Olen tässä seuraillut palstan keskusteluja ja huomannut, että vanhoillislestadiolaispiireissä tosiaankin ollaan karttavinaan maista kunniaa (ei osallistuta kilpaurheiluun, ei käydä konserteissa, jotkut karttavat jopa väitöskirjan tekoa).
Tässä valossa en voi olla ihmettelemättä, miksi Oulussa on Pentti Kaiteran katu.
Tässä valossa en voi olla ihmettelemättä, miksi Oulussa on Pentti Kaiteran katu.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kukas se on?
Kysymyksesi on ambivalenttinen, mutta Oulussa käyneenä tiedän jotain asiaan liittyvää.
Vaihtoehto A: mikä se on?
Olun polysteekinkorvikkeen pääoven edessä oleva katu.
Vaihtoehto B: kuka hän on?
60-luvulla Otaniemessä vaikuttanut vesitalouden proffa, jonka kanssa seurusteltaessa opiskelijalle ei jäänyt epäselväksi, että on vääräuskoinen. Siirtyi sittemmin Ouluun proffaksi.
Saattaapi olla jo vainaa...
Kyllä löytyy tohtoreita, ym. Ei parane uskoa kaikkea mitä täällä p****a puhutaan!
Pakko on myöntää, että liikkeen sisälläkin sanat ja teot ovat monasti eri asioita.
Eräs kummallisuus on se,että silläkin on merkitystä miltä alalta maista kunniaa saa vl:n tavotella.
Esim. klassinen musiikki on aivan toisenlaisessa asemassa kuin kaunokirjallisuus ja kuvataide.
No.. teatteria ja elokuvaa tuskin kannattaa edes tässä yhteydessä mainita..
Joskus kuulee jopa taloudellisesti onnistuneen yrittäjän liiallisesta mammonan tavottelusta.
Mitenkä lie keinottelulla ja osakesijoittamisella saavutettu mammona ja maallinen kunnia?
Ilkeät(?) huhut kaupunkisuunnittelusta väittävät suunnitellun kadun jatko-osaksi tulevan Jussi Hoolin kadun. Vanhoillislestadiolaisuus rulettaa!