David Bowie, Simple minds...

Näin U2-fanina olis mukava löytää muiden tekijöiden edes SUUNNILLEEN samalla "taajuudella" olevaa musiikkia. David Bowien tuotantoon pitäisi tutustua, mutta hänelläkin on niin laaja tuotanto, että mistä kannattaisi alkaa? Olen kuullut Bowien "Berliinin-trilogiasta", joka tehtiin samassa studiossa kuin U2:n Achtung baby, eli Hansa Ton Studiosilla.

Entä Simple minds? Heiltä on jo vuoden 2005 Black & White 050505. Muita nimiä/albumeita?
61036
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Simple Mindsien 80-luvun alun tuotanto on helmiä täynnä. Kannattaa varmaan koittaa löytää sellainen kokoelma kuin Glittering Prize...siinä summataan kaikki kasarihitit. Ja loistava plätty onkin! Itse en ole vielä tutustunut tuohon myöhempään tuotantoon. Olisi kyllä jo aika kun lippu Hesan keikallekin on jo hommattu =)


Käsittääkseni tuohon Bowien Berliini-trilogiaan kuuluu ainakin Low ja Heroes. Olen kuullut vain Heroesin ja sekin aivan mahtava levy. Joskin kokeellinen ja hieman vaikeasti lähestyttävä, joten en nyt tiedä onko se ollenkaan lähellä U2:n kaltaista tuotantoa. Mutta ainahan sitä kokeilla kannattaa.

Äänestä
  • Täytyy lähteä etsimään musaliikkeestä. Black & White on ihan kuunneltava levy, mut massasta erottuvia biisejä ei oo montaa, alotusraita Stay visible on selvästi paras. Kannattaa silti tutustua. Kaipaan lisää vinkkejä...

    Äänestä

David Bowien Berliini-trilogiaksi kutsutaan albumeita Low, Heroes (1977) ja Lodger (1979), joilla Brian Enolla oli myös sormensa pelissä, kuten U2:n Achtung babylläkin. Levyt ovat komeita, jos kohta hiukan outoja. Helpommin lähestyttävä on The Rise and Fall of Ziggy Stardust and the Spiders from Mars (1972), jota monet pitävät Bowien parhaana levynä. Siitä ehkä kannattaa aloittaa, tai jostain kokoelmalevystä. Esim. The Singles Collection on erinomainen tuplalevy, joka kattaa vuodet 1969-1987. Myöhemmin ilmestynyt Best of Bowie on sisällöltään muuten samanlainen, mutta ulottuu muistaakseni 2000-luvulle saakka. Ai niin, 1990-luvulla Bowie teki vielä yhden levyn Brian Enon kanssa. 1. Outside (1995) on yhtä kummallinen ja synkkä kuin aikaisemmatkin Bowien ja Enon yhteisprojektit.

Äänestä
  • Nyt ollaan taas vähän viisaampia. Onko se Best of Bowie sisällöltään sellanen, että siinä on KAIKKI samat ku singlekokoelmassa uudemmat, vai onko vaihtelua enemmän? Mitä mieltä Bowien Heathenista? Taitaa olla viimeisin levy, vuodelta 03-04?

    Äänestä

  • Haku päällä kirjoitti:

    Nyt ollaan taas vähän viisaampia. Onko se Best of Bowie sisällöltään sellanen, että siinä on KAIKKI samat ku singlekokoelmassa uudemmat, vai onko vaihtelua enemmän? Mitä mieltä Bowien Heathenista? Taitaa olla viimeisin levy, vuodelta 03-04?

    Ei siinä Best of Bowiella oo kaikkia samoja mukana ku The singles collectionilla, eli joitakin vanhoja biisejä on uusien tieltä tiputettu pois. The singles collectionin eka cd kattaa vuodet 1969-1977 (Space Odditystä Low'hun) ja toka 1977-1987 (Heroesista Never let me downiin). Myös Best of Bowie painottuu 70-luvun kultakauteen (mutta ihan kaikki helmet ei muistaakseni ole mahtuneet mukaan, 70-luvulla Bowiella riitti hyviä biisejä vaikka muille jakaa, ja kyllähän se jakoikin, muun muassa Iggy Popille ja Lou Reedille), 80-luvulta on vähemmän biisejä ja osin eri kappaleita, ja sitten mukana on tosiaan jokunen 90-luvunkin biisi. Mulla itellä on toi Singles collection ja se on kyllä tosi hyvä. Katoin joskus kaupassa sitä Best Of Bowieta ja kyllä se niin pitkälle samansisältöinen on että molempia ei kannata ostaa, kumpi vaan ajaa saman asian. Heathen ei ole viimeisin, sen jälkeen tuli vielä Reality. En ole näitä kahta uusinta kuullut.

    Äänestä

rocks!

siinäpä tärkeimmät.. kuka menee muuten Yksinkertaisia mielijä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haku päällä kirjoitti:

Näin U2-fanina olis mukava löytää muiden tekijöiden edes SUUNNILLEEN samalla "taajuudella" olevaa musiikkia. David Bowien tuotantoon pitäisi tutustua, mutta hänelläkin on niin laaja tuotanto, että mistä kannattaisi alkaa? Olen kuullut Bowien "Berliinin-trilogiasta", joka tehtiin samassa studiossa kuin U2:n Achtung baby, eli Hansa Ton Studiosilla.

Entä Simple minds? Heiltä on jo vuoden 2005 Black & White 050505. Muita nimiä/albumeita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu