Kauanko siinä suunnilleen kestää, että siihen kuolee ja sattuuko se enemmän kuin veitsellä viiltäminen???
Hirttäytyminen
25
13589
Vastaukset
- Thunderball
En valitettavasti osaa kertoa sinulle aikaa, mutta jonkinlaisia arvioita kyllä. Aika riippuu varmaankin jonkinverran köydestä ja tavasta miten sen tekee. Jos koko painolla jää roikkumaan köyden varaan ja köysi on liukas niin kuristus on voimakas ja loppu siten todennäköisesti nopeampi. Hirttäytyminen onnistuu kait vaikkapa polvillaankin. Olen keskustellut kerran patologin kanssa asiasta. Olin siinä käsityksessä, että niska murtuu ja aiheuttaa kuoleman. Näin ei kuitenkaan ole vaan aivovaltimot painuvat kasaan ja näinollen sulkeutuvat. Ensin tulee tajuttomuus - ilmeisesti aika nopeasti. Vrt kuinka pitkään pystyt pidättämään hengitystä ennenkuin alkaa pyörryttää. Viiltely on taatusti sotkuisempaa ja kivuliaampaa.
Missään nimessä en kehoita sinua tekemään kumpaakaan. Tiedän omasta kokemuksesta, että nuo ajatukset valtaavat mielen ja niistä on vaikea päästä eroon. Se ratkaisu kertakaikkiaan tuntuu yhtä helpolta kuin mikä tahansa muukin. Minullakin on ollut toimenpiteen tekotapa tarkkaan harkittuna. Tein itselleni selväksi, että en sitä tee niin kauan kuin on toivoa hoidon muodossa. Minulla lapset ovat pitäneet voimakkaasti kiinni elämässä itse asiasta tietämättään eli rakkauteni lapsiini on rajoittanut. Toivottomimmillani olisin todennäköisesti pyrkinyt sairaalaan saadakseni tuhdin lääkityksen ja muuta ajateltavaa.
Toivon sinulle kosolti voimia kriisissäsi ja pyydän sinua vielä harkitsemaan asiaa tai mieluummin hylkäämään koko asian. Tartu puhelimeen, soita auttaviin puhelinnumeroihin kuten SOS-palvelu jne. Älä anna tämän taudin nujertaa sinua. Kunhan pääset pahimman yli ja kunnolla tervehtymään, nautit elämästä ihan uudella tavalla. Jos haluat, voimme puhua asiasta myös puhelimitse, en vain tiedä miten vaihtaa numeroita tällaisen palstan kautta.
Älä lannistu, nouse ja voita!Sinänsä järjetöntä edes keskustella tästä aiheesta näin teknisesti, mutta:
"Näin ei kuitenkaan ole vaan aivovaltimot painuvat kasaan ja näinollen sulkeutuvat. Ensin tulee tajuttomuus - ilmeisesti aika nopeasti. Vrt kuinka pitkään pystyt pidättämään hengitystä ennenkuin alkaa pyörryttää."
Kaulavaltimoiden puristuminenhan ei todellakaan vastaa hengityksen pidättämistä, jossa koko verenkierron happi on käytettävissä. Kaulavaltimoiden tukkimisesta seuraa tajuttomuus alle 30 sekunnissa. Tajuttomuus seuraa 10 sekunnissa hapenpuutteesta ja loput 20 on hatusta tempaistu marginaali, joka perustuu siihen, että verta virtaa aivoihin köydestä huolimatta ja aivoissa olevassa veressä on vielä vähän happea.
Ehkä kannattaisi kuitenkin vielä miettiä muita vaihtoehtoja. Asioilla on taipumus järjestyä.
- yrittämään!
voi nimittäin käydä niin, ettei niskat niksahda, tai suonet tukkiudu, vaan jäät hitaasti tukehtumalla kuolemaan, varsinkin jos pudottaudut niin korkealta, ettei jalat yllä maahan!!
- EIPÄ OO KUKAAN
ET EMPÄ TIIÄ!
- tiedän!
EIPÄ OO KUKAAN kirjoitti:
ET EMPÄ TIIÄ!
