sumussa

..tuossa alla käydään kiivasta keskustelua laitteiden käyttämisestä, puolesta ja vastaan...

Kukaan ei ole maininnut sitä, että nykyään on melko tavallista, ettei moottoriveneet pudota sumussa nopeutta. Liekö "vika" hyvissä varusteissa. Mulla kävi n. 3 vuotta sitten, Jussin aatonaattona sellainen tapaus, että ensin oli hyvä sivumyötänen, sitten jäi vain korkea aallokko ja sitten edestä tuli sumu päälle. Tämä tapahtui matkalla Hesasta Porkkalaan ja kun väylällä meni isoa moottorivenettä sankassa sumussa normaalia marssivauhtia kierroksia pudottamatta niin päätin, että vetäydyn Stora Brändön ja Bredskärin väliin. Siinä on sellaine hyvä tasainen hiekkapohja akkuroida. Kun tulin saarten väliin ja olin poissa väylälltä, niin sama meno jatkui. Koko ajan oli jollakulla 30 lasissa ja kesäloma luultavasti alkanut. Näkyvyys oli 20 - 50 metriä. Eli ei mitää. Ja kun ajattelee, että melonnan suosio on kasvanut huikeasti..

Hyvät vehkeet on nykyään.. ei tollasia Kekkosen aikana... silloin vain köröteltiin. Kyllä minäkin ajelisin autopilotti päällä ilman utsiktia, jos minula olisi tutka. Kyllä laitteisiin voi sen verran luottaa..

Minun lisäksen ei vesillä muita olekaan.. ja jos ajan melojan päälle, eihän sinä minulle käy kuinkaan... kiffaa otta brenkkuu ja tsiigaa näyttöjä... ei karavaanarina ollessa tälläista koettu..
111900
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

vastuutonta vaikka olisi tutkakin!!!!! :-(
Mutta voi olla siistin coolia (hirtehishuumoria)! ;-)

Äänestä

josta sumussa on todella hyötyä on TUTKA silloin näet myös muut vesillä liikkujat.

Äänestä
  • sitä tutkaa ja yleensä saanut siihen asetukset oikein, se voi olla luotettava. Tosin uskon, että aika monella on puutteita tuossa osaamisessa.

    Äänestä

  • Muita sumussa hyödyllisiä laitteita ovat mm. GPS-navigaattori ja sumutorvi (kaksi pitkää äänimerkkiä kahden minuutin välein).

    Tutkalla ei mitenkään välttämättä näe kaikkia muita liikkujia (esim. melojat).

    Äänestä

  • S/Y Aava kirjoitti:

    Muita sumussa hyödyllisiä laitteita ovat mm. GPS-navigaattori ja sumutorvi (kaksi pitkää äänimerkkiä kahden minuutin välein).

    Tutkalla ei mitenkään välttämättä näe kaikkia muita liikkujia (esim. melojat).

    Unohtui mainita, että AIS-plotteri on sumussa hyödyllinen laite, mikäli veneessä ei ole tutkaa. Sillä näkee onko lähistöllä laivaliikennettä.

    Äänestä

  • S/Y Aava kirjoitti:

    Muita sumussa hyödyllisiä laitteita ovat mm. GPS-navigaattori ja sumutorvi (kaksi pitkää äänimerkkiä kahden minuutin välein).

    Tutkalla ei mitenkään välttämättä näe kaikkia muita liikkujia (esim. melojat).

    Tulipa luettua se sfnetin keskutelussa viitattu onnettomuustutkintaraportti. Siinä kerrottiin tapauksesta, jossa ammattiluokan tutkalla ei erotettu yhteysalus Rosalaa ja sitten kolisi. Kolisi, vaikka molemmilla osapuolilla oli kunnon laitteet ja nopeus reippaasti alle 10 kts. Siihen on soveliasta verrata 30 kts nopeutta sumussa karvalakkitutkan ominaisuuksien varassa.

    Äänestä

Sattumalta äsken tuolla sfnetin palstalla heitin kysymyksen, joka liittyy myös tähän keskusteluun, vastatkaa jos on kokemustietoa:

"Tutkaheijastimeen ei siis parane luottaa. Tutkaa purkkariin en hanki. Nyt on AIS-plotteri jolla näkee sentään laivat, mutta kunnon sumutorvi pitäisi hankkia nykyiseenkin veneeseen (sen katsastusvarusteena olevan pakollisen
lelutorven lisäksi). Ilmeisesti aineilmatorvi/torvet ovat paras vaihtoehto?
Vai onko suositella kannelle asennettavia muun tyyppisiä sumutorvia?

Onko kokemuksia/suosituksia, minkä merkkisiä, mallisia, kuka myy?
Kriteereinä kuuluva (riittävän matala) ääni, kannen yläpuolelle asennettavan osan kestävyys merivettä vastaan, hinta kohtuullinen (kait satkulla parilla saisi jo laadukkaan torven?). Voisi vaikka venemessuilta katsella sitten
tarkemmin löytyykö suositeltuja malleja."

Äänestä
  • myös venetutkan kiinnitysalustaan hakeutuvia olalta ammuttavia ohjuksia.
    Sumutorveksi kannattaa aina hankkia halvin mahdollinen X 3. Ylimääräiset kuplamuovissa minigrip pussiin silicageeli pussukan (saa tarvittaessa lasiliikkeistä) kanssa ja helppo kytkettävyys hajonneen tilalle. Sumutorvea kannattaa koekäyttää säännöllisesti sopivassa paikassa. Tosin erään kaupungin vankilassa aikaansa viettävät ihmiset valittivat satamasta lähdettäessä laivojen koekäyttämistä sumutorvista aamuisin.

