pari ikävää muistoa tapauksista

ne voi olla isommat koirat leikkisiä mielestään, vaikka runtelevat ja pyörittävät pienempäänsä. ja tämä pelottaa kyllä sitä pienempää myös, ei tajua koirakaan leikiksi, se pyöriteltävä puoli.

kerran kaupan edessä kahden miehen pitelemä iso koira pääsi heiltä irti, minun ja koirani suuntaan se lähti täysillä tulemaan, säikähdin niin että hihna tipahti, onneksi ehdin irrottaa juuri koiran edes "parkkikohdasta", ettei jäänyt 1.5 metrin narun ja kiinnityskohdan varaan.

huomasin,että se isompi häntää heilutti kun hyökkäsi kuitenkin, niin tajusin tästä sen olevan leikkisä, ei siitä tullut myöskään lopulta verijälkiä tms. kun se ei oikeasti purrut, vaikka joku epätarkemmin katsova olis luullut (ja varmaan luuli) että puree kyljet auki, kun välillä tavoitteli hampaillaan.

Minun piti potkaista persuksiin sitä isoa, niin se katsoi minua kummasti ja sitten ne omistajatkin pääsi ottamaan koirastaan kiinni.

Kiitteli se omistaja minua,että hyvä kun potkaisin, eihän se mitään aiheuttanut, kun lihaisaan takajalan kohtaan potkaisin, sen verran tukeva koira oli, kuitenkin tajusi lopettaa "leikin"

Vähän siinä oma koira ontui ja oli peloissaan, mutta piristyi kotona, kun vein sen suihkuun ja pesin.

Toinen tapaus samassa kohdassa oli myöhemmin, kun eräs hajamielinen äijä tuli parkkipaikalta autosta juuri ja käveli melkein pahki koiraani joka oli narussa kiinni.

koira vain tästä ärähti merkkinä,että pysy kauempana, niin tämä säikäytti miehen.

onneksi olin itse ulkona, kun äijä meinasi palata takaisinpäin potkaisemaan narussa olevaa koiraani, niin sanoin että "seis siihen".

hajamielinen se äijä tosiaan oli, kun kauppaan mentyään se pian palasi takaisin autolleen.

luulin että se laskee uhkaamansa autossa olevan jättikoiran irti, joka siellä olikin, mutta sillä oli unohtunutkin kassi vielä autoon.

vielä se äijä jaksoi silti huutaa ja uhkailla.

olisipa hälle käynyt kalpaten, jos olisi raukkamaisesti narussa olevaa koiraani potkimaan, onneksi olin pihalla niin estyi tämä ja ei tullut isompaa ongelmaa.
0134
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

mä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu