Miksi? Miksi teit sen? Miksi pilasit elämäsi? Miksi et ajatellut lähimmäisiäsi? Miksi menit mukaan siihen kaikkeen? Mieleeni nousee aina vain enemmän ja enemmän kysymyksiä, mutta en voi saada mihinkään niistä vastausta. En enää, kun Sinua ei ole.
Oliko se sen arvoista? Kannattiko? Oletko nyt onnellinen? Oletko tyytyväinen, kun aiheutit meille kaikille tämän surun, tuskan, ikävän ja itsesyytöksen? Suositteletko muillekin? Pitäisikö minunkin kokeilla huumeita? Kokeilla ensin ja sitten pikkuhiljaa alkaa käyttämään vähän vahvempia aineita, kunnes kävisi kuten Sinulle? Näinkö meidän muidenkin pitäisi pilata elämämme, ja läheistemme elämä? Onko se mielestäsi näin?
Anteeksi. Annathan anteeksi, rakas veljeni? Ei minun ollut tarkoitus tuolla tavalla Sinulle kirjoittaa, mutta.. se vain tuli, ihan itsestään. Minä, ennen niin rauhallinen ja ajattelevainen pikkusiskosi, sanoin Sinulle ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana pahasti. En osaa enää hillitä itseäni, en edes koulussa. Puhun kaikille juuri sen, mitä sylki suuhun tuo.
Mutta kai Sinä ymmärrät, että olen sinulle katkera? Sinä hylkäsit minut. Jätit yksin. Yksin tänne kurjaan maailmaan. Nyt minulla ei ole enää ketään, kun sinäkin lähdit pois. Minäkin haluaisin sinne Sinun luoksesi, mutta vielä ei ole minun aikani. Minun tarvitsee pitää huolta sisarestamme, kun äiti ei siihen pysty. Kyllä minä kuitenkin vielä joskus tulen sinne Sinun luoksesi, sitten kun minun aikani on. Lupaan sen.
Meillä kaikilla on sinua ikävä. Minulla, äidillä ja Mialla. Sekä varmasti myös isällä -jos hän edes tajuaa, mitä on tapahtunut. Kyllä me kuitenkin tästä selviämme, kun tiedämme, että pääsemme luoksesi vielä joskus.
Rakkaudella ja kaipauksella:
pikkusiskosi Mari
*** No joo.. toi nyt vaan oli tollanen, ku tuli äsken sellanen olo, et haluun kirjottaa... Siinä on tulos. Ei varmaanka mikään kauheen hyvä, mut puolustaudun sillä, et toi oli mun eka juttu. :) Mut antakaa kuitenki jotain palautetta. Sekä hyvä että huono on kummatki tervetulleita!! ***
Oliko se sen arvoista? Kannattiko? Oletko nyt onnellinen? Oletko tyytyväinen, kun aiheutit meille kaikille tämän surun, tuskan, ikävän ja itsesyytöksen? Suositteletko muillekin? Pitäisikö minunkin kokeilla huumeita? Kokeilla ensin ja sitten pikkuhiljaa alkaa käyttämään vähän vahvempia aineita, kunnes kävisi kuten Sinulle? Näinkö meidän muidenkin pitäisi pilata elämämme, ja läheistemme elämä? Onko se mielestäsi näin?
Anteeksi. Annathan anteeksi, rakas veljeni? Ei minun ollut tarkoitus tuolla tavalla Sinulle kirjoittaa, mutta.. se vain tuli, ihan itsestään. Minä, ennen niin rauhallinen ja ajattelevainen pikkusiskosi, sanoin Sinulle ensimmäistä kertaa koko elämäni aikana pahasti. En osaa enää hillitä itseäni, en edes koulussa. Puhun kaikille juuri sen, mitä sylki suuhun tuo.
Mutta kai Sinä ymmärrät, että olen sinulle katkera? Sinä hylkäsit minut. Jätit yksin. Yksin tänne kurjaan maailmaan. Nyt minulla ei ole enää ketään, kun sinäkin lähdit pois. Minäkin haluaisin sinne Sinun luoksesi, mutta vielä ei ole minun aikani. Minun tarvitsee pitää huolta sisarestamme, kun äiti ei siihen pysty. Kyllä minä kuitenkin vielä joskus tulen sinne Sinun luoksesi, sitten kun minun aikani on. Lupaan sen.
Meillä kaikilla on sinua ikävä. Minulla, äidillä ja Mialla. Sekä varmasti myös isällä -jos hän edes tajuaa, mitä on tapahtunut. Kyllä me kuitenkin tästä selviämme, kun tiedämme, että pääsemme luoksesi vielä joskus.
Rakkaudella ja kaipauksella:
pikkusiskosi Mari
*** No joo.. toi nyt vaan oli tollanen, ku tuli äsken sellanen olo, et haluun kirjottaa... Siinä on tulos. Ei varmaanka mikään kauheen hyvä, mut puolustaudun sillä, et toi oli mun eka juttu. :) Mut antakaa kuitenki jotain palautetta. Sekä hyvä että huono on kummatki tervetulleita!! ***
Vastaukset 6
Vanhimmat
mä oon alkanu täs vaan miettii et miks kaikki kirjottaa aina vaan surullisista aiheista...no oikeestaan niin on mullaki tapana yleensä.Ehkä niist on vaan helpompi kirjottaa....en tiiä, no mut toi sun tarinas on ihan hyvä,mut surullinen
oliko toi mitä kirjotit,nii totta?
vai keksitkö sen vaan? jos se oli totta, niin pahoittelut.
jos ei ollut,niin se oli iha hyvä.
hmm.. mä en oikeestaan tiä. ite osaan ainaki paremmin kirjottaa surullisista aiheista. tai se on niin paljo mielialasta kiinni, jos oon ite surullinen, ni sillon keksin paremmin siitä jonkun jutun, jos taas oon ilonen, ni sillon on helpompi kirjottaa siitä. onhan mulla joitain vähän ilosempiaki juttuja, mut en oo niitä tänne kirjotellu... ja kiitoksia kommentista. :)
...ei ollu totta. eikä toivottavasti tuu koskaan olemaan. mut on tässä nyt vaan tullu mietittyä aika paljon just tollasia asioita (koulussa kirjotettiin aine, mikä oli tosin autokolarista ja sit yhen sellasen puolitutun ihmisen veli on käyttäny huumeita) ni sit kirjotin siitä. mut todellaki toivon, et tollasta ei tuu ikinä tapahtumaan, ei omalle kohdalle, eikä kenellekkä muulle. on multa tosin yks läheinen kuollu tässä vähän aikaa sitte, et siitäki sai jonkun näköstä ideaa... mut kiitokset kuitenki kommentista. :)
No niin, miksi en kommentoisi jos kerran pyydetään.
Minä säikähdin. Tarkoitan ensireaktiotani. Tämä netti kun antaa mahdollisuuden olettaa, että kyseessä on jonkun henkilökohtainen tilitys ja omakohtainen kokemus. Voit ottaa tuon kehuna; pystyit kirjoittamaan jotain joka säpsähdytti ihmisiä, vaikka tosin hiukan leikkikin ihmisten myötätunnolla jättämällä totuudenmukaisuuden aluksi epäselväksi.
Pikku pätkä, mutta sellaisenakin hyvin uskottava. Kirjoita myös jotain juonellista, ainesta näyttäisi löytyvän.
Ja jos joku vielä ihmetteli tuota kummallista otsikointiani, niin kysymys on chapeaumaisesta puujalkahuumorista: Tarina kertoo kaipaavasta, vihaisesta ja pettyneestä narkkari-vainaan sisaresta, jonka nimi olisi Mari-Johanna. Ja tuo nimi huolimattomasti ulkomaalaisittain äännettynä muistuttaa osin marijuanaa, huumekasvia, joka tunnetaan tv:ssä paremmin ruohona tai pilvenä. Mutta se kieroutuneisuuksista.
Kirjoita lisää!
Voi kiitos!! :) Toi oli kiva kuulla. Piristit mun päivää (mikä alko aika huonosti) niin hyvin, et taidanki heti lähtee hakemaan huoneestani jonkun valmiista jutuistani ja kirjottaa tänne. :)
Niin. Tiedä nyt sitten, että otinko tuon kehuna. Olihan se kiva kuulla, et osaan(?) kirjottaa toden tuntuisesti (siis että joku voisi oikeasti kirjoittaa omasta elämästään samalla tavalla...), mutta se ei ollut tarkoitukseni. Siis säikäyttää toisia. Älysin sen itsekin vasta eilen(?) kun vastasin siihen yhteen viestiin, et olisin voinut sen laittaa jo siihen varsinaisen tekstin yhteyteen, että juttu ei ole tosi. Pahoitteluni.
No, enköhän jotain kirjoita tässä joku päivä. On vaan hiukan kiirettä koulu-juttujen kanssa. Mut torstain jälkee helpottaa neki, jos vaikka sit.
"Ainesta näyttäisi löytyvän" Kiitos! :) En mielestäni mikään hirveän hyvä ole kirjottamaan, mutta isosiskoni on kirjoittajalukiossa ja on neuvonut minua parhaimman mukaan. Voin kysyä, jos saisin jonkun hänen jutuistaan tänne kirjoittaa, ne ovat huomattavasti parempia kuin omani.