Ajatelkaapa nyt tätä maalaisjärjellä:Suomeen adoptoidaan vuosittain noin 300-lasta. Heistä syrjäytyy arviolta noin 100. Tämä tekee siis sata syrjäytynyttä lasta vuosittain. Aika kovaa meinkiä vai mitä? Ja kukakohan tämän kaiken lopulta maksaa?
Kovaa meininkiä!
Vaeltaja
312363
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
että suomessa syrjäytyy kokonaisia pariskuntia lapsettomuuden takia. Ja on täällä paljon huonompiakin kohteita verovaroille kuin syrjäytyminen, jos minä alkaisin miettimään mitä kaikkea joudun kustantamaan valtiolle maksamillani veroilla, saattaisin masentua niin että syrjäytyisin. Parempi kun ei mieti kuka mitäkin maksaa, minusta ainakin on hienoa että on olemassa tällainen mahdollisuus saada lapsia mikäli se ei biologisesti ole mahdollista. Sitä paitsi, jos 300 adoptoidusta sata syrjäytyy, onhan heistä valtaosa kuitenkin (200) terveitä, normaaleja kansalaisia. Ja suuntahan tästä on aina vain ylöspäin. Avointa mieltä ja suvaitsevaisuutta lisää, niin meille kaikille on täällä koti ja paikka missä elää. Syrjäytymiseen vaikuttaa paljon ulkopuolisten hyväksynnän taso.
Juuri! Itseäni ärsyttää tavattomasti, miten meidän KUNNON kansalaisten verorahat menee alkoholistien ja tupakoijien sairaalalaskujen maksamiseen. Aviopuolisoni on hoitajana vuodeosastolla ja jatkuvasti suuri osa potilaista on alkoholisteja, joilla on milloin mitäkin...yleensä maksakirroosi ja sen myötä syöpä tai sitten pää on pehmennyt ja on yleistä sekavuutta. Ja näiden laskuja me sitten maksellaan. Syrjäytynyt adoptiolapsi ei ole kuitenkaan itse tietoisesti saattanut itseään jamaansa. Paljon mieluummin maksan hänen laskunsa kuin 40-vuotiaan juopon. Elämä on.
yhteiskunnassamme. Päin vastoin lapsettomilla on kaikki mahdollisuudet toteuttaa itseään, tehdä ansiotyötä, harrastaa ja osallistua yhteiskunnalliseen elämään. Kannattaisi olla omaan elämäänsä tyytyväinen.
Tahaton lapsettomuus voi tietysti olla suurikin suru, mutta kaikesta surusta toipuu vähitellen. Adpotiobuumi liittyy kaikki-mulle-heti-nyt- ilmiöön eli siihen, että elämältä halutaan saada kaikki.
Adoption varsinainen alkuperäinen tarkoitus on ollut etsiä koteja kodittomille lapsille eikä lapsia vanhemmiksi haluaville. Nyt tämäkin on käännetty päälaelleen ja maahamme on alettu rahdata lapsia ulkomailta.
Kannattaisi tutustua ensin kansainvälisen adoption periaatteisiin, ennenkö päästää ulos noita sammakoita...
Adoptiossa on edelleen kyse kodin etsimisestä lapselle. Onneksi on vanhempia, jotka nimenomaan haluavat LAPSEN, eivätkä tehdä hyväntekeväisyyttä! Eikö ole lapsen etu tulla perheeseen, johon halutaan LAPSI eikä vain "tarjota koti kodittomalle"? Adoptiossa kohtaavat kaksi tarvetta, lapsen tarve löytää koti ja vanhempien tarve saada lapsi! Eikö tämä ole ihanteellisin vaihtoehto! Jos lapsi otettaisiin "hyväntekeväisyystarkoituksessa", riittäisikö vanhempien rakkaus lasta kohtaan??
Kansainvälisessä adoptiossa orvolle lapselle etsitään aina ensimmäiseksi koti omista sukulaisista ja perhepiiristä. Lasta ei ehdoin tahdoin haluta erottaa juuriltaan! Jos suku ei ole halukas tai ei pysty huolehtimaan lapsesta tai sukua ei löydetä, koitetaan lapselle löytää oman maan sisältä adoptiovanhemmat. Usein kehitysmaissa ei paljonkaan halukkaita adoptiovanhempia sattuneista syistä löydy! ja myös köyhemmissä maissa eniten ottajia löytyy vaalemmille lapsille. Tummaihoisia lapsia ei suosita edes omassa maassa (esim. Etelä-afrikka). Kaiken tämän jälkeen viimeiseksi vaihtoehdoksi jää kansainvälinen adoptio.
Joten: onko parempi että lapsi tämän kaiken jälkeen päätyy kadulle tai elää lastenkotielämää kuin että lasta haluavat vanhemmat saisivat lapsen ja lapsi saisi kodin?!
eikä adoptiohalukkaista. Kaikille suomalaisille adoptioon annettaville lapsille löytyy kyllä ottovanhemmat. Sen sijaan sijaisvanhemmista on pulaa.
Adoptio vetoaa omistushaluun, ja se epäonnistuu yleensä siitä syystä, että ei-biologinen lapsi, joka kuitenkin on juridisesti oma, ei kuitenkaan tunnu omalta lapselta. Lapsella voi olla aivan toisenlainen temperamentti kuin ottovanhemmilla. Eivätkä ottovanhemmat ymmärrä häntä ja osaa tukea häntä taipumustensa kehittämisessä.
Sijaisvanhemmilta taas edellytetään kykyä rakastaa vierasta lasta, ja jopa luopua hänestä hänen biologisten vanhempiensa hyväksi. Valitettavasti kunnollisia sijaisperheitä on vaikea löytää, niinpä monet lapset joutuvat kasvamaan joko lastenkodissa tai ammattimaisessa perhekodeissa, joissa lastenhoito on bisnistä.
Ei tässä ole kyse mistään lasten eduista.
Adoptiovanhemmat haluavat täyttää toiveensa ja yleensä se toive on tämmöinen: terve, vaaleaihoinen tyttövauva. Toiset toivovat myös poikaa. Rakas Joulupukki, älä tuo yli 2-vuotiasta äläkä ainakaan alkoholille raskauden aikana altistunutta tai muuten sairasta. Sekin on plussaa, jos lapsi tulee semmoisesta paikasta, ettei hänellä ole mahdollisuutta löytää biologisia sukulaisiaan (Kiina on tässä mielessä paras maa tällä hetkellä).
Ota sinäkin siis selvää asioista!
Niin, vaikea on toivoa muuta kuin tyttöä tai poikaa. :) Sitä paitsi esim. Interpedia ei edes salli toiveita sukupuolesta vaan lähtökohtana on, että lapsella on oikeus kotiin on hän sitten tyttö tai poika, musta tai valkoinen.
Ja miksi pitäisi toivoa sairasta lasta? Kuinka moni synnyttävä toivoo sairasta? Edelleen huomautus; kyse ei ole hyväntekeväisyydestä! Kuitenkin on myös vanhempia, jotka ovat valmiit adoptoimaan sairaan lapsen, he kokevat olevansa siihen valmiita. Hyvä niin. Eikö ole lapsen edun mukaista, että hän pääsee perheeseen, jossa on resurssit esim. vammaisen tai sairaan lapsen hoitoon, esim. vanhemmalla koulutus, joka helpottaa sairauden hoitamista? Kun adoptoi lapsen, ei voi koskaan olla varma siitä mitä lapsen kanssa tulee olemaan tai mitä sairauksia hänellä on. Voi kuitenkin esittää toiveen, että lapsi olisi terve, mikä taas ei tarkoita, ettei hänellä voisi olla normaaleja pikku vaivoja. Ei kuitenkaan esim. tiedossa olevaa diabtetestä, epilepsiaa, cp- vammaa tai muuta sellaista. Kuka tahansahan voi sairastua koska vaan. Myös adoptiolapsi, ei kellään ole takuita terveydestään!
Mitä tulee vanhempiin lapsiin, esim. yli kaksivuotiaisiin, vanhempia lapsia on harvemmin vapaana adoptioon. Odotusajat ovat pidemmät. Se on merkki siitä, että lapset pääsevät adoptoitavaksi nuorempina, mikä on hyvä sopeutumisen kannalta.
Sijaisperheistä on pulaa Suomessa. Itsekin olen miettinyt sitä vaihtoehtoa. Sijaisvanhemmuus on juuri siitä syystä vaikeaa, että lapsesta voi joutua luopumaan. Hän ei ole oma niin kuin sanoit. Ja tapaamiset lapsen vanhempien ja sukulaisten kanssa voivat olla rankkoja. Miksi syytät muita siitä, että ei olla valmiita sijaisvanhemmuuteen, mutta adoptiovanhemmuuteen kyllä? Oletko itse siihen valmis?
Ja ihan tiedoksi, molemmista vanhemmuudesta on kokemusta: perhepiirissäni on kolme adopitolasta, joista yksi "special needs"-lapsi. Ja tuttavapiirissä kaksi sijaislasta. Molemmat prosessit ovat siis hyvinkin tuttuja.
Hei!
Olen usein mietiskellyt, miksi sijaisvanhemmuutta tarjotaan aina vaihtoehtona juuri kansainväliselle adoptiolle ja adoptoimista suunnitteleville perheille. Jos ajatellaan, että halutaan kantaa vastuuta oman maan lapsista, se vastuu on ihan yhtä lailla kaikilla lapsiperheillä. Jos edes joka kymmenes lapsiperhe Suomessa (olkoon se sitten adoptio- tai biologinen perhe) ottaisi yhden lapsen lisää perheeseensä sijoituksen kautta, olisi tilanne hoidettu eikä sijaishuoltoon otettujen lasten tarvitsisi kasvaa Suomessa laitoksissa. En tiedä, kuinka monta lapsiperhettä Suomessa on, mutta sen tiedän että adoptioperheitä heistä on vain murto-osa. Miksi siis juuri tämän pienen porukan täytyisi yksin ottaa vastuu sijaishuoltoon päätyneiden lasten hoidosta?
Itse useita lapsia kasvattaneena ajattelen, että itse asiassa perhe, jossa jo on vankka kokemus lastenhoidosta, eikä siis välttämättä ensimmäistä lastaan toivova perhe, olisi hyvä valinta sijoitettavalle lapselle. Kokemus lastenhoidosta, eri ikäkausien kehityksestä sekä myös vuosien tuoma varmuus omaa vanhemmuutta kohtaan lienevät piirteitä, jotka helpottavat sekä usein kovia kokeneen lapsen kasvatuksessa että yhteistyössä joskus vaikeidenkin biovanhempien kanssa.
Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi tämän väittämän:'.....Sekin on plussaa, jos lapsi tulee semmoisesta paikasta, ettei hänellä ole mahdollisuutta löytää biologisia sukulaisiaan (Kiina on tässä mielessä paras maa tällä hetkellä).....'
Tiedätkös että jossain paperissa/kohdemaassa kysytään onko hakija/hakijat valmiita ottamaan vastaan lapsen jonka biovanhemmista ei ole tietoa. Nimenomaan ovatko valmiit ottamaan jos EI tiedetä.
Ne adoptiovanhemmat, joiden kanssa minä olen keskustellut, toivoisivat että biovanhemmista tiedettäisiin, nimenomaan lasta ajatellen. Lapselle voi olla suuri suru jos biovanhemmista ei ole tietoa eikä tietoa tulla ikinä saamaankaan, ja lapsen suru on sama kuin (adoptio)vanhemman suru.
ne joilla on jo ennestään lapsia, kuitenkin esim kotimaisessa adoptiossa suositaan lapsettomia. Se on minusta väärin, sillä adoptiossahan etsitään sopivaa perhettä lapselle eikä lasta jollekin pariskunnalle.
