälkiehkäisy olis pettäny? Itse tässä pelkään, että se hormoniannos vaikuttaisi jotenkin sikiöön. Paketissa tosin sanotaan ettei vaikuttaisi.Onko kenelläkään kokemusta/tietoa tästä?

        Mulla kävi niin että otin pillerit reilun vuorokauden jälkeen yhdynnästä.Vuotoa alkoi tulla perjantaina kun otin pillerit maananataina. Oikeat kuukauiset olivat olleet paria viikkoa aikaisemmin. Nyt pillerin otosta jo 7vkoa ja tällä viikolla tuli ehkä yhden päivän ajan pientä kuukautisvuotoa...Eli luultavasti olen raskaana.Tänään teen raskaustesti:(Harmittaa oma säätäminen

      • Jii
        Harmittaa:( kirjoitti:

        Hei! Ilmota mitä testi näytti. Toivottavasti kierto vaan meni sekaisin. Aika pitkä aika kyllä. Jos se on positiivinen ni mene ihmeessä tarkistuttamaan ultralla mikä tilanteesi on. Kuten tosta yhdestä viestistä kävi ilmi, niin seuraukset voi olla todella pahat.

        Mulla ei ollut mitään vuotoja tai oireita, testin jälkeen alkoi sitten kaikki mahdolliset raskausoireet. viikon päästä nt-ultra.Jos kaikki ok niin sitten ei auta ku uskaltaa alkaa odottaa...

        ..oliko vatsakipuja?? mulla toista vuorokautta sattuu niin ettei pysty hengittään... :(

      • Jii
        iiks kirjoitti:

        ..oliko vatsakipuja?? mulla toista vuorokautta sattuu niin ettei pysty hengittään... :(

        Tarkoitatko siis pillerin oton jälkeen? Ei ollut mitään vatssakipuja tai huonoa oloa tms oireita. Pilleri vaan ei toiminut.

      • iiks
        Jii kirjoitti:

        Tarkoitatko siis pillerin oton jälkeen? Ei ollut mitään vatssakipuja tai huonoa oloa tms oireita. Pilleri vaan ei toiminut.

        juu, pillerin oton jälkeen oliko oireita. Tää uusi on lukemani mukaan paremmin siedetty kuin edeltäjänsä. Ihmettelen vain että miksi näin myöhään ja näin pitkään vatsa kipeä.

      • Harmittaa:(
        Jii kirjoitti:

        Hei! Ilmota mitä testi näytti. Toivottavasti kierto vaan meni sekaisin. Aika pitkä aika kyllä. Jos se on positiivinen ni mene ihmeessä tarkistuttamaan ultralla mikä tilanteesi on. Kuten tosta yhdestä viestistä kävi ilmi, niin seuraukset voi olla todella pahat.

        Mulla ei ollut mitään vuotoja tai oireita, testin jälkeen alkoi sitten kaikki mahdolliset raskausoireet. viikon päästä nt-ultra.Jos kaikki ok niin sitten ei auta ku uskaltaa alkaa odottaa...

        Elikkä, minä tein testin tänään ja positiivinenhän se oli..Soitin jo neuvolaan ja pääsen heti ensi viikolla tutkimuksiin..Pelottavaa!Nyt kun tietäis mitä sitten tekisi...:(Ei ole kauheasti aikaa miettiä.Mutta kaikella on jokin tarkoitus...:)

      • Jii
        Harmittaa:( kirjoitti:

        Elikkä, minä tein testin tänään ja positiivinenhän se oli..Soitin jo neuvolaan ja pääsen heti ensi viikolla tutkimuksiin..Pelottavaa!Nyt kun tietäis mitä sitten tekisi...:(Ei ole kauheasti aikaa miettiä.Mutta kaikella on jokin tarkoitus...:)

        ...itekki itelleni selittelen, että tällä on nyt jokin tarkoitus. Et näin vaan oli tarkotus käydä. Melko sekavat fiilikset tossa alussa kyllä on. Voimia ratkaisun tekoon!

      • Nimetön
        -freaked out- kirjoitti:

        Meilläkin kävi pieni vahinko kondomin kanssa, ja otinkin jälkiehkäisytabletin (mulle myytiin vain yks) 12 tunnin sisällä. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään muita oireita paitsi kamala väsymys.. Ja sitten palelin muutaman päivän. Onko se normaalia? Eikä mitään vuotoa esiintynyt.. Menkkojen pitäisi alkaa noin viikon päästä, et sitä odotellessa. Pelottaa tää odotus niin paljon, sillä jos tapahtuu jotain, niin abortin tekemiseen menee ainakin pari viikkoa byrokratian ja lääkäreiden hitauden takia...:(

        Alkoiko menkat? Minulla pitäisi alkaa tiistaina... tiputellut jo kolme päivää. Pilleristä tuli järkyttävät sivuoireet ja olin varma että olen raskaana. Oireet (palelu, huimaus, vatsakivut) loppuivat 4 päivää sitten, kun alkoi tiputella. Hetmoja pitelee!

      • Jii
        Harmittaa:( kirjoitti:

        Elikkä, minä tein testin tänään ja positiivinenhän se oli..Soitin jo neuvolaan ja pääsen heti ensi viikolla tutkimuksiin..Pelottavaa!Nyt kun tietäis mitä sitten tekisi...:(Ei ole kauheasti aikaa miettiä.Mutta kaikella on jokin tarkoitus...:)

        Moi, Kuin sulla kävi? Saitko selville mitään ja ootko ajatellut mitä teet asian kanssa? Mulla on rv.13 menossa ja kaikki näyttäis olevan kunnossa. Alan jo vähän innostua asiasta. Ei kai toi nyt koko maailmaa kaada! Asenne ratkaisee....:)

      • Etu-ehkäisy...
        Jii kirjoitti:

        Hei! Ilmota mitä testi näytti. Toivottavasti kierto vaan meni sekaisin. Aika pitkä aika kyllä. Jos se on positiivinen ni mene ihmeessä tarkistuttamaan ultralla mikä tilanteesi on. Kuten tosta yhdestä viestistä kävi ilmi, niin seuraukset voi olla todella pahat.

        Mulla ei ollut mitään vuotoja tai oireita, testin jälkeen alkoi sitten kaikki mahdolliset raskausoireet. viikon päästä nt-ultra.Jos kaikki ok niin sitten ei auta ku uskaltaa alkaa odottaa...

        ...huhhui, kun hirvittää lukea tällaisia juttuja. Olin nimittäin sängyssä itse perjantaina siis yöllä...sitten otin jälkiehkäisytabletin ja seuraavana yönä olimme sitä mieltä, että voinemme luottaa jälkiehkäisytabletin tehoon vielä ja olimme sängyssä ja oli seuraavana päivänä ovulaation aika. Todella "miellyttävää" lukea että joillakin on käynnyt ikävällä tavalla...

      • Jii
        Etu-ehkäisy... kirjoitti:

        nimellä meitä tällaisia "huolimattomia" ihmisia kutsutaan...äideiksi ;) Kurja homma että joudut nyt miettimään monta viikkoa josko onkin käynyt "huonosti"! Itse tein testin varmuuden vuoksi. (Tai kaksi verikokeet lopulta).En millään uskonut et se voi pitää paikkaansa. Nyt pidän ko. pilleriä pelkkänä lumelääkkeenä. Tai sitten kuulun vaan näihin hedelmällisiin tapauksiin. Päivät osuivat kohdilleen ja pilleri ei toiminut. Omalla kohdalla oli tosi huono sauma. Meillä on yksi lapsi ennestään ja valmistuin just. Tarkotus oli päästä viimein töihin. Lisäksi meidän iskä kuuluu noihin vastuuttomiin renttuihin, josta apua on turha odottaa. Silti olen nyt päättänyt työllistää itseni kahden lapsen yh-na ja selvitä. Tulipa tilitystä. Mutta...yritä olla ajattelematta koko asiaa ja luultavasti kaikki on ok! :)

      • Tane123
        -freaked out- kirjoitti:

        Kyse taitaa olla nyt vähän eri tilanteesta. Nimittäin en edes seurustele sen pojan kanssa. JA, vastuuntuntoa on ollut mukana, mutta ehkäisyyn ei ilmeisesti voi aina luottaa :/ Enkä halua pilata mun elämää, jos minulla on mahdollisuus saada lapsi "sen oikean" kanssa, joka haluaisi myös vakavaa suhdetta. Abortti on siis mielestäni ainoa järkevä ratkaisu mun tapauksessa, sekä minun että pojan ja lapsenkin kannalta. En muuten tekisi sitä, mutta asiat on nyt näin. Toivottavasti saan vähän ymmärrystä :)Ja toivottavasti se tabletti toimii :S

        Jos on kypsä harrastamaan seksiä pitäisi myös olla kypsä ottamaan vastuu seurauksista!

      • yhdsdmkv
        Etu-ehkäisy... kirjoitti:

        ...huhhui, kun hirvittää lukea tällaisia juttuja. Olin nimittäin sängyssä itse perjantaina siis yöllä...sitten otin jälkiehkäisytabletin ja seuraavana yönä olimme sitä mieltä, että voinemme luottaa jälkiehkäisytabletin tehoon vielä ja olimme sängyssä ja oli seuraavana päivänä ovulaation aika. Todella "miellyttävää" lukea että joillakin on käynnyt ikävällä tavalla...

        elikkäs, kondomi ei menny rikki se oli ihan varma..olin niin vainoharhainen et menin ottamaan 9h päästä JE pillerin..ei ollu mitään sivuvaikutuksia..

        3 päivä sen jälkeen sain tietää et mul on virtsatulehdus sain siihen Trimopania.. nyt on ottanu ne 4 päivä.

        aamulla heräsin ja oli kauhe heikko olo, pahoinvointia ja rinnat aristavat, yks on ollu turvonnut 2 päivää..

        nyt tärisen aika paljon ja en melkein pysy pystys...AUTTAKAA :,(((

      • truecat

        NorLevo ei toiminut täälläkään 13h sisällä "vahingosta"! En ainakaan minä suosittele kenellekkään "kokemuksen" perusteella!

      • ei saa syyllistää
        -freaked out- kirjoitti:

        Kyse taitaa olla nyt vähän eri tilanteesta. Nimittäin en edes seurustele sen pojan kanssa. JA, vastuuntuntoa on ollut mukana, mutta ehkäisyyn ei ilmeisesti voi aina luottaa :/ Enkä halua pilata mun elämää, jos minulla on mahdollisuus saada lapsi "sen oikean" kanssa, joka haluaisi myös vakavaa suhdetta. Abortti on siis mielestäni ainoa järkevä ratkaisu mun tapauksessa, sekä minun että pojan ja lapsenkin kannalta. En muuten tekisi sitä, mutta asiat on nyt näin. Toivottavasti saan vähän ymmärrystä :)Ja toivottavasti se tabletti toimii :S

        älä loukkaannu noiden umpimielisten ihmisten mielipiteistä, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä, ja mun mielipiteeni on, että jokainen tietää parhaiten, mikä itselle sopii.

        itse voisin tehdä abortin, en tiedä, surisinko, tuskinpa, kun en ole ikinä halunnut lapsia, enkä varmaan tule niitä ikinä haluamaan. kaikille ei lapset sovi ja kaikille ei abortti sovi. tärkeää on toimia omantunnon mukaan. mun mielestäni ei kuitenkaan ole asiallista syyllistää ihmisiä, joilla on vaikea tilanne ja vaikea valinta edessä. jos joku ei voi kuvitella tekevänsä aborttia, niin ei sitten tee sitä, mutta muita ei voi yrittää taivuttaa omaan mielipiteeseensä pakolla.

        että tsemppiä sulle, toivottavasti pilleri toimii.

      • faktoja
        ei saa syyllistää kirjoitti:

        saa vapaasti kertoa, sekä sen mitä mieltä on ihmisten tappamisesta.
        Joka niistä syyllistyy, voi etsiä aiheuttajaa peilistä.

      • huomhuomhuom
        faktoja kirjoitti:

        saa vapaasti kertoa, sekä sen mitä mieltä on ihmisten tappamisesta.
        Joka niistä syyllistyy, voi etsiä aiheuttajaa peilistä.

        edellinen kirjoittaja sanoi että ei saa syyllistää muita, mutta nimenomaan antoi ymmärtää, että olkoon kaikki vaan mitä mieltä haluaa, mutta oman mielipiteensä tyrkytys on eri juttu kun ilmaista oma mielipiteensä.

      • äidiksikö?

        aivan samalla tavalla toimittu ja kaksi raskautta takana. Eipä auttanut minulla nuo pillerit. Eli ei niihin kannata luottaa, että toimivat, varsinkaan ovulaatioaikaan.

      • ....
        faktoja kirjoitti:

        saa vapaasti kertoa, sekä sen mitä mieltä on ihmisten tappamisesta.
        Joka niistä syyllistyy, voi etsiä aiheuttajaa peilistä.

        saannen korjata se möttiäinen joka naisen kohdussa aborttia tehtäessä kasvaa, ei ole vielä "ihminen"

      • koska..
        .... kirjoitti:

        saannen korjata se möttiäinen joka naisen kohdussa aborttia tehtäessä kasvaa, ei ole vielä "ihminen"

        siinä ei ollut mitään "korjaavaa", ainoastaan mutuharhaisesti vääristelevää ;) Kohdussa ei kasva hedelmöityksen tuloksena mitään epämääräisiä 'möttiäisiä' vaan ihmisyksilöitä / syntymättömiä lapsia!

      • abortilla
        -freaked out- kirjoitti:

        Kyse taitaa olla nyt vähän eri tilanteesta. Nimittäin en edes seurustele sen pojan kanssa. JA, vastuuntuntoa on ollut mukana, mutta ehkäisyyn ei ilmeisesti voi aina luottaa :/ Enkä halua pilata mun elämää, jos minulla on mahdollisuus saada lapsi "sen oikean" kanssa, joka haluaisi myös vakavaa suhdetta. Abortti on siis mielestäni ainoa järkevä ratkaisu mun tapauksessa, sekä minun että pojan ja lapsenkin kannalta. En muuten tekisi sitä, mutta asiat on nyt näin. Toivottavasti saan vähän ymmärrystä :)Ja toivottavasti se tabletti toimii :S

        pilaa taatusti ainakin sen surmattavan lapsen elämän. Toisekseen ei voi tietää saako koskaan lapsia jonkun mr. "oikean" kanssa ja jos saakin, niin tuleeko ero joskus sitten kun lapsi on syntyny. Oisko sillonkin lapselle 'ainoa järkevä ratkaisu' kuolla?

      • A.Moraali
        faktoja kirjoitti:

        saa vapaasti kertoa, sekä sen mitä mieltä on ihmisten tappamisesta.
        Joka niistä syyllistyy, voi etsiä aiheuttajaa peilistä.

        Jonain aamuna heräät ja tajuat että sinä et edes omista peiliä

      • Anonyymi
        jeppersdeppers kirjoitti:

        Minä en vois ite ikinä tehä aborttia.. siis jos tuollain käy vahinko että tulee raskaaksi ku oman miehen kans tuuskaa. Kai sitä pitää olla sen verran fiksu että kantaa vastuun siitä mitä tekee, vai?? Varsinkaan jos alkais ensimmäistä odottaan ja tekis abortin, en vois miettiä sitä että millainen olis ollu se mun ihan oikeasti ensimmäinen lapsi jos olisin sen pitäny.. :/ Lapset on aina lahja. Eri asia on silloin jos raiskataan tms. Vähän off topic, sori :D

        No joo mutta entä jos ei ole sellaisessa hyvässä mielenterveyden tilassa tai ei oo rahaa, jotta vois antaa lapselleen hyvän elämän tai ees perustarpeita? Itse en sen takia halua vielä lapsia. Haluan antaa lapsilleni hyvän ja iloisen elämän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No joo mutta entä jos ei ole sellaisessa hyvässä mielenterveyden tilassa tai ei oo rahaa, jotta vois antaa lapselleen hyvän elämän tai ees perustarpeita? Itse en sen takia halua vielä lapsia. Haluan antaa lapsilleni hyvän ja iloisen elämän.

        "jos ei ole sellaisessa hyvässä mielenterveyden tilassa tai ei oo rahaa,"

        Miten tuollaiset haittaa lasta rakastavassa adoptiokodissa?
        Lapsia tappamallako se mielenterveys paranee?

        Tässä maassa kenellä tahansa on taloudellinen mahdollisuus antaa lapselle hyvä elämä, joten "rahapulaa" oon turha käyttää tekosyynä itsekkäille mukavuudenhaluille.

        "Haluan antaa lapsilleni hyvän ja iloisen elämän."

        Elämä muodostuu missä tahansa tilanteessa juuri sellaiseksi kuin sen asenteellaan tekee. Kukaan ei voi taata varmuudella koskaan kenellekään eikä varsinkaan pelkästään 'hyvää ja iloista' elämää.

    • pelottaa

      hei!
      Jouduin syömään jälkiehkäisypillerin n. 4pvä sen jälkeen kun menkat loppuivat (kondomi rikkoutui) nyt tänään tapahtui uudestaan ja pitäisi taas syödä pilleriä, aikasemmasta ei ole kuin kaksi viikkoa joten millainenkohan mahdollinen teho on ?
      itse käytän aina kondomia mutta nyt vanhinkoa toisen perään.. nim:pelottaa

      • Nimetön

        Ohjeissa sanotaan vain, että jos syö useamman kerran yhden kierron aikana, niin vuotohäiriöiden riski on suuri. Ei kait sitä kielletä, joskaan ei suositellakaan.

      • eienääikinä

        itselle kävi myös niin et toinen vahinko viikon päästä!ja en suosittele,olo ei ole mikään kovin hyvä... Kysyin lääkäriltä voiko ottaa ja hän sanoi että voi,mut ettei ole suositeltavaa saman kierron aikana... Itse päätin juuri etten enää ikinä moisia tämän jälkeen syö... Pelottaa,tuleeko tästä joku veritulppa tms...toivottavasti ei tuu...

    • we34

      kävi vahinko, kortsu meni rikki. otin jälkiehkäisyn alle kahden tunnin päästä. viikon päästä siitä alko vuoto, kolme päivää vuosi tosi rankasti, koskaan ei oo kuukautiset ollu niin runsaat. luulin että se loppu siihen, mutta sen jälkeen on ollu jo viikon semmosta ihmeellistä veristä vuotoa, välillä tosi vähän välillä enemmän. ei näytä loppuvan...

      pilleri siis tehos, ei kai muuten tuota vuotoa olis tullu. mitään muita oireita ei ollu. MUTTA MILLON TÄMÄN VUOTAMISEN OIKEIN PITÄS LOPPUA? pelottaa että kaikki ei sittenkään oo kohillaan...

      • toks

        Mulla alkoi eilen ylimääräinen vuoto, otin Norlevo pillerin viime sunnuntaina 12 h yhdynnästä kun kortsu meni rikki. Ensin ei ollut mitään oireita, mutta n. 6 h jälkeen sain päänsäryn ja nyt tätä vuotoa. En ole vielä huolissani, kun ei ollut ovulaation aika lähelläkään- mutta vähän kuitenkin jännittää.
        Poikaystävä on pitkäaikainen ja suhde vakaalla/vakavalla pohjalla, mutta elämäntilanne on silti epävarma töiden ja opiskelujen suhteen. Harmittaa kun oltiin huolellisia ehkäisyn suhteen, rahat takaisin kondomivalmistajalta!

        Voimia kaikille, asiat kyllä aina järjestyy.

      • 13 vuotias
        toks kirjoitti:

        Kuukautiset loppuivat 10 päivää sitten. Harrastin poikkiksenin kanssa viime sunnuntaina ja kortsu mni rikki. Otin NorLevo pillerin 12 tunnin sisällä. Pari päivää oli pahoinvointia,päänsärkyä,väsymystä... vaikka mitä.

        Nyt 5 päivää myöhemmin eli tänään alkoi vuotamaan. Onko vuoto merkkinä että pillerin teho on toiminut? Kuinka pitkään suunnilleen vuotaa? :S täytän kuukauden päästä 14 enkä todellakaan halua vielä lapsia.

        Vuoto on runsasta, vaikuttavat paljon menkoilta koska koskee selkään ja mahaan. Oksettaa koko ajan ja on muutenkin paha olo.

        Nyt vissii pitäs oottaa kun oikeat kuukautiset alkavat 25 päivä. : //

      • Jopasjoo79

        Itse otin jälkiehkäisypillerin perjantaina, ei tullut huonoa oloa tms. Noin viisi päivää pillerin otosta alkoi todella runsas vuoto. Jatkuu nyt toista päivää. Koskaan en ole näin kovasti vuotanut.. Vähän laskee paniikkia kun muillakin on tätä ollut. Luonnolliset kuukautiset loppuivat viime viikolla ja nyt tuli tämä.. Saa nähdä miten käy kierron. Ja koska tää vuotaminen loppuu...

      • ooooo
        13 vuotias kirjoitti:

        Kuukautiset loppuivat 10 päivää sitten. Harrastin poikkiksenin kanssa viime sunnuntaina ja kortsu mni rikki. Otin NorLevo pillerin 12 tunnin sisällä. Pari päivää oli pahoinvointia,päänsärkyä,väsymystä... vaikka mitä.

        Nyt 5 päivää myöhemmin eli tänään alkoi vuotamaan. Onko vuoto merkkinä että pillerin teho on toiminut? Kuinka pitkään suunnilleen vuotaa? :S täytän kuukauden päästä 14 enkä todellakaan halua vielä lapsia.

        Vuoto on runsasta, vaikuttavat paljon menkoilta koska koskee selkään ja mahaan. Oksettaa koko ajan ja on muutenkin paha olo.

        Nyt vissii pitäs oottaa kun oikeat kuukautiset alkavat 25 päivä. : //

        Ei aina välttämättä tarkota että se tehos :S Pakkauksessa lukee et pillerin jälkee voi tulla kuukautisia muistuttavaa vuotoo. Oottelet seuraavia menkkoja, ja jos tulee ajallaan, nii ei oo mitään huolta :) Itelläni vähän sama tilanne... Tässä jännittän just että tuleeko niitä vai ei :S

    • Miina**

      Jep... meillà muòs kortsu meni rikki ja nyt sitten odotetaan mità kày. Otin pillerin siis n.14 tuntia yhdynnàn jàlkeen...

      Ottaa pààhàn se miten pitàà ottaa tyhmià riskejà. Minulla on siis ehkàysypillerit, mutta ne kierron viimeisen pillerin otin torstaina ja eilen siis tapahtui tàmà "vahinko". Eli on ehkà pienempi paha kun on ehkà vielà vàhàn vaikutusta edeltàvàstà ehkàisystà... mutta en tiedà miten se toimii kun kuukautisten pitàisi alkaa huomenna.... !!???!?!

      Itsellàni heiman pahemi tilanne. 17 vuotias ja Italiassa vaihto-oppilaana. Vuosi vasta puolessa vàlissà ja joudun takaisin Suomeen jos tulen raskaaksi. Abortin kyllà tekisin... ei musta vaan ole àidiksi 17 vuotiaana, elàmà ei oo vielà edes kunnolla alkanut.

      Itse en tuomitse niità jotka valitsevat Abortin, kaikki tietàvàt mikà on itselleen parasta ja mità haluaa. ONNEA KAIKILLE.

    • Something stupid

      Otin jäkiehkäisypillerin tiistaina, ja siitä lähtien on tullut pahanhajuista kellertävää/rusehtavaa vuotoa. Onko tämä seuraus pilleristä vai itse yhdynnästä? Virtsaaminen tuottaa ongelmia, joten voiko olla että olen saanut suojaamattomasta yhdynnästä jonkin tulehduksen tms.? Pelottaa ja kaduttaa ihan hirvittävästi. Alkoholi on vaarallinen aine kun se saa tekemään tyhmyyksiä ja käyttäytymään ajattelemattomasti.

      Missä tapauksessa siis kannattaa tehdä raskaustesti?
      Voinko huokaista helpotuksesta kun kuukautisvuoto seuraavan kerran alkaa?

      • farmaseutti

        Ei yhdyntä eikä jälkiehkäisytabletti kuulu aiheuttaa virtsaamiskipuja. Vaikea sanoa oletko saanut jonkun taudin, mutta mahdotonta se ei ole. Kannattaisi kääntyä esim. omalääkärin puoleen, joka pystyy tässä auttamaan parhaiten.

        Kyseessä voisi olla esim. virtsatientulehdus (jonka saa hoidettua yhdellä antibioottikuurilla), mutta skukupuolitauti ei myöskään ole poissuljettu. Klamydia on erittäin yleinen sukupuolitauti joka voi ilmetä joko oireettomana, tai nimenomaan virtsaamiskipuina (toistuvien virtsatieinfektioiden takia). Klamydian voi helposti hoitaa lääkkeellä, mutta hoitamattomana voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa lapsettomuutta.

        Raskaustesti kannattaa tehdä aamuvirtsasta (jos olet raskaana niin siinä on eniten rakaushormonia mihin testi reagoi)aikaisintaan sinä päivänä jolloin sun kuukautiset tavallisesti alkaisivat.

        Jos tulee kuukautisvuoto on suuri todennäköisyys ettet ole raskaana, mutta vuorenvarmaa se ei ole. Eteenkin raskauden alkuvaiheessa voi esiintyä kuukautisvuotoa muistuttavaa vuotoa.

        Kaikille muille haluan muistuttaa että pakkauksessa on olemassa pakkausseloste, josta saa asiallista tietoa. Jos se on hävinnyt sen voi lukea netin kautta lääkelaitoksen sivuilla (missä on kaikki lääkkeiden pakkauselosteet) hakemalla NorLevolla. Ja sitten sellaista vielä, että haittavaikutuksita huolimatta itse hoito (jälkiehkäisy) saatta silti toimia.

      • huolestunu-

        mua pelottaa ihan hirveästi. otin pillerin n. 28h sisällä yhdynnästä. pillerin otosta on nyt 5 päivää ja on pientä kipua alavatsassa. Nyt on kamala stressi päällä että olenko raskaana vai en? onko kipu normaalia niin pitkän ajan jälkeen pilleristä? en halua lasta. ikääkin on niin vähän vasta.

      • äidiksikkö?
        farmaseutti kirjoitti:

        Harrastin suojaamatonta seksiä 23.12 otin jälkiehkäisypillerin 16 tunnin kuluttua. Vuoto alkoi 8 päivän päästä ja seuraavat kuukautiset tulivat kuusi päivää myöhässä kierrosta joka normaalisti on 30 vuorokautta. Harrastin seksiä viimeksi toissa sunnuntaina, käytimme ehkäisyvaahtoa. Eilen alkoi taas tulla vähän veristä vuotoa, seuraavat kuukautiset piti tulla vasta 16.päivä. Mitään muuta haittaa ei norlevopillersitä ei ole ollut, mutta voinko olla raskaana vai onko kierto edelleenkin sekaisin jälkiehkäisypilleristä?

      • Marsaa
        huolestunu- kirjoitti:

        mua pelottaa ihan hirveästi. otin pillerin n. 28h sisällä yhdynnästä. pillerin otosta on nyt 5 päivää ja on pientä kipua alavatsassa. Nyt on kamala stressi päällä että olenko raskaana vai en? onko kipu normaalia niin pitkän ajan jälkeen pilleristä? en halua lasta. ikääkin on niin vähän vasta.

        Nyt vaan koetat rauhoittua:) Apteekissa sanoivat minulle, että seuraavien menkkojen ajankohta voi vähän heitellä, mikä luultavasti johtuu siitä että hermoilen alkaako ne:)
        En tiedä onko tuo kipuilu normaalia, mutta olisiko mahdollista että se kipu "tulee pään sisältä"? Normaalisti et välttämättä kiinnittäisi siihen edes huomiota, mutta nyt kun tuo raskaus murehduttaa kiinnittää helposti huomiota vartalon jokaiseen liikkeeseen.

      • ...vaan.
        huolestunu- kirjoitti:

        mua pelottaa ihan hirveästi. otin pillerin n. 28h sisällä yhdynnästä. pillerin otosta on nyt 5 päivää ja on pientä kipua alavatsassa. Nyt on kamala stressi päällä että olenko raskaana vai en? onko kipu normaalia niin pitkän ajan jälkeen pilleristä? en halua lasta. ikääkin on niin vähän vasta.

        Mä otin pillerin 12h sisällä vahingosta ja sen jälkeen joka päivä oon tuntenu pientä alavatsakipua. Pillerin otin 11pv sitten ja menkkojenki olis pitäny alkaa tänään. Verta tuli 3pv sitten mut nyt ei oo tullu mitää ja tissit on kipeet mitä ne ei normaalisti oo. Pitäiskö tehdä testi?

      • pelottaa
        ...vaan. kirjoitti:

        Mä otin pillerin 12h sisällä vahingosta ja sen jälkeen joka päivä oon tuntenu pientä alavatsakipua. Pillerin otin 11pv sitten ja menkkojenki olis pitäny alkaa tänään. Verta tuli 3pv sitten mut nyt ei oo tullu mitää ja tissit on kipeet mitä ne ei normaalisti oo. Pitäiskö tehdä testi?

        jooo. no mul kesti sitten menkat 3pv. sit ne loppu. mut ostin apteekista testin. ja oli negatiivinen. joten no worries. että vielä on vähän mahakipua.. mutta juuri tuntuu siltä että sitä ei sillon ole jos ei mieti asiaa, mutta kun asiaa miettii pistely taas alkaa. joten olisikohan 'kipu päässä'. Mutta seuraavia menkkoja odotellessa... toivottavasti on normaali pituiset että saa vähän relattuu ajatuksesta.

    • tunaroija

      Otin sen norlevon tabletin 7 tuntia sitten, ja nyt pyörin kammottavissa vatsakivuissa. Aiemmin "vain" huimasi ja yökötti. Farmaseutti vakuutteli apteekissa ettei lääke saa aikaan mitään ylimääräisiä vuotoja, mutta taitaapa totuus olla toisenlainen kun tätä ketjua lueskelee. Kovasti pitäisi kai uskoa jälkiehkäisyn toimivuuteen tässä tilassa, mutta kun jo kaksi kaveria on lopulta päätynyt kaavittavaksi tämän toimimattomuuden vuoksi...

      • _Kannattiko_

        Siltä tosiaan näyttää, että tiputteluvuodot jälkiehkäisypillerin ottamisen jälkeen ovat yleisempiä, kuin mitä pakkausseloste antaa ymmärtää. Itse otin tabletin viikko sitten ja viimeiset viisi päivää on ollut vuotoja. Ehdin jo miettiä, että onkohan jokin vialla, mutta tämän palstan mukaan runsas vuoto onkin ihan "normaalia". Normaalikierron mukaan kuukautisten pitäisi alkaa kahden viikon päästä. Taidan silti tehdä varmuuden vuoksi raskaustestin, koska nehän nykyään antaa luotettavan tuloksen jo viikon päästä oletetun hedelmöittymisen jälkeen, mikäli oon oikein ymmärtäny.( http://www.tohtori.fi/?page=3830134&id=3684356 ) Ei tarvitse siis stressata seuraaviin menkkoihin asti!

      • Huolta kerrakseen

        Itse jouduin ottamaan viikko sitten jälkiehkäisypillerin kondomin hajottua. Pilleristä ei tullut mitään oireita, mutta kuukautiset, joiden olisi pitänyt alkaa jo alkuviikosta, eivät ole alkaneet nyt viikon odottelun jälkeen. Raskaustesti on ollut negatiivinen, mutta kyllä aika paljon huolettaa. Sen verran asia stressaa, että varaan ensi viikolle ajan lääkäriin, jos menkkoja ei ala kuulua.

    • Tunaroija

      Että voi ihminen olla oikea emämokailija :S olen tänä kesänä jo joutunut ottamaan jälkiehkäsypillerin tossa viime kuun lopussa ja menkat olis pitäny alkaa tällä viikolla eivätkä alkaneet...ja toinen vahinko kävi tänään enkä ehtinyt apteekkiin (krapulan takia nukuin liian pitkään) eli aamulla tulee vahingosta jotain yli 24 tuntia...ja tässä mietin nyt että pitäisikö tehdä aamulla ensin raskaustesti ja sitten vasta ostaa jälkiehkäsypilleri. Viimeksi kun otin jälkiehkäsyn (5 vuotta sitten) niin oli toiminut hyvin tai sitten exäni on tuhkamuna. Nyt on uusi äijä ja uudet kujeet mutta lapsia emme halua. Täytyy toivoa että edellinen pilleri on toiminut ja että tämä uusikin toimii. Maanantaina varaan ajan heti lääkärille että saan reseptin ehkäsypillereihin! Loppuu tämä mokailu ettei tarvi ihan aborttiin asti mennä.

    • Kaikenlaisia kysymyksiä

      Lopetin laastarin käytön n. 3 viikkoa sitten ja minulla tuli sen jälkeen ihan normaalisti tyhjennysvuoto. Tarkoituksemme oli kokeilla hormoonitonta oloa hetki, koska mulla meni pää ihan sekaisin noista hormoneista (itkeskelyä joka ilta jne).

      No, 5 päivää vuotoviikon jälkeen sitten innostuimme kuitenkin ja siinä innossa unohtui koko laastarittomuus. Pelästyin ja otin pillerin. Keskustelimme asiasta mieheni kanssa ja totesimme että olisi pitänyt antaa luonnon päättää. Tämän jälkeen harrastimme ehkäisyvapaata seksiä useamman kerran, viimeksi eilen. Lapsi ei siis ole ei-toivottu, joskaan ei sen kummemmin suunniteltu.

      Eilen illalla oli pientä veristä tiputtelua, tänään ei enää. Olen yrittänyt selvittää, mitä tämä pilleri minun tapauksessani teki, kun alla oli hormonikuukautiset eikä normaalikuukautisia sen jälkeen. Pillerin otin siis kierron alkuksi eli ovulaatiota ei kaiken järjen mukaan ollut ehtinyt tapahtua. Selosteessa ja netissä on ollut kaikenlaista tekstiä kohdun tyhjentymisestä ja munasolun kiinnittymisen estämisestä, mutta miten pilleri toimii, jos ovulaatiota ole tapahtunut? Ja mitenkähän kauan mun pitää odotella niitä oikeita kuukautisia? Koska voisin tehdä raskaustestin? Sillä jos se on negatiivinen, alkaa hormonien käyttö uudelleen..

      Kiitos vastauksistanne etukäteen. Nämä palstat ovat olleet todella hyödyllisiä minulle.

    • Kus*pää

      Itse olen aikoinani kun avomiehen/kihlattun kanssa alettiin seurustelemaan (6v:sitten) joutunut noita 2tabletin juttuja ottamaan(3-4kertaa), ja ovat tehonneet aina... vain kerran oli vuotoa.
      Nyt meillä lapsi... olemme yrittäneet toista..
      ja (vituttaa ja itkettää kun kirjoitan tätä) nyt minulla oli ovulaatio viikonloppuna... ja väärä mies..joka kullä sanoi että ei laske sisään.. eikä niin sitten tehnytkään..
      Kun kaverini haki minut sieltä aamulla hän kävi hakemassa mulle ton tabletin. Nyt vaan toivon, toivon, toivon ja toivon että se tehoaa niinkuin pitäisikin... kamala olo ja pelko... entä jos olenkin jumankauta raskaana... Mistä voin tietää kumman on... en mistään... miten voin selittää miehelleni että miksi haluasin abortin (kun ollaan toista yritetty..) jos tää tabletti ei auta... on mun elämä ohi.... :( :( :( Kyllä on niin pahaolo.. en ansaitse sympatiaa, en todellakaan.... mutta kuitenkin..

      • nanna^

        Itse otin jälkiehkäisypillerin n. kolme viikkoa sitten. Nyt sitte menkat myöhässä, tosin mitään raskauteen viittaavia oireita ei ole... Olen tehnyt kaksi testiä ja molemmat negatiivisia. Kuinkahan kauan tässä vielä uskaltaa odotella, ennen kuin menee lääkäriin?

      • Mimmu
        nanna^ kirjoitti:

        Itse jouduin ottamaan jälkiehkäisypillerin maanantaina jätettyämme poikaystävän kanssa ehkäisyn käyttämättä. Aikaa pillerin ottamiseen meni reilu vuorokausi. Pillereistä seurannut olo oli aika kamala, paha olo, ala- vatsakivut ja heikotus. Nyt sitten odotellaan kuukautisia. Ongelma on se että lopetin e- pillerit jo n puoli vuotta sitten ja siitä lähtien on kiertoni ollut todella epäsäännöllinen. Viikonloppuisen vahingon aikoihin oli kiertoni jo 84 päivää joten minulla ei ole mitään tietoa siitä koska kuukautisieni pitäisi alkaa. Neuvolan ohje oli odottaa 2 viikkoa ( eli viikko vielä...huh...) ja tehdä testi, jos näyttää negaa niin sitten ei auta muun kuin vaan jatkaa odottelua. Todennäköisyys sille että olisin raskaana on kuulema pieni sillä pitkän kiertoni takia en välttämättä ovuloi tällä hetkellä ollenkaan ja jälkiehkäisy tuli otettua aika aikaisin. Neuvolan mukaan jälkiehkäisyn tehosta ei kannata huolehtia koska se on otettu 48 tunnin sisällä mutta näitä viestejä lukiessa olo ei enää ollutkaan ihan yhtä rauhallinen =) ei auta muu kuin odottaa vielä se viikko..

      • chuckfit
        Mimmu kirjoitti:

        Samaa vikaa täälläkin. Jätimme poikaystävän kanssa käyttämättä ehkäisyä. Otin pillerin viime maanantaina ja nyt odottelen kuukautisia. Seuraavien pitäisi olla vasta 22.11 !
        Toisaalta lokakuun lopussa jouduin ottamaan je-pillerin kondoomin rikkoutumisen takia. Joten osui kaksi samalle kierrolle. Eli koko kiertohan voi olla aivan sekaisin?

      • tinka_h
        chuckfit kirjoitti:

        Mulla myöhästyivät menkat kolme/ neljä viikkoa pillerin ottamisen jälkeen eli olin lähes kaksi kuukautta ilman niitä,välivuotoa lukuun ottamatta( joka oli viikko pillerin ottamisen jälkeen)

        Kyllä sitä oli paniikissa että missä ne menkat viipyy ja pari raskaustestiäkin ehin tehdä.

      • halkeavat_kortsut
        tinka_h kirjoitti:

        Mulla myöhästyivät menkat kolme/ neljä viikkoa pillerin ottamisen jälkeen eli olin lähes kaksi kuukautta ilman niitä,välivuotoa lukuun ottamatta( joka oli viikko pillerin ottamisen jälkeen)

        Kyllä sitä oli paniikissa että missä ne menkat viipyy ja pari raskaustestiäkin ehin tehdä.

        Mäkin mietin tätä pilleriä ja sen vaikutuksia. Eilen meni kondomi kahteen osaan ja otin pillerin 2 tunnin sisään (onneksi oli päivystävä apteekki!). Pahoinvointia ei ole vielä ollut lainkaan (itseasiassa olen paremmalla tuulella kuin normaalisti), välillä on menkkojen alkamista muistuttavia alavatsakipuja ja aamulla kun heräsin, on monet lihakset kipeänä (en tiä sitten oonko nukkunu huonosti). Vatsa oli hieman sekaisin, mutta uskon sen johtuvan valmisteen laktoosista. Nyt jännityksellä mietin kauanko pitää odottaa että voi tehdä testin/menkat alkaa. Voiko muuten runsas veden juominen vaikuttaa tehoon? Huomaamattani join pillerin ottamisen jälkeen varmaan 1-1,5litraa vettä.. ja söinkin ensimmäistä kertaa kyseisenä päivänä.

        Menkat mulla on muutenkin myöhässä, mutta ei pitäisi olla mahdollisuutta että olisin tullut raskaaksi jo aiemmin. Sen sijaan mulla meni jouluna kierto sekaisin influenssan vuoksi, joten sen vaikutukset taitaa tuntua vieläkin.

      • -.-.--.-.-.-.-.-.
        halkeavat_kortsut kirjoitti:

        tuli tässä nyt näitä lueskeltua.. useimmilla kavereilla on jälkiehkäisypillerit tehonneet,
        mulla kävi poikaystävän kanssa tänään vahinko, kortsu hajos, jeejee.. no tuli kiire apteekkiin, piru vie se olikin kiinni mutta huomen aamulla ostelemaan jälkiehk.pillereitä.. toivon mukaan auttaa sillä en ole aivan tässä iässä ajatellut lasta saada.. :/

      • AaApuuuaaa
        halkeavat_kortsut kirjoitti:

        Mäkin mietin tätä pilleriä ja sen vaikutuksia. Eilen meni kondomi kahteen osaan ja otin pillerin 2 tunnin sisään (onneksi oli päivystävä apteekki!). Pahoinvointia ei ole vielä ollut lainkaan (itseasiassa olen paremmalla tuulella kuin normaalisti), välillä on menkkojen alkamista muistuttavia alavatsakipuja ja aamulla kun heräsin, on monet lihakset kipeänä (en tiä sitten oonko nukkunu huonosti). Vatsa oli hieman sekaisin, mutta uskon sen johtuvan valmisteen laktoosista. Nyt jännityksellä mietin kauanko pitää odottaa että voi tehdä testin/menkat alkaa. Voiko muuten runsas veden juominen vaikuttaa tehoon? Huomaamattani join pillerin ottamisen jälkeen varmaan 1-1,5litraa vettä.. ja söinkin ensimmäistä kertaa kyseisenä päivänä.

        Menkat mulla on muutenkin myöhässä, mutta ei pitäisi olla mahdollisuutta että olisin tullut raskaaksi jo aiemmin. Sen sijaan mulla meni jouluna kierto sekaisin influenssan vuoksi, joten sen vaikutukset taitaa tuntua vieläkin.

        Tää on just niinku mun näppäimiltä kirjotettu. Kaikki samoin täällä, nyt vaan kiinnostais tietää et miten tällä henkilöllä kävi? miten tuosta jatkui ja tuliko raskaaksi.. Turhaa varmaan ees toivon et eksyis tänne kertomaan. Join myös paljon vettä ja söin ensimmäisen kerran sille päivää pillerin ottamisen jälkeen..

        Kaikilla tuntuu olleen jotain vuotoa, itellä nyt melkeen 5 päivää pillerin ottamisesta eikä mitään.. pelottaa. Menkat oli jo valmiiks myöhässä eikä oo mahollisuutta et oisin jo aiemmin tullu raskaaksi. Tää odottelu on sietämätöntä!

      • AaApuuuaaa
        AaApuuuaaa kirjoitti:

        Menkat alko loppujen lopuks aikalailla tasan 5 päivää pillerin ottamisesta :) Oon niin huojentunut etten ikinä, olipa taas opetus!

        Tsemppiä! ikinä oo ollu niin paniikissa ku tuon odotteluajan.

    • ottanut useita

      kertoja jälkiehkäisypillerin, aina ollut alavatsassa kihelmöintiä mutta ikinä ei ole tullut minkäänlaista vuotoa. Aina olen yhden pillerin napsinut ja on auttanut. :>

      • Minä vaan

        Eilen kävi vahinko ku kondomi meni rikki keskenkaiken. Hain heti 2 tunnin päästä tapahtuneesta jälkiehkäisypillerin. Minulle kerrottiin vastaanotolla että muutamanpäivän sisään pitäis tulla kuukautisten tapaista vuotoa. Kuukautiseni loppui ihan pari päivää ennen tapahtunutta, eli ihan muutama päivä sitten. Eli pitäiskö nyt tulla kuukautisten tapainen vuoto ihan muutaman päivän sisällä pillerin ottamisesta ? Kertooko vuoto siitä että pilleri on toiminut ?

      • jänskättää
        Minä vaan kirjoitti:

        Eli mulla sattui juhannuksena vahinko, ihan oma syy omaan kurjuuteen... luotin siihen et poika tajuaa sen ku sanoin etten käytä ehkäisyä ja lupas olla varovainen.. No enpä sit tiiä sattuiko vahinkoa vai ei, mutta kävin hakee JE-pillerit sunnuntaina, kun olin pojan kans la-aamuyöstä.

        Eli sunnuntaina otin pillerin, ei tullu mitään pahaaoloa tms, pari iltaa myöhemmin oli vilunväristyksiä.
        Perjantaina alkoi pillerin aiheuttama vuoto, joka oli ihan samanlainen kuin menkat olis alkanu. Vuoto kesti neljä päivää.

        Nyt sit siinä tilanteessa, et menkkojen olis ptäny alkaa eilen.
        Mahaan sattuu, rintoja aristaa, eli ihan normaalia kuukautiskipua.. Jännittää vaan et miks ne on myöhässä...

      • jänskättää
        jänskättää kirjoitti:

        jep, eli menkat alkoi, 3-4 päivää myöhässä.
        Eli toimi täällä.

      • :/

        joo, apteekissa kehuivat että on vaa 5% mahrollisuus tulla raskaaksi kun ottaa 12 tunnin sisäl tän pillerin, no mä otin 6 tunnin jälkeen kun vahinko oli tapahtunu, no ei näkyny menkkoja ja kahdesti tein testin . eli jippii 16 v raskaana, koulut ja kaikki menee vituiksi, mutta minä ja poikaystävä (18) emme hyväksy aborttia.

      • joo-o....

        toi tieto helpottaa huomattavasti oloani, koska kaikki muut puhuvat vuodosta jota ei myöskään minulla ole ollut. Viimeksi pilleri toimi, ja toivottavasti toimii tälläkin kertaa... :) ...pahinta on että kuukautiset alkavat (mikäli kaikki menee normaalisti) vasta muutaman viikon päästä, joten nyt saa sitten jännittää hirveän kauan miten kävi...
        vahinko onneksi kävi sen oikean kanssa, mutta emme kummatkaan ole hirveän innoissamme vielä lasta hankkimassa, eikä abortti ainakaan minusta tunnu hirveän hyvältä vaihtoehdolta :/

      • vvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvvv
        joo-o.... kirjoitti:

        käväse yksityisellä veritestissä niin ei tarbi 2 vk kärsiä!

    • viimeksi

      vuosi sitten eikä mullakaan tullut vuotoa,enkä tiedä onko sen tarkoituskaan tulla koska sehän ei ole keskeytyspilleri joka otetaan useiden viikkojen jälkeen hedelmöityksestä. Pahoinvointia kyllä aiheutti muttei sen enempää.

    • tyttönen09

      Otin myöskin jälkiehkäisypillerin 13-14h yhdynnän jälkeen ja päivä oli tiistai siis kun otin tabletin ja runsasta, veristä vuotoa alkoi ilmaantumaan sunnuntaina, eli 6pv kuluttua...

      Pelkään nyt että olen raskaana tai mulla on jokin sukupuolitauti, koska se oli yhden illan juttu, en tiedä henkilön terveydentilaakaan varmaksi...

      Tosi ahdistavaa!

      • Lucky_not

        Söin 3 vkoa sitten viimeisen e-pillerin. Sitte 12 päivää sen jälkeen aattelin, että on vielä varmat päivät (vaik just sillonhan se ovulaatio voi tapahtua, normisti kierto epäsäännöllinen yli 30 päivää)... Oltiin yhdessä monesti vkl:n aikana ja sit aattelin, et ehkei ookkaan niin varmat päivät ja otin maanantaiaamuna pillerin. Oireita on ollu nyt 13 päivän ajan, ajoittain palelua, pientä kuvotusta ja väsymystä, hiukan turvonnut ja välillä vihlova alavatsa ja aristavat ja turvonneet rinnat. Mitään vuotoo ei oo tullu ja menkkojen pitäis alkaa maanantaina. Omituista, että oireet kestävät niin kauan. Vähän jänskättää, pitää varmaan tehdä testi nyt, ku kaks viikkoa on kulunut. Mua ei kyllä hirveesti haittaa, jos pilleri ei toimikaan, ku oon jo 30 vee :) Silti stressaa, ku en oo vakituisessa parisuhteessa.

        Tsemppiä kaikille stressaajille!

      • tiiamaa
        Lucky_not kirjoitti:

        elikkä siis. olin yhdynnässä jossa ehkäisy petti, otin päivän päästä jälkiehkäisyn ja menkkoihin oli silloin kaksi viikkoa. nyt kaksi viikkoa on kulunut ja menkat alkoivat tänään. pitääkö mun silti tehdä raskaustesti/käydä lääkärissä? kun kerta luin täältä, että raskaaksi ovat jotkut silti tulleet vaikka vuotoa on ollutkin...

      • kkkkkkkkkkkkkkkkk
        tiiamaa kirjoitti:

        elikkä siis. olin yhdynnässä jossa ehkäisy petti, otin päivän päästä jälkiehkäisyn ja menkkoihin oli silloin kaksi viikkoa. nyt kaksi viikkoa on kulunut ja menkat alkoivat tänään. pitääkö mun silti tehdä raskaustesti/käydä lääkärissä? kun kerta luin täältä, että raskaaksi ovat jotkut silti tulleet vaikka vuotoa on ollutkin...

        varmuuden vuoksi.

      • hups?
        Lucky_not kirjoitti:

        Söin 3 vkoa sitten viimeisen e-pillerin. Sitte 12 päivää sen jälkeen aattelin, että on vielä varmat päivät (vaik just sillonhan se ovulaatio voi tapahtua, normisti kierto epäsäännöllinen yli 30 päivää)... Oltiin yhdessä monesti vkl:n aikana ja sit aattelin, et ehkei ookkaan niin varmat päivät ja otin maanantaiaamuna pillerin. Oireita on ollu nyt 13 päivän ajan, ajoittain palelua, pientä kuvotusta ja väsymystä, hiukan turvonnut ja välillä vihlova alavatsa ja aristavat ja turvonneet rinnat. Mitään vuotoo ei oo tullu ja menkkojen pitäis alkaa maanantaina. Omituista, että oireet kestävät niin kauan. Vähän jänskättää, pitää varmaan tehdä testi nyt, ku kaks viikkoa on kulunut. Mua ei kyllä hirveesti haittaa, jos pilleri ei toimikaan, ku oon jo 30 vee :) Silti stressaa, ku en oo vakituisessa parisuhteessa.

        Tsemppiä kaikille stressaajille!

        Minulle ja poikaystävälleni kävi vahinko tässä noin 3viikkoa sitten. otin heti seuraavana aamuna JPn. Tuli huono olo mutta ei sen kummempaa. Mitään tiputtelua ei tullut ja nyt on menkat 4pv myöhässä. hieman ollut maha kipeä jne. yleensä kuukautiseni ovat olleet "kellon tarkat" ja sen takia pelottaa. tosiaan olen 17 vuotias enkä haluaisi aborttia tehdä. Jännittävää..

      • Ine Me
        hups? kirjoitti:

        Olen itse joutunut jälkiehkäisyä popsimaan viimeisen 9 vuoden aikana yhteensä 5-6 kertaa, koskaan ei ole kummempia oireita ilmaantunut. Ei välivuotoja, pahoinvointia eikä edes rintojen aristamista. Neljä vuotta sitten tosin kävin tuplavahinko. Kortsu hajosi ja 12 tunnin sisällä otettu JE-pillerikin kieltäytyi yhteistyöstä ovulaatiopäivänä. En edes pelännyt olevani raskaana, koska kuvittelin pillerin tehon olevan riittävä. Otin siis pillerin kuun lopulla ja kuukautiset alkoivat normaalisti seuraavan kuun puolivälissä. N. kuukausi pillerin oton jälkeen alkoi kuitenkin jatkuva paha olo. Mikään ei maistunut, eikä oikein pysynyt sisälläkään. reilu viikko meni omituisen "mahataudin" kanssa ennen kuin rintoja alkoi särkeä niin, etten pystynyt makaamaan mahallani ollenkaan. Vasta siinä kohtaa heräsi epäilys ja positiivistahan se testi näytti. Ei hoitaja meinannut uskoa terveyskeskuksessa, että olen raskaana, kun kerran kuukautisetkaan eivät olleet vielä myöhässä. Elämäntilanteen takia päädyin tuolloin aborttiin.

        Edelleen olen saman miehen kanssa ja taas sattui vahinko. Kolmisen viikkoa sitten ehkäisy petti suunnilleen ovulaatioaikaan ja JE tuli taas avuksi, tosin 24 tunnin kuluttua vasta. Viikon kuluttua tuli pari päivää hyvin niukkaa välivuotoa, minkä siis laitoin ja laitan pillerein syyksi, tissitkin olivat normaalia aremmat, mitä eivät siis ole aiemmilla JE-kerroilla olleet. Menkkojen olisi pitänyt alkaa 17. päivä tai viimeistään 19., eli reilun viikon myöhässä nyt kuukautiset. Lauantaina tein raskaustestinkin, joka oli negatiivinen, en tosin tehnyt sitä aamuvirtsasta. SIlti ei vaan niitä kuukautisia kuulu... ajattelin odotella loppuviikon ja tehdä testin uudelleen, jos ei kuukautiset ala. Nyt on elämäntilanne sellainen, että ei lasta vielä varsinaisesti olla tekemässä, mutta jos sellainen ilmoittaisi itsestään, niin saisi tulla. Jännittää kyllä negatiivisesta raskaustestistä huolimatta aika lailla, kun aiemmin ei tuo NorLevo ole kiertoa sekoittanut.

        Ei tosiaan ole mikään satavarma tuo jälkiehkäisy, mutta kyllä mulla on omieni ja kuulemani perusteella kohtuullisen kova luotto tuon tehoon. Tänne taitaa vain eksyä me 15% kertomaan kokemuksista, kun niillä joilla JE toimii ei ole tarvetta täällä kokemuksiaan jakaa.

        Ja vielä keskustelua selanneena sellainen huomautus, että jälkiehkäisy on nimenomaan jälkiehkäisy, jonka tehoon saman päivän e-pillerinä ei pidä luottaa. Eli heti pillerinoton jälkeen kannattaa jo käyttää oikeaa ehkäisyä, jos sitä seksiä aikoo vielä harrastaa.

      • NCN
        Ine Me kirjoitti:

        Jouduin käyttämään jälkiehkäisyä viime kuun (syyskuu) puolivälissä, koska kortsu lähti paikaltaan. Käytiin heti hakemassa pilleri ja menkat tuli 5 päivää normaalia alkamispäivää myöhemmin.
        Nyt kuitenkin on taas menkat kuudetta päivää myöhässä, ja mietin vaan, että vaikka menkat tuli viimeksi, niin voinko olla silti raskaana?
        Ajattelin hakea raskaustestin huomenissa..

    • stressssiä!!

      Eli siis.. pientä stressausta täälläkin!
      Viimeks menkat oli nyt 5 ja ½ viikkoo sitten.. Viikko menkkojen loppumisen jälkeen harrastin seksiä vakituisen ja pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, ja kortsu hajos. n.48h sisällä yhdynnästä otin JEn ja se oli maanantai. No perjantaina alkoi "menkat" eli vaan kaks viikkoo edellisistä, luultavasti joku JEstä johtuva väli/tyhjennysvuoto, mutta oli kumminkin ihan samantyyppistä vuotoo ja kesti sen 4 päivää.. No siitä sitten alko tää odottelu että koskas tulee seuraavat menkat, tosiaan nyt oikeesta kierrosta (joka on hieman epäsäännöllinen) menkat on myöhässä n. viikon, mutta jos ajattelee että NorLevo pisti pakan sekasin ja laskee tosta välivuodosta niin pitäis alkaa vasta n. viikon äästä.. Alavatsassa on tuntunu kipuja nyt jo pari päivää ja tänään on alkanu rintoja aristaan, nyt vaan kovasti toivon että menkatkin sieltä alkais.
      Olen kaks raskaustestiä tehnyt jo tän viikon aikana ja molemmat näytti negaa, mutta sitten taas että onko niihinkään luottamista.. Lapsi ei kyllä kauheen toivottu ole tällä hetkellä, tosiaan se pitkäaikainen ja vakituinen suhdekin päättyi vähän yli viikko sitten täysin muista syistä, niin senkin kannalta. Koska yhteenpalaaminen ei tässä suhteessa ole mahdollisuus.
      Kaiken sekavan selityksen jälkeen huoli oli tosiaan se että koska pitäis hakeutua lääkäriin? Nyt heti huomenna vai ens viikolla jos ei ala sillonkaan? :/

      • Äiti vm. 1976

        Hei,

        Otin minäkin kyseisen pillerin keväällä, kun kondomi "petti". Elämme onnellisessa parisuhteessa. otin ko. napin ALLE 12 TUNTIA yhdynnästä, tarkasti ohjeen mukaan. (Tehon pitäisi olla olemassa 72 h...)

        Nyt odotamme kolmatta lastamme, joka sai onnellisesti alkunsa tuosta "vahingosta"! Vauva syntyy tammikuussa. Olimme vannoutuneita kahden lapsen vanhempia ja nyt (ja heti asian tajuttuamme) ikionnellisia tästä raskaudesta! Tämä oli meille ONNI ja jotain käsittämättömän ihanaa.

        Harrastakaa seksiä sillä periaatteella, että AINA voi tulla raskaaksi. Lapset ovat lahja, onnelliseen suhteeseen ja seksiä ei pitäisi harrastaa kuin oikeassa parisuhteessa, jossa voidaan kantaa myös vastuu tekemisistä.

        Vastuu ja oikea, aito Rakkaus kuuluvat HYVÄÄN ja onnistuneeseen seksiin.

        Meillä on tässä tarinassa onnellinen loppu, vaikka tämä onkin täysin ei-suunniteltu raskaus. Olemme rakastuneita 13 vuoden yhdessäolon jälkeen ja siksi tämä ei ole maailmanloppu, ei todellakaan, päinvastoin.

        Muistakaatte myös, että Abortti ei ole ehkäisykeino, ei edes jälkiehkäisy.

      • J&J:n äiti
        Äiti vm. 1976 kirjoitti:

        Minäkin olen kahden lapsen äiti, ja jouduin nyt toistamiseen muutaman kuukauden sisällä ottamaan jälkiehkäisytabletin kondomin hajottua. Molemmilla kerroilla olemme aviomieheni kanssa olleet selvin päin ja kondomia on käytetty oikein, mutta niin se vaan on mennyt rikki. Ihme sattumaa, kun 11v. yhdessäolon aikana ei ennen näin ole sattunut, ja nyt lyhyen ajan sisällä kahdesti...

        No, ekalla kerralla jälkiehkäisy toimi moitteettomasti, vuoto alkoi 12vrk pillerin ottamisesta ja oikeat kuukautiset tämän jälkeen suunnilleen ajallaan. Nyt otin pillerin kolme päivää sitten n. 6h yhdynnästä ja ekaan kertaan verrattuna on ollut selvästi huonompi olo ja verenpaine kohollaan hormonipommin jäljiltä.

        Rakastan lapsiani enemmän kuin mitään, mutta jos nyt olisin tullut raskaaksi, tekisin varmasti abortin. Meidän lapsiluku on kaksi ja miehelleni on jo varattuna aika vasektomiaan (mikä tekee jälkiehkäisyn käyttämisen vielä ärsyttävämmäksi). Minusta jokaisella on oikeus valita tässäkin asiassa eikä se, että jälkiehkäisyn petettyä päätyisi aborttiin, tee ketään sen vastuuttomammaksi, parisuhdetta vähemmän onnelliseksi tai rakkautta huonommaksi.

        Totta kai lähdetään siitä, että aina seksiä harrastaessa molemmat osapuolet ovat vastuullisia ja huolehtivat ehkäisystä, mikäli ei toivota raskautta. Elämä ei kuitenkaan aina ole niin mustavalkoista, joskus inhimillisistä syistä ehkäisy jää käyttämättä tai pettää, vaikka sitä käytettäisiinkin. On kohtuutonta vaatia, että pelkästään vastuunkannon nimissä pitäisi pitää mahdollinen alkunsa saanut lapsi, "rangaistuksena" siitä, että on mokannut (ja jälkiehkäisyn pettämistä en edes mokaamiseksi laske). Minusta jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä toivottuna ja rakastettuna, ei ikävänä muistutuksena vanhoista virheistä.

      • .
        J&J:n äiti kirjoitti:

        ei sitten vois käyttää muutakin ehkäsyä (e-pillerit, kierukka) kun kumia jos noin rupee useinkin käymään? Ja etenkin kun etukäteen jo suunnittelee että tekis kuitenkin abortin.. ja kyllä se abortti voi naisen mielenterveyden (menetyksen) kautta vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Kuka nyt huonolla omalla tunnolla voisi olla yhtä onnellinen kuin ennen. Sitäpaitsi kyllä niitä tapettavia lapsia aina joku muu olis toivonu!!

      • J&J:n äiti
        . kirjoitti:

        Kuten sanoin, mieheni on kohta menossa vasektomiaan, enkä siksi muutaman kuukauden takia ala käyttää hormonaalista ehkäisyä (joka mm. verenpaineen takia ei minulle edes sovi) ja (kupari)kierukan oletan hankaloittavan kivuliaita ja runsaita kuukautisiani entisestään, eikä sitäkään muutaman kuukauden takia kannata laittaa. Tällä hetkellä yhdyntä kondomia käyttäenkin tuntuu aika isolta riskiltä, ja voi hyvin olla, että harrastamme yhdynnätöntä seksiä siihen saakka, kunnes mieheni vasektomia on onnistuneeksi todettu (eli siittiöitä ei enää spermasta muutaman kuukauden jälkeen löydy). Sen verran paljon sapettaa jälkiehkäisyn käyttö, kun tosiaan muutenkaan ylimääräiset hormonit eivät minulle oikeastaan sovi.

        Missään tapauksessa en ole suunnitellut aborttia ns. valmiiksi, mutta jos pieleen menneen varsinaisen ja jälkiehkäisynkin jälkeen tulisin raskaaksi, tekisin sen kyllä. Abortti on iso asia, mutta ei se kuitenkaan välttämättä vaikuta mielenterveyteen sen kummemmin tai aiheuta huonoa omaatuntoa. Toisille niin varmasti käy, mutta ei kaikille. Abortti EI ole ehkäisykeino minunkaan mielestäni, tietenkään, mutta myöskään lapsen pitämisellä rankaiseminen ei mielestäni ole oikea ratkaisu.

        Mielestäni mikään peruste pitää vahingossa alkunsa saanutta lasta ei myöskään ole se, että joku muu olisi häntä toivonut. Jokainen elää omaa elämäänsä, varsinkaan näin isossa henkilökohtaiseen elämään vaikuttavassa asiassa ei voi minusta ajatella, mitä muut toivoisivat. Tiedän kyllä, miten abortin mainitseminenkin on toisille vihaa aiheuttava asia, esim. jos kärsii lapsettomuudesta, siitä on omaakin kokemusta.

        No, toivottavasti jälkiehkäisyy tepsii meillä tälläkin kertaa eikä sitä aborttia tarvitse edes ajatella sen enempää.

      • pillereitä

        muutamankin kuukauden käyttää, ja onko ne jälkiehkäsyn hormoonimäärät sitten sen terveellisempiä.. aborteista puhumattakaan! Sterilaatioon pääsyähän voi joutua osottaan vielä vaikka kuinka kauan kun ei oo kiireellisyydessä tärkeimpiä.. Ja sterilisaatiokin voi pettää.

      • J&J:n äiti
        pillereitä kirjoitti:

        Öh, mähän sanoin, että miehelle on JO varattu aika sterilisaatioon, eli ei ole menossa julkiselle puolelle vaan yksityiselle.

        En nyt muista e-pillereiden ja JE-pillereiden välisiä hormonieroja, mutta nyt, kun kahdesti olen joutunut jälkiehkäisyä käyttämään, en siihen päälle enää e-pillereitä halua aloittaa.

        Juu, olen kyllä asioista ottanut selvää ja tiedän, että sterilisaatiokin voi pettää, muuta en liene väittänytkään? Eihän ne e-pilleritkään mikään 100% varma keino ole. Pitäisi tuolla logiikalla ilmeisesti olla harrastamatta seksiä ollenkaan, jos ei enää raskaaksi halua...

      • mitä tahansa

        ehkäisykeinoa varmoista päivistä sterilointiin, se voi pettää. Ja sitten tehdään abortti, jos tulevaa lasta ei haluta. Niele se. Kukaan ei ala selibaattiin vain sen takia, että sinä menetät yöunesi aborttien takia alkio-on-jo-lapsi-höpinöinesi.

      • sinä itse

        puhuit muutamasta kuukaudesta...

        Nykyajan pillerit on kuitenkin jokseenkin turvallisia. Luulisi kerralla otetun hormoonimäärän aiheuttavan pahempaa terveysuhkaa. Tuskin niissä turhaan suosituksiakin on, monestikko saisi ottaa vuoden aikana.

        On se nyt kumma jos (molempien) sterilisaation pillereiden kuminkin läpi vielä joku sikiää...!

      • se,...
        mitä tahansa kirjoitti:

        ehkäisykeinoa varmoista päivistä sterilointiin, se voi pettää. Ja sitten tehdään abortti, jos tulevaa lasta ei haluta. Niele se. Kukaan ei ala selibaattiin vain sen takia, että sinä menetät yöunesi aborttien takia alkio-on-jo-lapsi-höpinöinesi.

        että sinua fiksummat ei luota yhteen ehkäisyyn. Tai sitten ovat valmiita kantamaan vastuunsa antamalla lapsensa elää.

      • kuinka moni
        se,... kirjoitti:

        että sinua fiksummat ei luota yhteen ehkäisyyn. Tai sitten ovat valmiita kantamaan vastuunsa antamalla lapsensa elää.

        ei luota STERILISAATIOON yhtenä ehkäisynä? Laita vaikka tilastoja tästä fiksujen määrästä.

      • ihminen on
        sinä itse kirjoitti:

        puhuit muutamasta kuukaudesta...

        Nykyajan pillerit on kuitenkin jokseenkin turvallisia. Luulisi kerralla otetun hormoonimäärän aiheuttavan pahempaa terveysuhkaa. Tuskin niissä turhaan suosituksiakin on, monestikko saisi ottaa vuoden aikana.

        On se nyt kumma jos (molempien) sterilisaation pillereiden kuminkin läpi vielä joku sikiää...!

        jo kertonut, ettei hormoniehkäisy hänelle terveydellisistä syistä sovi, mies on menossa sterille muutaman kuukauden päästä ja he ovat varautuneet olemaan ilman yhdyntää siihen asti, niin miksi pitäisi elimistöään rueta pillereillä rasittamaan??? Eksä tajuu mitä se tarkottaa että ne ei sovi?? Kato kun kaikille ei vaan sovi!! ehkä yksi syy sterilointiin on just se, ettei hormoniehkäisy sovi. Kaikillehan lääkärit ei suostu edes määräämään pillereitä!!!!!

      • mut
        ihminen on kirjoitti:

        näkyyhän se jälkiehkäsykin pahan paikan tullen sopivan...vai etkö tienny että sekin on hormoonia??

      • Freakin' out
        taisi.. kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Mulla jälkiehkäisy on sekoittanut kierron pitkäksi aikaa. Menkkoja on saanut odotella viikkokaupalla. On tulleet huomattavan paljon myöhässä. Jälkiehkäisy on silti mulla toiminut, 2 kertaa. Mutta kamalaa se on viikkotolkulla odottaa ja pelätä. Nyt taas sama homma, ehkäisy petti ja turvauduin jälkiehkäisyyn. Testin teen heti sitten kun menkat alkaa olla myöhässä. Oireita on nyt väsymys, paleleminen, huimaaminen. Voimia kaikille saman pelon kanssa painiville!

      • Kolmas tulossa...?!
        Freakin' out kirjoitti:

        Aviomieheni kanssa ehkäisy petti ja JE-pillerin otin 12h tapahtuneesta. Kk:t myöhässä melkein viikon ja tein raskaustestin. Haamuviivaa tulkitakseni olen raskaana. Joten tuosta pilleristä ei sitten ollut apua!!!! Meillä kohta 3v ja 9kk:n ikäiset rakkaat ihanat lapset. Minulle on kuluvan kuukauden aikan määrätty penisiliini kuuri ja monia särkylääkkeitä ja otettu monet röntgenkuvat. Ei paras mahdollinen alku tulevalle. Mies on ehdottomasti sitä mieltä, että tilanne on hoidettava mahdollisimman nopeasti pois päiväjärjestyksestä. Minä olen samaa mieltä, ainakin järki sanoo näin. Toisaalta nyt täällä netissä pyörittyäni mielessä risteilee monet ajatukset ja tunteet. Mikä kauheus tässä on edessä ja kuinka kamalaa on mennä lääkärille tällaisella asialla?! En ikinä voinut kuvitella tämän osuvan minun kohdalleni. Harmittaa vietävästi. Niin ja "pitävämpää" ehkäisyä kuin kondomi ei vielä raskauden ja imetyksen takia minulle ole voitu hankkia (pillereitä en voi syödä). Kuukautiset tullut vasta 2krt. Hormonikierukka on ollut lähitulevaisuudessa tarkoitus laitattaa. Kuten joku jo yllä kirjoitti, ettei mikään ole varma ehkäisy paitsi selibaatti. Sterilisaatiokin voi joskus (tosin hyvin harvinaista) pettää, puhumattakaan nyt kierukoista, pillereistä tai kondomeista..
        Aamulla soitan terveyskeskukseen ja sovin jatkosta. Voi olla uneton yö edessä...

      • noista
        Kolmas tulossa...?! kirjoitti:

        röntgenistä (eikä myöhemminkään jollei ole lantion seudulta kuvattu) ja lääkkeistä vielä noin varhaisessa vaiheessa mitään vahinkoa ole voinut olla! Anna pikku kolmosen tulla jos nyt noin sinnikkäästi on kaikkien vastusten läpi maailmaan pyrkimässä!

      • J&J:n äiti
        noista kirjoitti:

        röntgenistä (eikä myöhemminkään jollei ole lantion seudulta kuvattu) ja lääkkeistä vielä noin varhaisessa vaiheessa mitään vahinkoa ole voinut olla! Anna pikku kolmosen tulla jos nyt noin sinnikkäästi on kaikkien vastusten läpi maailmaan pyrkimässä!

        Tulin vielä oman tilanteeni päivittämään.

        ONNEKSI jälkiehkäisy näytti tälläkin kertaa toimineen. 6 päivää jälkiehkäisystä tuli muutaman päivän runsaahko vuoto. Varuulta tein vielä viikko sitten raskaustestin, joka oli negatiivinen, ja tänään alkoivat taas omat kuukautiset. Joten loppu hyvin, onneksi. Miehelle tehtiin vasektomia perjantaina ja kunhan se (toivottavasti) kolmen kuukauden päästä todetaan onnistuneeksi, ei koskaan pitäisi enää tarvita jälkiehkäisyä ajatella.

        Tsemppiä ja voimia teille "Kolmas tulossa..?", mihin ratkaisuun päädyittekin!!!

    • onni matkassa

      Hei,
      ajattelin nyt itsekin kirjoittaa kokemukseni tänne, kun tätä ketjua vajaa 2kk sitten itsekin luin. Joku yllä pohti, että tänne varmaankin kirjoittavat vain ne, joiden kohdalla JE-pilleri ei tehonnut. Halusin siis tuoda positiivisenkin tapauksen mukaan! Omalla kohdallani raskauden vaara tosin oli aika minimaalinen, mutta olen kuitenkin (varsinkin näissä asioissa) stressaavaa tyyppiä ja tuskin ainoa laatuani!
      Eli meillä lähti vajaa 2kk sitten kondomi paikaltaan kesken kaiken, mutta oli tuskin kauaa poissa (varmahan asiasta ei voi olla, ja olimme tuona iltana vielä olleet klubeilla joten..), kuitenkin loppuun asti jatkettiin sitten uuden kondomin kanssa. Seuraavana aamuna sitten huomasin, että kuukautiseni olivat alkaneet yöllä. Ajattelin, ettei JE-pilleriä tarvitse enää ottaa, koska menkat alkoivat. Soitin kuitenkin apteekkiin jossa ehdottomasti suosittelivat pillerin hakemista. Otinkin sen n. 14 tunnin sisällä. Pahoinvointia yms. (henkistä lukuun ottamatta) en huomannut, ainoana vain että juuri alkaneet kuukautiset tuntuivat muutaman päivän normaalia niukemmilta ja sitten äkillisesti runsaammilta, ja kestivät muutaman päivän normaalia pidempään. Kaksi viikkoa pillerin ottamisesta oli muutamien päivien ajan todella pientä välivuotoa, ja seuraavat varsinaiset kuukautiset alkoivat n. 10 päivää odotettua myöhemmin (ja tuntuivat nämäkin runsaammilta kuin normaalisti). Odotellaan sitten seuraavia ja toivotaan, ettei JE-pilleri muuttanu kaikkia kuukautisiani aiempaa runsaammiksi (en tiedä, onko se mahdollistakaan mutta kuitenkin).

      Tiedän, että "koeta rentoutua ja älä stressaa" on helpommin sanottu kuin tehty, mutta...! Stressaaminenkin voi siirtää kuukautisia muutamilla päivillä, jos oikeen paniikissa niiden alkamista toivoo ja odottaa, vaikka minkäs sille voi. Toivottavasti nyt jotakuta vähän helpotti tämä oma (vaikkakaan ei alun perinkään niin "vaarallinen") tarinani!

      • yks tohelo

        Toivottavasti mullakin toimis! En toivo tällä hetkellä mitään muuta niin paljon. Varsinkin, kun tiedän todennäköisyyden raskauteen olevan minimaalinen (e-rengas pois 2h liikaa ei menty loppuun asti je 42h päästä) Hätähousuna testailin jo parina päivänä. Parina, koska ensin olin näkevinäni vessani superlampun alla haaleaa viivaa ja 3 päivän päästä uudestaan, joilloin kaverini vessassa testiin tuli jonkinlaista poikkiviivaa? ja yhtä olematon viiva. Ajattelin kuitenkin, että viivan ois pitäny olla jo paksumpi ja testin näytön (predictor) varjo, jotenkin luo illuusiota (ehkä). Kohta on kaksi viikkoa tapahtuneesta ja pitäis oikeasti testailla taas. ://
        Ihan hulluna huolestuttaa ja en tiedä, pitäiskö poikakaverille sanoa, että vieläkin mietin tätä.. Toisaalta turha huolestuttaa, mutta kai kerron vasta tehtyäni testin jälleen.

        Mutta tsempit ja sympatiat kaikille tän läpikäyville! Ihan hirvee stressi. :/

      • onni matkassa
        yks tohelo kirjoitti:

        Kuulostaa tuo sinunkin tapauksesi aika "vaarattomalta", mutta tiedän kyllä mitä käyt läpi! Ja kerro ihmeessä poikakaverilles, että mietit sitä, onhan se nyt tosi ikävää, jos sun täytyy yksin stressata asian kanssa! Yhtä laillahan hänkin on asiassa mukana, paitsi että naisena varmasti stressaat valitettavasti/ymmärrettävästi paljon enemmän. Ainakin itse kyllä mainitsin asiasta aina, kun alkoi ahdistaa, ja kyllä siitä parempi mieli tuli, kun yhdessä sen 1000. kerran todettiin, että ihan turha stressata asiasta (vaikkei sille mitään voikaan)!

        En ole nyt varma, mutta eikö mahdollinen raskaus näy testeissä vasta viikkojen kuluttua? Kun menkat on jo olleet selkeesti myöhässä? Ainakin mulle sanottiin apteekissa, että sitten pitäis tehdä raskaustesti jos menkat myöhästyy, mutta sitä ennen turha testailla. Mut tsemppiä sulle ja kaikille muillekin! Eiköhän asiat käänny parhain päin :)

      • Tunarit
        onni matkassa kirjoitti:

        Eli kondomi hajosi ja asia huomattiin vasta kun temput oli loppuunasti tehty. Jälkiehkäsytabletti 2 h sisällä. Neljän päivän päästä alkoi vuoto (menkkoihin siis aikaa vielä kolmisen viikkoa) joka oli normaalia tummempaa. Kesti noin neljä päivää. Nyt sitten menkat alkoivat ajallaan, tosin vuorokauden ehdin niitä jo stressaantuneena odottaa. Kierto ei ole niin säännöllinen että parin-kolmen päivän heittokaan olisi hälyyttävää. Tänään olisin raskaustestin hakenut jos eivät eilen illalla olisi alkaneet.

        Kyllä se hitto vaan on ressaava tuo odottelu ja samalla on jo pakko miettiä et miten eteenpäin jos menkat ei tule. On kyllä todella helpottunut olo. Ja mainittakoon että vakisuhteessa olen ja kondomia käytetty kaksi vuotta. Pari kertaa aiemmin on hajonnut keskenkaiken mut sen jotenki tuntee et se meni rikki, mut nyt ei huomannu ollenkaan. Aiemmin en siis jälkiehkäisyä ole hakenut. Silti luotan kyllä kondomiin. Kyllähän niitä e-pillerien kanssa raskaaksi tulleitakin tuntuu löytyvän, mutta kondomissa sentään huomaa millon meni hommat reisille.

      • sitten
        Tunarit kirjoitti:

        käytä pillereitä kumien lisäks kun noin usein tuntuu hajoovan?

      • Siksi.
        sitten kirjoitti:

        käytä pillereitä kumien lisäks kun noin usein tuntuu hajoovan?

        En käytä pillreitä koska en halua hormonaalista ehkäisyä. Liian paljon olen lukenut huonoja kokemuskia niistä. Masennusta, alakuloisuutta, lihomista, selluliittiä ym. En halua että elimistä toimii "keinotekoisesti" pillerien avulla. Ja siis aiemmasta kondomin hajoamisesta on yli vuosi aikaa, että ei ne nyt niin usein hajoa. Jokainen tavallaan.

      • läheskään
        Siksi. kirjoitti:

        kaikille tuu.
        Mutta hyvä, sitten et varmaankaan haluaisi myöskään luonnotonta ja keinotekoista, elimistöä pahoin rasittavaa aborttia jos ehkäisy kuitenkin pettää..

      • Alkaa jaksako
        läheskään kirjoitti:

        kaikille tuu.
        Mutta hyvä, sitten et varmaankaan haluaisi myöskään luonnotonta ja keinotekoista, elimistöä pahoin rasittavaa aborttia jos ehkäisy kuitenkin pettää..

        Mulla on kondomit myos kaytossa osin siita syysta kuin nimim.tunarit, eli en halua sekoittaa kroppaani hormoneilla, ja toisaalta siita syysta, etta talla hetkella joudumme poikaystavani kanssa asumaan eri maissa ja naemme toisiamme vain n.3kk:n valein.
        Mina olen lapikaynyt myos abortin, ja voin sanoa ettei se tuntunut yhtaan keinotekoiselta tai elimistoa pahoin rasittavalta (ei se tokin kivuton toimenpide ole, mutta ei ole synnytyskaan), enka koe huonoa omaa tuntoa asiasta. Jos olisin lapsen tuonut maailmaan (missa on jo muutenkin liikaa ihmisia), enka siita pystyisi talla hetkella tarpeeksi hyvin huolehtimaan niin sitten voisi jo tunteakin huonoa omaa tuntoa. Mielestani melkeinpa ne, jotka tehtailevat vauvoja miettimatta miten heista tulevaisuudessa huolehtii, seka ne jotka syytavat vauvoja maailmaan vain siita ilosta miettimatta sita etta maailma on pullollaan kodittomia lapsia (-->adoptointi!), ovat niita jotka saisivat piehtaroida huonossa omassa tunnossa.

      • satuapa*
        että... kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        "mieluummin sillon tällön keinotekoisilla myrkyillä ja elimistöä rasittavasti lapsi viemäriin kun "kamalia" hormoonipillereitä!! ja sitten seliselit päälle jälkeenpäin ja vakuuttelut ettei 'mitään huonoa omaatuntoa', jep jep...uskottavaa."

        Se rasitushan on faktasti pienempi kuin lapsen synnyttäminen. Onhan aborttiin päädyttäessä kysymys paljon lyhyemmästä raskausajasta ja keskeytykseen käytetään samoja aineita kuin täysiaikaisen synnytyksen käynnistämiseen.

        Eikö ole jännä juttu, että niillä samoilla "myrkyillä" käynnistetään vauvan syntymä? Että sellaisia kauheita myrkkyjä.

        E-pillereillä sen sijaan ollaan "raskaana" keinotekoisesti niillä "myrkyillä" koko ajan - vuodesta toiseen. Tottakai se on siis elimistölle iso ero ilman olemiseen.

        Miksi joudut selittelemään synnytyskäynnistyslääkkeitä myrkyiksi?

      • vaara on
        satuapa* kirjoitti:

        aborteissa ja niiden jälkeen ilmeinen, ja usein loppuelämän kestäviä henkisiä rasitteitahan ei oltu huomioitu ollenkaan.

        Synnytystilanteessa niillä luonnottomilla aineilla on sentään se tarkoitus että saadaan lapsi ajoissa ja nopeammin ulos, elävänä! Myrkyiksi niitä voi syystä kutsua abortissa, jossa ainoa tarkoitus on saada lapsi hengiltä, ei hoitaa/suojata elämää, kuten lääkekäytössä.

        Pillereitä on myös luonnonhormonisia, ja muutenkin ne säännöllistää ja jäljittelee naisen omaa kiertoa. Useimmissa tulee välillä tyhjennysvuoto/"kuukautiset", joten ei ole kokoajan "raskaana".

      • satuapa*
        vaara on kirjoitti:

        Eli ehkäisyssä käytetään siis myrkkyjä, koska niillä luonnottomilla aineilla on tarkoitus tappaa eikä hoitaa/suojella elämää.

        Ja niitä sinun selityksesi mukaisia myrkkyjä tosiaan käytetään vuosikaudet jatkuvasti ja siihen sinäkin suositit ja myrkkyjen käyttöä vähättelit.

        Synnytystilanteessa niillä "myrkyillä" on täsmälleen sama tarkoitus kuin abortissakin. Keskeyttää raskaus eli supistaa kohdunsisältö ulos. Ei enempää eikä vähempää.

        Synnytyksessä muodostuu takuuvarmasti loppuelämän kestäviä henkisiä rasitteita, etkö sinä huomioi niitä ollenkaan?

      • eihän..

        läheskään kaikissa ehkäisyissä mitään alkioita tappavia myrkkyjä käytetä!! Ja silloin kun käytetään, niin se vaikuttaa välillisesti. Eikä tosiasioiden toteaminen ole edellenkään mitään vähättelyä.
        Perustelin jo, miksi on aihetta kutsua samaa ainetta abortissa myrkyksi. Lääkkeillä kun on tarkoitus hoitaa, ei tappaa. Sääli ettet taaskaan tajunnut.

        Niin, onhan se perin outoa kuinka kuitenkin synntyksen jälkeen itsemurhariski on 6 kertaa vähemmän.. ja kuinka adoptioon antaneistakaan ei ole juurikaan (lainkaan päteviä?) tutkimuksia mielenterveysseuraamuksista tarjolla, kun taas aborteista niitä on pilvin pimein.

      • satuapa*
        eihän.. kirjoitti:

        Jep, abortissakin "tappavat myrkyt" toimivat välillisesti eli samoin kuin synnytyksen käynnistämisessä. Ei tartteta mitään alkiota erikseen tappavia myrkkyjä, kuten ei ehkäisyssäkään. Samasta syystä jopa. Eli ehkäisyssä käytetään myrkkyjä, jos kerran perustelit niitä abortissakin käytettävän. Vai eikö oma perustelusi ollutkaan pätevä. Perustelit, miksi abortissa lääkettä kutsut myrkyksi ja sama perusteesi päti täydellisesti myös ehkäisyhormoneihin. Siis joko sekä ehkäisyssä että abortissa käytetään luonnottomia myrkkyjä, tai ei kummassakaan. Saat itse valita, sinunhan on perusteesi.

        Siis väitätkö sinä tosissasi, että henkisiä seuraamuksia ja rasituksia ei aiheudu lapsen synnyttämisestä? Äitiys ei siis teilläpäin vaikuta henkisesti mitenkään. Ilmankos luovuttaminenkaan ei ole ongelma.

      • ......

        siinähän käytetään aina toistakin lääkettä..jotain mikä voi olla teratogeenistä joka mahdollisesti tappaa alkion/sikiön, eikä vaan sitä mikä tyhjentää kohdun? Lisäksi on muitakin lääkkeitä kuin ne kaksi yleisintä jolla abortteja tehdään.
        Synnytys voidaan myös käynnistää pelkällä oksitosiinilla tai kalvojen puhkaisulla misoprostolin lisäksi, jolla pehmitetään kohdun kaulaa.

        http://www.helistin.fi/?id=9316061&page=8611333
        >Synnytyksen käynnistäminen

        Synnytyksen käynnistäminen vaatii kohtuun tietyn luonnollisen valmiuden ennen kuin käynnistyminen edes on mahdollista. Synnytyksen käynnistämisessä käytettävät lääkkeet eivät ole siis mitään "ihmelääkkeitä", joilla synnytys saadaan varmasti käynnistettyä.>

        Voisi siis päätellä ettei pelkkä sama (kohdunkaulaa pehmentävä) aine kuin aborteissa riitä varmuudella tyhjentämään kohtua. Ja sillä toisella, abortissa käytettävällä (antiprogestiinilla), se tyhjenee väkisin eli luonnottomasti.

        Lisäksi cytotecin käyttöturvallisuus synnytyksissä on nykyisin kyseealaistettu
        http://www.bebesinfo.fi/sivu.php?artikkeli_id=162

        Ehkäisyssä korkeintaan tehdään limakalvosta heikompi johon alkio ei välttämättä pysty kiinnittymään. Ei siis mitenkään myrkytä limakalvoa, saati alkiota! Siis juuri siten kuin aiemminkin sanoin.

        En ole sanonut ettei synnytyskestä voisi tulla mitään seuraamuksia, kuten taas vääristelet. Sen seuraamukset vaan on enimmäkseen positiivisia eikä yleensä esim. synnytysmasennus kestä kuin sen muutaman kuukauden kun hormonit tasaantuu.
        Moni kantaa abortin syyllisyyttä mukanaan loppuiän.

      • sama..
        silti.. kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Alkio menettää sen hetkisen elämänsä alkiona, sikiö menettää sen hetkisen elämänsä sikiönä ja sukusolu menettää sen hetkisen elämänsä sukusoluna, lisäksi kaikki menettävät mahdollisuuden päästä elämään syntymän jälkeistä ihmiselämää.

      • ihmisyksilönä
        surmattavat kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        menetetään, kyllä vain.

        Eliniänodotteen menettävät myös ne perimät, joiden kohdalla käytettiin ehkäisyä otollisissa olosuhteissa. (Otolliset olosuhteet=olisi tapahtunut hedelmöityminen/kiinnittyminen ilman ehkäisyä.)

      • siinä
        ihmisyksilönä kirjoitti:

        menetetään, kyllä vain.

        Eliniänodotteen menettävät myös ne perimät, joiden kohdalla käytettiin ehkäisyä otollisissa olosuhteissa. (Otolliset olosuhteet=olisi tapahtunut hedelmöityminen/kiinnittyminen ilman ehkäisyä.)

        ehkäisyssä mistään odotteista voi puhua jollei (ihmisyksilön) elämää vielä olekaan :D

        Ja kyllä siinä abortissa riistetään se koko muutoin jäljellä oleva ELÄMÄ eikä vain jotain 'odotetta' :)

      • oleva..
        siinä kirjoitti:

        ehkäisyssä mistään odotteista voi puhua jollei (ihmisyksilön) elämää vielä olekaan :D

        Ja kyllä siinä abortissa riistetään se koko muutoin jäljellä oleva ELÄMÄ eikä vain jotain 'odotetta' :)

        elämä on aina eliniänodotetta. Konkreettista elämää on vain tämänhetkinen elämä ja merkityksellistä myös takana oleva elämä.

      • konkreettisen
        oleva.. kirjoitti:

        elämä on aina eliniänodotetta. Konkreettista elämää on vain tämänhetkinen elämä ja merkityksellistä myös takana oleva elämä.

        yksinkertaistettuna, elämää joka olisi ilman tappamista ollut edessä.

      • ollut
        konkreettisen kirjoitti:

        yksinkertaistettuna, elämää joka olisi ilman tappamista ollut edessä.

        edessä. Kukaan ei voi varmasti tietää, olisiko ja kuinka pitkään.

      • kohdalla
        mahdollisena.. kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        84 alkiota sadasta ei jatka elämäänsä, ja samoin koko niiden edessä oleva elämä lopahti siihen paikkaan.

      • paikkaansa!
        kohdalla kirjoitti:

        84 alkiota sadasta ei jatka elämäänsä, ja samoin koko niiden edessä oleva elämä lopahti siihen paikkaan.

        Nyt puhutaan niistä alkioista jotka on jo kiinnittyny ja aborttiuhan alaisia. Niistä max. 15, ja vielä useammin (rv6 ->) 2 sadasta ei tilastollisesti eläisi syntymään saakka.

    • mietintämyssynä

      mun tarttee nyt kans kysellä, elikkäs
      pitääkö se paikkaasa että jos jälkiehkäisyn ottaa ennen ovua niin se voi siirtää ovua? (ihmettelen kyllä tuota)
      ja ssit... mulle aiemmin kun olen ottanut tuon JE:n nii siitä n. viikko on alkanut menkat. mutta nyt tuli muutama tippa joka oli sekottunut valkovuotoon muutaman päivän ajan että iha pikkuhousun suojilla pärjäs.. olikoha tuo sit se "tyhjennys vuoto"?? tällä hetkellä odottelen menkkoja alkavaks normaali kierron mukaisesti KP 30 menos....

      testin tein eilen ja vahvasti negaa näytti heti. mut sit oireita täl hetkllä painon tunne alavatsalla ja rintojen arkuus ja kiukkusuus..
      ehkä tyhmiä kysymyksiä/ajatuksia mutta oisko kellään kokemusta??? enkä kaipaa tähän vastaukseksi mitään abortti on murha -juttuja ;)

    • vdsvdsvd

      Milloin kuukautiset alkavat NorLevo®-tabletin ottamisen jälkeen?

      NorLevo®-valmisteen käytön jälkeen kuukautiset tulevat useimmiten odotettuna aikana eli silloin kun niiden oman kuukautisrytmin mukaan pitäisikin tulla. Vuodon määrä on yleensä normaali. Kuukautiset voivat kuitenkin tulla muutamaa päivää odotettua aiemmin tai myöhemmin. Myös tiputtelua ja epäsäännöllisiä vuotoja saattaa esiintyä ja ne saattavat jatkua seuraaviin kuukautisiin asti. Mahdollisen raskauden poissulkemiseksi tulee tehdä raskaustesti ja kääntyä tarvittaessa lääkärin puoleen, jos

      * • kuukautiset myöhästyvät yli 5 päivää
      * • kuukautisten alkamisajankohtana ilmenee epänormaalia vuotoa
      * • kuukautisvuotoa ei tule seuraavan ehkäisypilleritauon aikana
      * • aiemmin on ollut kohdunulkoinen raskaus tai munanjohtimen tulehdus (koska kohdunulkoinen raskaus saattaa jatkua vuodosta huolimatta).

      Lähde norlevo.fi

      • moi7

        Itsellä kävi niin että kortsu hajos,mies ei kuitenkaan tullut. otin je-pillerin,menkat alko päivän aikasemmi kuin ois pitänyt mutta kestivät vain 2 päivää. tosin aloitin e-pillerit ekana vuotopäivänä, olisiko tällä vaikutust lyhyytee?raskaana?

      • Melluna
        moi7 kirjoitti:

        Mulla ainakin JE vähensi vuodon määrää, mikä käy ihan järkeen koska siinä on niin paljon hormoneita kuten pillereissäkin että saattaa tosiaan näin vaikuttaa vaikka tossa pakkausselosteessa toisin sanotaankin. Pelästyin tätä ihan älyttömästi, mutta johtui tosiaan vain noista hormoneista koska en ole raskaana. Ja pillerien aloitushan tunnetusti vähentää kanssa tota vuotoa, sehän niiden hormoneiden pointti on (huijata kehoa ihan kuin olisit raskaana).

      • Ei äidiksi valmis
        Melluna kirjoitti:

        Eli meiltä hajosi kesken touhujen kondomi ( tosin poika ei ollut vielä tullut ja lopetettiin heti siihen). Aikaa kyseisestä tapahtumasta on reilu 6 päivää. Otin heti 8,5 h päästä jälkiehkäisyn. Sen jälkeen on ollut vastakipua: ( Sanottakoon vielä, että yhdynnän ei pitäisi sattua ovulaatioaikaan(?). Olenkohan raskaana, onko tämä vatsakipu normaalia? Mitään vuotoa ei ole ollut.

      • 1+1=2 tai 3
        Ei äidiksi valmis kirjoitti:

        Eli meiltä hajosi kesken touhujen kondomi ( tosin poika ei ollut vielä tullut ja lopetettiin heti siihen). Aikaa kyseisestä tapahtumasta on reilu 6 päivää. Otin heti 8,5 h päästä jälkiehkäisyn. Sen jälkeen on ollut vastakipua: ( Sanottakoon vielä, että yhdynnän ei pitäisi sattua ovulaatioaikaan(?). Olenkohan raskaana, onko tämä vatsakipu normaalia? Mitään vuotoa ei ole ollut.

        outoa? Sekö että olet saanut yhden yleisimmän sivuvaikutuksen, vatsakivun?! Vuotoa ei kaikille tule, se kun on _sivuvaikutus_, sekin.

        Tee testi varmuuden vuuoksi reilun viikon kuluttua.

      • Ei valmis äidiksi
        1+1=2 tai 3 kirjoitti:

        outoa? Sekö että olet saanut yhden yleisimmän sivuvaikutuksen, vatsakivun?! Vuotoa ei kaikille tule, se kun on _sivuvaikutus_, sekin.

        Tee testi varmuuden vuuoksi reilun viikon kuluttua.

        Juu, no mietin vaan tuota kovaa vatsakipua. Tänään alkoi niukkaa vuotoa, vaikka kuukautisten pitäisi tulla vasta reilun viikon kuluttua. No tässä vaan ootellaan, eikai muukaan auta: S

    • jj

      Sanokaapas kannattaako jälkiehkäisy hakea kun tavara tuli toivottavasti kaikki mahalle, ehkäisyä ei ollut ja yhdyntä oli kuukautisten aikana? sen verran asiasta stressaan että taidan sen hakea huomenna kunhan ehdin ja kehtaan.. Saako jälkiehkäisyn pyytämällä niitä tabletteja apteekista, jostain luin ettei sitä ole ihan itsepalvelussa?

      • wiffi

        Joo niitä pyydetään sieltä kassalta (: Ne on siellä kassan alhaalla yleensä :)

    • Pelokasneitonen..

      Kun mulla kävi niin että harrastettiin poikaystävän kanssa seksiä kondomin kera ja olin päällä. Kun lähdin pois poikaystäväni huomasi ettei kondomi ollut enää paikoillaan ja huomasin itse että se oli tavallaan jäänyt sisääni. Heti seuraavana aamuna alkoivat kuukautiseni, mutta kävin silti ostamassa jälkiehkäisypillerin ja otin sen. Samana päivänä (eli tänään) menkkani sitten loppuivat. Vuotoa ei tullut enää! Pitääkö nyt vain odottaa ja nähdä, että johtuuko tämä siis ihan vain jälkkäripilleristä vai olenko raskaana? Ja muuten, jos kondomi puhkeaa niin tunteeko sen jollain eritavalla jos poikaystäväni laukeaisi sisääni rikkinäisellä
      kondomilla kuin ehjällä. Olen nimittäin harrastanut vain suojattua seksiä.

      • dg

        en nyt tiedä tietenkään varmasti mutta luulis että tollanen johtuu ihan jälkiehkäisystä. se on kuitenkin iso tujaus hormoneja niin totta kai se vaikuttaa vaikka millä lailla.

        kun kerran kuukautiset alkoivat niin on todella epätodennäköistä että olisit raskaana, no panic :)

      • josses
        dg kirjoitti:

        Naimisissa, pari lasta ja monen vuoden yhdessaolon jalkeen tapahtui se klassinen, etta kortsu hajosi. Tama tapahtui su-iltana. Akti osui aika lailla mun ovulaatioaikaa ja olin muutenkin poikkeuksellisen hakukas petipuuhiin. Noin 15 tuntia myohemmin ma-iltapaivana otin JE-pillerin (Levonelle, asumme ulkomailla).

        Ma-aamupaivana olo oli janna jo ennen pillerin ottoa... Mista moinen, jannitysta ehka vai olisiko jotain tapahtunut?

        Ma-iltapaivasta lahtien eli pPillerin oton jalkeen oireet ovat olleet seuraavat: kova vasymys, alavatsatuntemuksia/vihlontaa, tunteenpurkauksia normaalia enemman. Nyt pohdin, etta onkohan sita pieniin pain vaiko onko tuo pilleri laittanut kropan sekaisin...

        Nyt siis aktista 5 vuorokautta ja pillerin otosta n.4,5 vuorokautta. Menkat normaalisti heittelee 28-32 paivan valilla ja seuraavan kerran ne pitaisi olla reilun viikon paasta. A

      • josses
        josses kirjoitti:

        Edelliseen jatkoa. Kaksi viikkoa tapahtuneesta olin aivan valmis tekemään raskaustestin ja se oli positiivinen. Jotenkin rupesi olemaan enemmän ja enemmän sellainen olo, että olen varmaan raskaana. Katsotaan miten homma kehittyy. Vähän tämä tilanne jännittää.

      • Paniiiiikki

        Elikkäs viikko sitten tuli viimeeksi syötyä jälkiehkäisypilleri (NorLevo), koska kondomi meni ns. kahteen osaan ja toinen osa jäi sisälleni pojan laukeamisen jälkeen (ei siis tiedetty, että kumi oli mennyt rikki.) Eilen alkoi tulla niukkaa vuotoa (oikeasti menkkojen pitäisi alkaa vasta kahden viikon kuluttua) ja tänään on huimannut koko päivän. Kaksi kertaa aikaisemmin olen joutunut syömään jälkiehkäisyn ja molemmilla kerroilla on toiminut, mitä nyt kuukautiset ovat tulleet pari päivää myöhässä oikeasta alkamispäivästä. Tällä kolmannella kerralla otin jälkiehkäisyn juuri ovulaation aikaan n. 8 h yhdynnästä. Näitä juttuja kun lukee niin alkaa pelottaa se raskauden mahdollisuus. Seuraavat kaksi viikkoa menee sitten jännittäessä miten tämä päättyy.

      • :(
        Paniiiiikki kirjoitti:

        meilläkin kävi poikakaverin kanssa vahinko, kortsu meni rikki. No sitten menin ihan paniikkiin, mut poikkis lähti hetä hakeen pillereitä. Otin pillerit n. tunnin vahingon jälkeen poika ei lauennut sisääni ! nyt on ollu oireita esim. alavatsa kipuja, ramppaan vessassa ja on väsynyt olo.. Toivon niin etten ole raskaana.. ikää vasta 14-vuotta :(

      • Josses
        josses kirjoitti:

        Edelliseen jatkoa. Kaksi viikkoa tapahtuneesta olin aivan valmis tekemään raskaustestin ja se oli positiivinen. Jotenkin rupesi olemaan enemmän ja enemmän sellainen olo, että olen varmaan raskaana. Katsotaan miten homma kehittyy. Vähän tämä tilanne jännittää.

        KIrjoitin toukokuussa kortsun hajoamisesta ja yllatysraskaudesta. Alkushokin jälkeen alettiin olemaan innostuneita koko asiasta ja alkuvuodesta saimme terveen tosi tosi tosi ihanan vauvelin, joka on hurmannut meidän perheen aivan täysin. Oli onni onnettomuudessa.

    • Gigi91

      Itse tuli sählättyä viime viikonloppuna ja otin heti seuraavana päivänä jälkiehkäisyn. Nyt on ollut vatsakipuja ja väsymystä, ei tosin mitään muita oireita. Ehkä nämäkin oireet ovat vain kuviteltuja? Menkkojen alkamisajankohta on yleensä kuun viimeinen viikko, en tiedä aivan päivälleen... Pelottaa helvetisti, mies oli kaveri ja yhdenillanjuttu. Pelottaa eniten päätös raskauden edessä. Olen todella nuori ja opiskeluni ovat kesken, tavallaan haluaisin lapsen mutta tiedän että nyt on pakko ajatella pelkällä järjellä: lapsi ei sovi elämäntilanteeseen, minulla ei ole varaa kasvattaa sitä enkä myöskään ole siihen aivan valmis. Olen ottanut ennenkin jälkiehkäisyn ja silloin toimi. Menkkojen alkua odotellessa!

      • Serafinnnn

        Mulla kävi niin, että otin JE-pillerin, n. 15 tunnin päästä vahingon sattumisesta. Viikon päästä alkoi 4 päivän menkat, vaikka edelliset loppunu vasta alle kaks vk sitte. Oikeat menkat oli n. viikon myöhässä. Elämäni pisin viikko :p Onneks alkoivat! Turhaa stressasin, se niitä menkkojen alkamista varmaan viivyttikin!

    • perus.......sdsfdfd

      Mulla kävi sillai et olin kännissä suojaamattomassa yhdynnässä. Sitte otin pian jälkiehkäisyn. Olin vähän aikaa iloinen ja huoleton. No sitten sain päähäni alkaa googlata että millanen nappi tuli otettua. No löysin sitte tän keskustelun ja luin. No, hirveän paniikin aiheutti, ja kuvittelin heti että mitä jos se ei toiminu itsellänikään. Stressasin stressasin ja stressasin. Koin kaikki raskausoireet. Kuukautiset jäi kokonaan pois. Jopa oksentelin kerran, ja rintoja vihloi. Tein monta negatiivista testiä enkä uskonut oikein niitäkään. Nyt tänään kuitenkin LOPULTAKIN alko menkat :) Ne siis myöhästy stressin takia 2 kuukautta! olin kyllä aika kauhuissani!!! IKINÄ en oo ollu näin onnellinen menkoista :D

      • kikkako

        Näyttäis olevan tosi yleisiä nämä jälkiehkäisypillereiden pettämiset.
        Itsellä petti noin 4-vuotta sitten. Kondomi hajosi ja otin jälkiehkäisypillerin 12 tunnin sisällä, mutta kuukausi sen jälkeen raskaustesti näytti positiivista.

      • n_83
        kikkako kirjoitti:

        Näyttäis olevan tosi yleisiä nämä jälkiehkäisypillereiden pettämiset.
        Itsellä petti noin 4-vuotta sitten. Kondomi hajosi ja otin jälkiehkäisypillerin 12 tunnin sisällä, mutta kuukausi sen jälkeen raskaustesti näytti positiivista.

        Mullakin petti jälkkärit heinäkuussa, vaikka otin sen 19 tuntia vahingon jälkeen..tehon piti olla 72tuntiin asti. Tilanne ei ollut elämäntilanteeseen (minun eikä miehen) sopiva, joten päädyimme yksimielisesti aborttiin, joka on juuri toteutettu lääkkeillä. Aborttia hakiessa selvisi että kyseessä oli tuulimuna, joten jopa se pieni henkinen taakka katosi.

        Ihmettelen vaan miten jälkiehkäisy voi pettää näin monella..Käytössäni oli apteekista saatava Norlevo.

      • 450987645678
        n_83 kirjoitti:

        No helpostihan se pettää, ei siinä luvattaan kuin noin 85% varmuus. Jos oletetaan että Suomessa vaikka 1000 tyyppiä ottaa vuodessa jälkiehkäsyn, niin johan siitä tulee 150 joilla se pettää. Ja varmaan on muuten enemmän ku tuhat vuodessa jotka tota napsii.

      • mietiskeliä
        450987645678 kirjoitti:

        No helpostihan se pettää, ei siinä luvattaan kuin noin 85% varmuus. Jos oletetaan että Suomessa vaikka 1000 tyyppiä ottaa vuodessa jälkiehkäsyn, niin johan siitä tulee 150 joilla se pettää. Ja varmaan on muuten enemmän ku tuhat vuodessa jotka tota napsii.

        Minulla on tässä nyt pieni ongelma ..olin yhdynnässä elokuun alussa ilman kondomia, hain jälkiehkäisy pillerin n.50 tunnin päästä "vahingosta" , minulla alkoi menkat säännöllisesti sen jälkeen mutta nyt olen aivan paniikissa koska nämä toiset menkkani yhdynnän jälkeen ovat myöhässä viikon verran ja väsymystä on ja ajoittain huono olo .. joten voinko olla raskaana vaikka ensimmäiset menkat tuli ihan ajallaan mutta toisia ei näy eikä kuulu ?

      • kyllä vain....
        mietiskeliä kirjoitti:

        On se ihan mahdollista että tulee yhdet kahdet menkat vielä raskaanakin. Harvinaista tosin.

    • väntar på

      Pakko kommentoida tänne... harrastettiin miesystävän kanssa suojaamatonta seksiä viikko sitten. Otin n. 39 h jälkeen je:n... Mulla ainaki oireita: oon kiukkunen, voisin syödä vaan herkkuja ihan koko ajan, aina välillä palelee älyttömästi ja nukuttaa koko ajan, myöski mielialat vaihtelee (tavallista enemmän) Nyt tänää eli 7 vrk pillerin ottamisen jälkeen ollut aika pahoinvoiva olo koko päivän ja päivällä alko menkkojen tapasta vuotoa. Katotaan nyt millanen olo huomenna... ja mikä on sitte lopputulos
      Ja taustoista voisin sanoa: ollaan oltu neljä kuukautta yhdessä, mutta miesystävällä ollu hurjat suorituspaineet, joten tää oli meidän eka yhdyntä. Aattelin, että antaa mennä vaan ilman kondomia, sillä muuten ei olis tainnu taaskaan onnistua... yhdyntä kesti huimat pari minuuttia, eikä mies tullut sisään. Varmuuden vuoksi apteekin kautta, ja nyt ootellaan pillerin toimivuutta. Jos tän jälkeen tuun raskaaksi, on kyseessä ollu niin sitkeä siittiö, että on lapsi elämänsä ansainnu :D melko kalliit pari minuuttia saatiin aikaan (naurattaa vaikka ei pitäs...)

      • Venus82

        Olen joutunut ottamaan jälkiehkäisyn kolme kertaa (monen monen vuoden sisällä). On toiminut joka kerta. Tämä lohduksi niille, jotka jännittävät parhaillaan. Tsemppiä! =)

      • siness_

        Täällä aika moni tuntuu syöneen juurikin tota NorLevoa, jonka itsekin 1.11. heitin huiviini n. 36h:n päästä vahingosta ja juuri ovulaatioaikaan. Meillä kortsu oli luiskahtanut pois loppusuoralla ilmeisesti ja se oli sisälläni ihan mytyssä ja siitä päätellen mitä valutin yhdynnän jälkeen, nini tavarat oli päässyt sisääni tai sitten kortsu oli osittain tyhjentynyt irrotessaan.
        Lähinnä mua nyt pelottaa toi NorLevon tehokkuus.. Aika monella kun on tuntunut pettävän! O_o
        Ollaan mieheni kanssa seurusteltu vasta 5kk ja välimatka meillä on 230km. Ja miesystävänikin on minua yli 4 vuotta nuorempi ("vasta" 21) ja itselläni on edellisestä avioliitosta kuitenkin 2 alle kouluikäistä lasta. Emme ole todellakaan suunnitellut lapsia tähän lisää... VIELÄ!
        Otettuani nyt 1.11. tuon je-pillerin, en kokenut mitään oireita, kun joskus teininä (vuonna 2000), kun heitettiin huiviin 4 pilleriä kahdessa osassa (Neo-Primovlar) tulin ihan törkeen kipeeksi vatsasta, kuin joku olisi sytyttänyt munasarjani tuleen tai jotain vastaavaa. Samanlailla nyt kuin teininäkin kuukautisvuoto alkoi viikon kuluessa (vaikka NorLevossa "pitäisi" tulla ns. ajallaan). Ja oli ihan normaalit menkat, ainoa oli ettei mitään menkkakipuja ollut missään vaiheessa. Minä kun pidän kirjaa kivuistakin menkkojen yhteydessä.. Nyt minulla pitäisi alkaa normaalistikin menkat.. (kierto 30-34pv) ja eilen alkoikin tiputtelemaan. Mutta hyvin niukkaveristä tiputtelua, lähinnä ruskeaa mönjää. Eikä mitään kipuja.
        Eilen mulla alkoi myös ihan mieletön huippaus. Katse eteenpäinkin on välillä kuin ihan jurrissa ois. Kylmänhiki vaivaa.. ilman hikoilua. Syöminen ei helpota tilannetta lainkaan. Huonovointisuutta ei ole. Ainoastaan heikottaa ja pyörryttää, silmissä sumenee ja välillä nään tähtiä.
        Oire tuntuu samalta kuin kuopukseni odotusaikanakin, mutta silloin tällainen alkoi paljon myöhemmin.. Kyllä mä manaan ton NorLevon hevonkuuseen, jos se ei olekaan tehonnut. Testin teen täs joku päivä.. ehkä vasta kun "vuodot" loppuu..

      • siness_
        siness_ kirjoitti:

        Testin tein jo lauantaina, kun en pystynyt mielenrauhani vuoksi odottamaan tiputteluvuotojen loppumista. Testi oli negatiivinen. Thank god. Enkä nyt jaksa olettaa, että testin tulos ois virheellinen, koska kuitenkin mulla on ollut tota tiputtelua, joka itseasiassa tuli vähän runsaammaksi ja verisemmäksi juuri tuolloin lauantaina. Tosin tänään sunnuntaina taas vaan tiputtelee. Heikotus-huippauskin helpottui nakattuani rautatabletin nassuun.. vaik eihän sen ainakaan apteekkarin mukaan pitäisi niin nopeesti vaikuttaa. Tais olla vaan joku suola-/sokeri-/rautaepätasapaino parisen päivää. Menkkakipuja ei ole tullut edelleenkään..

        Luulen, että vuoto on nyt niukempaa, koska ei ole 13 päivää sitten NorLevosta johtuneen vuodon vuoksi tullut paksua limakalvoa poisvuotavaksi. Ja jos tuo je-pilleri kerran esti ovulaationkin tulon, sitä kun ei tiedä koska se on tullut ja oliko ehtinyt jo tulemaan ennen vahinkoa, niin siksi myös kivut jääneet tulematta.

      • tyttetöööö___

        Olin ulkomailla poikaystäväni kanssa kun meiltä puhkesinkumi. Hain varmuudeksi paikallisesta apteekista jälkiehkäisypillerin. Kun saavuin suomeen alkoivat menkkani melkein heti. Kuukautisistani on nyt noin viikon verran aikaa ja nyt minulla on taas tiputusta ja verta tulee. Tietääkö kukaan onko tämä normaalia? vai onko syytä lähteä lääkärille?

      • siness_
        tyttetöööö___ kirjoitti:

        Koska sinulla tyttetöööö olisi normaalisti menkat tulleet? Mulla itselläni meni vain 13 päivää siihen kun seuraavat menkat tulla tupsahtivat, siis edellisien pilleristä johtuvien menkkojen alusta sen 13 päivää. Tuntuu että se on ihan normaalia, että kierto menee hieman sekaisin. Mulla kesti tää uus tiputtelu melkein viikon ja se tulikin ihan siihen normaaliin menkka-aikaan, vaikka tossa välissä ei pillerin selostuksen mukaan pitänytkään tulla mitään "normaaleista menkoista ajallisesti poikkeavaa vuotoa". Onhan noissa kuitenkin aimo annos hormoonia, jotta tekevät tehtävänsä sekottaen menkkoja. Ole huoleti ja mene lääkäriin vasta sitten, jos seuraavat kuukautisesti jäävät tulematta tai ovat muuten epänormaalit. Ja kehotan varuiksi sellaisessa tapauksessa tekemään raskaustestinkin.

      • HELP ME ,tyttö 16v

        harrastin pojan kanssa seksiä ilman kumia, hain heti 1päivän jälkeen jälkiehkäisy pillerin. tästä siis aikaa n.2viikkoa. mitään oireita ei ole ollut. menkkoja ei kerinnyt olla, koska harrastimme toisen kerran taas seksiä ilman kumia illalla. aamulla harrastimme taas seksiä ilman kumia, jonka jälkeen ruskeaa vuotoa alkoi ilmaantua pikkuhousuihin. alavatsa kipua on ollut koko päivän ,huimausta ja huonoa oloa. huomenna haen uuden je-pillerin. voiko olla mahdollista että olen jo raskaana? pitäisikö tehdä testi? ikää vasta 16vuotta ja olen paniikissa. alkoholilla on ollut osuutta siihen että olemme naineet:/ pelottaa,koska en uskalla kertoa asiasta vanhemmille enkä muillekkaan. pojan kanssa emme seurustele.

      • siness_
        HELP ME ,tyttö 16v kirjoitti:

        siis oliko tämä uusintakerta illalla aamulla samana päivänä kun hait ensimmäisen je-pillerin vai nyt 2 viikon kuluttua pillerin otosta? Ethän tosissasi luule että tuo pilleri tehoaisi vielä 2 viikon kuluttuakin ennalta ehkäisten raskauden. Olisin sinuna hyvin huolissani, mutta nuo oireet voivat olla myös pilleristä johtuvia, eli menkaksi ovat tuloillaan. Mutta odota vielä siihena sti kunnes menkkasi oikeasti pitäisi alkaa ja tee testi jos eivät alakaan. Itse säikähdin omasta tapauksestani niin suuresti, ettei tulisi mieleenikään lähteä edes leikkimään. Onhan mulla kuitenkin itselläni jo 2 lasta ja olen 26-vuotias..

      • pelottaa !

        Harrastin poikaystäväni kanssa suojattua seksiä viikko sitten ja kumi hajosi. Otin JE:n 8 h tämän jälkeen. Tuotetta en ole aikaisemmin käyttänyt. Kuukautiskiertoni ei ole kovinkaan säännöllinen ja edellisistä kuukautisista on 26 päivää. Oireet ovat olleet pillerin ottamisen jälkeen samanlaisia kuin pakkauksessa ja monilla täällä elikkäs alavatsakipuja, palellusta, rintojen aristamista, pahoinvointia jne. Minkäänlaista vuotoa ei ole ollut enkä tiedä omien kuukautisten alkamisaikaa. Olen vasta 15 vuotias eli en pystyisi pitämään lapsesta vielä todellakaan huolta. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa 11 kk ja pitäneet aina huolta ehkäisystä. Kondomi petti, mutta pettääkö nyt tämä pillerikin ? Kamalaa tämä odottelu !

      • HELP ME, tyttö 16v..
        pelottaa ! kirjoitti:

        siis nyt 2viikkoa ensimmäisen pillerin otosta teimme sen 2kertaa (ilta ja aamu). tänään hain uuden jälkiehkäisy pillerin.. vaikka edellisestä tosiaan vasta se pari viikkoa. sitähän ei saisi näin äkkiä ottaa mutta oli pakko. mitään oireita ei oo tullu(ainakaan vielä). menkkojen pitäisi alkaa ensiviikon alussa. sitä ootellessa! voiko olla että kun olen nyt alle kk:ssa ottanut 2 jälkiehkäisyä, niin menkat voivat olla todella myöhässä tai jos seuraavat jää kokonaan pois? ja kannattaisiko kaikesta huolimatta tehdä raskaustesti parin viikon kuluttua vaikka menkat tulisivatkin? ku luin jostain et kannattaa silti tehä..
        ja "pelottaa!-nimimerkki" : mää oon huono vastaan koska itekki vielä ihan sekasi kaikesta .. ja todellakin, se odottaminen on kamalaa ja tuskaa! mut joku muu voi kertoo sulle paremmin!

      • siness_
        HELP ME, tyttö 16v.. kirjoitti:

        Jos toistuvasti joutuu syömään je-pilelreitä nini sillä todennäkösesti saat niin kuukautiskierron sekaisin kuin olla vaan voi. Je-pilleri ei ole ehkäisykeino hyvät nuoret. Kun tästä selviät (toivottavasti raskautumatta) niin suosittelisin e-pillereitä, ellet sitten kuulu meihin "onnettomiin" jotka eivät saa niitä syödä.

        Tuo pelko ja odotus.. se on jotain niin sanomattoman kauheeta. Itsekin sen koin tuossa syksyllä. Ja kyllä se jätti "arvet".. nyt pelottaa aina onko kumi tallella tai ehjä. Ja edelleen kuulostelen menkkojani ovatko normaalit. Loppujen lopuksi tein jopa 3 raskaustestiä muistaakseni 2 viikon sisällä je-pillerin jälkeen, vaikka menkat alkoivatkin sen 7 päivää pillerin otosta ja siitä ei mennyt kuin taas 13 päivää kun tuli uudet :O Mutta niin keposet, että tein varuiksi uuden testin, kun ei edes kipuillut mitenkään, kummatkaan menkat, eikä itse pilleri aiheuttanut oikein mitään oireita. Ja kolmannen tein koska tämä kakkostesti oli seuraavana päivänä haalea plussa. Mutta negaa loppujen lopuksi sain ja menkat tulee ihan ajoillaan. Jumlattoman stressin tuo aiheutti ja siitä toipuminen vei kokonaisen kuukauden..

      • ?

        siis jos mulla nyt menee menkat sekasi noista pillereistä , niin onko ne mulla siis sekasi nyt aina ?? vai vaan jonku aikaa ? ja joo e-pillerit hommaan tässä kuussa.. aika jo varattu..

      • siness_
        ? kirjoitti:

        tuohon en osaa sanoa ovatko AINA sekaisin vai vaan hetkellisesti parista kuukaudesta eteenpäin. Tai sitten eivät sekoitu ollenkaan. Mutta tuo je-pilleri nyt on kuitenkin niin vahva hormonipläjäys, että ihme jos ei sekota kiertoa. Itselläkin meni kuitenkin vähän sekaisin, koska mulla oli menkat ollu vain 13 päivää ennen je-pilleriä ja pillerin otosta meni mei vain 6 päivää kun alkoivat uudestaan, eli kierron pituudeksi tuli vain 18 päivää. Tästä kierrosta seuraava kierto oli vain 13 päivää, jonka jälkeen vasta tuli "normaali" 27 päivän kierto.

      • pari kysymystä
        ? kirjoitti:

        siis jos mulla nyt menee menkat sekasi noista pillereistä , niin onko ne mulla siis sekasi nyt aina ?? vai vaan jonku aikaa ? ja joo e-pillerit hommaan tässä kuussa.. aika jo varattu..

        sinulle "help me":

        1) Oletko saanut koulussa tai kotona minkäänlaista ehkäisyvalistusta?
        2) Millaista ehkäisyvalistuksen mielestäsi pitäisi olla, että nuori oppisi tosiaan olemaan harrastamatta toistuvia suojaamattomia yhdyntöjä?

      • edelleen se help me
        pari kysymystä kirjoitti:

        sinulle "help me":

        1) Oletko saanut koulussa tai kotona minkäänlaista ehkäisyvalistusta?
        2) Millaista ehkäisyvalistuksen mielestäsi pitäisi olla, että nuori oppisi tosiaan olemaan harrastamatta toistuvia suojaamattomia yhdyntöjä?

        olen saanut.. mutta.. siis tiiän että tää on todellaki mun omaa tyhmyyttä! ja mää kadun tätä todella paljon. me nuoret vaan.. jotenki hullaannutaan siitä jos poika vähä lähentyy ja alkaa siinä pussaileen ja.. varsinki jos se poika on tosi hyvännäkönen! niinku täs mun tapauksessa on. siis mää en osaa selittää sitä tunnetta, mutta siinä tulee vaan se halu itekki lähentyä ja se vaan joskus menee pitemmälle. (ja tässä tapauksessa kortsua ei ollut kummallakaan). ja me ymmärretään se virhe vasta sitte ku on tosi kyseessä. niinku mulla nyt on.. en vielä tiiä tulinko raskaaksi. toivottavasti en. koska oon oppinu tästä, on tää niin kamala stressi ollu..

      • Tyttö 19v.
        edelleen se help me kirjoitti:

        Harrastin suojaamatonta seksiä maanantaina, keskiviikkona otin Ellaonen (pitäisi vaikuttaa viisi päivää yhdynnän jälkeen) Onko kenelläkään täällä kokemusta Ellaonesta? Itselläni alavastakipua ja odottelen kuukautisia...

      • Paniikki-89
        Tyttö 19v. kirjoitti:

        Harrastin suojaamatonta seksiä maanantaina, keskiviikkona otin Ellaonen (pitäisi vaikuttaa viisi päivää yhdynnän jälkeen) Onko kenelläkään täällä kokemusta Ellaonesta? Itselläni alavastakipua ja odottelen kuukautisia...

        Harrastin suojattua seksiä poikaystäväni kanssa kolmisen viikkoa sitten. Kondomi meni rikki, mutta huomasimme asian ennen kuin poikaystäväni ehti laueta ja keskeytimme yhdynnän. Hain jälkiehkäisyn 48h sisään. Kuukautiseni ovat nyt 11pv myöhässä ja tein tänään Clearblue-raskaustestin (tavallinen tikku), josta tuloksena oli erittäin haalea haamuviiva. Onko muille käynyt näin? Ostin samalla myös apteekin testin, jonka pitäisi olla luotettavampi ja sitä testaillaan huomenna.

        Raskauden oireita (pahoinvointia ja rintojen arkuutta) on kieltämättä ollut jo muutamana päivänä, mutta on sanottu, että ne voivat tulla myös jälkiehkäisyn seurauksena - ja hyvin erilaisina kaikilla. Voisiko olla nyt käynyt niin erikoisesti, että olisin kaikesta huolimatta raskaana... Huomennahan tuo selviää tai viimeistään labrassa. Tätä voi jo melkein kutsua neitseelliseksi sikiämiseksi, mikäli noin on käynyt.

      • siness_
        Paniikki-89 kirjoitti:

        No ei sitä nyt neitseelliseks sikiämiseks voi kutsua, jos poikaystäväsi kuitenkin ehti laueta, kun pelkistä kiimatipoistakin voi paskalla säkällä tulal raskaaksi. Onhan tavallisissa e-pillereissäkin se mahdollisuus että ne pettää, vaik todella pieni mahdollisuus onkin. Samoinhan se on myös jälkiehkäsyn kanssa. Tämän viestiketjun ihan yläpäässä on moniakin tapauksia, kuinka je-pilleri ei olekaan tehonnut ja raskaus on astunut voimaan. Huonoa tuuria se vain on.

        Itselläni meinaan kävi myös niin että harrastin ihan kumilal suojattua seksiä ja kuinkas ollakaan kumi luiskahti mieheltä pois paikoiltaan.. en tiedä missä vaiheessa, mutta loppujen lopuksi se löytyi sisältäni. Itsekin sain haettua jälkiehkäsyn vasta 36 tunnin kuluttua, koska sikäläisellä paikkakunnalla ei ollut apoteekkia sunnuntaisin auki. Varuiksi tein testejäkin 3 kpl.. keskimmäisessä oli haalea viiva seuraavana aamuan (joo, ei pitäisi enää katsoa, mutta pelko sekottaa päätä vielä lisää). Mutta raskaana en loppujen lopuksi ollutkaan..

        Miten sulla sitten kävi, kun tuosta viestistäs on jotai parisen viikkoa ja sanoit käyväs labrassa etc..?

      • tyvär

        harrastin pe-la välisenä yönä poikaystäväni kanssa suojaamatonta seksiä ja en päässyt mitenkään apteekkiin, mikä neuvoksi? olen kyllä kuullut 5päivän jälkiehkäisypilsuista. oisko kellää kokemuksia?

      • siness_
        tyvär kirjoitti:

        harrastin pe-la välisenä yönä poikaystäväni kanssa suojaamatonta seksiä ja en päässyt mitenkään apteekkiin, mikä neuvoksi? olen kyllä kuullut 5päivän jälkiehkäisypilsuista. oisko kellää kokemuksia?

        Mä en ole kyl KOSKAAN kuullut jälkiehkäsypilleristä, jonka voi ottaa jopa 5 päivän kuluessa. Ehdoton maksimi on se 72h ja silloinkaan ei ole enää yhtä hyvät chänssit sen tehoamiselle, kuin hetimiten otettuna. Sen tarkoitushan on estää hedelmöittynyttä munasolua kiinnittymästä tai estää koko ovulaatio. Viidessä päivässä ehtii kyllä jo tapahtumaan paljon. JA sittenhän se olisi lähinnä abortti pillerillä ja sehän ei ole jälkiehkäisyn tarkoitus.. jo sanasta ehkäisy pitäisi tajuta. Ei paljoa järki päätä pakottanut, kun tietoisesti teitte tuon valinnan suojaamattomuudelle. Toivottavasti tämä olisi kuitenkin vain helvetinmoinen säikähdys (josta opitte!).. Ei kai sulla ollu just ovulaatio meneillään?

      • 5 pv

        Kyllä on olemassa nykyään myös viiden päivän kuluessa otettava jälkiehkäisy.Sen saa kai vain reseptillä.Googlaamalla löytyy liää tietoa.

    • järkyttynyt

      Elikkäs se perinteinen tarina että kortsu hajos... tuli jälkiehkäsypilleri otettuu 24h seksin jälkeen, eikä tullu sivuoreita. Erittäin huonoon päivään tuli toi koska ovulaatio just alko... No siitä sitten viikko eteenpäin tuli kolmen päivän ihme vuoto vaikka ei olis viel pitäny ja nyt sitte menkat on 2 päivää myöhässä. Oliskoha ne ollu sitte kuukautiset mitkä tuli vaan viikkoo aikasemmi?? Onko kokemusta moisesta??? Alavatsa kipuu on ollu ja nyt ilmestyny pahoinvointii :/ huomenna kyllä hakemaa se raskaustesti... Raskaus ei todellakaa olis millään tavalla mahdollista tällä hetkellä, iän ja elämäntilanteen vuoksi koska täysi-ikäisyys on vielä edessä päin... poikaystävä tietää kyllä tästä mut ei halua kuvitellakkaan mitään tällasta, itse yritän olla realistinen. Abortti siitä sitte tulis, ei olis muuta mahdollisuutta. Tää on niin hermoja raastavaa :( ketään muu ei tästä vielä tiedä....

      • ja kuitenkin..

        aikuisten leikit on ollu ihan 'mahdollisia' vaikka olet alaikäinen?? On sitä muutkin kantaneet vastuunsa tossa tilanteessa ja antaneet lapsensakin jatkaa elämää eikä selitelleet turhia ikä ym. verukkeita.

    • ahaha

      Hauskaa, että joku vastustaja täällä paasaa, että lapsi on sukukypsä kun menkat alkaa yms. ja toinen ettei pitäisi leikkiä aikuisten leikkejä.. :D

      Anyway, mistä päätellään että seksi on pelkkä aikuisten leikki? Sakkoliha rajakin on 16 että..

      • ehkä oletetaan

        että useimmat 16v ovat jo valmiita ottamaan ainakin sen verran vastuuta etteivät surmaa tekojensa tuloksia mukavuusaborteilla.
        Mikähän sen sukukypsyyden sitten kertoiskaan parhaiten kun juuri menkkojen alkaminen? :D

      • minun mielipiteeni
        ehkä oletetaan kirjoitti:

        että useimmat 16v ovat jo valmiita ottamaan ainakin sen verran vastuuta etteivät surmaa tekojensa tuloksia mukavuusaborteilla.
        Mikähän sen sukukypsyyden sitten kertoiskaan parhaiten kun juuri menkkojen alkaminen? :D

        Itselläni alkoi menkat 10-vuotiaana. En todellakaan silloin olisi ollut valmis lapsia saamaan, olinhan itsekin vielä lapsi. En kyllä seksiäkään alkanut harrastamaan kuin vasta 19-vuotiaana, jolloin olisin lapsenkin pitänyt jos raskaaksi olisin sattunut tulemaan. Mutta kuitenkin, nykyään tyttöjen kuukautiset alkavat aina vain aikaisemmin, eivätkä kuukautiset siten ole mikään merkki sukukypsyydestä, sillä esim. lantio ei ole vielä 10- tai 11-vuotiaana riittävän kehittynyt synnyttämiseen. Todennäköisesti raskaus aiheuttaisi todella suurta tuhoa noin nuoren tytön elimistölle. Puhumattakaan tuon ikäisten tyttöjen henkisestä kehityksestä...

        Kyllä nuoretkin saavat seksiä harrastaa kunhan vain huolehtivat ehkäisystä jottei tule tarvetta aborttiin.

    • pienet suuret erot

      Niin sukukypsyys biologisessa mielessä ei taasen ole sama asia kuin henkisesti kypsä ihminen..

      Useimmat 16 vuotiaat ovat kyllä monessa asiassa erittäin epäkypsiä ja varsinkin kun puhutaan lapsen saamisesta joka elinikäinen sitoumus. Poikkeuksia toki on mutta ikä ei tosiaan takaa henkistä kypsyyttä.

      • ei tässä

        henkisestä kypsyydestä puhuttukaan. Aikuisten teot tuo aikuisen vastuun. Jotkut vajaakehitteiset aikuisetkaan ei valitettavasti haluaisi sitä kantaa.
        Fyysisesti nainen/tyttö on sukukypsä silloin kun kuukautiset alkaa.

    • panikoiva tyllerö

      mun ongelmani on nyt tällanen:
      harrastin suojaamatonta yhdyntää alku kuukaudesta, seuraavana päivänä kipaisin apteekkiin ja hankin itselleni Norlevo-jälkiehkäisypillerin. Viikon päästä tabletin otosta alkoi tulla ruskeaa vuotoa, jonka tuloa kestikin viiden päivän ajan. Tämä kuitenkin loppui. Pari päivää kerkesin henkäistä syvään, kun sitten eilen huomasin vuotavani hieman verta (kuukautiseni alkavat vasta loppu kuukaudesta). Mahaani on hieman aina välillä vihlonut. Ajattelin, että asiat eivät voisi olla huonommin.. sitten huomasin, että rinnoistani tulee vähän maidon näköistä eritettä?? johtuuko tämä kaikki Norlevo-pillereistä vai kuuluko minun jo oikeasti huolestua?? toivon, että vastaisitte tähän mahd. pian!!

    • Hormonimyrsky

      Oletko katonut mitä kaikkea siinä norlevossa on?
      Ei se je:kään mitään lastenleikkiä elimistölle ole.

      Ehkäisypalsta olisi kuitenkin ehkä oikeampi paikka kysellä. Saattaisit saada enemmän vastauksia.

    • panikoiva tyllerö

      Kiitos tosta ehkäsypalsta vinkistä. Sieltä todentotta sain vastauksia! :)

    • raskausviikolla 5

      itselläni ja kumppanillani meni myös kondomi rikki yhdynnän "loppusuoralla", tämän kyseisen pillerin hain heti seuraavana päivänä.

      aina on ehkäisystä huolehdittu ja oltu vastuullisia kaikki nämä vuodet,
      nyt sattui tämmöinen vilpitön vahinko.

      ...ja raskaana ollaan jälkiehkäisystä huolimatta!

      • #_#

        Tässä mun kokemus Norlevosta.
        elikkäs harrastettiin suojaamatonta seksiä poikakaverin kans. molemmat oltiin sillon 17. heti seuraavana aamuna kävin ostaa norlevon ja otin sen aivan ajallaan, alle 20 tuntia kerkes vaan kulua. ei tullu mitään oireita niistä. no sit olin ihan levollisin mielin et kaikki hyvin ja näin. rinnat oli arkana niinku mulla aina ennen menkkoja ja oottelin et millonhan ne alkaa. ei ne menkat sitte alkanukkaan. pari päivää sen jälkeen ku olis pitäny alkaa tein testin ja näytti positiivista. koska oltiin molemmat nuoria, koulut kesken, seurusteltu vasta alle puoli vuotta jne. tein abortin. ei osannu ajatellakkaan muuta vaihtoehtoa. abortin tekemisen jälkeen masennuin, mulla oli pahoja harhoja, itsetuhoisia ajatuksia. kävin psykologilla jne. koulu lähti samantien alamäkeen, ja nyt reilusti yli vuosi tuon jälkeen taistelen joka päivä edelleen että jaksan käydä koulua ja saada asiat järjestykseen. edelleen painaa mieltä. voimia kaikille jotka on joutunu päättää samoin ku minä!

    • neiti 14 v

      Mä otin pillerin noin 2 viikoo sitten ja mulla alko sen jälkeen kuukautiset noin 2 tai 3 päivän päästä, Kävin terkkarilla kun en tienny oliko se normaalia se sano että se on ihan okei mutta kuukautiset kesti vaan 2-3 päivää ja vuoto oli niukkaa ja terkkari sano että on vielä mahollista että mä oon raskaana koska jos vuoto on niukkaa ja kuukautiset pillerin jälkeen kestää vähemmän aikaa kun normaalisti nii suositellaan käymään lääkärissä nyt sitten pittää jännittä verikokeesta tulokisia että oonko raskaana vai en, toivoin jo että kaikki oli ohi mutta nyt sitä pittää edelleen pelätä että ois raskaana enkö oikeen tiiä kelle tästä pittäis puhua koska oon vielä liian nuori ja porukat ei tiiä..

    • Sonja86

      Haluan nyt kertoa mun oman tarinan.. Siitä voi sitten jokainen tarttua omaan pointtiinsa – ”jokaiselle” jotakin. Eli: olen vuosina 2002-2001 turvautunut j-ehkäisyyn 5 kertaa…:
      Kerta 1: 2002, vielä ollessani alaikäinen, hain j-e:n 24 h:n sisään. Siitä ei aiheutunut sivuvaikutuksia tms. En muista, luulinko sitten ko. pillereiden (silloin 2kpl) vaikuttavan vielä jälkikäteen, sillä harrastimme j-e:n jälkeenkin useita kertoja suojaamatonta seksiä. Kun sitten muutaman kk:n päästä olin hakemassa pillerireseptiä, neuvottiin minua tekemään raskaustesti, joka näytti positiivista, olin n. 7/8 rv:lla. J-e:n ja raskaustestin välillä minulla oli menkat, tai niin luulin ja toivoin, vaikka ne olivat vkon myöhässä ja vuoto oli ruskeampaa ja niukempaa kuin yleensä. Minulla oli aika aborttiin, mutta luonto hoiti asian. Sain aloittaa pillerit odottamatta seuraavia norm. kuukautisia, mikä oli mielestäni outoa.
      Pillerit eivät kuitenkaan sopineet minulle ja 1.5. vuotta minulla oli kuukautisten lisäksi 2 vkoa kk:sta välivuotoa. Myös mielialat heittelivät. Vaihdoin NuvaRingiin, johon olinkin erittäin tyytyväinen.
      Kerta 2: 2004 NuvaRing oli luiskahtanut paikaltaan liian pitkäksi aikaa – turvauduin taas j-e-pillereihin 48 h sisällä. Tälläkään kertaa en muista saaneeni sivuvaikutuksia. Jatkoin NuvaRingin käyttöä.
      Vuonna 2005 minulla oli klamydia, joka toivon mukaan ei ehtinyt aiheuttaa lapsettomuutta tms. vakavaa. Elämässäni ja terveydentilassani on myös tapahtunut näiden 9 vuoden aikana VALTAVA, joka asiaan vaikuttava muutos, (josta nyt ei sen enempää) joka on yhtenä syynä siihen, että hormonaalista ehkäisyä ei minulle suositella, enkä sellaista olekaan 4 vuoteen käyttänyt (tiedän toki, että NorLevokin on hormonivalmiste).
      Kerrat 3 ja 4: 2008 hain j-e:n 2 kertaa. NorLevoa saa käyttää kaksi kertaa vuodessa, mutta se ei ole suositeltavaa saman kierron aikana, muuten menee helposti kierto sekaisin. Otin ko. pillerit hyvin lähekkäin, ehkä tosiaan jopa saman kierron aikana. Ja KIERTO TODELLA SEKOSI! Tein jonkun ajan päästä raskaustestinkin, joka oli negatiivinen. Kierto alkanut vasta nyt 3n vuoden päästä hieman vakiintua siihen verraten, että se välillä on heitellyt n. 21 ja 32 pvän välillä. NuvaRingin lopettamisen ja näiden 2008 v:n jälkiehkäisyjen välissä kierto oli kellontarkka 30 pvää.
      Kerta 5: Eli kuukautiseni alkoivat 10. tätä kuuta. 15. pvä (6. vuotopvä) oli enää hyvin niukkaa vuotoa. 15. ja 16. pvän välisenä yönä olin suojaamattomassa yhdynnässä suoraan sanoen vain niinkin tyhmästä syystä, että halusin, kun viime kerrasta oli aikaa. Hain NorLevon 33 tunnin päästä. Hommasin j-e:n noin myöhään, kun mietin, että meneilläänhän oli kiertoni 6./7. pvä, eli ei tod.näk. ovu-aika, jos ajatellaan, että menkkani ovat vuoden 2008 jälkiehkäisyjen sekoittamisen palautuneet sellaisiksi, että kierto on 24-28 pvää. Tajusin kuitenkin, että parempi olla varovainen. Ensin pelotti omalla kohdalla veritulpat, mutta nyt, vko NorLevon ottamisesta alkoi menkkoja muistuttava vuoto, joka säikäytti. Minun pitäisi kyllä tietää sen olevan normaalia, mutta halusin täältä vahvistusta asialle. Teidän tarinoita luettua sekavat fiilikset.. Mitä jos tää on se kerta, kun NorLevo ei auta??? Mulla ei ole kovin hyvät edellytykset yksinhuoltajaks ihan fysiologisista syistä, ei siis henkisistä tms. johtuen. Olin yhdynnässä myös alle 3 vrk sitten, mutta silloin käsittääkseni kondomi oli paikallaan koko ajan.
      Mua alko mietityttään, et voiko tällanen, varsinki toistuva ja taas toistuva j-e-käyttö aiheuttaa lapsettomuutta??????? Kun jollain sivulila niin väitettiin…. Enkä oo ennen kuullu. Entä onkohan tää vaa välivuotoa? Ja jos, niin eiks se oo hyvä merkki? Ja eikös muutenki oo aika epätod.näk., et kierron 6. pvä napsahtais paksuks?
      Oli miten oli, niin sinkkuihmisenä kun viimeiset 6 vuotta olen elellyt ja näiden joidenkin j-e-pillereiden välilläkin olen idioottimasesti suojaamatonta seksiä harrastanut luottaen sokeasti olemattomaan onneeni sen suhteen, etten tule raskaaksi tai saa tauteja. Sen pelon kanssa eläminen ei TODELLAKAAN oo ollut ton vastuuttoman (kännisen) säätämisen arvosta!!!!!!!!!!!!! Toivottavasti viisastutte muut vähemmän kantapään kautta kuin minä!
      -Sonja-

      • ei mitään opittu?

        No etköhän sä voi syyttää ihan vaan ittees jos nyt oiskin 'napsahtanu' ja tullu vastuun kantamisen aika.

        "En muista, luulinko sitten ko. pillereiden (silloin 2kpl) vaikuttavan vielä jälkikäteen, sillä harrastimme j-e:n jälkeenkin useita kertoja suojaamatonta seksiä."
        "15. ja 16. pvän välisenä yönä olin suojaamattomassa yhdynnässä suoraan sanoen vain niinkin tyhmästä syystä, että halusin, kun viime kerrasta oli aikaa."
        "viimeiset 6 vuotta olen elellyt ja näiden joidenkin j-e-pillereiden välilläkin olen idioottimasesti suojaamatonta seksiä harrastanut luottaen sokeasti olemattomaan onneeni sen suhteen, etten tule raskaaksi tai saa tauteja."

        Huhhuh.. että sellasta elämää.

        "Mua alko mietityttään, et voiko tällanen, varsinki toistuva ja taas toistuva j-e-käyttö aiheuttaa lapsettomuutta???????"

        Mitä sitten vaikka aiheuttaskin?
        "Mulla ei ole kovin hyvät edellytykset yksinhuoltajaks ihan fysiologisista syistä"

        ????!!!!

      • mansikkamarja32

        En voi uskoa että olet 86 vuonna syntynyt. Jestas mitä vastuuttomuutta ja lapsellisuutta. Niin,jospa viisastuisit..

    • Sonja86

      Korjaus yllolevaan: Siis vuosina 2002-2011, ei siis 2002 ja 2001... :D
      -Sonja-

    • Sonja86

      Jutun ideahan olikin juuri siinä, että ihmiset ymmärtäis miettiä tekojaan ja niiden seurauksia kauskantosemmin ku minä. Itseäni tietysti nimenomaan saankin syyttää mahdollisista ei-toivotuista seurauksista.. Kuitenkin ehkä sinunkin tulisi muistaa, että asiat eivät niin mustavalkoisia ole, etkä sinänsä voi arvostella elämääni tietämättä minusta mitään muuta kuin osan seksuaali- ja ehkäisyhistoriaani. Voit myös miettiä sitä, että tuollaisen käytöksen taustalla saattaa mahdollisesti piillä asioita, joita on ollut vaikea käsitellä ja ne ilmenevät epäsuotuisana käyttäytymisenä..

      Ja tuo "En muista, luulinko sitten ko. pillereiden (silloin 2kpl) vaikuttavan vielä jälkikäteen, sillä harrastimme j-e:n jälkeenkin useita kertoja suojaamatonta seksiä." - olin tuolloin 15-vuotias. Nyt sanot, että olisin voinut jättää aikuisten hommat aikuisille - näin varmaan on.

      Mutta tekstin lopussa ("...ja sinkkuihmisenä kun viimeiset 6 vuotta olen elellyt ja näiden joidenkin j-e-pillereiden välilläkin olen idioottimasesti suojaamatonta seksiä harrastanut luottaen sokeasti olemattomaan onneeni sen suhteen, etten tule raskaaksi tai saa tauteja. Sen pelon kanssa eläminen ei TODELLAKAAN oo ollut ton vastuuttoman (kännisen) säätämisen arvosta!!!!!!!!!!!!! Toivottavasti viisastutte muut vähemmän kantapään kautta kuin minä!") nimenomaan se, mitä haluan sanoa piilee!

      Toisekseen en ole pyytänyt kommenteja elämästäni, vaan vastausta muutamaan kysymykseen, kuten hyvin moni muukin inhimillinen, erehtyväinen, ihminen, joka tänne on kirjoittanut.

      Ja luepa tarkemmin: "Mulla ei ole kovin hyvät edellytykset YKSINhuoltajaks ihan fysiologisista syistä"

      Ei millään pahalla, mutta älä lue tekstiäni kuten piru Raamattua... :)

    • Tampio2345

      Jaaha, tulipa tossa itselläkin sekoiltua kännissä sitten ihan kunnolla. Pienessä hurmoksessa ajauduin säädön kanssa sänkyhommiin eräänä yönä ja aamulla sitten uudelleen, ja ilman mitään ehkäisyä.... Että voikin ihminen olla urpo :( Hain sitten NorLevo tabletin noin 24 tunnin kuluttua tuosta ensimmäisestä kerrasta. Nyt on menny 3 päivää tabletin ottamisesta, mitään oireita ei ole ilmennyt eikä vuotoa tullut vielä toistaiseksi :p Menkkojen pitäisi alkaa vasta noin kolmen viikon kuluttua. Pitkältä tuntuu tämä odottaminen :)
      Vähän kyllä jänskättää mitä tässä tulee tapahtumaan.. Oon kauhuissani lukenu näitä juttuja netissä.. No, tuleepa tässä pöllölle kunnon opetus :p

      • HÖNTS

        Hei!

        Ajattelinpa nyt minäkin kirjoittaa tänne.
        Harrasteltiin tuossa noin kuukausi sitten ilman ehkäisyä exäni kanssa.Exäni sanoi, ettei tullut sisääni mutta hain varmuudeksi Norlevo-pillerin apteekista noin 16 tuntia tapahtuneen jälkeen. Mulla alko heti seuraavana päivänä kauheat kivut. Tuntu et rinnat pamahtaa ihan justiinsa. Laskeskelin tosin et se oli mun oviksien aikaan kun otin sen pillerin ja mulla on sellanen ovulaatio, että tosiaan TUNNEN kun se on! No, ei enää sitte sekstailtu silleen et mentiin ihan loppuun asti mutta kuitenkin niin, että siitä hommailustakin olisi voinut tulla raskaaksi. Viikko siitä kun otin pillerin mulla tuli tämä jälkivuoto mikä yleensä tästä pilleristä tulee. Siis 2 päivää oli ihan niinku normaalit kuukautiset(kivuliaat,runsaat) ja sit pari päivää sellasta ihan outoa vuotoa( rusehtavaa ja niukkaa). Tämän jälkeen normaalit menkat oli myöhässä noin 2 viikkoa. Oon ollut ihan paniikissa et mitä jos nyt sit olen raskaana? Testejä tosin olen tehnyt ihan liian monta ja kaikki näyttää negaa. Kävin labrassakin ja sieltäkin sanoivat, että negaa näyttää. Tällä viikolla sitten alkoi ne menkat, jotka tosin ovat hyvin kummalliset. Vähän niinkuin se välivuoto siitä pilleristä. Onko kellään kestänyt näin kauan toipua tuon pillerin jälkivaikutuksista? Musta oikeesti tuntuu, että rinnat olisi kasvanu ja mahassa nippailee ja outoja kipuja koko ajan. Oon kyllä sellainen luonnekkin, joka ressailee kamalasti, mutta vaikka LÄÄKÄRI mulle sanoo, että et ole raskaana niin miksi en usko sitä vaan koko ajan tää asia on mielessä? En siis ole mitään lasta tähän elämän vaiheeseen suunnittelemassa todellakaan.

        Jos jollakulla on samanlaisia tuntemuksia, kokemuksia niin lukisin niistä mielelläni! :)

      • HÖNTS
        HÖNTS kirjoitti:

        Ja kaikista ouidointa on se, että vatsaanikin ilmestyi tuollainen pigmenttiviiva(linea negra) ja raskaana en ole. Tein taas uuden testin tuossa n. tunti sitten ja ei raskaana on tulos Clearbluen testillä. Oikea puoli munasarjoista on kipeänä. Rinnat taas ovat ihan normaalit. Aivan kuin ne ei olis kipiänä ollutkaan. Tää on oikeesti niin kamalaa ku ei osaa olla ajattelematta tätä asiaa.. Kaikki raskauoireet on mutta en ole raskaana. Voinko oikeesti kuvitella tämän kaiken? Mä en enää KOSKAAN ota tuota pilleriä jos se tekee tällasta!

        Jälleen pieni vuodatus! :D

      • ihmisilläkin

        Valeraskaus..

      • HÖNTS
        ihmisilläkin kirjoitti:

        Valeraskaus..

        Mut eiks valeraskaus näy testissä? Nii mulle ainakin kerrottu... :O no pian gynellä käymään ja selvittään et mitä tuolla oikeen tapahtuu vai tapahtuuko mitään... :D

    • Tampio2345

      Apua, pientä stressiä meinaa pukata.. Tosiaan kuten tuola aikasemmin mainitsin niin otin jälkiehkäisyn noin 24h seksin jälkeen. Noin 5 päivää sen ottamisen jälkeen alkoi tulla vuotoa ja kesti 3 päivää. Oikeiden menkkojen olisi pitänyt alkaa suurinpiirtein viikko sitten, mutta eipä näy ei. En sitten tiedä onko mulla vaan menny kierto ihan sekaisin ton jälkiehkäisyn takia vai onko tässä oikeesti jo syytä paniikkiin :D Raskaustestiä en ole vielä uskaltanut tehdä.. Voi v****!

    • Neuvokaa

      tietämätöntä! Jouduin itsekin tarkalleen 10 päivää sitten turvautumaan jälkiehkäisyyn. 8 päivää pillerin ottamisen jälkeen alkoivat kuukautiset, mutta onkohan tuo nyt vain sitä jälkiehkäisyn takia olevaa.. Minulla piti alkaa oikeat kuukautiset noin 14 päivää sitten, joten voisiko nämä olla nyt ne oikeat tällain pari viikkoa myöhässä? Tarkoitus olisi ottaa käyttöön ehkäisyrenkaat mahdollisimman pian,. Voinko aloittaa ne sitten heti kun nämä menkat loppuvat? Vai jos nämä kuukautiset johtuukin vain tuosta jälkiehkäisystä ja aloitan ehkäisyrenkaan käytön niin onko sillä mitään ehkäisytehoa sitten?

    • ^^^^^^

      Itse olen ottanut jälkiehkäisypillerin 2 kertaa. Ensimmäisellä kerralla otin sen n. kahden vuorokauden kuluessa yhdynnästä, menkat tuli noin 5 päivää pillerin ottamisen jälkeen. Menkkojen jälkeen perään tulivat melkein heti seuraavat, lähes 2 viikkoa kestävät. Kuukausi sitten turvauduin taas jälkiehkäisyyn, otin sen seuraavana aamuna yhdynnästä ja menkat tulivat suht normaalisti. Menkkojen jälkeen oli 2-3 päivää pientä tiputtelua, ja tässä kuussa ei ole ollut menkkoja ollenkaan. 2 raskaustestiä näyttää negatiivista.

      En ole käyttänyt ehkäisyä enkä häpeä sitä juuri myöntääkään. E-pillerit olen hankkimassa kylläkin.

      Jälkiehkäisy ei ole varmaa mutta se on varmempaa kuin sen poisjättö. Menkat menee kyllä sekaisin niin älkää hermoilko, ja jos hermoilette suosittelen suoraan terkkarille menoa ja pissaa purkkiin niin saa melko varman vastauksen eikä tarvitse arpoa raskaus tikkujen ja liuskojen kanssa.

    • just-a-dreamer

      Minä oon joutunut ottamaan jälkiehkäisyn nyt kolme kertaa tämän vuoden sisällä ja tunnen itseni vähintäänkin luuseriksi. Viimeisin vahinko sattui 11.9. ja nyt tässä odottelen menkkoja. Nyt on kiertopäivä 27 ja ikinä ei oo kierto mennyt yli 30:n päivän. Eilen oli tasan 3 viikkoa pillerin ottamisen jälkeen ja tein raskaustestin, joka oli negatiivinen. (Väestöliittohan suosittelee näin.) En sitten tiedä, olenko raskaana vai en. Ikää kuitenkin vasta 17v, enkä ole valmis äidiksi. Jos olen raskaana, teen abortin ja kannan vastuuni. Odottelen vielä muutaman päivän ja teen raskaustestin uudestaan, jos menkat ei tule.

      Yleensä tuon pillerin jälkeen menkat on tullut suht ajallaan (-/ 1pv), mutta nytpä ei sitten näy...

      • holtitonta meininkiä

        Jätä ne aikuisten leikit sikseen kunnes olet oikeasti valmis kantamaan vastuun teoistasi. Lapsi surmaamalla vain pelkurimaisesti luistetaan vastuusta!

      • just-a-dreamer
        holtitonta meininkiä kirjoitti:

        Jätä ne aikuisten leikit sikseen kunnes olet oikeasti valmis kantamaan vastuun teoistasi. Lapsi surmaamalla vain pelkurimaisesti luistetaan vastuusta!

        Jos olet aborttia vastaan, miksi olet tällä palstalla? Tulet tuomitsemaan ihmisiä, jotka ovat "tehneet väärin"? Mitä väärää siinä on, jos JE-pillerin hakee. Eikö se ole vastuun ottamista? On ihmisiä, jotka turvautuvat JE-pilleriin, vaikka käyttäisivät kondomia. Kondomi kun ei ole aina niin luotettava, kuin niin väitetään. Mutta ainahan se paras ehkäisy on yksinkertaisesti selibaatti, varmasti toimii!

      • miksi itse
        just-a-dreamer kirjoitti:

        tulet lukemaan koko palstaa jos et kestä omistasi poikkeavia mielipiteitä?
        Sille ei toki totuuksien kertojat voi mitään jos ne asennevammat ja omat teot tuomitsee. Pientä se on siihen verrattuna mihin jotkut tuomitsee lapsiaan...

      • just-a-dreamer
        miksi itse kirjoitti:

        tulet lukemaan koko palstaa jos et kestä omistasi poikkeavia mielipiteitä?
        Sille ei toki totuuksien kertojat voi mitään jos ne asennevammat ja omat teot tuomitsee. Pientä se on siihen verrattuna mihin jotkut tuomitsee lapsiaan...

        Hyväksyn toisten mielipiteet, mutten turhaa päätä aukomista vastuuttomuudesta. :) Siinä on kaksi eri asiaa, ystävä hyvä.

      • eihän tässä
        just-a-dreamer kirjoitti:

        Hyväksyn toisten mielipiteet, mutten turhaa päätä aukomista vastuuttomuudesta. :) Siinä on kaksi eri asiaa, ystävä hyvä.

        ollakaan mitenkään turhaan vastuuttomuudesta puhuttu eikä päätä auottu :)

      • Miksi et ehkäise?

    • abortti 09/2010

      Pakko kertoa täällä oma kokemus JE pillereistä. Siitä taitaa nyt olla jo vuosi aikaa, mutta kumminkin kyseessä oli saman merkkinen nappula jonka hain 20 tuntia vahingon jälkeen.

      Minulle ei tullut minkään näköistä vuotoa ja raskaus alkoi pilleristä huolimatta :/ kalenteria kurkkaamalla selvisi että vahinko sattui juuri pahasti ovulaation aikoihin ja sittenhän se "tärppäsi" kerrasta. :(

      Älkää siis luottako niin sinisilmäisesti jälkiehkäisyyn, suosittelen ehkäisypillereiden käyttöä kaikille, sillä kondomeihin ei oikeasti voi luottaa täysin. Anteeksi vaan jos näin suorasta puheesta mutta toivottavasti tämä herättää ajattelemaan asioita.

    • jäiiks!

      Joo-o pelottavia on täällä osa noista kertomuksista. kortsu meni vakituisen kanssa rikki ja vaikkei hän lauennutkaan niin pelottaa, jälkiehkäisyn otin 12-13 h sisällä. viikko siitä kulunu ja oikeastaan muuta ei ole ku alaselkäkipuja ja rintojen aristelua, menkat pitäisi tulla viikon päästä. niitä odotellessa.. PELOTTAA IHA TOSISSAA! lapsia en halua koska elämäntilanteeni on melkoisen sekava ja 19v

    • paksuna

      Haluaisin kertoa että JE yleensä toimii hyvin ja nuoruudessa 2 tai 3 krt ottaneena se on aina toiminut. 2 v sitten kun otin jälkiehkäisyn muutaman tunnin kuluttua yhdynnästä ja olin hyvin kaukana ovulaatio päivistä niin pamahdin paksuksi. En ollut kauhen nuorikaan, olin 33v silloin. Aborttiin päädyin vaikka olin vakituisessa suhteessa. Syystä että en ollut varma suhteen jatkosta, eroa olin harkinnut jo kauan. Abortti oli kauhea kokemus enkä pysty siihen enää. Ehkä näin oli tarkoituskin, muutoin ei opi läksyään.
      Viime viikolla mokasin taas ehkäisyn ja odotan kauhulla toimiiko pilsu tälläkään kertaa. Kumppani on edelleen sama joten nyt jos napsahti niin antaa tulla. Ehkä opin elämään asian kanssa vaikka en erityisen lapsirakas olekkaan. Ikää on kuitenkin sen verran että nyt ne muksut olis hankittava jos ylipäänsä haluaa. Ja koska en vieläkään tiedä mitä haluan niin antaa luonnon ratkaista : )

    • pirjoxxx

      just joo, paniikissa lueskelen norlevosta ja muiden ajatuksia. itse tuli hölmöiltyä yksi pe aamulla n 06.00 aikaan...mutta mielestäni ei tapahtunut kertaakaan penetraatiota eli että hän olisi ollut sisälläni....mutta olin hieman humalatilassa,,niin en voi vannoa....perhana! no otin sitten norlevon varmuuden vuoksi ...mutta vasta ti klo 15...elikä tunteja on sitten tullut 81 tuntia...että jos sitä ollaan paksuna,,,NIIN SITÄ SITTEN OLLAAN! ti otin siis pillerin ja nyt on perjantai, ja mulla ihan tajuton huonoolo ja huimaa kovasti, päivällä piti ihan tukea ottaa että en kaatunut...voiko se pilleri tehdä huimaus oireita vielä 3-4 päivän ottamisen jälkeen???? tietääkö joku? nyt vaan odotan niitä menkkoja...jos ne tulee rupean nunnaksi ja unohdan alkohoolin ja miehet! meinaa jos nyt oon paksuna,,,niin se o avioero varmasti!! eli hieman pettämistä taustalla,,,jota kadun syvästi, mutta kun ukko on ollu ihan outo ja viime seksistäkin on useita kuukausia,,,ja minä viriili nainen,,,voiko minua syyttää,,,katsotaan...ottaa päähän! ja pirusti! ei ole elämä helppoa!

      ...

      • Pirjo x:lle

        Tämä on viimevuoden kirjoitus mutta kuitenkin.
        Henkilö kertoo avoimesti että on tehnyt aviorikoksen toisen kanssa, ja pitää aviomiestään kummallisena seksin pois jäämisenä. Minusta järjetön ratkaisu, mennä ja pettää toinen. Miksi ette ole jutellut toistenne kanssa kyseisestä asiasta? viriilinä yrität selittää omaa tekoasi, ei elämää tällä tavalla avioliitossa hoideta!

    • asga<etrfg

      huhhuh, nyt täytyy itsekin kysyä.

      tämä tapahtui la-su välisenä yönä tammikuun alussa, ja otin kyseisen pillerin n.17h tapahtuneen jälkeen. ei oireita, ja kuukautiset alkoivat n.2viikkoa pillerin oton jälkeen, muutama päivä aikaisemmin kun niiden olisi pitänyt. nyt, 2viikkoa kuukautisten alusta, ne alkoivat uudestaan. onko tämä normaalia? tiedänpähän etten ole raskaana kun kuukautiset alkoivat (ainakin luulen etten?), ja tuntuu tyhmältä kysyä tälläisiä asioita, mutta nyt on vaan pakko saada vastauksia/tukea :) kiitos kaikille!

    • Mulla toimi x 4

      Olen joutunut ottamaan jälkiehkäisyn neljä kertaa viimeisten 10 vuoden aikana. Joka kerta on toiminut! Nyt otin viidennen kerran ja luotan siihen että taas toimii. Tämä lohdutukseksi niille, jotka pelkäävät ettei toimi, että kyllä tässä ihan hyvinkin voi käydä :) Meinaan harva sellainen täällä kai hehkuttaa, jolla kaikki on sujunut ok. (Itselle ei horm. ehkäisy sovi, joten sen takia tullut noita kortsujen hajoamisia ym jälkiehkäisyn tarpeita noinkin paljon) Kuukautiset on mulla myöhästyneet aina ja olleet melko kivuliaat sitten tullessaan, monesti olen ehtinyt raskaustestin jo tehdä, mutta sehän on suosituskin että se pitää tehdä jos menkat myöhästyy 5 päivää. Tsemppiä kaikille!

    • Huolestunut

      Kuinka suuri mahdollisuus on, että olen raskaana? Olin tänään yhdynnässä poikaystäväni kanssa, mutta käytimme kuitenkin kondomia. Ennen yhdyntää poikaystäväni penis kosketti pari kertaa alapäätäni, mutta ei kuitenkaan aivan reiän kohdalta. Tässä vaiheessa meillä ei ollut kondomia ja olemme aika varmoja että peniksen kärjessä oli muutamia "touhutippoja". Otin noin 2t tapahtuneen jälkeen je-pillerin. Menkkani alkavat noin 1-2 viikon kuluttua. Kuinka suuri todennäköisyys on, että saattaisin tulla raskaaksi? Tämä oli ensimmäinen jälkiehkäisy pillerini, enkä yhtään tiedä mitä tulee tapahtumaan. Alkavatko kuukautisvuotoni normaalisti, tai hieman myöhässä/ajoissa? Jos menkkani ovat paljonkin myöhässä, niin kannattaisiko silloin olla jo huolestunut?

      • Huoooohh...

        Likimain olematon... Kuinka joku voi edes kuvitella tulevansa raskaaks tollasesta.... toivottujakin raskauksia yritetään usein monia kuukausia.. jopa vuosia.

    • Hmmmm...

      Vahinko kävi tuossa 5 päivää sitten, otin JE: n 4 tuntia vahigon jälkeen. Kiertoni loppuvaiheessa tosin tapahtui tuo, sillä tällä viikolla menkkojen pitäis tulla.

      Hauskintahan tässä on se, että vahinko tapahtui Suomessa säädön kans, ja nyt viime lauantaina muutin Kanadaan 4,5kk: ksi töihin (jos tuo firma palkkaa mut, sattumalta on vielä työlupaa jäljellä ni tulin tänne vaa hengailemaan kavereiden luokse). :D En ole siis täällä oikeutettu paikallisten ilmaiseen terveydenhuoltoon.

      KIVAKIVA. Huomenna pitäs tulla menkat, teen testin kai viikonloppuna.

    • je-pillerin kokenut

      Meillä poikaystävän kanssa kortsu petti just ovulaation aikoihi ja otin jälkiehkäisypillerin 12-13 h päästä tapahtuneesta. Pilleristä ei ilmaantunut minkäänlaisia sivuoireita. Venasin kaks viikkoa tuskaillen ja pohdiskellen, olenko raskaana ja auttoiko pilleri mitään. Kävin jopa puhumassa asiasta terveydenhoitajan kanssa, koska huoletti niin. Onneksi kävin, sillä sain mielenrauhaa keskustelustamme: hän vakuutti je-pillereiden olevan luotettava, ja sain paniikin lievenemään. Kertoi, että je-pillerit on nykyään tehokkaita ja toimivat suurella todennäköisyydellä, varsinkin jos ottaa 12h sisällä ehkäisyn pettämisestä.

      Tein raskaustestin paria päivää ennen kuin oletin menkkojen alkavan, 2 viikon päästä ehkäisyn pettämisestä. Näytti onneks negatiivista. Menkat alkoi ajallaan muutaman päivän kuluttua ja huokaisin helpotuksesta.. :) En muista, että olisin kertaakaan ollut yhtä iloinen menkkojen alkamisesta... Jopa kuukautiskivut tuntuivat kivoilta.

      Tämä kokemus opetti mulle paljon. Pyrin siihen, etten enää olisi yhdynnässä ovulaation aikaan, jos joutuu pelkän kortsun varassa temppuilemaan. Surkuhupaisaa tässä oli se, että mulle oli e-pilleriresepti määrättynä, mutten ollut ehtinyt vielä aloittaa syömään pillereitä.

      Maksoin koko tapauksesta kovan hinnan: 2 viikon panikointi, vieläpä juuri uuteen kaupunkiin muuttaneena ja juuri uuden koulun aloitettuani. Kumppanikin oli tuore tapaus. Hässäkkää siis riitti muutenkin, ja siihen vielä päälle toi vahinko, jonka seurauksena mielenrauhan järkkyminen ja raskaudenpelko. Olkaa varovaisia ehkäisyn kanssa...

    • globe24

      Harrastin seksiä tyttöystäväni kanssa, jonka yhteydessä tyttöystäväni noustessa päältäni pois huomasin kondomin olevan tyttöystäväni vieressä. Uskon, että kondomi irtosi samalla kun hän nousi päältäni pois. Voiko tälläisestä tilanteesta tulla raskaaksi? Siemensyöksyä ei ollut vielä tapahtunut, ja laitoin kondomin samantien takaisin joten penikseni ei ollut intiimissä kosketuksessa hänen vaginaansa, vaan kokoajan luullakseni kondomi oli paikallaan ennen kun se lähti pois, sillä sen olisi tuntenut jos emme olisi käyttänyt kondomia, eikö vain? Olimme peloissamme, että jotain kävi kuten että siemennestettä olisi jollakin tavalla erittynyt tyttöystäväni sisään, joten haimme apteekista jälkiehkäisy tabletin noin 18h yhdynnän jälkeen. Onko tässä tilanteessa jotenkin voinut tapahtua se pahin mahdollinen että tyttöystäväni olisi nyt raskaana?

    • jukettiboxx_

      Minulle on käynyt nii että olin poikaystävän kanssa (molempien eka kerta) 'yhdynnässä' ja huomasimme aika pian että kortsu oli pettänyt(mennyt rikki). Haettiin yhdessä minulle varmuude vuoksi jälkiehkäsypilleri ja otin sen 12h sisällä tapahtuneesta. Kuukautiseni olivat olleet tällä kertaa 5pv myöhässä joten sen takia tuo tapahtui.. Ja pilleristä ei aluksi tullut sivuoireita tai kipuja mutta pari päivä sisällä tuli kauheita alavatsakipuja että henki salpaantui ja kirjaimellisesti kiduin! Tein raskaustestinkin moneen kertaan ja jotkut epäonnistui. Siirtääkö tuo pilleri kuukautisia paljonkin eteenpäin?? Nuo kivut tuntui menkkojen kivuilta, sillä ne helpottui kun otin buranaa. Tuleeko pillerin jälkeisistä menkoista kivuliaampia vai johtuuko tämä jostain muusta?

    • apua:(

      Otin jälkiehkäisypillerin 5pv sitten ja mulla on ollut pahoin vointia huimausta ja rinnat ovat olleet arat. Lisäksi kuukautiseni ovat epäsäännölliset joten on todella vaikea sanoa milloin niiden pitäisi alkaa :( hirveä stressi asian kannsa... Onko kyseiset oireet yleisiä ja kuinka kauan pitäisi odottaa ennen testin tekemistä ?? Apua :(

      • Heikko Hetki

        Moikka! Mahdollisesta hedelmöittymisestä on nyt siis n. kaksi viikkoa? Se on joko kaksi tai kolme viikkoa, mitä pitää odottaa, että voi tehdä raskaustestin. Kai.

        Mulla on sellainen tilanne, että menkat loppu maanantaina 22.7. ja jouduin turvautumaan samana päivänä jälkiehkäisyyn. Nyt eilen, 29.7., alkoi todella voimakas alavatsakipu sekä vuoto. Ihan kuin olisi taas menkat. Olen joutunu käyttämään aikaisemminkin Norlevoa, mutta koskaan ei kehoni ole näin voimakkaasti reagoinut ko. valmisteeseen. Jännittää. Aion tehdä viikon päästä raskaustestin, josko vuoto olisi siihen mennessä lakannut.

        Hei tsemppiä kaikille tätä viestiketjua lukeville! I feel you! Mukava kun saa hieman vertaistukea näin netin kautta. :)

      • Tuuli
        Heikko Hetki kirjoitti:

        Halusin kertoa täällä omasta jälkiehkäisykokokemuksesta, jos se jotain auttaisi joskus. Itse ainakin elin sellaisessa epätietoudessa ja etsin tietoa netistä, voinko olla raskaana. Ajatukset pyöri vain kaikkien oireiden ympärillä ja stressasi aivan pirusti.

        Unohdin keväällä pääsykoerumbassa e-pillerit (Yasmin) kotiin yhdellä reissulla. Minulla ji liuskan toiseksi viimeinen pilleri ottamatta ja otin sen lopulta noin 20h myöhässä. Samalla otin viimeisin pillerin. Pidin viikon taukoa, jonka aikana harrastimme poikaystäväni kanssa seksiä kumin kanssa. Pillerit aloitin samana päivänä, kuin aina ennenkin. Seuraavana päivänä harrastimme seksiä- tällä kertaa ilman kumia.

        Kauhukseni huomasin seuraavana päivänä Yasmin pakkausselosteesta, että minun olisi pitänyt jättää toiseksi viimeinen pilleri ottamatta ja aloittaa taukoviikko tai vaihtoehtoisesti jatkaa uutta liuskaa samantien. Tällä tavoin ehkäisyteho olisi säilynyt. Oli niin paljon muuta mielessä tuolloin, kiirettä ja stressiä ja sairastelua, etten ollut tarkistanut ohjeita toimia, vaan elin ikäänkuin toisella pilleriviikolla, jolloin ehkäisyteho säilyy Yasmineilla, vaikka vähän unohtelisikin.

        Hain siis jälkiehkäisyn apteekista, kun jossain välissä maatilan töistäni ehdin. Otin pillerin vasta illalla/yöllä noin 30 tunnin päästä yhdynnästä, koska pelkäsin oksentavani sen. Minulla ei olisi ollut töiden takia ollut aikaa rauhoittua, eikä aikaa hakea uutta pilleriä.

        Olo oli melko normaali sinä iltana. Ja seuraavankin päivän. Mutta sitten 1,5-2 viikon päästä alkoi nipistelevä vatsakipu, huimaus, hieman paha olokin ehkä ja palelu. Olo jatkui siihen asti, kunnes menkat alkoivat. Olin siis jatkanut e-pillereiden syöntiä normaalisti. Siksi siis mitään ylimääräistä vuotoa ei ilmeisesti minun kohdallani ilmaantunut. Menkat alkoivat päivän aiemmin kuin normaalisti. Tein 2 raskaustestiä sen jälkeen, kun menkat olivat jo alkaneet ja negatiivistahan se näytti!! Jälkiehkäsyoireet jatkuivat vielä toiselle kierrolla ja vasta nyt, kun toiset kuukautiset alkavat lähestymää, minun oireeni alkavat vaieta.

        Jossain vaiheessa olin aivan varma, että eivät nämä voi olla muuta kuin raskauden merkkejä. Kaikilla muilla tuntuu kestävän ne vain muutaman päivän jälkiehkäisyn ottamisesta. Halusin kertoa tämän täällä, jos ''kertomukseni'' jotain täällä rauhoittaa:)
        Harmittaa vaan, kun semmoinen hormoniannos, plus vielä e-pillerit päälle sai minut sen verran sekaisin, että sössin haluamani opiskelupaikan soveltuvuuskokeet ja jäin pisteen päähän tarvittavasta. Ainakin uskottelen itselleni, että sillä hormonihumalalla ja stressillä oli vaikutusta psykologisissa testeissä. Onneksi pääsin toiseen paikkaan samaa alaa, psykologiaa lukemaan =) Tsemppiä tytöt!

      • tuuli
        Tuuli kirjoitti:

        Ja mulla ainakin luki muuten raskaustestin ohjeissa, et testi näyttää luotettavan tuloksen samana päivänä, ku kuukautisten pitäisi alkaa. Joutu siinä sitten muutamia viikkoja odottamaan..

    • Neg-

      Osallistutaan nyt tähänkin.

      Meillä kävi miehen kanssa vahinko ja kortsu hajos ihan selkeesti kahteen osaan, mutta ilmeisesti aika myöhäsessä vaiheessa. Ajattelin ensin olla ottamatta koko jälkiehkäsyä, kun muistelin, että olisin ovuloinut (niin epäsäännöllinen kierto(30-50pv), että oon opetellu tunnistamaan vaan oviksen niin ei tarvii stressata ku menkat tulee sen jälkeen n. 14 päivän päästä) edeltävällä viikolla, tarkempaa aikaa ei tullu mieleen ja rinnat tuntu jo sillon pms-oireisilta. Myöhemmin kuitenkin hain jälkiehkäsyn ja otin sen jossain 28 tunnin kohdalla. Nyt tapauksesta on 8 päivää aikaa ja oon ihan yllättynyt kuin ahdistunut oon ollu, mikä tietenkin entisestään siirtää menkkojen alkamista. Mitään sen kummempaa sivuoiretta en pilleristä saanu, rinnat on ollu vähän kipeet pari päivää mut ne tuntuu taas ihan normi pms-oire rinnoilta. Tein kuitenkin hädässäni jo perjantaina testin ja negatiivistahan se näytti.

      No nyt kuitenkin ahistaa ja puristaa että entäs jos sittenkin ja missä vaiheessa voi sitten tehä varmasti raskaustestin, että se on negatiivinen ja je-pilleri on vaan sotkenut kierron... Jäädään kuulolle, koitan muistaa tulla ilmottelemaan kuinka kävi...

    • heips1

      Moi kaikille. Tää on melko vanha keskustelu mutta ite ainakin eksyin tänne pari kuukautta sitten kun jälkiehkäisy aiheutti päänvaivaa. Itse otin Norlevon n. 2h yhdynnästä, eikä tullut mitään sivuoireita, ei pahoinvointia ei mitään... 5 päivän päästä alkoi ruskehtava vuoto jota kesti n. 4 päivää (kuukautiset kuitenkin oli ollut juuri 2 viikkoa sitten) Seuraavia kuukautisia ei kuulunut joten tein raskaustestin joka oli negatiivinen ja kuukautiset oli sitten 1,5 viikkoa myöhässä mutta täysin normaalit ja kesti minulle normaalit 5-6 päivää. Sitten siitä seuraavat kuukautiset olivat pari päivää normaalia myöhässä. Halusin tulla kommentoimaan tänne koska musta tuntuu, että suurin osa kirjoittaa tänne ne huonot kokemukset ja hyvät kokemukset unohdetaan tulla jakamaan. Eli on varmasti hyvin normaali sivuoire tuo ylimääräinen vuoto ja että kuukautiskierto voi mennä sekaisin. Ja tehkää aina raskaustesti jos yhtään mietityttää... Se on helppo tapa saada mielenrauha. :)

    • caica3

      heh.mulle kävi huonosti jo toistamiseen norlevon kanssa. ranskalainen tuttava opasti,jotta jos oot yli 80 kiloinen,ei varmasti tehoa.oli pikku juttu aamuteeveessäkin talvella.painettiin villaisella.ois aika kiva kuulla suomalaisilta asiantuntijoilta,miksi näin..vai onko lääketehtaan juttuja.Aika mielenkiintoista.

      • caica3

        älkää ikinä uskoko pelkästään norlevoon.tästä saisi jo kansanliikkeen.kallis tabletti ja 50 prossaa hyödytön.

      • .....

        Tuosta toimimattomuudesta oli juttua kyllä vähän useammassakin paikassa kuin vain aamutöllössä. Oikeat tutkimus tulokset on saatu vasta viimeaikoina ja sitä ennen se on ollut tiedossa, mutta siitä ei ole ollut varsinaista tutkimustulosta niin sitä ei ole voitu hirveästi mainostaa. Nyt sitten mietitään että pitäisikö apteekkarin mainita asiasta kun tuotteen antaa asiakkaalle.. Mielestäni tietysti pitäisi! Miksi tuollaisa edes pitää miettiä.

        Toisaalta, vahinko on jo päässyt tapahtumaan niin parempihan se on katsoa kuin katua eli ottaa se pilleri joka ehkä saattaisi edes pienellä todennäköisyydellä estää ei toivotun raskauden alkamisen. Ja naiselle annettaisiin siinä vaiheessa vielä mahdollisuus mennä ottamaan kuparikierrukka joka sitten loppuviimein estää raskauden alkamisen jos se laitetaan viikkoa ennen menkkojen oletettua alkamispäivää.

      • neuvojia riittää
        ..... kirjoitti:

        Josjajoskajos.ja kun itselläni oli kuparikierukka,ja siitä huolimatta tulin raskaaksi,että sen varmuus oli sit siinä!

      • huhhuhh!!!!!
        neuvojia riittää kirjoitti:

        Josjajoskajos.ja kun itselläni oli kuparikierukka,ja siitä huolimatta tulin raskaaksi,että sen varmuus oli sit siinä!

        Puhuttiinko tuossa että kuparikierrukka estää 100% varmuudella raskauden? -Ei. Siinä kerrottiin että voidaan antaa vielä yksi mahdollisuus..

        Toisaalta kun ottaa huomioon sinun kirjoitustason, niin en yhtään ihmettele että sinun luetunymmärtiminenkin on noin pielessä!

      • huhhuhh!!!
        huhhuhh!!!!! kirjoitti:

        Ja vielä sinulle "neuvolia riittää" kun et tajunnut sitäkään että kuparikierrukka jälkiehkäisynä on aivan eriasia kuin kuparikierrukka ehkäisynä. Ehkäisykeinona kuparikierrukka on o. 98-99% varma ja jälkiehkäisynä se on 99,9% varma eli vain yksi 1000 ihmisestä tulee raskaaksi joka ottaa kuparikierrukan jälkiehkäisynä!

        Ja vielä, en neuvonut ketään, sanoin ihan faktaa. Mutta sinäkun et vaan vaivaudu mitään tajuamaan!

        huhhuhh: Itse et ymmärtänyt, koska juurihan tuo piste-nm:llä kirjoittaa viimeisessä lauseessaan,että....."" kuparikierrukka joka sitten loppuviimein estää raskauden alkamisen jos se laitetaan viikkoa ennen menkkojen oletettua alkamispäivää.""

      • Huhhulille
        huhhuhh!!! kirjoitti:

        Et osaa itse lukea, etkä kirjoittaa oikein:
        - kirjoitit "neuvolia", kun piti kirjoittaa "neuvojia"
        - eriasia kirjoitetaan erilleen eli eri asia jne.jne.

      • huhhuhh!!
        Huhhulille kirjoitti:

        Et osaa itse lukea, etkä kirjoittaa oikein:
        - kirjoitit "neuvolia", kun piti kirjoittaa "neuvojia"
        - eriasia kirjoitetaan erilleen eli eri asia jne.jne.

        Niin, tässähän oli kyse siitä että ymmärtääkö ihminen luettuaan vai ei. Kaikille tulee kirjoitusvirheitä, varsinkin kun kännykällä kirjoittaa. Mutta jos tuo on ainut mihin pystyt vetoamaan, niin olkoot :D Enkä minä omaa kirjoitusta ylistänytkään, totesin vain että jos kirjoitustaito on noin huono, niin enpä ihmettele ettei tekstiäkään tajunnut

      • huhhuh!!!
        neuvojia riittää kirjoitti:

        huhhuhh: Itse et ymmärtänyt, koska juurihan tuo piste-nm:llä kirjoittaa viimeisessä lauseessaan,että....."" kuparikierrukka joka sitten loppuviimein estää raskauden alkamisen jos se laitetaan viikkoa ennen menkkojen oletettua alkamispäivää.""

        NIin, se estää sen 99,9% varmuudella. Eli huomattavasti paremmin kuin silloin kun sitä käytetään jatkuvasti. Eli kyllä, se todellakin loppuviimein estää raskauden. On kaksi aivan eriasiaa käyttää jotain kokoajan kuin käyttää sitä jälkiehkäisyyn

      • Huhhulille
        huhhuhh!! kirjoitti:

        Niin, tässähän oli kyse siitä että ymmärtääkö ihminen luettuaan vai ei. Kaikille tulee kirjoitusvirheitä, varsinkin kun kännykällä kirjoittaa. Mutta jos tuo on ainut mihin pystyt vetoamaan, niin olkoot :D Enkä minä omaa kirjoitusta ylistänytkään, totesin vain että jos kirjoitustaito on noin huono, niin enpä ihmettele ettei tekstiäkään tajunnut

        Siis mitähän en tajunnut, vaan itse kirjoitat, ettei kuparikierukka ole satavarma, ja minä taasen vaan kirjoitin, ettei se ollut varma minun kohdallani, eli kuuluin siihen pieneen prosenttijoukkoon, jolle se ei ollut satasilla toimiva ehkäisykeino.
        Mikä tuossa minun viestissäni oli sitten niin vaikeaa tajuta sulle, kun tuo piste-nm. tolkutti, että jälkiehkäisypillerin jälkeen kuparikierukan asentaminen viikkoa ennen oletettuja menkkoja ESTÄÄ RASKAUDEN- ja kun ei estä "satasilla" sekään enää, jos ja kun jälkiehkäisypilleri on pettänyt tehtävässään.

      • Tästä oli kyse
        huhhuhh!!! kirjoitti:

        Ja vielä sinulle "neuvolia riittää" kun et tajunnut sitäkään että kuparikierrukka jälkiehkäisynä on aivan eriasia kuin kuparikierrukka ehkäisynä. Ehkäisykeinona kuparikierrukka on o. 98-99% varma ja jälkiehkäisynä se on 99,9% varma eli vain yksi 1000 ihmisestä tulee raskaaksi joka ottaa kuparikierrukan jälkiehkäisynä!

        Ja vielä, en neuvonut ketään, sanoin ihan faktaa. Mutta sinäkun et vaan vaivaudu mitään tajuamaan!

        Kuparikierukka ei ole mikään pelastava vehje asentaa enää siinäkään vaiheessa, jos ja kun epäilee, että jälkiehkäisypilleri on epäonnistunut tehtävässään.
        Sitä paitsi mistä noita prossalukemia oikein haet, koska hormonikierukan varmuus on varmempi kuin kuparikierukan varmuus; ja sekään ei täysin 100%:n varma.

      • Loppuviimein
        huhhuh!!! kirjoitti:

        NIin, se estää sen 99,9% varmuudella. Eli huomattavasti paremmin kuin silloin kun sitä käytetään jatkuvasti. Eli kyllä, se todellakin loppuviimein estää raskauden. On kaksi aivan eriasiaa käyttää jotain kokoajan kuin käyttää sitä jälkiehkäisyyn

        Mitä väliä, koska kuparikierukka ei ole mikään pelastava sadanprossan ehkäisykeino asennettiin se sitten missä vaiheessa tahansa.
        Ymmärrä tai et, mulle ihan sama ja se!

    • en tuomitse ketään

      eikös elämä ala jo hedelmöittymisestä ja kierukka estää hedelmöittyneen munasolun kiinnittymisen kohtuun eli teki missä vaiheessa vaan, se on keskeytys..

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Redrama tilittää itsemurha-suunnitelmastaan - Tämä sattuma pelasti: "Minulla oli ollut jo veitsi..."

      Räppäri on kertonut Instassa olevansa Minnesota-hoidossa päihderiippuvuuden takia. Vain elämää -ohjelmassa Redrama paljastaa, että päihderiippuvuus te
      Kotimaiset julkkisjuorut
      39
      4219
    2. Nordstream sabotaasi todennäköisesti Yhdysvaltojen työtä

      Kuten koko Ukrainan sodan provosointi, niin jenkit ovat taas asialla. Kaikessa on lopulta kyse petrodollarin tuomasta valta-aseman säilyttämisestä kei
      Maailman menoa
      496
      1906
    3. Olit ihastunut minuun

      Tiedän sen vain.
      Ikävä
      76
      1691
    4. Nord Stream 1 -putki vuotaa kahdesta kohtaa - Saksa epäilee sabotaasia

      Saksa epäilee sabotaasia https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/de63783e-7ae3-489f-a086-607fe43ab42a Saksa epäilee tahallisuutta "Saksalaisen Der Tages
      Maailman menoa
      224
      1404
    5. Nalle mä rakastan sua :)

      Oon hehkulamppu ja haluun sut ja sua :) Sua parempaa ei oo eikä tuu :)
      Romantiikka
      271
      1066
    6. Ensitreffit alttarilla: Kouvolan komistus Miikka yllättää Henni-vaimon: "Sie oot toivonut sitä..."

      Miikka ja Henni on kyllä söpö pari. Onhan siinä romantiikkaa, kun Miikka hurauttaa "valkealla ratsullaan", valkealla pakettiautolla, hakemaan tuoretta
      Ensitreffit alttarilla
      2
      1037
    7. Martina ei osaa kirjoittaa

      Jälleen upea taidonnäyte tämän peruskoulun rimaa hipoen läpäisseen Martinan kirjoitustaidosta. Eilen stoorissa kulmienvärjäys ja teksti: näillä kelpaa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      302
      949
    8. Horoskooppi: Lue tästä päivän horoskooppi!

      Suomi24 Viihde tarjoilee jokaisena päivänä jokaiselle tähtimerkille oman horoskoopin. Oletko jo lukenut tänä päivänä omasi? Lue tästä päivän horoskoo
      Horoskoopit
      5
      813
    9. Kenellä on suurin motiivi sabotoida Nord Streamin kaasuputkea..

      Muistin virkistämiseksi..... https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen/3180533
      Maailman menoa
      169
      783
    Aihe