Olen nähnyt 2 hirttäytynyttä, ja lukenut ruumiinavauspöytäkirjat ; toinen kuoli silmänräpäyksessä, niska murtunut, mutta toinen kuoli tukehtumalla, ei varmaan kovin nopeasti eikä miellyttävästi!! Joten edelleenkään en suosittele yrittämään!!
- Anonyymi
Tai sitten onnistuu.
Ihan turha negata siellä 😎
- Väsynyt
minä teen sen kuitenkin puukolla.
- parempiodottaa
Älä. Ole kiltti.
- hei1111
oletko vielä hengissä?
- e
Kumpikin sattuu ja lujasti sattuukin. - Kerrohan sitten täällä, kumpaa loppujen lopuksi käytit.
- hmm...
koska nuoruus on monilla myös itselläni oli aika yksinäistä aikaa. Nyt taas olen huomannut, ettei aika oikeastaan riitä, jotta voisi pitää ihmisiin yhteyksiä, eikä voimat. Tämä on tavallista, kun tulee pari vuotta lisää, jollei asu aivan maailman ääressä, jossa ei tapaa muita kuin metsän peikkoja, jos niitäkään. Mitä oikeastaan tarkoitat yksinäisyydellä? Mahdollisuuksia osallistua erilaisiin järjestöihin, harrastuksiin jne on lukemattomia?
- Niitti
Eräs tuttavani isä ei onnistunut vaan hänet vietiin sairaalaan, missä virui elossa pari päivää. ei kiva. olisi edes kerralla kuollut, mutta ei..
- pienikinapu
Siis jos haluat märehtiä tilannettas niin tehdään se
- tainavvv
kirjoita mulle, [email protected]
- tainavvv
Oon tosi vanha 42 vuotta,ikää ja kokemusta on ,kirjoita siksi mitä haluat ei ole estoja,kirjoita sydämes kyllyydestä
toki haluan auttaa,utta yhteys olsi hieno ja siis tiedän,että olet tosissas,mutta kirjoita- Terve.vaanmenoa
Mene jo nukkumaan pääsi selväksi.
- Pakooneipääse
Mitä hyötyä siitä muka on? Seuraavassa elämässä sama tilanne edessä. Pakoon ei pääse. Jos tässä elämässä pääsisit siitä ajatuksesta eroon niin ei tarvitsisi sen kanssa seuraavassa elämässä enää kamppailla. Ja muuteskin voi löytyä vaikka mitä mielenkiintoista vielä, kun löytäisit vaan elämän tarkoituksesi.
Me kaikki olemme tulleet saavuttaaksemme jotain tässä elämässä. Ota vaikka yhteyttä Astral TVn selvännäkijöihin niin he voivat löytää sinulle mahdollisesti jotain kiinnostavaa tekemistä. Auta muita ihmisiä niin heidän kiitollisuutensa ja välittämisensä sinua kohtaan tuo paremman olon sinulle. Mene homeopaatille. Homeopaattisest lääkkeet voivat vähentää ahdistusta, masennusta, yms. Etsi jotain henkisyydestä, jos unohtaa sen puolen elämästään, niin ongelmia tulee. Ihminen ei ole vain psyykkinen, fyysinen ja taloudellinen olento vaan myös henkinen.- Anonyymi
Joko olet selvin päin?'
Vai haluatko kertoa lisää seuraavasta elämästäsi?
- Dexter
Tarpeeksi pitkä naru ja "matka" pudota niin niskat poikki. En todellakaan kannusta mut paljon ajatellu...
- asfdasdasd
onks se hyvä tapa et ottaa reilusti unilääkettä ja pistää pään junaraiteelle?
- näillämennään
Ei ole, pyykkinaru kaulaa ja hieman liukkaria kaulalle...uni tulee nopsaan...rauha.
- Anonyymi
On kylllä
- Anonyymi
Huomena yritän tosissani jos onnistuisin.
- Anonyymi
olethan kunnossa?
- Anonyymi
Onkos aloittaja vielä elossa 20 vuoden kuluttua kirjoituksestaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492536Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742529Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko241221Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955