Minusta lapsettomien tulisi tyytyä lapsettomuuteensa niin kuin yleensäkin ihmisen pitää sopeutua siihen, etteivät kaikki saa kaikkea.
Sijaisvanhemmuus ja adoptiovanhemmuus eivät ole verrattavissa olevia asioita. Kyllä molemmissa on ihan omat ominaisuutensa, ihan kuten biologisessakin vanhemmuudessa.
Sijaisvanhemmuudessa joudut olla säännöllisesti tekemisissä lapsen bilolgisten vanhempien ja suvun kanssa, viedä tapaamisiin ja olla sos.työntekijöihin yhteydessä. sitäpaitsi, sijaislapsesta maksetaan säännöllinen korvaus, se on ikään kuin työtä. Ei ole verrattavissa adoptiolapseen tai biologisiin lapsiin.
Miksi lapsettomuuteen pitäisi tyytyä, jos maailmassa on kodittomia lapsia kadut, viemärit ja laitokset täynnä ja ihmisellä on halu saada lapsi ja tarjota koti kodittomalle....
Väitit et vanhempia lapsia on harvemmin vapaana adoptioon. Täyttä pas*aa! Soita nyt ensin Interpedialla, Pelalle ja Hesan sos.virastolle ennen kuin väännät täällä potaskaa ihmisille.
Venäjällä nimenomaa leikki-ikäiset lapset on vailla adoptioperheitä. Thaimaassa on erityisesti yli 4v poikia odottamassa adoptiokotia. Kiinassa on nopeutettu jono isomman tai special need -lapsen adoptoiville. Kolumbiassa on nimenomaan isompia lapsia vailla kotia. Monissa maissa (esim. Etiopia, Etelä-Afrikka ja Filippiinit) isompien lasten adoptio seisoo tai on lopetettu, kun vauvat menee parhaiten kaupaksi. Isoja lapsia on turha ottaa "listoille" odottamaan, kun kaikki perheet haluaa vauvoja. Sit jos joku perhe huolii isomman lapsen, niin lapsen pitäis yleensä viel täyttää tietyt adovanhempien kriteerit (terveys, sukupuoli, tausta) ja kontaktin kriteerit (esim. yhteistyö lastenkodin kanssa). Tän takii isompien lasten adoptio ei yksinkertasesti toimi kaikissa maissa. Mut kyl teille löytyy noista edellä luetelluista maista monta yli 4- tai 6-vuotiasta kertaa, ole huoletta !!!
anteeksi, jos annoin väärää tietoa! useimmat adoptioon vapautuvat lapset kuitenkin ovat 1- 2 vuotiaita. se on fakta. Mutta varmasti vanhempiakin on! Yleensä toivotaan mahdollisimman pientä lasta (huom. vauvaikäisiä ei juurikaan mistään tule), sillä pienen lapsen sopeutuminen on helpompaa.
Intiassa esim. vapautuu harvoin adoptioon yli kolme vuotiaita, tämäkin on interpedialta saatu tieto. Mutta onneksi Sinä tiedät paremmin.
Intiasta adoptoidaan muihin maihin vaikka kuinka paljon yli 2-vuotiaita, myös kouluikäisiä. Interpedialla on Intiassa kaksi kohdetta. FFC:ltä tulee vain 2-vuotiaita tai nuorempia, mutta DCCW:ltä adoptoitaessa nimenomaan täytyy olla valmis ottamaan 0-5 -vuotias lapsi.
Yli kaksivuotiaita lapsia on runsaasti adoptioperhettä odottamassa mm. Thaimaassa, Kiinassa, Venäjällä, Etiopiassa (tällä hetkellä kuitenkin adoptio vähän jumissa) ja Kolumbiassa. Myös Virosta voi saada leikki- tai kouluikäisen lapsen Suomeen. Myös Filippiineiltä ja Etelä-Afrikasta voi toivoa yli 2-vuotiaita lapsia.
Suomessa on tuhansia sijaisperheitä, joista valtaosa on joka biolapsellisia perheitä tai biologisesti lapsettomia perheitä. Äärettömän harvassa näissä perheissä on adoptiolapsi tai useampia, tosin adoptioperheet ovat todella mukava ryhmä sijaisperheiden joukossa.
Kysymyksesi siitä, miksi adoptioperheiden pienen porukan täytyisi yksi ottaa vastuu sijaishuoltoon päätyneiden lasten hoidosta, on siis varsin kummallinen.
Vaikka sinä olet kasvattanut useita lapsia, niin moni suomalaisista perheistä kokee, ettei heidän kodissaan ole tilaa uusille perheenjäsenille.
Adoption yhteydessä toistuu jatkuvasti fraasi ”meidän perheessämme oli/on tilaa lapselle”. Ehkä sen takia näissä yhteyksissä kyseenalaistetaankin se, miksi perheissä on tilaa adoptiolapsille, mutta ei sijoitetuille lapsille. Moni näistä perheistä on valmis ottamaan myös kotimaisen adoptiolapsen, mutta ei kotimaista sijoitettua lasta. Tätä ei siis voi selittää pelkästään sillä, että maailmalla on viemärit täynnä lapsia, niin kuin täällä nykyään jatkuvasti väitetään.
Adoptioperheissä on siis tilaa, mutta se tila on korvamerkittyä tilaa. Lapsi pitää saada OMAKSI ja osalla on lisäksi halu saada eksoottinen kulttuurilapsi tai pelastaa yksi lapsi viemäristä…
Suomessa on tuhansia sijaisperheitä, joista valtaosa on joka biolapsellisia perheitä tai biologisesti lapsettomia perheitä. Äärettömän harvassa näissä perheissä on adoptiolapsi tai useampia, tosin adoptioperheet ovat todella mukava ryhmä sijaisperheiden joukossa.
Kysymyksesi siitä, miksi adoptioperheiden pienen porukan täytyisi yksi ottaa vastuu sijaishuoltoon päätyneiden lasten hoidosta, on siis varsin kummallinen.
Vaikka sinä olet kasvattanut useita lapsia, niin moni suomalaisista perheistä kokee, ettei heidän kodissaan ole tilaa uusille perheenjäsenille.
Adoption yhteydessä toistuu jatkuvasti fraasi ”meidän perheessämme oli/on tilaa lapselle”. Ehkä sen takia näissä yhteyksissä kyseenalaistetaankin se, miksi perheissä on tilaa adoptiolapsille, mutta ei sijoitetuille lapsille. Moni näistä perheistä on valmis ottamaan myös kotimaisen adoptiolapsen, mutta ei kotimaista sijoitettua lasta. Tätä ei siis voi selittää pelkästään sillä, että maailmalla on viemärit täynnä lapsia, niin kuin täällä nykyään jatkuvasti väitetään.
Adoptioperheissä on siis tilaa, mutta se tila on korvamerkittyä tilaa. Lapsi pitää saada OMAKSI ja osalla on lisäksi halu saada eksoottinen kulttuurilapsi tai pelastaa yksi lapsi viemäristä…
Yritäpä sopeutua itse. Kaikkea ei voi saada käsite on opetettu sinulle ehkä kaupassa kun itse lapsena kerjäsit äidiltäsi karkkipussia.
Kaikilla on mielestäni oikeus lapsiin. Minäkin periaatteessa voisin lapsen saada, mutta synnyttäminen olisi minulle niin suuri hengenvaara ettei se ole järkevää. Todennäköistä on että joko minä kuolisin, lapsi kuolisi tai me molemmat yhdessä. Lapsettomuuteni on ollut selvää jo siitä alkaen kun olin seitsemän vanha, eikä kukaan voi vaatia minulta että minun olisi se hyväksyttävä. Et sinä eikä kukaan muukaan. On todella loukkaavaa sanoa noin. Minulla on monia kohtalotovereita, emme voi saada lasta biologisesti, mutta onneksi maailmassa on paljon kodittomia lapsia jotka tarvitsevat meitä.
Ja tässä lohtu kaikille lapsettomille ja opetus sinulle, joka voit saada lapsen biologisesti. Minun isoäitini sanoi minulle näin. "Kuule tyttö, sinä olet vahva, niin vahva, että luoja päätti olla antamatta sinulle biologisia lapsia. Vain vahvat kykenevät kantamaan vastuuta ja huolta toisen synnyttämästä lapsesta." Adoptiolapsen hankkiminen on sinällään haasteellisempaa kuin biologisen lapsen saaminen. Joka nykyajan teinimaailmassa näyttää olevan aika simppeli sattuma useinkin.
Melkein toivoisin, että joutuisit lapsettomuuden kokemaan itsekin, se tekisi sinun henkiselle kasvulle oikein hyvää. Hiukan suvaitsevaisuutta, pyydän.
Jos olisit odottanut adoptiolasta niin tietäisit, että kommenttisi "kaikkimulleheti"-ajattelusta adoptoimisen yhteydessä on todella kaukaa haettu. Odotusajat ovat vuosien mittaiset. Lapsettomuuttakaan et ilmeisesti ole omakohtaisesti kokenut. Paranna maailmaa mieluummin olemalla suvaitsevainen kuin suvaitsematon, koti lapselle on joka tapauksessa yleisesti ottaen parempi vaihtoehto kuin kadulla tai lastenkodissa eläminen.
Edellisen viestini alkuosa oli siis tarkoitettu vastaukseksi eri nimimerkille kuin loppuosa. Kummatkin olivat kuitenkin tähän keskusteluun kommentoineet.
Mutta ison perheen äitinä olen oppinut sanomaan sujuvasti ei, kun se on ollut tarpeen. Jos olet niin sairas, ettet voi synnyttää, olet todennäköisesti liian sairas myös adoptoimaan. Pienen lapsen äidin pitää olla terve ja riittävän nuori (alle 45-vuotias) Sellaistakin tapahtuu, että kun sairaat ihmiset adoptoivat orpolapsen, niin lapsi jää toisen kerran orvoksi, ja se on sentään vähän liikaa.
Kyllä lapsettomuudellakin jokin tarkoitus on. Kenelläkään ei mielestäni ole oikeutta lapseen, vaan lapsi on lahja, jonka voimme saada tai joka ei tule osaksemme. Ihmetyttävät epäkypsät asenteesi.
vaaditaan hyvä terveys! Joten kroonistesti sairaiden ei ole helppoa lasta saada. Mutta sairauksia on monenlaisia. Itselläni on sairaus, joka estää lapsen saannin, mutta ei vaikuta muuten mitenkään elämääni tai lyhennä ikääni - ja tämän totesi myös PeLan lääkäri.
Suurperheen äitinä, jolla on ollut 30 vuotta yhtä mittaa pikkulapsia, tiedän mitä lasten kanssa eläminen on, toisin kuin lapsettomat henkilöt. Ihmetyttää adoptiota hakevien epäkypsät asenteet.
Miksi ei yhtä hyvin voi auttaa kehitysmaiden lapsia jollain muulla tavalla? Lapsettomuudellakin on oma tarkoituksensa. Erään tuttavaperheeni mies kuoli melkein heti, kun he olivat adoptoineet ulkomailta. Vaimo jäi yksin kasvattamaan lasta, joka jäi silloin toistamiseen orvoksi. Hänellä on ollut hyvin paljon vaikeuksia adoptiolapsensa kanssa.
Eipä sinullakaan ollut kokemusta lasten kanssa elämisestä ennen kuin sait ensimmäisen lapsesi. Kukaan ei voi omata kokemusta omista lapsista ennen kuin saa lapsen, adoption tai synnyttämisen kautta.
Se miten lapsettomat kokevat lapsettomuuden tai miten sen asian kanssa elävät, on ihan heidän päätöksensä, ei sinun.
Mielestäsi lapsettomuudella on oma tarkoituksensa. Voisihan siis biolapsettomuuden tarkoitus olla vaikka se että nämä ihmiset ovat tarkoitettu vanhemmiksi adoptiolapsille - mistä tiedät että näin ei ole ?
Me ihmiset kuolemme kaikki, enemmin tai myöhemmin. Jos meillä olisi kristallipallo niin voisi olla että tekisimmme joitakin asioita tässä elämässä toisin. Tulevaisuutta kun kukaan meistä valitettavasti - tai onneksi - ei pysty kertomaan.
ennenkuin puhut tuollaisia. miksi itse olet hankkinut lapsia ja vielä paljon?
eikö silloin kaikilla olisi oikeus lasten saamiseen? sukulaisellasi on ollut ikävä tuuri, mutta voihan biologisestikin synnytetty lapsi jäädä orvoksi...sinunkin lapsesi voivat. Miksi seikkailet tällä palstalla, eikö suurperheenäidillä ole muuta tekemistä? Tänne on turhaa tulla tuollaisia tarinoita selittelemään kun tietää, ettet paljon puolustajia mielipiteillesi täältä saa.
Minäpä esimerkiksi puolustan PKS:n mielipiteitä. Orvoksi tai puoliorvoksi jääminen on aina traagista. Erityisen traagista se on kuitenkin adoptiolapsille, jotka ovat jo kerran menettäneet vanhempansa tai ainakin äitinsä. Ymmärrätkö? Tämä liittyy kiintymyssuhteisiin ja maailmankuvaan. Ihmiset kestävät menetyksiä, mutta toistuvat menetykset eivät tee selviytymistä helpoksi.
tosta lähetään, niin sitten adoptio pitää lopettaa kokonaan! Lapset vain laitoksiin. Kuka tahansa voi kuolla koska tahansa. Onko lapsella sitten parempi laitoksessa...
Tottakai vanhemman kuolema liian aikaisin on traagista mutta kuka kuolinpäivän tietää etukäteen ???!!!
Kenen arvio tämä kolmasosa syrjäytyneitä on? Pipostas olet tempaissut koko luvun.
Joutaisit sinne viemäriin kasvamaan vähän.
Mitä teet tällaisella palstalla, yritätkö vähentää adoptioiden määrää. Luulet että verorahasti käytettäisiin tuolloin johonkin järkevämpään.
Minä olen itse saanut yhden biologisen lapsen, en voinut saada toista, koska kohtuni vaurioitui ensimmäisen synnytyksen yhteydessä. Tällähetkellä meillä on kuitenkin kolmevuotias Kasimir poika virosta. Meistä tuli siis lapsettomia ensimmäisen lapsen jälkeen. Olimme aiemmin ajatelleet tehdä lapsia vielä lisää, joten päätimme adoptoida veljen lapsellemme. He ovat mitä parhaimmat ystävät ja kaikki mennyt tähän saakka hyvin.
Adoptio on hyvä asia.
OVAT IHAN USKOMATTOMIA, AI PITÄISI TAHATTOMASTI LAPSETTOMIEN VAAN TYYTYÄ KOHTALOONSA, NIIN JA KAIKKEEN TOTTUU VAI. NO EI VARMASTI TOTU, EIKÄ LUOJAN KIITOS TARVITSE TYYTYÄ KOHTALOONSA.
Jos sinä haluaisit adoptiolapsen, niin sinun pitäisi ensin olla sujut oman lapsettomuutesi kanssa. Ihan vielä et taida olla.