    Äänestä

  • myynnissä kirjoitti:

    myös venetutkan kiinnitysalustaan hakeutuvia olalta ammuttavia ohjuksia.
    Sumutorveksi kannattaa aina hankkia halvin mahdollinen X 3. Ylimääräiset kuplamuovissa minigrip pussiin silicageeli pussukan (saa tarvittaessa lasiliikkeistä) kanssa ja helppo kytkettävyys hajonneen tilalle. Sumutorvea kannattaa koekäyttää säännöllisesti sopivassa paikassa. Tosin erään kaupungin vankilassa aikaansa viettävät ihmiset valittivat satamasta lähdettäessä laivojen koekäyttämistä sumutorvista aamuisin.

    Vai ohjuksia....:-)

    No, suositus halvasta töötistä on tietysti OK, kestäväthän nekin aikansa.

    Edellisessä paatissa oli kunnolliset paineilmatorvet, 2 kpl, jostain 60/70-lukujen taitteesta luultavasti. Ne toimivat moitteetta ja huollotta viitisentoista vuotta, paineilmaletkulle oli läpivienti ruffin katossa. Kompura tai mikä lie puhallin oli sisäpuolella, ilmeisesti vaati jonkun verran tehoa koska käyttökytkin oli releohjattu.

    Ei ole paljon kommentteja tullut kysymykseeni, eli onko kiinteästi veneen sähköjärjestelmään kytketty sumutorvi harvinainen tai peräti tarpeeton varuste? Katsastusvarusteeksi vaaditaan lelutorvi, ja sen lisäksi on ponnekaasupullolla toimivia käsitorvia, kannelle asetettu äänimerkinantolaite vie tilaa ja köydet voivat tarttua siihen, jne.

    Haluaisin kuitenkin kiinteästi asennetun, tottumuskysymys ehkä? Harvoinhan sitä tarvitsee, mutta kiinteästä torvesta ei lopu puhti kesken vaikka sumu kestäisi vuorokauden ympäri ja se on aina "nappia painamalla" valmis, jos vaikka nopeasti liikkuvalla aluksella on törmäyskurssi eikä alta ehdi pois! Autoihinkin vaaditaan kiinteä äänimerkinantolaite, puhallettava muovitorvi ei kelpaa katsastuksessa, vaikka autoillessakaan en ole äänimerkkiä tarvinnut aikoihin...

    Äänestä

...että puhut nyt vuoden 2001 juhannusaatosta? Sinä vuonna oli melkoinen sumu, tosin minun lähtiessäni ulos kuuden jälkeen näkyvyys oli jo satoja metrejä eli liu'ussa saattoi ajaa. Vähän aavemainen maisema silti oli. Aiemmin päivällä ulos lähteneet purjeveneilijät kertoivat, ettei päivällä ollut nähnyt edes mastonhuippua sitloorasta. Sellaisissa oloissa ei todellakaan pidä ajaa liu'ussa vaan jotain max 5-6 solmun matelua.
Olen kuitenkin taipuvainen olemaan eri mieltä siitä, etteivät moottoriveneet pudottaisi sumussa nopeutta. Olen kahdesti n. 10 vuoden aikana joutunut todella pahaan sumuun Stadin edustalla eikä siellä kyllä kukaan ajanut liu'ussa.

Ihan oma asiansa on, että mielestäni järkevä meloja ei yritäkään edetä sumussa vaan suuntaa rannan turviin odottamaan. Se meloja kun jää väistämättä aina kakkoseksi, jos jotain sattuu :(

Äänestä
  • ,ettei kukaan ajanut liu`ussa todella kovassa sumussa Helsingin edustalla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


täysillä tai 30 solmuu kirjoitti:

..tuossa alla käydään kiivasta keskustelua laitteiden käyttämisestä, puolesta ja vastaan...

Kukaan ei ole maininnut sitä, että nykyään on melko tavallista, ettei moottoriveneet pudota sumussa nopeutta. Liekö "vika" hyvissä varusteissa. Mulla kävi n. 3 vuotta sitten, Jussin aatonaattona sellainen tapaus, että ensin oli hyvä sivumyötänen, sitten jäi vain korkea aallokko ja sitten edestä tuli sumu päälle. Tämä tapahtui matkalla Hesasta Porkkalaan ja kun väylällä meni isoa moottorivenettä sankassa sumussa normaalia marssivauhtia kierroksia pudottamatta niin päätin, että vetäydyn Stora Brändön ja Bredskärin väliin. Siinä on sellaine hyvä tasainen hiekkapohja akkuroida. Kun tulin saarten väliin ja olin poissa väylälltä, niin sama meno jatkui. Koko ajan oli jollakulla 30 lasissa ja kesäloma luultavasti alkanut. Näkyvyys oli 20 - 50 metriä. Eli ei mitää. Ja kun ajattelee, että melonnan suosio on kasvanut huikeasti..

Hyvät vehkeet on nykyään.. ei tollasia Kekkosen aikana... silloin vain köröteltiin. Kyllä minäkin ajelisin autopilotti päällä ilman utsiktia, jos minula olisi tutka. Kyllä laitteisiin voi sen verran luottaa..

Minun lisäksen ei vesillä muita olekaan.. ja jos ajan melojan päälle, eihän sinä minulle käy kuinkaan... kiffaa otta brenkkuu ja tsiigaa näyttöjä... ei karavaanarina ollessa tälläista koettu..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu