3 sektio...

Hei!
Tämä ei taida varsinaisesti kuulua tänne mutta kirjoitan nyt kuitenkin.
Olen 26-vuotias 2 lapsen äiti.
Ja minut on 2 kertaa keisarileikattu.
Ensimmäinen sektio meni pieleen (puudutus epäonnistu) ja minä tunsin operaation.
Siitä jäi kauheat traumat.
Päätin kuitenkin traumasta huolimatta tehdä esikoiselle kaverin koska en halunnut häntä yksinkään jättää,ja naivisti kai ajattelin ettei sama voisi millää tapahtua uudestaan.
Mutta niin kuitenkin kävi lähes identtisesti esikoisen kanssa ,sillä erolla tosin että sain sanottua anestesialääkärille että jos minä hihkaisen että sattuu niin uskot sitten kanssa sillä viimeeksi minua ei uskottu.
Noh tämä ystävällinen anestesialääkäri laitoikin sitten puudutetta ihan kunnolla.
Mutta silti pelottaa niin perkeleesti.
Tilanteemme kun on tämä ettei minulle ole mikään siis mikään ehkäisy sopinut.Emmekä voi avioparina olla 4 vuotta ilman seksielämää jotta minä saan sitten sen sterilisaation.
Joten kun mikään ehkäisy nyt ei sovi tunnen olevani loukussa.En halua lapsia jos tulisin raskaaksi en mitenkään voisi tehdä aborttiakaan olenhan jo samalle ihanalle miehelle tehnyt 2 lasta.Mutta en voisi sitä synnyttääkään kun tiedän että sektio olisi taas edessä.Pelkään ettei kohtuni kestä 3 kertaa sitä samaa rumbaa.Pelkään kipua ja koko sitä toimenpidettä.Ihmiset siellä leikkaussalissa olivat niin tympeitä minua kohtaan ,olin heille vain kasa lihaa.
Noita operaatioita voi kuvailla vain sanalla teurastus.
Mikä siis eteen?Mitä minä teen?
Haluaisin niin sen sterilisaation!
Monet voivat tietysti olla sitä mieltä ettei minun kannattaisi sitä tehdä kun olen niin nuori ja jos vaikka mies syystä tai toisesta muuttuisi niin voisinkin haluta vielä lapsia.
Mutta kun en halua vaikka kuka tulisi eteen en enää lapsia haluaisi sillä sama homma mulla silti olisi edessä.
Eikö ole mitään poikkeustilannette millä sen sterilisaation saisi?
Tämä tilanne alkaa jo pahasti vaikuttamaan perheeseen ,koska raskauden pelko on alati läsnä.
Ja minä niin rakastan miestäni ja haluan häntä ja toki myös itseäni seksillä miellyttää.
Koituuko tämä suhteenkin tuhoksi?
No joo tässä vaan mun mietteitä.
Asiallisia kommentteja kiitos:/
11792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itselleni on tehty kolme sectiota ja viimeisen section yhteydessä minulle laitettiin klipsit. Ihmettelen miksi sinua ei ole nukutettu, jos kerta puudutusaine ei ole tehonnut ensimmäisessä sectiossa.

Et todennäköisesti kuole kolmanteen sectioon. Jos haluat kolmannen lapsen, niin olisi hyvä pitää oikein kunnon palaveri lääkärin, miehesi ja sinun kesken ja jutella eri vaihtoehdot läpi. Ja suunnitella sectio sinulle sopivaksi.

Sinun olisi hyvä hakeutua myös terapeutin puheille, joka pystyisi auttamaan sinua peloissasi ja päätöksen teossa, ennen kuin hankkiudut raskaaksi. Koska pelkosi on siinä pisteessä, että olisi hyvä peilata asioita ammatti-ihmisen kanssa.

Itselläni ensimmäinen sectio oli kanssa epäonnistunut. Verenpaineeni pääsivät romahtamaan, niinpä oksensin koko toimenpiteen ajan. Ja se olikin vasta hirveätä, koska puudutukseni oli noussut liian ylös, niinpä minun oli vaikea hengittää. Ja kun sitten oksensin todella monta kertaa, niin meinasin tukehtua.

Tässä olisi ainakin vähän lisää tietoutta sterilisaatiosta:

http://www.tohtori.fi/?page=3669292&id=5317722

Ota sähköpostilla yhteyttä, jos haluat. Osoitteeni on galleria sivulla.

Äänestä
  • Niin minua ei tosiaan otettu tosisssaan kun karjaisin leikkauspöydältä että minua sattuu.
    Joten ei minua nukutettu eikä mitään.

    ENKÄ TOSIAAN HALUA KOLMATTA LASTA.

    Ongelmahan tässä onkin se ettei mikään ehkäisy minulle sovi ja pelkään että tulen raskaaksi vaikka en sitä haluaisikaan.Tuntuu siis todella turhauttavalta.Ja tiedän että jos ns.nalli napsahtaisi niin kolmas leikkaushan mulla olisi edessä.Abortti ei tule kysymykseenkään.

    En halua hankkiutua raskaaksi mutta niin varmaan käy tämän 4 vuoden aikana kun ehkäisyt ei sovi.
    Siksi myös kysyinkin onko olemassa mitään keinoa saada se sterilisaatio kun tilanne on tämä?
    Tietääkö kukaan?
    Olen lisäksi ollut vuodesta 2001 yksi kotona ja haluasin lähteä työelämään tietäen että voin tehdä töitä ja edetä uralla ilman raskauden pelkoa.

    tämä raastaa jo parisuhdettakin ja pahasti.
    Ollako selibaatissa 4 vuotta vai elää jatkuvassa pelossa?

    Äänestä

  • aiheenaloittaja kirjoitti:

    Niin minua ei tosiaan otettu tosisssaan kun karjaisin leikkauspöydältä että minua sattuu.

    Mona lähetti sinulle linkin, mutta en näköjään lukenut sitä. Jos mikään ehkäisy ei sinulle sovi, sinulla on mahdollisuus saada sterilisaatio. Mene lääkäriin keskustelemaan, äläkä vouhkaa täällä.

    Kohta neljä linkissä:

    >> 4. Hakijan mahdollisuudet muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot. >>

    Äänestä

  • Yx toinen kirjoitti:

    Mona lähetti sinulle linkin, mutta en näköjään lukenut sitä. Jos mikään ehkäisy ei sinulle sovi, sinulla on mahdollisuus saada sterilisaatio. Mene lääkäriin keskustelemaan, äläkä vouhkaa täällä.

    siinä oli kyllä lista mutta sterilisaation saa vain jos 3 kohtaa listasta täyttyy.
    Minulla täyttyy vain yksi eli se ettei mikään ehkäisy keino minulle sovi.

    Äänestä

  • Mona-Henrika kirjoitti:

    Kohta neljä linkissä:

    >> 4. Hakijan mahdollisuudet muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot. >>

    niin olikin mutta musta se oli aiemmin just niin että alle 30 piti muitakin ehtoja täyttyä.
    No nyt sitten enää pitää varata aika yksityiselle lääkärille etä sen luvan saa siihen.
    Kuten huomata saattaa ressi kun käy tarpeeksi suureksi enää huomaa yksinkertaisia asioita.
    kiitos kuitenkin sinulle ja yksi kysymys vielä:
    Onko sulla toi sterilisaatio toiminut hyvin,tarkoitan siis sitä että joillekin on tullut esim:klipsuista epämääräisiä kipuja .Oletko sinä ollut tyytyväinen?

    Äänestä

  • aiheenaloittaja kirjoitti:

    siinä oli kyllä lista mutta sterilisaation saa vain jos 3 kohtaa listasta täyttyy.
    Minulla täyttyy vain yksi eli se ettei mikään ehkäisy keino minulle sovi.

    artikkelista, että ei tarvitse täyttää kuin vähintään yksi ehto listalta.
    luin sen heti siitä ennen sitä listaa, ja siinä oli maininta yhdestä kohdasta EI kolmesta.
    lueppa se uudestaan tarkemmin.

    Äänestä

  • aiheen aloittaja kirjoitti:

    niin olikin mutta musta se oli aiemmin just niin että alle 30 piti muitakin ehtoja täyttyä.
    No nyt sitten enää pitää varata aika yksityiselle lääkärille etä sen luvan saa siihen.
    Kuten huomata saattaa ressi kun käy tarpeeksi suureksi enää huomaa yksinkertaisia asioita.
    kiitos kuitenkin sinulle ja yksi kysymys vielä:
    Onko sulla toi sterilisaatio toiminut hyvin,tarkoitan siis sitä että joillekin on tullut esim:klipsuista epämääräisiä kipuja .Oletko sinä ollut tyytyväinen?

    eikä ihmeempiä kipuja ole ollut. Tosin kuukautiskivut vuodon alkuvaiheessa ovat himpun verran koventuneet. Mutta ne onneksi pystyy hoitamaan kipulääkkeellä. Mutta muuten on tosi hyvin toiminut nuo klipsit.

    Äänestä

  • käsityksen kirjoitti:

    artikkelista, että ei tarvitse täyttää kuin vähintään yksi ehto listalta.
    luin sen heti siitä ennen sitä listaa, ja siinä oli maininta yhdestä kohdasta EI kolmesta.
    lueppa se uudestaan tarkemmin.

    ja se oli, että minulla on kolme lasta.

    Äänestä

miehellesi että käyttää kondomia!!

Äänestä
  • taitaa olla allerginen jos mikään ei sovi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuolenko? kirjoitti:

Hei!
Tämä ei taida varsinaisesti kuulua tänne mutta kirjoitan nyt kuitenkin.
Olen 26-vuotias 2 lapsen äiti.
Ja minut on 2 kertaa keisarileikattu.
Ensimmäinen sektio meni pieleen (puudutus epäonnistu) ja minä tunsin operaation.
Siitä jäi kauheat traumat.
Päätin kuitenkin traumasta huolimatta tehdä esikoiselle kaverin koska en halunnut häntä yksinkään jättää,ja naivisti kai ajattelin ettei sama voisi millää tapahtua uudestaan.
Mutta niin kuitenkin kävi lähes identtisesti esikoisen kanssa ,sillä erolla tosin että sain sanottua anestesialääkärille että jos minä hihkaisen että sattuu niin uskot sitten kanssa sillä viimeeksi minua ei uskottu.
Noh tämä ystävällinen anestesialääkäri laitoikin sitten puudutetta ihan kunnolla.
Mutta silti pelottaa niin perkeleesti.
Tilanteemme kun on tämä ettei minulle ole mikään siis mikään ehkäisy sopinut.Emmekä voi avioparina olla 4 vuotta ilman seksielämää jotta minä saan sitten sen sterilisaation.
Joten kun mikään ehkäisy nyt ei sovi tunnen olevani loukussa.En halua lapsia jos tulisin raskaaksi en mitenkään voisi tehdä aborttiakaan olenhan jo samalle ihanalle miehelle tehnyt 2 lasta.Mutta en voisi sitä synnyttääkään kun tiedän että sektio olisi taas edessä.Pelkään ettei kohtuni kestä 3 kertaa sitä samaa rumbaa.Pelkään kipua ja koko sitä toimenpidettä.Ihmiset siellä leikkaussalissa olivat niin tympeitä minua kohtaan ,olin heille vain kasa lihaa.
Noita operaatioita voi kuvailla vain sanalla teurastus.
Mikä siis eteen?Mitä minä teen?
Haluaisin niin sen sterilisaation!
Monet voivat tietysti olla sitä mieltä ettei minun kannattaisi sitä tehdä kun olen niin nuori ja jos vaikka mies syystä tai toisesta muuttuisi niin voisinkin haluta vielä lapsia.
Mutta kun en halua vaikka kuka tulisi eteen en enää lapsia haluaisi sillä sama homma mulla silti olisi edessä.
Eikö ole mitään poikkeustilannette millä sen sterilisaation saisi?
Tämä tilanne alkaa jo pahasti vaikuttamaan perheeseen ,koska raskauden pelko on alati läsnä.
Ja minä niin rakastan miestäni ja haluan häntä ja toki myös itseäni seksillä miellyttää.
Koituuko tämä suhteenkin tuhoksi?
No joo tässä vaan mun mietteitä.
Asiallisia kommentteja kiitos:/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu