Koiranpentuni on nyt ensimmäistä viikkoa kotona (kerrostaalossa) ja yksinoloa harjoitellaan. Ulinaa tietysti kuuluu, ennenkuin se oppii että kyllä se emäntä tulee takaisin. Tavoitteena on tietysti hiljainen koira, mutta ei kai kukaan voi olettaa, että se heti oppii. Mites on, riittääkö ihmisillä pinna tämän opetusajan, vaikkei koirista pitäisikään?
riittääkö pinna?
koiranpentu ja emäntä
121719
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vastauksena kysymykseen, luulen, että niillä, jotka tänne kirjoittelevat, ei takuulla riitä. Ja väärässä olet, kyllä ne kirjoittelijat olettavat, että "heti oppii".
Mutta koiraihmisenä antaisin saman tien vinkin, että pikkupentua kannattaa opettaa olemaan hiljaa, vaikka ei minnekään olisi oikeasti menossakaan. Eli poistut ovesta asianmukaisin rituaalein, sanot "hiljaa" ja palaat heti takaisin. Kauheat kehumiset, jos oli edes tuon hetken hiljaa. Sitten alat pidentää aikaa, jonka olet poissa, ja tulet mielellään aina takaisin, ennen kuin koira ehtii ulvahtaa. Pikkupennun maailmassa kaikki aika on pitkä, mutta kehumisella ja palkinnoilla se oppii. Aikaa myöten. Tietysti siinä välissä naapurisi ovat ehtineet hermostua jatkuvaan käytävässä juoksemiseesi, mutta siinä kannattaa muistaa, että tyytyväisiä tietyt tyypit eivät ole joka tapauksessa, vaikka koirasi olisi miten yhteiskuntakelpoinen ja huomaamaton.
Onnea matkaan!
kuin omasta puolestani sen verran, että taatusti valitan turhasta häiriöstä, joka aiheutetaan tahallaan. Jos jossakin koira toistuvasti ulisee pitkät ajat niin huolestuuhan siinä jo koirankin puolesta. Sitten taas tuollaisesta, että pentua opetetaan elämään kerrostalossa ja aikaa menee ennen kuin koira oppii, ei kyllä tulisi mieleenkään valittaa. Sehän jo osoittaa sen, että omistajalla on palikat siltä osin kohdillaan, ettei hän ajattele, että koira itse automaattisesti hiljaa oppisi olemaan tai ettei sillä ole mitään väliä jos koira itkee ikäväänsä vaikka 8 tuntia päivässä. Niitäkin koiranomistajia on joskus tavannut...
Koira on aina pieni lapsi ei sen edes tarvitse oppia olemaan yksin.
Kerrostalo ei ole koiria varten.
ei riitä, eikä edes tarvitse riittää. lukutaitoisille asia on selvitetty jo yhtiön järjestyssäännöissä.
entäs sitten kirkuvat ja parkuvat kakarat?! kamalampi ja ärsyttävämpi möykkä niistä lähtee, ja siitä ei saisi häiriintyä tai olet lapsenvihaajahullupsykopaatti...
Itse aikoinaan vein rappukäytävän ilmoitustaululle lapun jossa selvitin asian...ja samalla pyysin naapureita ilmoittamaan minulle jos kauheaa mölyä koirani pitää...
Mulla on oikeus kotirauhaan. Koirat eivät kuulu kerrostaloon.
Olen reilut kaksi kuukautta kuunnellut alakerran koiranpennun ulvontaa ja haukkumista milloin mihinkin vuorokauden aikaan. Nyt alan olla jo väsynyt tähän tilanteeseen...
*menee hakemaan korvatulppia*
Kyllä koirat nopeasti oppii, jos verrataan vaikka yläkerran kakaroihin, samaa huutoa ja kirkuntaa olen kuunnellut jo kolme vuotta(asunut tässä 3vuotta), ja muija vaan pukkaa uutta putkeen kokoajan....
Kyllä se kohta lopettaa (kokemusta on yläkerrasta). Ja siinä mielessä olet onnekas, ettet joudu kuuntelemaan sen tömistelyä. Kerrostaloissa voi kuulua yllättävän kovaa, kun nelijalkainen ystävä ravaa yläpuolella (kokemusta on).
Täällä taas on jouduttu kuuntelemaan yläkerran kaksijalkaista. Tyttö on laiha ja kevyt kuin keijukainen. Miten ihmeessä se voi olla tuollainen kanta-astuja. On kuin norsu asuisi yläkerrassa.
Kyllä meillä on myös se: pienikokoinen nainen, joka kävelee, kuin tuomiopäivä olisi lähestymässä. Täällä palstoilla jaksetaan aina jauhaa, että ihminen on kanta-astuja. Kyllä minullakin kanta ensimmäiseksi lattiaan osuu, mutta kyse onkin siitä, minkälaisella voimalla sen siihen iskee.