Kun ne on suomalaisia, niin mitä erikoista niissä pitää olla että ne olisivat erikoisia. Kaverilta kuulin että jos sattuu kohdalle niin myy sille. Mitkä vuodet ja millaisia niitten pitää olla ja paljonko pyydän maksamaan niistä?
20 centtinen ja
2 euronen
62371
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Vuoden 2000 20 sentin kolikkoa on lyöty ainoastaan 0,5 milj. kpl ja hintaa sillä on n. 10 euroa.
Arvokkain suomalainen eurokolikko on vuoden 2002 kahden euron raha. Kolikkoa on lyöty reilut 1,3 miljoonaa kappaletta. Kauppahinta n. 10-15 euroa.
Vuoden 2000 20 senttiset ovat kyllä melko harvinaisia, mutta vuoden 2002 2 euroset (kotimaiset siis) ovat kokeneet inflaation. Kolikot olivat arvokkaita vielä vuonna 2004, tänäpäivänä niistä ei taida olla kiinnostunut paljon kukaan (jos on, niin itseltäni löytyy muutama).
oli mainitsemani hintatiedot. Otin jutun talteen. Ei sitten Tomi Olli ollut oikein ajan tasalla juttua kirjoittaessaan.
kannattaa kyllä kirjoitella edelleenkin vain salarakkaista ym. Vuoden 2002 kiertäneistä 2eurosista ei tällä hetkellä saa kuin vajaan 4 euroa kappaleelta (viime syksynä vajaa 6eur.). Ilmeisesti toimitajalla on vaan juttua kirjoittaessaan ollut myynnissä pussillinen ko. kolikkoja.
oliko vuoden 2004 suomalaisella 20 centtisellä enempi arvoa eli onko se harvinainen?
Arvo 20centtiä.
Yksikään suomalainen eurokolikko ei ole "harvinainen".