Ala-asteella olin aina aika hiljainen eikä minulla ollut paljoa kavereita ja kiusattiin, paitsi sellainen "kiusattujen porukka", joiden kanssa olin kaveri koulussa, mutten vapaa-ajalla. Kai me ihan hyväksyttiin, ettei olla yhtä arvokkaita ihmisiä kuin ne kiusaajat. Nyt en kyllä sellaiseen suostuisi.
Ylä-asteella tuli uusia sällejä kiusaamaan, ja ne rupesivat kiusaamaan oikein tosissaan. Vanha ala-asteen ainoa kaverini jonka kanssa olin kaveri vapaa-ajallakin ja se oli ihan suosittu muutenkin, oli nyt yhtäkkiä vain niiden muiden kanssa, eikä enää yhtään minun kaverini, vaan johti kiusaamistani. Se otti minulta ennen kiusaamistaan pelejä lainaan, eikä ikinä palauttanut niitä, vaan sen jengi vain kiusasi minua koko ajan. Oikein oksetti katsella sitä. Tuntui siltä, että ei noin paskamaista ihmistä voi ollakaan. Ala-asteellakin jos joku kysyi siltä, että miksi sinä olet tuon idiootin (minun) kaveri, niin se sanoi, että on kaverini vain siksi, että saa pelata meillä. Ja sanoi sen ihan suoraan minunkin kuullen, ja tuli aina meille pelaamaan! Ei voi olla noin paskamaista ihmistä.
Sitten kun ne aina kiusasivat minua, niin hieman seiskaluokan joulun jälkeen en enää kestänyt, kun ne nostivat minut seinälle puutyönluokan komerossa ja kiusasivat. En ikinä kertonut kiusaamisestani kenellekkään. Vanhempanikin kait vain ajattelivat etten minä halua kavereita. Niin siis silloin en enää jaksanut, vaan kun ne oli lähdössä nauraen pois ja minä makasin lattialla pölyssä, jokin napsahti päässä ja meni hermot. Otin ison harjan seinältä, ja paukautin sitä paskiaista täysillä selkään, jolloin se lensi päin isoa roskista joka oli täynnä paperisilppua ja lensi siitä maahan. Sillä sattui vissiin selkään kovasti ja se jäi huohottamaan sinne eikä saanut kunnolla happea. MInä ajattelin että ihan oikein sille paskiaiselle. Sitten ne kaikki kävi tietysti kimppuun ja hakkasi oikein kunnolla, mutta oli se sen arvoista. Sitten ne ei enää kiusanneet niin paljoa ja nyt ovat lopettaneet lähes kokonaan. Ystäviä ei ole vieläkään, mutta ei sen niin väliä.
Ylä-asteella tuli uusia sällejä kiusaamaan, ja ne rupesivat kiusaamaan oikein tosissaan. Vanha ala-asteen ainoa kaverini jonka kanssa olin kaveri vapaa-ajallakin ja se oli ihan suosittu muutenkin, oli nyt yhtäkkiä vain niiden muiden kanssa, eikä enää yhtään minun kaverini, vaan johti kiusaamistani. Se otti minulta ennen kiusaamistaan pelejä lainaan, eikä ikinä palauttanut niitä, vaan sen jengi vain kiusasi minua koko ajan. Oikein oksetti katsella sitä. Tuntui siltä, että ei noin paskamaista ihmistä voi ollakaan. Ala-asteellakin jos joku kysyi siltä, että miksi sinä olet tuon idiootin (minun) kaveri, niin se sanoi, että on kaverini vain siksi, että saa pelata meillä. Ja sanoi sen ihan suoraan minunkin kuullen, ja tuli aina meille pelaamaan! Ei voi olla noin paskamaista ihmistä.
Sitten kun ne aina kiusasivat minua, niin hieman seiskaluokan joulun jälkeen en enää kestänyt, kun ne nostivat minut seinälle puutyönluokan komerossa ja kiusasivat. En ikinä kertonut kiusaamisestani kenellekkään. Vanhempanikin kait vain ajattelivat etten minä halua kavereita. Niin siis silloin en enää jaksanut, vaan kun ne oli lähdössä nauraen pois ja minä makasin lattialla pölyssä, jokin napsahti päässä ja meni hermot. Otin ison harjan seinältä, ja paukautin sitä paskiaista täysillä selkään, jolloin se lensi päin isoa roskista joka oli täynnä paperisilppua ja lensi siitä maahan. Sillä sattui vissiin selkään kovasti ja se jäi huohottamaan sinne eikä saanut kunnolla happea. MInä ajattelin että ihan oikein sille paskiaiselle. Sitten ne kaikki kävi tietysti kimppuun ja hakkasi oikein kunnolla, mutta oli se sen arvoista. Sitten ne ei enää kiusanneet niin paljoa ja nyt ovat lopettaneet lähes kokonaan. Ystäviä ei ole vieläkään, mutta ei sen niin väliä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se on TÄYSIN ymmärrettävää, että joku päivä tuo kaikki pään sisällä koettu p*ska räjähtää käsiin. Olisi saanut jopa vähän aikaisemminkin jo räjähtää. Itseään pitää puolustaa aina, kun käydään käsiksi. Se on jokaisen ihmisen perusoikeus!
Hyvä, ettei sinua enää niin kiusata. Hyvä, että saat suurimman osan ajastasi olla rauhassa. Äläkä muuten yhtään kadu sitä, mitä teit. Teit sen nimittäin juuri oikealle_henkilölle, mikä on tässä pääasia! Olisi paljon pahempaa, jos olisit purkanut sen johonkin sivulliseen, jolla ei olisi ollut mitään osuutta asiaan. Mutta sen sijaan teit sen juuri sille, joka sen todella ansaitsi, jolloin OIKEUS TOTEUTUI. Sinun kuuluikin tehdä niin, olit vain viivytellyt asian kanssa turhan pitkään. Nyt tuo tyyppi sai viimein kunnon opetuksen, eikä kiusaa varmaan sen jälkeen enää ketään. Kiitos, että teit niin!! Se oli oikeutesi, ellei jopa peräti velvollisuutesi. Älä siis yhtään kadu.
Kaikkea hyvää Sinulle! :)
Myös kuulostatkin siltä, ettet katuisi. Oikein hyvä niin. Kirjoitin tuon maininnan kuitenkin varmuuden vuoksi, koska olen ehdottomasti sitä mieltä.