Meidän kerrostalossa alkaa olla tulehtunut tilanne. Naapurin koira ulvoo viikkokaupalla, omistaja sanoo syyksi, että pitää eristää kiiman takia. Hissi on ollut täynnä tulikivenkatkuisia viestilappuja ja koiran/koirien omistaja on vastannut niihin antamalla oman numeronsa. Minua ei koiran ääntely ole sen kummemmin haitannut, mutta olen alkanut miettiä, voiko koira todella huonosti. Miten saisin esitettyä asian kohteliaasti, olen pelkästään koirasta huolissani, en halua vainota ketään. Vai onko tuo ulvonta ihan normaalia?
Mitä tehdä ulvovalle naapuriin koiralle?
kvaakki
3318
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
jos koira koko ajan ulvoo, kannattaa soittaa eläinsuojejuvirastoon. sinne voi jättää nimettömän viestin. pääasia on, että teet jotain, älä anna koiran kärsiä!
Minulla on ollut 25 vuotta narttukoiria. Ei koskaan kiiman aikana niitä ole pitänyt "eristää". Kotiin ei ole vaan pitänyt päästää uroskoiria silloin. Hihnassa on ulkoilut tehty, koska "rouvat" olisivat luikkineet omille teilleen. Eivät ne ole ulvoneet viikko tolkulla kiima-aikana. Onkohan naapurisi koiralla nyt kaikki ihan hyvin??? Tee ilmoitus eläinsuojelu ihmisille.
Jos koira kärsii eroahdistuksesta. Ei ihmiset joiden koirat ulvovat välttämättä pidä koiriaan huonosti. Kannattaa olla tarkkana ja seurata tilannetta . Toivottavasti omistaja ja koira saavat ratkaistua tilanteen pikimmiten. Voihan omistajakin kärsiä ja olla huolissaan ja hätäillä tilanteesta.