Ashura

Tänään on sitten tärkeä päivä Ashura shiiamuslimeille.

Ja mitä saimmekaan nähdä televisiosta: isot miehet itkevät toista tuhatta vuotta sitten kuolleen marttyyrin perään ja toiset kiduttivat itseään ruoskilla. Tämä kaikki tietysti "normaalien" kiihkomielenosoitusten, itsemurhapommitusuutisten ja tuhopolttojen lisäksi. Eiköhän tässä ole jo fiksummat kansalaiset osanneet tehdä mielipiteensä islamista.
8380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Maailma on seonnut lopullisesti. Keskiaika kolkuttaa rajoillamme niin, ettei edes sivistysvaltiossa nimeltä Suomi tahdo uskaltaa kirjoittaa suomenkieliseen blogiinsa suoraan, mitä ajattelee. Jos nämäkin saatanalliset säkeet olisivat tankeroenglannikseni, saattaisi tapahtua vaikka mitä. Lehtiin ei kannattaisi edes yrittää - ne vain hyssyttelevät ja hymistelevät yhteistä virttään; olemattomaan uskomisen ja sen varjolla hillumisen pyhää loukkaamattomuutta, ja kyyristelevät häntä koipien välissä itsesensuurinsa takana.

Tähän on tultu. Ei ole mitään valistusta, ei mitään sivistystä. Uskonto kävelee kaiken sen yli milloin haluaa. Olkoon tämän täysin suhteettomuuksiin paisuneen muutaman pilakuvan vastaisen Pyhän Hurmoksen takana minkälainen poliittinen masinointi tahansa, niin uskonto on kuitenkin se polttoaine, jolla roihu sytytettiin ja jolla sitä ruokitaan. Miksi tällainen hulluus nauttii meillä länsimaissakin oikein lainsäädännöllistä asemaa kaiken arvostelun yläpuolella? Miksi, oi miksi? Muistakaamme, että olemattomanpilkkalaki on Suomessakin edelleen voimassa. Ei ole ihmisen itsekkäällä typeryydellä äärtä eikä rantaa. Voi itku.

Ei voi muuta kuin toivoa, että syntynyt absurdi uskonsota kääntyy lopulta uskontoja itseään vastaan - niitä kaikkia. Mutta montako sataa vuotta siihen kuluu?

Yksi kysymys enää: Kun länsimaisissa sivistysvaltioissa - poislukien fundamentalistikristittyjen hallitsema USA - on jo ainakin orastamassa havainto, ettei yliluonnollisiin jumaliin uskomiselle oikein tahdo löytyä tarkempaa tutkimusta kestäviä perusteita, niin kuka kävisi kertomassa noille keskiaikaa eläville, uskontonsa sokaisemille kiihkoilijoille jotka huutavat verta ja kuolemaa jumalansa nimeen, että melkoisella todennäköisyydellä heidänkään jumalaansa ei taida olla lainkaan olemassa? Vai antaudummeko suosiolla?

Äänestä
  • Onko halullasi niputtaa kaikki Jumala-usko annihiloitavaan kastiin lopulta kovinkaan suurta eroa sen totalitarismin kanssa, jota niin kovasti tunnut vastustavan???

    Äänestä

Kun katsoin sitä televisiosta, niin joku mies siellä joukossa haukotteli. Hohhoijaa, eipä paljon kiinnosta.

Äänestä

Noohan ajasta!

Äänestä

http://www.suomenshiiamuslimit.org/phpBB2/viewtopic.php?t=3973

Eli:Shiia suree Imaami Hoseinille (RA) tapahtunutta koska rakastamme Profeettaa (SAAS). Ja kun itse Profeettakin (SAAS) suree tätä, mekin suremme hänen kanssaan. Kukaan oppinut ei ole koko Shiia-historian aikana antanut fatwaa, että itsensä hakkaaminen olisi edes suositeltavaa. Päin vastoin oppineet ovat yksimielisesti että itsensä vahingoittaminen on kielletty. Kyse ei ole siitä mitä joku Shiia tekee. Jos lukija löytää edes yhden fatwan koskien tätä asiaa, luen mielelläni. Mutta etukäteen tiedän että sellaista ei löydy.

Äänestä
  • Tiedätkö sinä syyn, miksi sankoin joukoin ihmiset kulkivat kaduilla ruoskein itseään? Miksi ruoskinta? Mitä he sillä aikovat saavuttaa?

    Minusta se oli pelottavaa katseltavaa, kun ihmiset kulkivat massana verissäpäin.

    Äänestä

Nähdään, että muslimit polttavat moskeijoja. Että rauhan uskontohan, se.

Äänestä
  • onhan meillä kullakin omat erilaiset huvimme.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mahmud ibne kirjoitti:

Tänään on sitten tärkeä päivä Ashura shiiamuslimeille.

Ja mitä saimmekaan nähdä televisiosta: isot miehet itkevät toista tuhatta vuotta sitten kuolleen marttyyrin perään ja toiset kiduttivat itseään ruoskilla. Tämä kaikki tietysti "normaalien" kiihkomielenosoitusten, itsemurhapommitusuutisten ja tuhopolttojen lisäksi. Eiköhän tässä ole jo fiksummat kansalaiset osanneet tehdä mielipiteensä islamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu